Elokuu 2010

6.8.2010 HAMINA; Tattoo-Jamit

Isossa teltassa taas kerran. Nämä on aina mukavia tapahtumia. Niin nytkin. Tunti ja vartti meni kuin siivillä. Loppuillasta tarkastelin vielä Mamban ja Menneisyyden Vankien keikat. Hyvin toimivat. Vasta sitten ajelin Mikkeliin kuunnellen Suomi-rock iltaa. ”My Only One” on kyllä hieno biisi. Niin on ”End Of The Poemkin”.

Cumuluksessa uni tuli lopulta. Onneks oli jatkoaikaa tilattu.


7.8.2010 SAVONRANTA; Noidankattila

Voi hitsi millaset työmaat. Eihän tällasia oo kellään. Terassilla, järven rannalla. Settiveto järvelle päin. Onneksi aurinko ehti mailleen, kun olis tullut hiukan liika lämmin. Pimeässä vetelimme kuin ei koskaan.

Päätin vielä hypätä kiesiin ja karauttaa yön selässä himppeen. Juvalla huomasin, että H7 on hankala vaihtaa. Se on totta. G7 olis helpompi. Tässäkin yritti kaksi tanssiorkesteria (Korsuorkesteri ja Tulipunaruusut), henkilökunta ja minä. Viikolla olisin sen vaihtava käden käänteessä, kunhan osaisin niksin.

Sunnutaina ukosti, kun heräsin tai jotain.


13.8.2010 VAASA; Wanha Mestari

Tämähän oli tuttu paikka kuin mikä, vaikka aina se hiukan hukkuu matkalla. Luulen osaavani, vaan aina ajan harhaan. Navigaattori? Don’t make me laugh..

Ja se olikin ihan huikea keikka, etenkin toka setti. Hiukan jo naaratti, kun olen omaksunut sellaisen ”U2-simulaation”, joka on todella korni, mutta toimii kuin tupakka. Luri: ”Sähän olit ku joku maallikkosaarnaaja!”. I Want You To Testify.:)!

Kun alkaa roudata 10 minsaa keikan jälkeen, ne simulaatiot häipyy kummasti mielestä. Nyt oli kyllä hyvä syy. Matka oli pitkä, piti päästä kotia ajoissa.

Kiitos vaan kaikki, jotka tanssitte taasen nämkin keikat!

The Rästisisis, heinäkuu 2010

2.7.2010 SOMERO; Drunk’n Monkey

Toisinaan hiukan absurdit päällekkäisyydet olivat aiheuttaneet hassun tilanteen. Yhtye esiintyi kokoonpanossa, jossa 2/3 oli tuuraaja-pettereitä. Laulusolisti oli ns. aito. Oman kimurantin lisänsä soppaan antoi se, että rymiryhmä ei ollut tavannut toisiaan kuin n. 5 tuntia ennen keikkaa. Molemmat olivat toki soittaneet samaa settiä Puolikuussa, mutta eri keikoilla. Samuli ja Luri tulivat hyvin juttuun sekä musiikillisesti että muutenkin. Soundtsekissä tsiigattiin muutama biisi ja todettiin, että kyllä tämä tästä. Silti mielessä peni epävarmuus.

Jos oli olo lavalle astellessa hiukan jännittynyt, niin itse asiassa kipsi laukesi melko pian. ”Kaikki Oikeudet” on siitä hyvä aloitusbiisi, että se on niinniin selkeä. Sen aikana ehtii sopeuttaa itsensä ylensä maastoon kuin maastoon. Kalibrointi kävi nopsaan nytkin. Heti alusta jengi oli lisäksi mukavasti puolellamme. Tajusin, että me todella selviämme tästä.

Keikan loppupuoli olikin jo oikeaa hurmosta. Oli siksi hyvä poistua yöhön huojentuneena. Olimme ehkä luullleet tarjoavamme ikään kuin väärää rahaa, mutta se olikin käypää valuuttaa. Järkkärikin kiitteli, väkimääräkin oli ollut kuulemma oikein hyvä. Vaikka vieressä, alta kilsan olivat sekä Koivuniemi ja Sillanpää. Palattaisiin kuulemma asiaan. Great!


3.7.2010. Varaus

Tämä on siksi hyvä juttu, että tämä on pakko kertoa. Oli olemassa alustava varaus ko. illalle. Sen merkkasin kalenteriin huolellisen miehen tavoin, jotta muut myyjät eivät veisi päivää. Näin meillä toimitaan. No, sitä keikkaa ei lopulta tullutkaan ikinä. Näitä sattuu.

Siinä välillä minua kysyttiin soolona häihin samaksi päiväksi, enkä vielä silloin tiennyt varmaksi iltakeikankaan kohtaloa. 45 minuuttia, sata kilsaa Hesasta, alkuillasta, kuulemma. Ehtii mihin vaan, annoin itselleni kertoa. Sanoin, että mulla on ehkä keikka. Ja lisäksi ikisuosikkini Nick Lowe olisi konsertoimassa Hesassa. Sekin kiinnosti. Päätin pelata uhkapeliä. Ostin lipun Lowen keikalle, hinnoittelin itseni hääkeikkaa ajatellen niiin ylös, että sitten olisi jo aivan pakko lähteä ja ottaa rahat, jättää kolmipyörä. Jäin odottamaan kalamiehen tavoin, hiukan.

No, se soolokeikkakin meni sitten puihin, kuten olin allokoinutkin. Mulle olikin jäävä vapaapäivä. Jos, huom, jos vain pitäisin ”varaus” merkinnän kalenterissa. Kumpikaan keikkamyyjä ei tietenkään tiennyt asiasta, koska molemmat arvioivat sen olleen toisensa tekosia. Enpä lopulta tuntenut suurtakaan huonoa omaatuntoa, kun astelin muina miehinä Tavastialle vanhaa lauluntekijämestaria katsastamaan.

Ja kyllä se olikin hieno keikka. ”Heart”, ”Lately I’ve Let Things Slide”, ”Cruel To Be Kind”, “Without Love”, What’s Shakin’ On The Hill”, “(What’s so Funny ‘bout) Peace, Love And Understanding” jne. Voi Teitä, jotka ette olleet paikalla..

Näin meillä vapaailta järjestetään.:) Mutta tavaksi ei oteta, koska on laskut ja liput maksettava, eikös juu.


5.7. HELSINKI; Rafaellon Terassi

Karina ja Lurina maanantai-illassa. Olimme varmat, että maanantaina mitää bileitä tuu, vaan tulikin. Nasta vedellä hyväntuuliselle porukalle. Näitä lisää, kiitos. Sama juttu se oli kyllä vuosi sittenkin, melkein päivälleen.

Mutta kuuma oli. R-r-rok!


9.7. MIKKELI; St. Michels-festivaali

Isot hipat isossa teltassa Mikkelin Satamassa. Nimi viittaa raveihin, ja sellaiset kaupungissa olivatkin. Mutta myös äärimmäisen mukavat festarit.

Solisti oli sountsekkiä improtessa hiukan kiihtynyt, mistä hän jo pyytelikin anteeksi. Ja se Teosto-ilmo on yhä mun shortsin taskussa. Sitä se kesä ja mökkeily teettää. Anteeksi olen pyytänyt ja ilmo tulee viivana kohtapuolin. Mökillä tätäkin kirjataan. Kyllä maalla on mukavaa

Katsoin hetken Yötä ja lähdin ajelemaan vek. Huomenna olis tiukka päivä. Niin se setti, se meni kuin siivillä vaan.


10.7 VELKUA; Vanha Salakuljettaja

Karina ja Lurina riensin Turun Saaristoon, onneksi maantietä. Eka setti olisi jo klo 12:30. Ja olikin. Kyllä siinä kyytiä piisasi. Sitten kamat pydeen lähiravintolaan ja muutamaks tunniks veneellä saareen nukkumaan. Kylläpä se uni maittoi. Paluumatkalla mun aurinkolasit putosi sitten sen siliän tien, kun venho hiukan keuli. Ei, en ollut puikoissa. Olen enemmänkin soutupaattimiehiä. Harmi, hyvät lasit, minun aurinkolasit. Poltan loppuun tupakin. Ai, mutta enhän minä polta. Mutta toi olikin smalltalkia..

Iltaveto oli muuten jees, mutta sähköt meni noin 10 kertaa. Muuten oli oikeen kivat bileet. Kotona olin millon olin. Z-z-z..


23.7. SUOMUSSALMI; Kiannon Kuohut

Meillä oli yks viikonloppu lupaa ja alkuviikon oli ollut vahvasti möksällä portastudio kainalossa. 8 uutta biisiä tarttui kovikselle. Niitä kuunnellen ajelin pohjoseen ja olin lopulta perillä. Siellä oli oikein sisäfestari. Rok!

Ihanaa oli kun hotlahuoneessa oli viileää. Ihan jopa palelsi hetken. Outo tunne. Setti vedettiin sitten yhtäkyytiä. Kivat iltamat! Kiitos!


24.7 II; Iisakki

Matka näytti eiliseen verraten mikroskooppiselta. Oli tilattu huoneet onneks iltapäivään asti, joten unta riitti. Matkalla kuuntelin Simon & Garfunkelia. Kuin musiikkia korville. Lopulta Iissä tehtiin soundtsek tuttuun tyyliin sanaillessa. Sitten laskeuduin alakertaan levolle.

Illalla t-t-tiukka veto ja sitten kamat autoon ja kotiappäin. Oli siinä oma hommansa, niinku..


31.7. KIIKALA; AnMarin Helmi

Vuosi, puolitoista oli mennyt ed. kerrasta. Silloin Luri oli bassossa. Nyt rummuissa. Hiukan pelotti, veisikö keihäs yleisömme, vaan onneksi se loppui sopivasti ennen settiä. Meinasin kirjoittaa setiä, mutta tottahan sekin olisi ollut..

Kiivaat kaksi vetoa ja pimeään yöhön. Sellaista keikkailu on kesällä 2010. Joka ei tunnu loppuvan, onneksi.

Kiitos kaikille, jotka pysyivät mukana!

"The rästisisäpiiri, part 2-3" 24.4 - 19.6.2010 [New Bonus Articles]

Sori, näitä keikkoja on ollu niiin paljon, että raportointi on jääny hiukan heikolle. Tasataan tilanne pika-anlyysein, kun vielä muistaa jotain:


24.4. NOUSIAINEN; Miia

Oltiin Karina & Lurina. Lava oli snadi, mutta kahen miehen rummut/kitara-bändi mahtu naruneliöön mainiosti. Kyselin kieli poskessa, montako erää otellaan. 2x45. 45x2? Sitä ennen käytiin jossain naapurissa odottelemassa. Sinne oli tulossa Tauski. Ehdimme alta vek, koska se oli viikkojen, ehkä kuukausien asia.

Setti meni mukavasti. Paras biisi oli ”Älä Ole Ihana”. Veti väkeä. Kysyttiin jo etukäteen. Oikeasti; Nasta pikku mesta. Kiitos!

Kari & Luri Re-loaded in selected venues near YOU! SOON! Kuvittele tähän Setä Samuli osoittamassa sormella hiukan tähän tyyliin;
http://riffenberg.files.wordpress.com/2010/01/uncle-sam-i-want-you.jpg


30.4. JAALA; Vanha Kelo

Nyt Puokkarit feauturing Luri i bas. Leksa oli estynyt, Luri paikkas Beatle-bassolla. Hektinen keikka Twin Peaks-tyyppisessä paikassa. Oli vappu. Mulla ei oo ikinä ollu lakki päässä kuvauksen jäljestä. Keikan jälkeen maailma parani ja kamat menivät autoihin vasta pilkun aikaan. Minulla oli 3 € 63 c kevytkokikseen. Yötä mökissä, minä parvella. Zzz..Kiitos! Jaalah!


1.5. VARKAUS; Next Step

Ei me mitään kiirettä pidetty, kun matkaa oli vähän. Ip kello jotakin oltiin askeleen päässä seuraavasta askeleesta. Sehän oli SE paikka, missä pidettiin jotain viinijuhlia silloin vuonna 0. Silloin kilpaileva orkka The R Bros piti muistaakseni viinajuhlia. Mutta silloinhan olikin viinijuhlat joka päivä. Nyt on nyt.

Setti oli jo klo 22:00, mikä oli onnekasta. Jengi oli 2 päivän viinijuhlimisesta ihan poikki (siis yleisö..). Loppu hyvin kaikki hyvin, kuitenkin. Kiitos Varkaus! Mesta on mitä parhain ja henkilökunta ystävällistä. Kai se keikkakin oli just sitä, mitä se vapunpäivänä voi olla. Kotiin kukin tahoilleen.


7.5. KALAJOKI; Sani

Nyt oli painopiste matkustuksen puolelle. Leksa oli bib (back in biz) ja isoin matka mentiin pakussa kimpassa. Minä nukuin, onneksi, hiukan.

Keikkapaikka oli hiukan lounge-tyylinen. Mutta kaikki käy. Hiukan hirvasimme, tulisiko launzimme hiukan liika lujaa, mutta kyllä me sitten lopussa päästeltiin aika vapautuneestikin. Ja ryhmääkin oli kuulemma hyvin. Ja joivat kuin sienet, annoin itselleni kertoa. Mutta kiva fiilinki, kaikin puolin.

Loppuillasta sitten maailma parani kevytkokiksen voimin. Jatkot jäi kyllä pitämättä. Oli pitkä matka takana ja edessä..


8.5 EURA; Crystal

Crystal by New Order,
http://www.youtube.com/watch?v=ipbobacFiUY
on yks mun suosikkibiisejä. Tämä Crystal sen sijaan oli mitä miälettömin klubi keskellä Euraa. Puitteet oli niin hulppeat, että soundtsekissäkin oli pakko viihtyä pitkään. Soitettiin R’N’RANL:n a-puoli ulkomuistista. Plus treenattiin ”Poutaa”. Illalla se vedettiinkin.

Vetäydyin huneeseeni ja nukuin pari tuntia. Suomi-Tanska-ottelun 3 erä oli hauskaa katottavaa. Nyt ymmärrän, miksi vanha sanonta ”Luotan siihen kuin Neuvostoliittoon” on nykyään muotoa ”Luotan siihen kuin Suomen Jääkiekkoliittoon”, ei enää ”Luotan siihen kuin av(i)oliittoon”. Ajat muuttuu ja sic transit gloria mundi.

Keikan jälkeen Arto otti suuntiman Ahvenanmaalle, me muut pisteeseen b, jossa autot odottivat. Logistiikka toimmii!


15.5. LAHTI; Isojano

Perjantai oli paljon kaivattua lupaa, mutta lauantaina festarit isoimmassa näkemässäni huoneessa. Jo pelkät lavantakatilan tyhjäpullorivistöt olisivat palautushintana antaneet eibaut 400.000 €. Popeda oli ollut ed iltana, mutta luulen, että tuo n. keskikokoisen kerrostalon suuruinen rakennelma EI ollut yksin heidän jäänöksiään. Tekniikka oli laskenut tuon €-summan. Olimme Hartwallin tiloissa Eastwayn kamoilla.

Me oltiin ekana, sitten Dingo ja Heppu Normaali. Yleisöä kyllä vasta valui sisään, kun aloitimme, mutta rokattiin kybällä yhtäkaikki.. Tällainen setti on aina hetkessä ohi. Sitten kamat autoihin ja kuikuilemaan muuta kaartia. Dingo alias Neumann yhtyeineen oli ihan rok. Ja katsoin Eputkin loppuun. Olinhan niin kuitenkin vaikuttunut siitä kvaliteetista, millä hitit soivat kevätyössä. Vaikka Marshall-rivistö olikin pelkkää rekvisiittaa, mutta niinhän suuressa maailmassa on. Ja tämä oli niin suurta, kuin Suomessa voi olla.

Multa tivattiin, ottiko päähän olla lämppäämässä, mutta vastasin silloin ja vastaan nyt: "Ei ota. Tärkeintä on, että maksaja on tyytyväinen." No sitten tivattiin, että eikö näitä tehdäkään yleisölle. Vastaan nyt: "Tehdään, mutta maksaja tekee esiintymisjärjestyspäätökset. Meidän asiamme on hoitaa homma ja olla miettimättä ja spekuloimatta, mitä olisi tapahtunut jos olisimme vetäneet tuntia ennen tai jälkeen. Keikka soitetaan kuten tilaaja haluaa."

Me olemme nähneet niin paljon erilaisia tilanteita, että yksi esiintymisaikataulu ei enää voi hätkähdyttää. Se, että teemme tätä nyt 23. vuotta kertoo, että olemme joskus olleet oikeaan aikaan oikealla lavalla. Ei ehkä aina, mutta niitä ei oikeasti voi miettiä enää määräänsä enempää. Aina vois mussuttaa tai aina voi olla tyytyväinen, että on tämäkin keikka. SE on se valinta.

On oikeasti silkka nautinto olla mukana tällaisissa tapahtumissa. Kiitos Marko!


21.5 IMATRA; Armas

Entinen Onnenpäivät ja vissiin Onnelakin, nykyään Armas. Tässä huoneessa ”Kranaattiomenoita” sai ensisoittonsa vuonna 5. Mulla on muuten ADATilla se keikka jossain. Toimiikohan mun ADAT yhä?. No, tästä välittämättä me roudattiin kamat ineen ja tsekattiin ja odoteltiin. Kävin välillä kosken maastossa. Se ja Valtionhotelli ovat hienoja nähtävyyksiä.

Pelit oli ihan ok, vaikka terassikeli hiukan pelottikin. Näitä kesäsisäkeikkailun lainalaisuuksia. Mulla oli kiire pois, kun oli lupautunut lauantai-ip:ksi karaoketapahtuman artisti-vieraaksi. Kotiin nukkumaan siitä!

Joutsenokin on kuulemma nasta mesta, tiesivät kertoa.:)


22.5 HELSINKI; Nova

Karaokena vedin muutaman Q/2-biisin, Irwiniä, Agentsia, KariTapiota, Bäddingiä. Hauskaa kuin mikä. Kiitos! Luri oli mut hommannu todellakin erilaiselle, mutta mukavalle keikalle! Sitten hetkes maate enne illan koitosta. Todella hetkeks.


22.5 AURA; Haarikka

Mesta oli tuttu takavuosilta. Liian monta vuotta oli mennyt jo välillä. Vaan hyvä näinkin. Nyt paikka lienee kartalla taas tulevaisuudessakin. Ennen settiä vaeltelin luurit korvilla ulkona. Mp3-soitin on ihana keksintö. Jos se toimii. Nyt toimi, vielä..

Setti alkoi hiukan varovasti, mutta toka olikin sitten Mertarantaa lainatakseni ”sellainen myrskyvaroitus, että siinä saa nyt olla kuka tahansa tarkkana. Huh huh! Ihan tässä heikompaa jo hirvittää mitä tässä vielä oikeen tapahtuukaan kun nämä miehet alkavat pelata tosissaan, niinkuin he tekevät silloin kun kello soi ja kutsu käy ja nyt se on käynyt jo kaksikin kertaa, sen kertovat numerot valotaululla.”

Mutta nyt ollakaan enää jääkiekkokisoissa, nyt ollaan Puolikuun keikalla. Se meni taas kuin ei koskaan ennen. Ei ole harmi, nauhoitetta. Pitäs vaan olla digiporta mukana aina sillon

Valostaagi jätettii sitte sinne..


28.5 KOTKA; Armas

Armas-kiertueemme toinen osa. Hyvin samantyyppinen kuin edellinen, paitsi etten käyny koskea en Valtionhotellia jne. En edes Kairoa, jossa ollaan sentään aloitettu Kotkan keikat. Ohi ajettiin, sentään.

Arskalla oli keikan jälkeen kiire ja vasta omaan autoon päästyäni saatoin rauhoittua. Sininen hetki oli mennyt jo aikaa, mutta Agentsia koneeseen ja aamu näyttiyhtäkkiä ihanalta. Sitä se olikin. Tykkään fiilistellä aamuyöstä. Joka iltapäivä huomaan, että se oli ehkä huono idea, sittenkin.

Mutta Suomi on alkukesän aamuyönä yksi taatusti kauneimmista paikoista mitä maa saattaa päällään kantaa. Turha kiire pois!


29.5 HYVINKÄÄ; yksityistilaisuus

Paljon onnea vaan vielä kerran, Timo!. Eri mukavat juhlat! Nämä ovat aina mukavaa vaihtelua!


4.6. KOUVOLA; Armas

Joskus se huono keikka tulee, väistämättä. Me oltiin vaan huonoja. Me on oltu hyviä koko kevät. Nyt ei oltu. Mutta; Ihmiset oli ilosia ja kilttejä silti, mesta hyvä, kaikki ok, mutta nyt ei vaan oltu omalla nykytasolla. Kiitos ja anteeks!

Asia oli monen sattuman yhteissumma ja ehkä eniten oma henk.koht. tuntemukseni, mutta silti. Parempaa luvassa! Toivon, tiedän!


5.6. RIIHIMÄKI; Main Street

Tunnelmat ennen keikkaa just sopivan kireät. Roudattiin ja pydättiin. Sitten pidettiin ihan vanhan liiton sulkeiset. Katottiin soundi kuntoon., niinku! Soitettiin, kuten soundtsekissä pitää tehdä. Soundtsekin keskeinen kysymys ei ole: ”Olik se siinä?” vaan ”Mitä voi tehdä paremmin?” Ja voila! Fiilis (ja soundi) olivatkin yhtäkkiä miljoona kertaa paremmat. Puolen tunnin työ sen teki. Sit oli kiva soittaa hetken vielä niitä näitä (”Poutaa” ja ”Caroline”), kun kaikki oli kunnossa.

Minä sukelsin autoon ja yritin luurit korvilla nukahtaa hetkeks. Uusi iPod on hyvän kuulonen, vanha Sansa meni ja särki itse itsensä. Mutta mua pelotti nukahtaa, jos en heräisikään ajoissa. Ajoin ABC:lle ja hörpin kahvit.

Setit menikin kuin yhdessä hurmoksessa. Niin oli ero eiliseen kuin Yöllä ja Dingolla. ”Ota Minut Nytin” jälkeinen suvanto kuuluu asiaan, mutta loppusetissä oli taas kiihko kova. Ihmettelin, miten Luri pystyy soittamaan bassoa, tapututtamaan jengiä ja laulamaan samaan aikaan. Melkoinen pelimanni. Hän oli viikonlopun Leksaa tuuraamassa.

Poistuimme yöhön voittajina.

Rok! Rok!! Rok!!!


11.6. HOLLOLA; Kuutamo

Satoi. Tultiin myöhään. Setti olisi myöhään. Mutta että kello 1:30. Tilaaja päättää. Hän on oikeassa. Me tehdään homma, niinkuin on sovittu.

Odotteluajan oli iPod hyvä olla olemassa. Lopulta. Kello oli puoli kaks. Valuvei, valuvei..

Kotiutuessa lopuksi ja lopuksi olin niin väsynyt, että unohdin jo oman nimenikin. Sade oli tauonnut.


12.6. PIIKKIÖ; Bristol

Onnetteks sai nukkua lähes häiriöttä. Olen oppinut, että se on autuasta, kun nukuttaa. Kun on eri vaiheessa maailman kanssa, joka tahtoo mennä sekaisin öisin ja itse on menossa sekaisin, kun on niin vaiheessa kun tahtoo mennä eri maailman kanssa öisin. Okei, en itsekään ihan aina ymmärrä..:)

Piikkiö tuli vastaan. Meitä jo odoteltiinkin. "Monelta te alatte soittamaan?" "Yheltätoista" "Kauheaa, niin myöhään!" "Onneks ette ollu eilen, tai siis sehän oli tänään ja siis niinku, harmi ettette siis niinku ollu!" "Mitä sä oot oikeen vetäny?" "Unta palloon ja väkeä näköjään enemmän kun vikholmi!" "Okei!" Äskeinen on dramatisoitu ja editoitu versio useasta eri keskustelusta. En aina itsekään ymmärrä.

Settit menivätten mukavasti, kun oli tuo energiapuoli hallussa. Jalkapalloa ei (ehkä jopa onneksi, Englanti mokas, osa 1..) sit lopulta nähty. Yritys oli kyllä kova.

Lopulta sitten varsinaiset kokoontumisajot ABC-mikäsenytolihovissa. Salossa. Siis Suur-Salossa.

Kotiin, nukkumaan. Piti jotain piisejä pimputtaa.


18.6. VANTAA; Sir Eino Flamingo

Eka setti oli aika hauska. Multa oli capo hukassa. Otti päähän, kun sormet ei riitä akordeihin ilman sitä aina. "Soitatteko Eppuja?" "Ei, paitsi sulle kyllä!" -tapailee Njet Njetiä hapuilevasti- "Pitäsköhän vetääkin keikat vaan tällai ole-pohjalta?" "JOOO!!!".:)

Toka setti menikin sitten jo hallitummin. Mutta kiva meininki yhtä kaikki!


19.6. KAUSTINEN; Konsta

Olipas pitkä tie. Oltiin perillä hyvissä ajoin. Paikka on loistava, johan sen nimikin kertoo. Meitä oltiin oikein odottamassa. Valokuvia. Kiva, kiva! Soundi oli huono, mutta lopulta syykin selvisi. Sitten soundi oli hyvä. Lepoon. Kiva, kiva!

Klo 1:00 kolme ukkoa pölähtää lavalle. Omat pikku hassut sattumuksensa kuuluivat settiin, mutta kivaa oli kai lopulta kaikilla. Lopulta sitten vielä pikku-elvis peliin ja loma oli niinku lähellä. Ja sit se mun capo löyty. Olin vissiin ite sen laittany skittaständi-pussiin..

Joku Mr. enkelsmanni yritti tunkea lopulta auttamaan, mutta lähti, kun lauloin hälle: "Three lions on a shirt/Jules Rimet still gleaming/Thirty years of hurt/Never stopped me dreaming"

Takas ajeltiin vasta aamusella. Kevät oli nyt tässä. Kiitti, Luri, rumpu-tuurauksista!

Jalkapalloa pari päivää, telsusta! Yeah! It's Coming Home! Tätä kirjottaessa Bruce Springsteen korvissani laulaa "Sherry Darling". Sekin on oikein hyvä kappale.

Aiemmat keikkapäiväkirjat tässä:

"Rästisisäpiiri" 19.3. - 17.4.2010

19.3. VANTAA; Shamrock

Me oltiin treenattu hyvin. Arto kun olisi 2 viikonloppua pois ja Luri soittaisi rummut. 2x45 taittuisi helposti. Olihan tälläkin kokoonpanolla jo yksi keikkakin alla. Treenattiin just ennen lähtöä vielä kerran.

Vaan perillä kuultiin, että sopparissa lukeekin 3x45 min. Se on 45 ylimäärästä, tosta vaan. No, ajateltiin, että sopeudutaan ja vedetään, pelimannejahan tässä ollaan ja soittamaan tultu. Ja vedettiinkin. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Topi oli yläkerrassa, mutta setit ja biisilistojen muokkaus meni just sopivasti, ettei edes morjestaa ehtinyt. Kun painuin yläkertaan kattomaan isäntää, oli hän jo pois. No seuraavan kerran.

Poistuimme mekin yöhön kukin tahoillemme.


20.3 SAHALAHTI; Krouvi

Vanha, tuttu keikkapaikka vuosien takaa, meininki entinen. Kiitos! Aina se jaksaa hämmästyttää. Nyt oli mestaa renoveenattu. Setit toimi hyvin. Kuulemma syksyllä taas. Yeah!

Yöllä väsytti tai siis aamuahan se oli, niinkun. Palataan..


27.3 TURKU; Kooma

Ja toinen vanha tuttu mesta. Talon PA:lla oli hyvä vetää, vaikka aina isot stereot oudot ovatkin. Ensin miettii, tuleeko ääni nyt varnmasti. Tutut vehkeet on tutut.

Ehdin ennen keikkaa käydä leffassa. Brotherhood. Ok Hollywood-draamaa.

Setti meni nopsaan. Nopsaan saatiin kilutkin autoon, kun oli vaan bacline. Se on soittimet jne..


2.4. RISTIINA; Pökkäri

Nyt oli Arska messissä, mutta Leksa estynyt ja Luri tällä kertaa bassotteli homman himaan. Stemmatkin kajahteli kuin ei mitään. Pääsi oktaavia mua korkeemmalle. Hulvaton meininki kaikin puolin. Arto keksi Lurille taiteilijanimenkin: "Itte Pluri". Team Ahmaa seuranneet hiffannevat..

Yöksi Mikkeliin. Cumuluksessa onneks sai nukkua ip:hen. Sitten mentiin roudaamaan. Oli pääsiäinen, tai itse asiassa ei ollut lauantaina.


3.4. KORPILAHTI; Ohrantähkä

Ja Lurin kanssa jatkettiin pääsiäis-lauantai. Kuraista reittiä keskellä Päijät-Hämettä vai mitä se nyt on. Kärkisten silta oli paikallaan. Ennen siinä oli lossi, silloin kun oltiin Helenassa keikalla. Siellä oli DJ Edwardkin silloin. Nyt on nyt.

Matkahuollon baari on yks parhaista takahuoneista ja Tähkän pizza todella hyvää. Kiitos! Ja Keikka meni kuin ei koskaan. Näissä kokoonpanojutskissa on soittajalle se hauska puoli, että ne pitävät mielenkiinnon vahvasti soitossa. Oppii uusia puolia omista biiseistään. Tämä on totta ja hyvä asia. Niin on rutiinikin, mutta vaihtelu virkistää.

Kamat autoon ja yöhön. Sunnuntai olikin hyvä nukkua pois. Taas meni myöhään..


10.4. LAITILA; Kukonkulma

Lava oli niin leveä, että itte Lapparitkin olis mahtuneet jonoon esiintymään. Me mahduttiin mukavasti. Nuorta energiaa liikkeellä vahvasti. Ai niin, bändi oli taas oikeassa, virallisessa kokoonpanossaan.

ABC:lla jaoin yhtyeelle ties monettako kertaa Very Imbessile People-mitalit. Ne ovat hauskasti myynnissä heti ovensuussa, Salon kohdalla. Attribuutti viitannee eniten jakajaan. Vai mitä se VIP muka tarkoittaa.

Aamu se ehti ennen minua kotiinsa.


16.4. KLAUKKALA; Pihvimylläri

Klaukkalassa on oltu ennenkin, mutta EI tässä paikassa. Tänne tullaan varmaan uudestaankin. Kiva kiva!

Lava oli snadi, mutta on me oltu snadimmissakin. Polvea ei juuri mahtunut ottamaan. Hieno, tiivis meininki yhtäkaikki. Kamat autoon ja kotia palautumaan.

Mietin missä Hurriganes on nauhoittanut R'N*RANL:n livebiisit. Jossainpäin Klaukkalaa kuulemma. Se on ollut vuonna '73 varmaan aika erinäköinen paikka.


17.4. TURKU; O'Bass

Kari ja Luri olivat olleet täällä aiemminkin, vuosi sitten. Nyt Puokkarit. Pieni stage oli tämäkin, tai stagea ei ollut, mutta kehitimme sloganin: "Puolikuu ampuu katutasosta". Täysillä.

Välillä käytiin Arskan kaa Koulussa. Se on ravintola Turun keskustassa. Sielläkin on oltu keikalla joskus vuonna en nyt juuri muista.

Kivat oli iltamat ja hyvät pizzat! Vallan vahvistinkin kaatui loppuremellyksessä. Se on sitä elämää..

Kiitos kaikille osallistuneille. Nyt tuli pikaraportteja. Joskus näin, joskus noin. Elämä jatkuu! Rok!

13.3. ISOJOKI; Minna's Place

Joskus kaikki vaan napsahtaa kohdalleen. Juuri kun kuvittelet, että niin ei ehkä käy. Se on tämän homman suola.

Nähtiin ABC:lla, kamat rakettiautoon, jääkiekkokierros kuulumaan. Jokerit ne olivat olleet taas sikoja. Voi voi. Ja turpaankin tuli.:(. Ja minä olin kuin turpaani saanut, kun tohtori oli muutaman tikin kasvoihini ommellut. Silmäkin musta. Outo olo. "All Along The Watchtower" kreikaksi. Hvitauttas Sabotakis..:) Yeah!

Paikassa oli hyvä soundi. Se huomasi heti. Tsekkiä paljon tarvittu. Odottelemaan. Koodiaikaan väkeä olikin sisällä, puheensorina ei ollut kuulunut ylös. Alettiin vatkata. Huomasin, että ed. viikonloppu oli tehnyt meistä pelottavan koneen. Kolme keikkaa eri maastoissa noin vuorokauden sisällä antavat oikeaa, hyvää rutiinia. Nyt oli hyvä tehdä siihen päälle pikku koukkuja ja antaa lahkeiden viedä. Soundi lavalla oli niin käsittämättömän hyvä ja selkeä, että olisin halunnut ottaa sen mukaani. Soitto toimi niinkuin se tekee noin kerran vuodessa. Olispa ollut 24-raita mukana. Live-levy olis ollut siinä. Vaan ei ollut. Se oli ainoa joka harmitti, ja sekin vasta jälkeenpäin.

Tällaisen keikan jälkeen tietää, miksi niitä kannattaa tehdä. Luulen, että nämä ovat asioita, joita vain me soittajat itse aistimme. Ulospäin varmaan 90 % keikoista on just sopivan hyviä, ja hyvä niin. Yleisöllehän tätä tehdään. Soittajan omat ajatukset ovat spesua. Kiitos Isojoki!

Matkalla World Party. ABC:lla Honda vartos mua, pakkasta oli ollut, näköjään. SP, Dylania aamunkoitossa ja kotiin. Dylanin Don't Look Backia sohvalla kunnes uni tuli. Hyvä fiilis. Kiitos!

"She's got everything she needs, she's an artist, she don't look back
She's got everything she needs, she's an artist, she don't look back
She can take the dark out of the nightime and paint the daytime black"

Words & Music: Bob Dylan

5-6.3. LAHTI; Lahti-Halli, Eurosport-teltta & Dublin

Salpauselkä-viikonloppu 3 keikalla. Kaikki erityyppisiä. Hauskaa, mutta mukavaa!

Pe-ip etsin Lahti-Hallia ajamisjärjestelyiden seasta. Sepä ei ollutkaan sama, missä joskus vuonna sejase oltiin veivattu Popedan ja Hurriganesin kanssa. Vaan vielä isompi halli. Lopulta se löytyi.

Tehtiin soundtsek ja ihmeteltiin kaikkea ja kaiken kokoa. 20 Flight Rockers aloitti. Soittivat rock-a-billyä, mistä pidän kovin. Hallin kaikussa se vain sai kilometrin mittaisen äänihännän peräänsä. Hyvä bändi yhtäkaikki!

Sitten me astelimme lavalla. Yleisöä tuli koko ajan sisään, ja pikkuhiljaa se alkoikin lämmetä. Ja me puolestamme tottua taas ison lavan metkuihin. Kiittelin mielessäni, että olin hakenut Vibroluxin näille keikoille. Sen botnen-poikanen on äijää tällaisessa tilassa kyllä.

Kyllä meni puolitoista tuntia nopsaan. Äkkiä pois, ettei jäädä Yön alle. Eivät he aloittaneetkaan "Täältä Tulee Yö"-biisillä. Me pakattiin kamat Arton autoon ja minä riitelin sen seuraavan paikan, teltan läheisyyteen yöksi. Onneksi iso, musta kangas erotti meidät tuhansista silmäpareista, joten saimme ylläpidettyä juuriluodun illuusion. Katsoin vielä hetken Yötä, etsin kevytkokista ja sitten nukkumaan. Herätys olisi ennen yhdeksää aamulla, eli siis aamuyöllä, käytännössä. Mutta oli ollut juhla-alku! Kiitos!

Aamulla 10:30 ampauduttiin sisään Eurosport-telttaan. Tilanne oli hiukan erilainen ja elävä verraten eiliseen. Elävä aikataulun ja esiintyjien puolesta. Kamat pystyyn. Just alotusaikana oli naisten 30 km kisan lähtö. Teltta ammottikin yhtäkkiä tyhjyyttään. Vedettiin muutama biisi ja jäätiin hiukan odottelemaan. "Ne alkaa kohta valua takas!", oli tieto. Niin yleisö alkoikin. Asteltiin lavalle, tarkoituksena vetää puolitoista tuntia, kun ryhmää oli nyt tupa täys.

Noin puolen setin kohdalla lavan sivusta näytettiin merkkiä "Tauko". No mikäs siinä. Nelinkertainen maailmanmestari ja kolminkertainen olympiahopeamitalisti Adam Malysz oli tulossa haastatteluun. Tottakai tehtiin miehelle tilaa ja pidettiin pieni breikki.

Haastis venyikin noin puolituntiseksi ja sitten taas jatkettiin. Muutama biisi päästiin eteenpäin ja sitten tulikin ylläri ¤2. Tanssiryhmä, joka kipusi ilman sen kummempia lavalle ja tilasi aiheeseen sopivaa musiikkia. Minä kysyin, mikä aihe, tytöt vastasivat: "Eilinen pändi soitti niinq tyyliin Sukset..". Minä sanoin, että se ei nyt taida taittua treenaamatta, varsinkaan sanat. Viriteltiin OMN, tällä kertaa instruna. No puolitoista minuuttia sitä kelpasi, ja tanssiryhmä katosi yhtä nopsaan kuin oli ilmestynytkin. Mikäs siinä. Hyvin meni ja toimi mukavasti.

Me jatkettiin. Tällaisessa on-offissa tilanne menee hiukan odotteluksi, tuleeko ylläreitä vielä lisää. Ei tullut ja me soitettiin sitten setti loppuun ja kaikki sopivat koverit päälle. Roadrunnerissa jätin lopulta kitaran vonkumaan vahvistinta vasten ja sain aikaan hauskaan äänitilateoksen. Jousikaiku sen perässä oli loistavan kuuloinen. Rok! Keikka oli taatusti ikimuistettava itselle. Niin paljon se poikkesi standardista. Hauskalla tavalla. Kiitos!

Sitten kamat autoon ja hetki miesten kisaa ladunvarresta. Dubliniin ja soundtsek. Arvelimme että rymää on ja kiinnitimme PA:n niin hyvin kuin osasimme. Sitten hetkesi lepäämään.

Dublin oli kuin aina ennenkin. Siellä on niin nasta vetää! Kyllä me vedettiinkin. Kiitos kaikille! Toivottavasti mahd. pian uusiks! Lopulta tuhoamaan juuriluotua illuusiota ja kamat autoon jengin läpi. Kylläpä se olikin just nyt niin hankalaa. Väsytti vissiin. Kotona olin joskus. Olinpas aika poikki.

Kiittelinpä pienessä mielessäni, että ens pe (tätä kirjoittaessa) ei olekaan keikkaa vaan ihan oikea vapaapäivä.:)

LAHTInetversion.wmv

26.2. TURKU; Basso

Ai niin se olikin se yks viikonloppu, kun jäi väliin, kun oltiin Karina & Lurina (Karina ? Lurina ?) Mäntsälässä. Se jäi kertomatta. No siellä oli repäsevä meininki.

Nyt oltiin Puokkareina sillan alla, kirjamellisesti. Basso sijaitsi eräänlaisen sillan alla. Etsimme hiukan aikaa kuka mistäkin. Löytyi.

Luri oli tuuraamassa Arskaa nopealla varoajalla. Setti pydeen ja lätkää naapuriravinteliin vahtaamaan. 6-0-tilanteessa oli jo hiukan absurdi olo.

Settiin. Olihan se erilaista, kun eri soittaja soittaa aina eri tavalla, vaan erilaista on joskus hauskaa. Yhden mokan teimme, nähdäkseni. Mutta sitähän se live on.

Matkalla tuli sitten talvi talven keskelle. Hyvä kun kotiin osasi.

27.2. HÄMEENLINNA; Emilia

Just kun olin ehtinyt nukahtaa, oli herätys, tai siltä se tuntui. Vaikka ip oli jo pitkällä. Autoon, kamat ja H-linnaan. Muistelin, miten Hämeenlinnanväylällä ajelin viime kesänä ja "Tee Mut" alkoi soida päässä. Nyt se on koelevyn ykköraita. Ja levy kaiketi tehtaalla.

Emilia oli niinkuin aina ennenkin. Pieni lava, porukka iloista ja kaikilla kivaa.

Minä nostin kamat autoon ja ajelin SP:n kautta kotiin. Jotain matsia siinä torkuin kattellessa. Sohvalle on niin hyvä nukahtaa. Olympialaiset vaatii veronsa..

5.2.2010 LAUKAA; Peurunka

Oli kulunut lähes 18 vuotta viime visiitistä Peurungassa. Se oli varmaan samassa paikassa kuin ennenkin, mutta silloin liikuimme yhteiskyydillä. Nyt olin omalla pikku Hondallani. Ja lunta tuli. Kyselin tietä Vaajakoskelta lähtien. Ei, minähän en tarvitse navigaattoria. Lopulta ajoin pihaan

Peurunka oli muuttunut, en osaa sanoa kuinka paljon, mutta edukseen. Iso hieno lava, hienot huoneet yms. Pistettiin kamat pydeen ja tsekattiin soundi. Hyvältä kuulosti. Odoteltiin.

Lopulta koodiaikana poppi soimaan. Tanssithan olivat mitä mukavimmat. Ne olivat ohi heti, kun lopetimme. Pilkku tuli niin aikaisin.

Siitäkös minä sitten sainkin aatoksen lähteä ajelehtimaan kotia kohden. Ehtisi "ajoissa" nukkumaan. Niin kai minä ehdinkin. Taisin vain kerätä voimia tulevaan, eli seuraavaan viikonloppuun..

12.2.2010 RUKA; Zone

Tässä tapauksessa matka alkoi klo 23 keikkaa edeltävänä iltana. Ajoin Hondan Salaisen Paikan kautta Ristiinaan, missä rakettiauto odotti. Matkan isompi osuus oli valmis alkamaan.

Joskus Kajaanin kohdalla Artoa alkoi väsyttää ja minä hyppäsin puikkoihin. Ymmärtääkseni selvisimme koko vitostien ilman kamerankuvaamia. Niin Ei ole ollut ihan aina. Noin klo 11 ns. kaaduin omaan hyttiini. Olo oli epätodellinen. 12 tuntia tien päällä. Monta tuntia unta.

Alkuillasta kiskottiin kamat pystyyn. Ne sanoivat "ÖÖÖÖÖ!". Vedin namiskat kiinni. Ääni katosi. Avasin. "ÖÖÖÖ!". Virrat pois, kahvia ja uusi koe. Kaikki kunnossa, toivottavasti. Ilmeisesti lämpötilanvaihdos kylmästä autosta sisään ei ollut hyvä asia. Pelotti, uusiutuuko sama iltamissa. Teimme pienen varasuunnitelman, jos niin kävisi. Onneksi Ei.

Kello myöhään oli paikka turvoksissa väkeä. Lavalle oli vaikea päästä. Mutta se kyllä korvasi kaiken, keikka oli yksi parhaita miesmuistiin (lue: kuluvana vuonna..). Muistan vain, että pelkäsin pöydillä joraavien ihmisten puolesta. Mutta enpä minä sitä osannut estääkään. Maan tapa.

Lopuksi vielä muisteltiin menneitä ja tulevia. Tunsimme itsemme Työn Sankareiksi tai jotain sinnepäin.

13.2.2010 KUHMO; Kainuu

Matkaa oli vähän, mutta se tuntui pitkältä. Ehti tulla jo pimeä, kun laskeuduimme Kuhmon kaduille. Missään ei näkynyt ristinsieluakaan. Mesta löytyi helposti; Artolla on navigaattori.

Pientä jumppaa kamat toiseen kerrokseen, missä oli hyvänkokoinen lava. Kamat menivät pystyyn helposti, lopulta. Soundi oli erinomainen ja me odottelemaan iltaa.

Juhlakansaa oli ihan mukavasti, ja se oli riemukkaasti mukana alusta pitäen. Alkoi tulla jo oikeata kiertuetunnelmaa. Lopulta soitimme 2 tuntia täyteen. Siihen se nykyään venyy.

Aamulla olin unessa, kun piti nousta. Olipa vaikea herätys ja roudaus. Jätimme yhdelle "Hanskille" asiaankuuluvan viestin ja odotamme jännityksellä meneekö se perille. Asiaan liittyy pieni riski; Ennen kyseistä "Hanskia" paikassa esiintyy toinenkin "Hanski", joten misinformaation vaara on suuri. Mutta pienet kujeet pidentävät ikää. Viimeksi kyseisen jekun tehneenä sain palautetta: "Se sun lappus tuli ihan aiheesta!" Mutta silloin sen sai "Kuivis", ei "Hanski".

Me ajoimme yksitein etelään, jossa kukaan ei ollut varastanut pikku Hondaani, johon hyppäsin ja karautin käänteistä reittiä kotio. Olin hyvin, hyvin väsynyt. Mutta onnellinen.

29.1.2010 PAIMIO; Putka

Montakohan vuotta on kun on Putkassa ollut? Nyt oli 3 viikon "kesäloma" takana, ja soitto oli kuin kevätvarsa, se poukkoili hiukan hallitsematta, mutta jotenkin niin kukkeana ja tuoreen iloisesti. Siinä pienet pirinät unohtui, kun tilanne eli ja hymy oli herkässä. Meininki oli kerrassaan great ja helppo oli yhä hymyillä lymyillä, kun vuoden ekat yökahvit aapeeseellä hörpättiin. Salaseen paikkaan ja kotio.

Vain lunta kaikkialla. Kiitos!

30.1.2010 PERNIÖ; Käenpesä

Väistämättä tämä jäi elämyksellisyydessä hiukan eilisen kevään ensihuuman jalkoihin, vaikka kaikinpuolin asiallinen meinki olikin. Pahimmat höyryt oli päästelty jo Putkassa, kolmen viikon tauon jälkeen. Nyt kiroten kipeytyneitä sormenpäitä. Päivä ilman soittoa, huomaa sormet, viikko, niin yleisö? Kolme viikkoa, koko perhe. Kotimatkalla sitä lunta vasta alkoikin tubruttaa..

Mutta näistä on hyvä jatkaa. Speakki alkoi kyllä karata levottonasti, mistä iloinen. Kiitos!

Yön valvomisesta, huuliini suolaa..

31.12.2009 KANKAANPÄÄ; Takatasku

Kylmä. Ajelua pitkin jäisiä maanteitä. Perillä. Kylmä. Onneks auton sai sisälle. Nasta paikka. Hotellissa huutoa seinän takana. Uus huone, kiitos. Kylmä. The Who vuodenvaihtuessa. Keikalle. Mukavaa. Kylmä.

1.1.2010 HIMOS; Himos-Arena

Valtava klubi. Arena. Hermoilua ja brummia soundtsekissä. Loppu hyvin kaikki hyvin. Keikka aikasin. Nuorta ryhmää. Hauska meininki. Paljon enemmän ihmisiä kuin olivat odottaneet. Kiva kiva. Hyvää uutta vuotta. Me tullaan taas, nyt mennään. 3 viikonloppua, ettei oo keikkoja. Kylmä. Kotona. Nukuttaa. Kylmä. Unohdan maksaa bensan. Poliisiasia. Selviää, kuulemma. Hyvä. Ei ollut tarkoitus..

11.12.09 RAUMA; Sinisoihtu

Oli jo pimeää kun nostelimme kamoja Hämeenlinnassa Arton uuteen pakettiautoon. Pitkähkö puhde voisi alkaa. Ilman pysäystä oltiin Raumalla ja noustiin laatikot käsissä tokaan kerrokseen, missä just hyvän kokonen lava sijaitsi. Sitten matkan väsymyksiä jaloista lepuuttamaan

Setti alkoi vasta oikein myöhään. Kaikenlaista pientä härdelliä sattui ja tapahtui, mutta pisteet kotiin, enempi voimalla kuin tyylillä.:)

The funny part olikin vasta alkamassa. Kehitimme riita-nimisen tilanteen, jossa osa yhtyettä pyrki siirtymäänpaikasta a paikkaan b asap, osa pelasi mahjonkia ja osa oli voide tässä välillä. Poliisiauto ja miehen rautoihin laittaminen eivät kuitenkaan kuuluneet tähän riitaan, vaan johonkin muuhun. Emmekä oikeen päässet takkejaan jonottavan väestönosan läpi laatikoinemme. Lopulta ajokuntoinen yhtyeenosa sai pakun riittävän lähelle ovea ja kamatkin autoon. Ei, emme olleet se tilattu tilataksi, harmi kyllä..Matka kohti Lapuaa alkoi 4:21.

Kyllä se tunnelma siitä sitten pikkuhiljaa lämpeni ja Porissa istuttiin jo huoltamolla samassa pöydässä kaikki kolme. Loppumatkasta oli jo hyvinkin lämmin tunnelma. Vahvaa bändifiilistä..:)

Karautin pakun lopulta Lapuahovin parkkikseen kello jotakin aamulla. Huoneet odottamassa matkaajaa ovat ihana asia! Kiitos!

12.12.09 LAPUA; Lapuahovi

Arto oli nostanut kamat jo ennen koodiaikaa (16:00) sisään ja teimme nopsaan soundtsekin. Sitten safkaa ja huilia.

Puoleltaöin päräytimme popin päälle ja sehän on aina kuin ois kotia tullu. Meiniki paikoin hurjaa, kuten asiaan kuuluu.:) Se olikin viimonen veto tänä vuonna, uudenvuodenaaton keikka alkanee vasta ens vuoden puolella, tai mistä sen voi tietää. Kiitos kaikille sisäpiiriä seuranneille vuodesta 2009!

Aamulla ensin H-linnaan, kamat Hondaan ja sieltä salaseen paikkaan, äijät kotio. Tähän ilmestynee yön hiljaisuudessa pikku videokollaashi, kunhan saan editin tulille. Kiitos R, Kiitos L! Kiitos kaikki!

OMN_Lapua_2009_NET2.wmv

4.12.09 JYVÄSKYLÄ; Synergia Areena

Synergia Areena antoi odottaa isoja kemuja. Eikös siellä julittu SM-kultaa huhtikuussa? Siksi minäkin kävin oikeen hakemassa vanhan ja painavan Fenteliinin vahvistimen salaisesta paikasta, kun ajattelin, että ärjyä pitää piisata. Oon vähän pienemmillä keikoilla käyttänyt hiukan kompaktimpaa ratkasua jonkun aikaa, vaan kyllä putkisoundi on poikaa. Ja kunnon kaiku. Ite ehjätty..

Olin kyllä hiukan myöhässä, mutta ihan hyvissä ajoin ja kyllä olikin kansainväliset puitteet. Tehtiin tsekki pois ja istuttiin omaan pukuhuoneeseen odottelemaan. Illan isäntä Jone tuli samaan lämpiöön. Analyysiä syntys ja muisteloita piisas puolin jos toisinkin. Olin ostanut viikolla Hanoi-kirjan ja siitäkös debatoitiin mm..

The alotusaikaan oli jo hitsisti väkeä sisällä. Ryhdyttiin vatkaamaan. Hetki meni totutellessa ison lavan olosuhteisiin. Rock'n'Roll needs grand gestures, olen kuullut joskus. Savun seasta en nähnyt Arskaa välillä ollenkaan, vaan soitto tuli kyllä samalla kellontarkalla taimilla tutkapelilläkin.

Puoltoista tuntia humahti vaan, ja sitten äkkiä alta pois. Pelikello näytti 2 minsaa yli. Mamba oli tulossa pikapikaa lavalle. Kattelin sivusta settiään, siitä on jo aikaa, kun viimeksi. Silloin ei ollut vielä kesää jäljellä, nyt oli. Loppuillasta ajauduin mukaviin muisteloihin ja maailmaa parantelemaan vielä. Hauska tappa vanha tuttu.

Hitsit, kello oli jo yli puolen yön, kun istuin pikkuhondaani ja karautin salasen paikan kautta kotio. Kuuntelin The Movea. Illalla olisi luokkakokous ja keikka Luokkalan kanssa. Elämme luokkayhteiskunnassa näemmä.

Matkalla piti pomppia välillä pakkasessa, kun nukutti niin peijakkaasti. Ja niinpä sitten ajoin kameratutkaankin. Odotan pelolla jäänkö saamapuolelle, vai menikö plusmiinusnolla koko reissu. En mä mitenkään kaahannu, vaan yö ja äkkinäinen 60:n rajotus ovat vaarallinen yhdistelmä. Ja niiinkun mä oon niitä varonnu. Arto oli tehny saman mokan, kuulemma. Jos yhtään tunnen Leksan ajotyyltä, en ihmettelis, vaikka hänkin..

271109 LOHJA; London

Lohja on lähellä, onneks. Mesta on aivan täys. Nurkassa pieni lava. Me ollaan selkä seinää vasten. Matkalla lavalle mies toteaa mulle: "Se on nyt teistä kiinni!" Se on totta. Nyt on ryhmää niin että tuntuu.

Alotetaan. Hiki. Menee himaan, niinkuin sanotaan. Väliaikamusiikkina 3 coveria. Sitten takas omiin. Leksa pitää PA:ta pystyssä samalla kun soittaa. Nyt jo hymyilyttää, vaikka ennen keikkaa ei niinkään. Loppuun Elvis ja Roadrunner. Vaikea päästä takahuoneeseen. Mietittiin, että just näin on hyvä.

"Mähän sanoin, että se on teistä kii, ja kyllä vastasitte huutoon!", sanoi mies. No, olihan Jokkeritkin voittanu. Lopulta kamat autoihin ja SP 1. kautta kotiin. Tyhjä olo, poikki. Kova viikko. Kiitos London, Kiitos Lohja. Eiköhän me tulla takas.

Onneks avaimetkin löytyi.:)

251109 TAMPERE; London

Pah. Kirjotin jo yhen esseen aiheesta, mutta tietotekniikka vei sen, vaikka copysin jne.

Pääkohdat olivat: Satoi, Hondan varotusvalo vilkkuu, urhoolisia ihmisiä sateesta huolimatta kattomassa keikkaa, puun takaa mies päin näköä mikkistaagiin, verta, hampaat tallella, Jokkereitten ykkössena saa aika paljon per piste, Kiitos Tampere! Satoi lisää, kuuntelin White Albumia takas ajellessa.

Ei tullu nyt ihan yhtä hyvä, mutta samaa fiilistä ei voi toistaa. Fiilis oli hyvä..

211109 VIMPELI; Sopupeli

Alota vitsillä, joku neuvo. No, vitsit kun nää viikot menee vitkaan. Ja vuodet. Yks olympiadi sitten viimetteks Vimpelissimuksessa vissiin, ja 9 päivää päälle. Ja matkakin niin pitkä. Odotettavissa 24 h elämysmatka. Viimeks meni laakerit. Autosta, ei Olympialaisista. Nyt ei, onneks.

Eihän kello ollut paljon mitään, kun salasen paikan nro 2 pihalla puljatiin kamoja pakuun, jonka Leksa oli lähes sydänyönnä noutanut. Tankki täyteen ja kohti pohjosta. Otin onneks pikku torkut Padasjoen jälkeen napit korvilla. Voimia tarvittais takaslaskeutuessa. Oli sellanen sauma, että pitis olla ajoissa takas.

Kivijärven Shellin kohdalla heräsin lopulta. Kohta oltasiinkin perillä. Sopupeli olikin muuttanut tilavempiin olosuhteisiin. Jees lava ja takahuoneeena kokonainen baari (kiinni). Greet!

Suoriuduttiin tsekistä ja odotellessa Arto etti Youtubesta kaikkea kivaa. Bobby Darinin "Simple Song Of Freedom" jäi päähän, kun olin just kattonu "Beyond The Sea"-leffan. Suosittelen.

Setit (2kpl) vedettiin lopulta odottelun jälkeen hurmoksella. Hyvä oli vetää kunnon stagelta. Se edellinen, olympiadi sitten oli aika pieni. Loppu hyvin kaikki hyvin. Henkilöstökin vaikutti tyytyväiseltä. Niin mekin.:)

Eikä me siinä hirveesti viittiny enää vitkastella vaan pökättiin laatikot kiesiin ja minä levänneenä, niinku, ajuriks. 4-tiellä meinasin kyllä kääntää Mersun poikittain, kun oli aivan peilijäässä, tie. Loppumatkan se sitten pelottikin.. Kahvia J-kylässä. Aja hiljaa isi nyt vain. Lahteen ja SP nro 1:een ja kotiin. Ja tästähän me saammekin voittajalle ajaksi jotain vuorokauden tuolla puolen ja osia. Zzz..

Oli niin pimeää, kunhan heräsin. Oli jo iltamyöhä. He elävät öisin. Nicholas Ray?? Ei muista, kattoo VG..

14.11.09 ORIMATTILA; Tahto

Se on tuo tahto sellanen asia, että se vie läpi harmaan kivenkin. Meitä keikalle kehräämöön kosittiin ja me vastasimme: "Tahdon!". Oltiin oltu samassa talossa ennenkin, mutta kerroksissa. Nyt paraatipaikalla, kivijalassa.

Tahto on erittäin miellyttävä, uusi ravintola paikkakunnalla. Just hyvä lava, ja puitteet kuin luotu lämminhenkiselle keikalle. Sellainen siitä tulikin. Vaikka ulkona yritti pakkasta laittaa.

Nyt on taas vedelty aika paljon yhdessä pötkössä setit molemmat, niin nytkin. Siinä välillä tuo pieni cover-osuus "väliaikamusiikkina". Spiikki eli taas omia levottomia teitään, mutta yksi asiakaspalaute pisti seremoniametsurinkin hetkeksi miettimään. Tarina on liian pitkä kerrottavaksi, enkä osaisi sitä oikein välittääkään. Kruunupää vei pisteet! Pääasia, että hauskaa on/oli!

Käykääpä, ihmiset, orimattilalaiset ja muutkin tsekkaamassa Tahto. Mekin aiomme tulla takas! Kiitos OM! Salaisen paikan kautta kotio. Ai mikäkö se on? No, eihän se sen jälkeen olisi enää salainen paikka..

071109 LOPPI; Catisca

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Tai ei se ollut yö, mutta hämäpimeää kun lappasin kamoja autoon. Matkalla kuuntelin miksauksiani. Muutama vokaali on mentävä vielä uusiksi paikkapaikoin, mutta noin ylipäätään tuntui riittävän vireiseltä. Miksauksetkin kuulostivat parantuneen parin viikon takaisista (koska olin muuttanut balansseja..), mutta totuus on aina subjektiivinen. Sen olen kyllä päättänyt, että en ota sieluuni yhtä isoa vammaa tästä levystä kuin edellisestä, jolloin meinasi kadota loppukin mielenterveys juupas-eipäs viivytystaistossa, jota aikanaan purin (onneksi, ehkä, pahaksi vai hyväksi, en tiedä..) blogiin. Pospisil nyt olikin sitten taas piece of cake, koska en mielestäni tehnyt levyä ollenkaan vaan harrastin musisointia. Josta tuli levy. Jotain sillä fiiliksellä, mutta suomeksi ja hiukan lähempänä Q/2:ta, hyvässä, toivon. Tulipas pitkä kappale.

Kun olin perillä (ekana, vissiin ekaa kertaa vuosiin..) muistin, että täällä on oltu joskus uunna vuonna 2002, Timppa-vainaan ollessa mukana. Ei ole siitä bändistä enää miehiä meidän mukana. Tai siis olen minä. Se oli sillon se Arton Lost Weekend # 1, jolloin hän "lopetti" rumpujen soiton noin ehkä viidettä kertaa. Sitä tikulla jne..

Kohta jo pantiinkin kamoja pydeen muittenkin kokoontuessa iltaan sumuiseen. Lava oli erittäin jees, ja kiittelin mielessäni kunnon kaidetta sen edustalla. Pysyy tanssilliset kädet sopivasti mikkistaagin ulottumattomissa, eikä monikaan kaadu niskaan. Treenattiin vähän tulevia, kun aikaa oli. Sitten 3 h odotusta. Käytiin kahvilla Arskan kaa. Leksa vetäytyi traileriin. Karavaanari on kaikkien kaveri.

Setti alkoi puolilta öin. Kyllä olikin kiva olla keikalla parin viikon tauon jälkeen. Todistimme mm huimaa helikopterinäytöstä (erään daamin taholta, hiuksilla..) ym mukavaa. Tällä tukalla ei kykene samaan. Lisäksi paikalla oli olosuhteisiin nähden huolettomasti meikattu mies. Ja meininki jotain huiman ja kiihkeän väliltä. Henkilökuntakin tanssi mukana ja lauloi, minä näin. Spiikkajan pasmat meni sekaisin usein ns audience participationin takia, mutta toisaalta on kivaa kun tilanne elää. Se kun just tekee sen keikan, kun joutuu oleen hereillä.

Setin jälkeen kevytlimppaa ja hengenvetoa ja sitten sisukkaasti tuhoamaan juuriluotua illuusiota eli purkamaan kamoja. Se pitäis kyllä oikeesti tehdä vasta baarin tyhjennyttyä, mutta kun oli isänpäivän aamu ja huisisti tekemistä odottamassa.

Kiitos, Loppi! We'll be backh! Kyllä keikka aina miksaussessiot voittaa, vaikka on niissäkin omat puolensa. Vaikka onkin tuhat asiaa ilmassa ja tehtävänä ja aikaa on vähän. Mutta nyt ollaan aika hyvällä mallilla. Toivottavasti olen viikon päästä samaa mieltä.

Mutta mulla on oikeus vaihtaa mielipuolta, uskoisin. Hyvää isänpäivää, everybody!

16.10.2009 URJALA; Rodeo Bar

Eipä muuten ollakaan Urjalassa ennen. Rodeo Bar oli kuin luotu hyvää rokkikeikkaa varten. Hyvänkokoinen lava, sopiva atmosfääri, hyvä takahuone jne. Hiukan tuli mieleen pienoiskoossa filmiltä näkemäni amerikkalaiset rokkibaarit, esim sellaiset, joissa Sex Pistols soitti notooriset viimeiset keikkansa. No mä olin kattonu Filth & Furyä just, ja mielikuvitus lentää. Niin lensi kitaratkin. Ja rummut, illan päätteeks. Mutta sitä ennen odotteltiin moottorihotellissa eli motellissa.

Mäkikotka oli naapuribaarissa, kuulemma, mutta eipäs me siitä hämäännytty. Vedettiin hamaan tappiin. Jossain kohtaa juopuneito tarttui mun mikkstaagista niin voimallisesti, että huuli oli haljeta, minulta. Sellaista sattuu. Vielä on hampaita jäljellä.

Lopuksi vielä jutustelua mm 22-PP:stä ja kaikenlaisesta muusta. Poistuimme yöhön. Onhan päivä vielä huomennakin. Kiitos Urjala! Ristimme teidät Hurjalaksi. Tavataan taas!

17.10.2009 VANTAA; Koivu-Klubi

Enhän mä ehtinyt pihatalkoisiin, kun olin kotona unessa aamukasilta. Neljään ip meni nukkuessa. Epätyypillinen työaika.. Tsori!

Koivu-klubilla mäkikotka oli ollutkin jo viikkoa ennen meitä. Eipä me siitä sen kummemmin hämäännytty, vaan heti puolen yhden maissa vedettiin yksikertaayhdeksänkymmentä minuuttia hyvinkin aktiiviselle jengille. Osa oli tullut jo kybältä, ettei bändi ehdi alkaa ennen. Mutta ei me nyt ihan niin aikasin..

Eilisen shown lopussa oli rummut kaatuneet ja kitarat lentäneet kunnon Hurriganes-tyyliin. Nyt hiukan hillitymmin. Leksakaan ei pistänyt bassoa päreiksi tai edes katkonut kieliä. Kallita ovat. Bassot vasitenkin. Lopussa totuttuun tapaan juopuneito kaatui mikkiständin päälle sen kaataen. Ehdinpäs väistää.

Poistuessamme ns. maximum respect-zonelta rhytmirhymä vielä huvitti toisiaan lavastamalla hiukan Kinks-tyylisen sanaharkan. Se on vaan sellasta draaman kaarta, joka niinkö kuuluu rokkänrolliin, joskus. Kun pop on nykyään niin kovin sisäsiistiä. Hajottaako kukaan edes nykyään hotellihuoneita muutakuin otsikkoonpääsyä ajatellen. Näin vanhat ei oikein enää viitti, se kun olis nuorempien hommaa.

Poistuttiin yöhön. Kiitos KK! Älykuvio Koivukylä! Tullaan taas! Nyt on kai pari viikkoa taukoa. Tulee tarpeeseen. Tarttis jotain levyä laittaa vissiin.

10.10.2009 VIROLAHTI; Wirta

Hyvää Aleksis Kivenpäivää. Tai suomalaisen kulttuurin päiväkö se on, en tiedä, kun en tuosta kulttuurista niin tiiä. Pakkasta oli luvattu, ei mulla ollut edes nastoja talvella. Onneks ei ollut liukasta, vielä.

Matkalla kuuntelin Poppikoulua. Se sattui jääkiekkokierroksen lomaan. Minusta Peggy Suen tausta kuulosti oudolta, mutta voi olla, että olen itse outo. Peggy Suehan meni naimisiin, ei niin kauan aikaa sitten.

Kamat roudattiin ja pydättiin sekä tsekattiin soundi. Lava oli niin pieni, että vain Leo Longlife ja minä mahduimme sille. Ilmankos meitä olikin mainostettu Puolikuu-duona. Maailman ainoa 3 miehen duo. Arde soitti lattialla. Hyvä, ettei telkkarin alla, kuten aikanaan. Mutta se on eri historia.

Vetäydyttiin takahuoneeseen vartoomaan ja katottiin Paris, Texasia. On se hyvä leffa. Ehittiin kattoa loppuun, alkua ei älytty, vaan katottiin Uutisvuotoa. Sehän oli joskus hauska. Siitä on aikaa. En jaksanut lyödä ipodia tulille. Huomattiin, että kun lämmön pistää päälle ei palele niin paljon. Nerokasta, meiltä.

Settiin. Tytöt alkoivatkin heti tanssahdella ja mikäs sen mukavampaa. 2 settiä vedettiin. Leksa oli laittanut mikkiständinsä toiveikkaasti aina lattialle asti, jotta jäisi soittotilaa stagella enemmän. Pikapikaa hän nosti sen lavalle. Vähemmän mikkiä hampaisiin. Ei uskonut vanhaa. Mulla oli tilaa hyvin, mutta soittoasentoa ei juuri muutettu kesken setin. Mulla onkin suora ständi, koska Cisselläkin oli, aikanaan.

Elviksen ja Roudranerin lopulta kajahdettua aloimme suunnitella kotimatkaa. Kamat nippuun ja tien päälle. Eivät saaneet pojat edes tappelua pihalla aikaiseksi. Kylmä tekee tehtävänsä. Ajelua kaikessa rauhassa kohti maalia. Yöllä ei ole niin kiire. Poppikoulukin tuli jo toisen kerran. Nyt osasin vastaukset jo hyvin. Aamulla puoli seiskalta tai jotain olin jo vihdoin kotona. Uni tuli melko pian.

Kiitos V-lahti! Puolikuu-duo palaa taas! Mutta nastat alle. Nasta meininki, niinku..

3.10.2009 HELSINKI; Vanhan Tanssikellari

Jo tokaa kertaa 3 kk:n sisällä. Great! Kesällä vasta opettelimme ajamaan sisään toiselta puolelta Stadia huoltotunneliin. Nyt se sujui jo kuin tanssi. Siihenhän nimi viittaakin. Kylläpä se tanssituttikin.

Kiitos ystävällisen henkilökunnan oli muutenkin kuin ois kotiin tullut. Arde oli tsekkaamassa NHL:ää, hän saapui hiukan jäljestä, mutta olikin roudannut isoimmat jo edellisnä iltana. Me vaan pystytettiin. Ja tsekattiin soundi. Välillä käytiin kuvaamassa kitaroita ja bassoja aina toiletissa asti, kiitos Jerzy ja viehättävä assarinsa! Minä menin Sporttiin kattomaan lätkää luppoajaksi. Kaivokadun, en Vaasan..

Jokerit on kriisissä. Ei varmaan Tomekin uran ikävä, ikävä loppuminen mitenkään helpottanut tuskaa, joka oli ilmiselvä, vaikken paljoa ehtinyt nähdäkään. Mikä ihme saa miehet alisuorittamaan vuodesta toiseen. Ehkä Jokereitten pitäis oikeasti pelata pari kautta taas DDR:ssä. Liikaa tilaa, liikaa tyhjiä penkkejä katsomossa. Ei hyvä fiilis. Se ei ole kyllä nyt yhdestä kakkossenasta kiinni, mitenkään. Se on syvemmällä. Toisaalta tiedän tunteen, kun homma ei toimi. Silloin se ei vaan toimi. Kunnes taas alkaa toimia. Otti/ottaa pannuun, myönnän. Huomenna IFK. Voi voi..

Asiaan, jos sulla sitä on! Normiaikaan Arto oli paikalla ja ruvettiin kolkuttelemaan. Vedettiin vaihteeks kaks settiä, pikku tauko väliin. Tuntui mukavalta, vaikka hiukan spiikki oli hakusessa paikkapaikoin. Pitää keksiä uusia kaskuja, vaikka kyllä niitä taas tulikin, kun ei liikaa mieti. Meillä kun sattuu ja tapahtuu, aina. Musiikki puhukoon puolestaan, mutta biisien välillähän se Keikka kuitenkin tehdään. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Hymyilee ittekseen.

Pika pikaa siviilit päälle ja roudaamaan, koska autoja oli kolme, mutta parkkipaikkoja vain yksi, nro 26. Siinä luki Virgin Oil, mutta se oli vanhaa tietoa. Kun lopulta karautimme hiukan surkuhupaisan ovet auki/kiinni-shown jälkeen ute på platsen oli ulkona myrsky. Jos Helsinki on hetkisen kaunis, se on sitä silloin, kun tuuli vihmoo ja sade saa poliisin sinenkin näyttämään turvallisen kodikkaalta. Minä puhalsin. "Hyvää matkaa!" Ajokorttikin olis ollut, vaan sai jäädä povariin, ei tarvittu. Ajovalo oli kyllä sammunut. Kuinka pop-yhtye vaihtaa lampun? Solisti ottaa polttimosta kiinne ja soittajat pyörittävät maailmaa hänen ympärillään. Tai siis autoa tässä tapauksessa.

Ei vaiskaan! Kiitos Vanha! Tullaan takas!

26.9.09 HELSINKI; Kiltakellari

Kiltakellari ei sanonut mulle nimenä mitään. Bulevardilla. Ajoin hyvissä ajoin (sic!) paikalle, mutta saamassani numerossa (21) ei ollut mitään ravintolaan viittaavaa, vaan Valtion Virastotalo. Puhelu, ei vastausta, sompailua ratikoitten seassa, Spinal Tap jo ip. Spinal Tip. "No tip to that, kid", sanoi kuka, muistaako kuka?

Lopulta puhelu toi vastauksen ja KK löytyi. Viihtyisä paikka, mutta ei bongattavissa kadulta. Kamat sisään. Inessä oli teknistä henkilökuntaa. Iso lava bygatty ja kaikki jees. Hypättiin valmiiseen pöytään, niinku. No, mulla on kyllä aina tuota tavaraa, kun pitää olla styrkkari, skobe, varastrykkari, urku, kitarat varakitaroineen pariin eri vireeseen ja jopa kledjuja, eli vaatteet, jossa soittaa. Leksa sai soittaa rantasaunalla. On se peli, se epeli. Tarkoitan Ampegin ns. virallista bassokaappi. The Bass Cab.

Tehtiin soundtsek. Ja kiiruhdettiin pois juhlavieraiden alta. Kyseessä olivat isot synttärit, onnea! Päätin vetää pikkutakissa.

Mentiin Arton luokse venttaamaan. Jokerit oli johdossa, outoa. Jokerit voi voittaa, jos pääsevät johtoon alussa. Jos vastustaja tekee kaks eteen, on huonompi. Kaks matsia oon nähny. Tämä olis tullu telkasta, mutta ei ole Urpo-TV:tä. Kateltiin kaikkea tyhmää YouTubesta. Kyllä se on hauskaa, kun japanilainen laulaja laulaa: "Pasilla On Kengät Isonneet". Katsokaapa vaikka..

Pelipaikalle. Koska tilaisuus oli yksityinen, ei siitä sen enempää. Vielä Menkkareita (Menneisyyden Vangit) tsiigattiin. Päätimme, että jos joskus perustamme bändin, sen nimeksi tulee Menneisyyden Lapset. Jos en sitä ennen ehdi tehdä samannimistä biisiä. Voi olla, että ehdin, mutta ehdinkö ensin? Ehdinkö ensinkään? Viikot menee vitkaan, kvartaalit korvissa kohisee. So last season. Oli nasta nähä Menkkareita! Roudasin mun kamat autoon.

Jos Helsinki on hetkisen kaunis, niin se on yöllä, katuvalojen tehdessä siitä lempeän suurkaupungin. Nuorison täyttämillä kaduilla se vaikuttaa yhdeltä isolta jonolta trendikkääseen yökerhoon. Menneisyyden Lapset. Minä taidan olla yksi niistä. Ehkä siihen on tässä iässä jo oikeus.

Salaisen paikan kautta kotio. Jokerit oli todella voittanut. Ilmankos radiokin pelasi Rockyn tunnaria.:). Mutta hyvänolontunteeseen ei ole varaa, pieninmpäänkään. No, hetkeksi,ehkä, mutta sitten taas kohti uusia seikkailuita. Pelikirja kuntoon!

18.9.2009 JYVÄSKYLÄ; Hoviraitti

Nää viikot ne vaan menee niin vinhaan. Toissa pe oltiin Lurin kaa Karina & Lurina Mäntyharjulla ja nyt Puokkareina (huomatkaapa kasari-rumba-tyyppinen ilmaus..) Jyväskylän illassa. Paikkahan on päivällä ostospiha, tai miksikä tuollaista katettua tsydeemiä nyt kutsutaan. Lavaa siinä pystyteltiin, kun astuin hissistä mielestäni ajoissa, vaan 40 min myöhässä. Hitsit. Myöhästyin roudauksesta, enkä edes tahallani.

Siinä sit kateltiin soundia (ei sitä lehteä) ja tuumattiin että hyvältä kuulostaa. Veto olikin jo klo 22:00. Sopi meille hyvin. Kellon-, ja osin löylynlyömänä astelimmekin lavalle ja pantiin homma käyntiin. Meininki oli hyvä heti alusta, kansaa mukavasti ja kaikki tyytyväisen oloisia.

Me ei voitu esim sitä toivottua "Punapäätä" soittaa, kun ei olla ikinä soitettu. Eikä laulaja osaa enää sanoja, tuskin akordejakaan. Mutta muuten kai juuri sopiva tsetti vanhaa ja vanhempaa. "100A" ei vielä ole mukana, mutta otetaan, jahka saan sen treenautettua jossain soundtsekissä, jossa ei ole yleisöä läsnä. Sanat taidan osata, kun niitä ei ole niin paljon.

Puolitoista tuntia on pieni askel ihmiselle ja vielä pienempi ihmiskunnalle, mutta kyllä oli nasta fiilis keikan jälkeen. Kiitos Jyväskylä! Tulemme mielellämme uusintaan! Olin jotenkin otettu, kun respassa joku pyrki meitä kuuntelemaan vielä pitkälti puolen yön tuonna puonna. Ens kerralla ajoissa, jooko..

Näin sanoen hän poistuu sanaisen arkun ääreltä kuunnellen luureista Biitleksiä. Remasteroidut, uudet versiot. Ei lopulta paljon loppuhyötyä loppukuuntelijalle. Onneks ostin vaan jonkun satunnaisen albumin, en sikahintasta boksia. Osaan vastustaa viettejäni, huomaan. Pakko, joskus..

Ai niin, matka meni mukavasti molempiin suuntiin. On niin tuttu tie, sekä itä-, että länsipuolella Päijännettä.

5.9.09 MYNÄMÄKI; Bisse

Voe mahoton sitä nuorta energiaa! Kun astuin sisään pelipaikalle, tajusin, että tästä tulee raju ilta. Niin siitä tulikin. Meinkiä piti hillitä. Ei innostaa. Ettei satu vahinkoja. Tupa täys nuorta jengiä. Ollaankos me nuorruttu, jotenkin? Näköjään.

Olin aiemmin päivällä ollut ei-ihan-niin-teinejä-enää-tyyppisessä tapahtumassa (synttärit), jossa vedettiin Claudia Cardinalena 3 biisin setti. Maunoa on tästä kiittäminen. Kiitos, Puka, ja onnea vielä kerran! Olipas mukava nähdä vanhoja tuttuja naamoja kasarilta, klubi-skenestä. Harmi, ei voinu jäädä kattomaan kaikkien keikkoja. Iguanan jälkeen oli pakko mennä.

Matka Mynikselle taittui lopulta ripeästi, motari toimi ja autokin yhden pysäyksen taktiikalla. Kuuntelin The Saintsia. Kahvia Piihovista.

Mutta keikka oli jotain melko elämyksellistä. Kuulemma kymmenentemme ko. mestassa. Lisää tulossa, kiva kiva!

Loppuillasta vielä tanssin huumaa ja kamat autoihin ja salasen paikan kautta kotio.

Uni tuli klo 8 aamulla. On ihana nukkua, kun päivän (yön) työt on tehty. We'll be back, Mynis!

Samaan aikaan kun 2/3 Q/2:sta teki soundtsekkiä Myniksellä 1/3 hurvitteli toisaalla ns skäbäämällä tahdit 5-12, jotka soolokitaristi paikkaa suvereenisti, Klikatkaapa huviksenne. Mauno laulaa, Puka, Kose, Jargon ja KariP soittavat. Yleisö ns. diggaa..:)

Elokuussa 2009

8.8.09 NURMIJÄRVI; Club Venla

Kolme miestä astuu tummanpuhuvina autoista. Heti näkee, että fiilis on toto toi, veto vei. Marssivat suoraan lavalle, jossa kamat jo odottavat vireessä. Lyövät piuhat instrumentteihin. Rok alkaa klo 00:05. Se menee himaan. Puolitoista tuntia. 5 minuuttia hengenvetoa, kevytvirvoitusjuoma tai -savuke. Kamat autoihin ihmismuurin läpi. Pois yhtä nopeesti kuin ovat tulleetkin. Himassa salaisen paikan kautta klo 3:32.

Kiitos Nurmijärvi! He tulevat takas! Ens vuonna.


14.8.09 VAASA; Wanha Mestari

Onko siitä montako vuotta kun viimetteks Vaasassa Wanhassa Mestarissa rokattiin, siis me. Vissiin 2 ja puol. No joka tapauksessa olin varsin tyysten unohtanu kuinka tie sinne erkaantuukaan valtatiestä ja niinpä tötöilin ympäriämpäri Vaasaa ennen kuin puoli tuntia myöhässä löysin perille. Minä kun en navigaattoria tarvitse, kun tunnen Suomen kuin omat taskuni..

No, pikku suukopua myöhästymiseni herätti, vaikkei ollut ns. taktinen, jolloin välttyy roudaukselta. Mehän muistamme, kuinka pikku pikku ristiriidat vaan jalostavat esitystä. Niin nytkin. Kunhan oltiin käyty sairaala-tyyppisessä hotlassa lepäilemässä oltiin aimo energisiä. Kuten porukka pelipaikallakin. Eli ns. hyvä meininki. Jep jep jep.:)

Loppuillasta lyötiin vielä kamat nippuun aikaista aamuroudia varten. Piti nääs olla Treella jo klo 14. Niin kuin melkeen oltiinkin. Herätys oli siis epäinhimillisen aikaisin, klo 9:32. Montako tuntia siinä sitten nukkui? No se on aika vähän.

Kiitos Vaasa, Wanha Mestari ja kaikki muut! Me tullaan, kun kutsutaan taas!


15.8.09 TAMPERE; Messukylän Työväentalo

Tampereella, Messiksen Työviksellä, ei nyt ihan koivukulisseissa, mutta melkeen ja se on aina nastaa, häät, ei valssia, mutta muuta mukavaa!

Koska tilaisuus oli yksityinen, ei siitä sen enempää. Mutta hauskaa oli. Kiitos ja onnea! Välillä ennätinkin käydä järvessä. Lopulta kotio kautta salaisen paikan.


19.8.09 TAMPERE; London

Taas Treella. No nyt oli jo yleisölläkin sisäänpääsy, ja kuten aina, kivasti ryhmää keskiviikostakin huolimattakin oli paikalla. Odotusaikana ajelin pitkin Treen ympäristöä ja keräsin näin paikallistuntumaa esitykseen. Kuuntelin K&L-sinkun miksausta ja olin jollaintapaa tyytyväinen. Luri oli tehnyt kelpo työtä. K&L-sivulla voitte kuulla viipaleen.

Keikka vedettiin putkeen kaks settiä, väliaikamusiikkina hiukan Ganesia ja Reneganesia. Pitäähän meidän jotain soittaa itsellemmekin, ettei ala liikaa työltä tuntumaan. Lopulta kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä. Myös me. Siinä sitten kamat kyytiin ja poistumaan yöhön, joka oli jo aamu kun vielä Arskan kaa Pirkanhovin Tebikalla kahviteltiin.

Enkös minä sitten sortunutkin halpaan ja lunastin 5 E hintaan Back To The Sixties-kokoelman Jim & The Beatmakersin ”My Only Onen” takia. CD soittimeen. C/Am/F/G7, eli akuankkakierto, kuten oikeat muussikot sanovat alkoi rullata. Jatkui ja jatkui. Onpas pitkä intro, mietin. Jo alkoi kertosäkeen soinnut kiiriä korviin, ne tunnistan, kun jatkuvat 2 tahtia kukin. Kirosana.

Tajusin, että levylle oli masteroitu biisin pohja rikkumattomaan Beach Boys-tyyliin. Ei laulusta tietoakaan. Mietin, että lauluversio on varmaan leikattu alkuperäiseltä nauhakelalta johonkin Finnish Graffitiin, ja pantu biisin stereo-pohja tilalle. Eli ilmeisesti kadonnut ikiajoiksi. No, ei vitosella voi saada kaikkea. Sainpa Soulsetin ”Saat Kaiken Muuttumaan”, joka ei ole se Agentsin koveroima, vaan toinen melkein samanniminen ralli, jonka just ja just muistin lapsuudesta. Vocals: Harri Saksala.

No, määpä ajoin kotiin salaisen paikan kautta. Kiitos Tampere! Tullaan ilmeisesti takas, koska kun heräsin, oli puhelimessa viesti: ”Uusi päivämäärä Tre Londoniin 25.11. Varmistatko?”. Minä varmistin. Ja nukuin vähän lisää.

Tää niinku nukkuis; Zzz.. Olen unessa useasti..

Ennen pikku lomaa (mikä se on?)

10.7.09 LAHTI; Dublin

Dublin on aina ilmeisen hektinen kokemus. Tämä oli ainakin 4. keikkamme paikassa muutaman vuoden sisään ja aina se vaan osaa yllättää. Niin hienosti porukka on joka kerta mukana ja sekös potkii bändiäkin eteenpäin keikan sisällä.

Olimme paikalla jo ajoissa, ja soundtsek tehtiin hiukan pidemmän kaavan mukaan. Se on kivaa, koska soittaminen on kivaa. Nytkin soiteltiin ”Sheena Is A Punk Rocker” ihan tosta vaan. Ehkä hyvä, etten muistanut sitä keikan aikana, he he.

Keikan jälkeen Dublinia ihmetellessä ihmettelin eniten sitä, kuinka olemme joskus roudanneet sieltä heti kohta keikan jälkeen. Onneksi siihen ei nyt ollut syytä. Olisi ollut hankalaa, luulen. Matka ei pitkä, mutta ihmismuuri todella tiuha. Nyt ei ollut kiire mihinkään, onnetteks.

Kiitos, Dublin. Näin hauskaa ei oo Lahessa ollu ku viimetteks! Uskonpa palaavamme.


11.7.09 HELSINKI; Vanhan Tanssikellari

Vanhan Tanssikellari hiukan pelotti. Olemme mielestämme pop-yhtye, usein melkoisen äänekäskin ja rokkaamaan taipuvainen. Ajattelin, että olemmeko väärällä estradilla, liian rok. Kissan viikset. Yleisö löysi meidät ja me yleisön. Ei me enää teinejä olla, vaikka Tehiksen "Kaikki Nuoret Tyypit"-kokoelma soikin luureissa tätä kirjoitettaessa. All The Young Dudes, Dude.. Nyt kyllä soi jo Beatles ja "Helter Skelter", sitä ennen Radiohead ja "Morning Bell"

Kunhan olimme suoriutuneet Lahesta Hesaan ja löytäneet tiemme maan alle valtaviin keskustan huoltotunneleihin, löysimme itsemme mukavan kokoiselta lavalta. Soundtsek, ja pikku odottelua, ei viitsinyt lähteä stadiin pyörimään ja auto oli mukavasti parkissa luolassa. Kossit korvilla iPod-jäljitelmä kädessä aika kului mukavasti. Soittokin oli inhimilliseen aikaan.

Inhimillisenä aikana oli ryhmää kertynyt ison ravintolan katakombeihin mukavasti ja jahka saimme heidät joraamaan niin kyllä se iloksi muuttui. Eikä mitään surua ollut ollutkaan. Improvisoimme muutaman numban, joilla saatiin hiihtoliittokin mukaan ja lopussa kiitos seisoi. Kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä. Niin mekin.

Nyt roudasimme keikan jälkeen, mutta se tapahtui takakautta. Muistelin olleeni samoissa luolissa joskus kauan sitten. Silloin vissiin matkalla Vanhalle. Arto muisteli meidän ishthuneen ilthaa Vanhan Kellarissa joskus viime vuosituhannella. Minä en muistanut, onneksi. Se oli silloin, nyt on nyt, luulen.

Vielä kamat salaiseen paikkaan ja sitten himmbbeen. Onneksi seuraavana päivänä olikin mökkireissu. Vanhemmiten olen alkanut viihtyä maallakin. Ajattelin jopa ottaa portastudion joskus mukaan, jos vaikka raitis ilma tarttuis biisilöihinkin. Sitä ei kyllä oikein voi tehdä ennen syksyä, ettei häirihe muita lomalaisia omilla omituisuuksillaan..

Onneks mulla oli kuitenkin kitara mukana. Tein ainakin 15 aihiota. Sellasista ne albumit on ennenkin alkanu, vaikka nyt onkin jo yks (eikun 4 kopiota niitä on olemassa..) CD, jota kutsun "Albumiksi 2010". Iltamissa ne aina muuttuu, olen oppinut.


17.7.09 KUUSAMO; Ruka-Rock

On se niin piiitkä, matka nimittäen. Minä lähdin ajelemaan klo 1 aamulla, jotta olisin perillä joskus puolen päivän aikaan. Ihme kyllä, sain iltasella ennen tätä nukuttua, joten kahvia Airam-termariin ja baanalle. Yöradiota ja kuunnellen ja CD-testiä tehden. John Lennon ("Wonsaponatime") kuulosti mukavalta. Duffyä ("Rockferry") en oikein jaksanut kuunnella kuin pari kappaletta, vaikka ne hienoilta kuulostavatkin. Niistäkin "Warwick Avenue" taisi soida pari kertaa. Levyllä on kyllä Bernard Butlerin biisejä, mutta suomalaisessa kesäyössä auton vältellessä 5-tien tutka-ansoja ne eivät ihan iskeneet. Ns. kutumusaa, sanoisi vanha ystäväni, jolta termin opin, silloin kun en oikein vielä tiennyt mitä se ehkä tarkoittaa, arvailin vain. Nykyään kuuntelen kyllä yhä hänen suosimaansa Tammy Wynetteä. Se on kantria, ja hyvää sellaista. Kuinka ollakaan WMP soi luureihin just nyt Jimmy Nailin "Cowboy Dreams". Se se osaakin ajatella, WMP..

Asiaan! Perillä ystävällinen henkilökunta opasti minut nukkumaan iltapäiväksi. Olin muuten aika poikki. Illansuussa soundtsek ja sitten saunaan. Vaikka katselin minä hetken kun Slash-tukkainen Idols-suosikki esiintyi savun seasta kouralliselle teinejä. Valoja vilkuteltiin ja yhtyeen energiataso oli kyllä nykynormeinkin korkea. Popin ulkoinen estetiikka on opiskeltu hyvin. Niin, siis sinne saunaan..

Entisten nuorten poppiaikaan pelipaikalle ihmettelemään veisikö päälavalla yhtaikaa soinut Egotrippi kaiken yleisön. Onneksemme ei, vaan heti kohta kun aloimme veivata, alkoi väkeä tulvia estradimme välittömään läheisyyteen. No, mehän siitä innostuimme vaan lisää. Soitimme tunnin täyteen. Sitten miksaajamme Janin oli poistuttava miksaamaan Ydintuhoa alakertaan. Me jäimme keikkatauolle. Tunniksi.

Sen kuluttua jatkettiin. Ihmettelimme veisikö samaan aikaan päälavalla soinut Viikate kaiken yleisön. Tai B-Pisteessä soinut Pandora anteeksi Bay City Element. Eivät ne vieneet, vaan vedimme tokankin tunnin muina miehinä kunniakkaasti loppuun. Loppuillan ihmettelimme mikä Beisick Eminemin hittibiisi oli ollut. Minä ehdotin ”I know what I want I want it now calling Mister Vain”. joku ehdotti ”Joyridea”, mutta emme saaneet varmuutta asiasta. Eikä se lopulta niiin kiinnostavalta tuntunutkaan. Sen tiedän, että Mister Presidentin kanssa olen ollut kerran samassa hississä. Hän oli kyllä minusta Miss tai Mrs, mutta minkäs minä sille mahdoin. ”Papa Rumbo Rumbo Hey Coco Jambo Coconut!”

Loppuillasta selvisi Arton toimesta myös eräs urbaanilegenda. Kaarle Viikate ei vankasta uskomuksestamme huolimatta ole työskennellyt Kuusankosken Sommelossa keittiömestarina. Se oli ollut hänen kaverinsa. Joka tapauksessa bearnaise-kastike oli ihan hyvää, silloin joskus aikanaan, ollut.

Lauantaina ajelin kotiin. Matka oli aivan yhtä pitkä. Olin kotona kello 1 aamulla. Taiskan live-konsertti oli kiva kuulla ja Itte Ploiriakin muutaman biisin verran. Itse asiassa aika monen. Ja The Whon ”Cobwebs and Strange”. Odotin hiukan Stan Fredbergin ”The Great Pretenderiä”, mutta sitä ei, harmi kyllä tullut. Minä lopulta tihrustin sohvalla, kun Neil Armstrong käppäili nauhalta kuun pinnalla. Silloin 1969 olin sillä samalla mökillä, johon tossa aiemmin viittasin ja katselin kiikareilla, josko kuumoduli niillä näkyisi, mutta ei. Minua hiukan nauratti, kun Armstrong oli juuri sanonut: ”One small step to a man, one giant leap to a mankind”, niin Pasi Rutanen suomensi sen: ”Hän ei sanonut mitään erityistä astuessaan kuun kamaralle”.

Mietin onko ihminen todella ollut kuussa vai onko kaikki vain suurta, todella suurta kusetusta. Nukahdin ennen kuin osasin päätellä, vaikka nykytiedon valossa olenkin valmis uskomaan jälkimmäiseen enemmän kuin 40 vuotta sitten..

Vaikka toisaalta, kuin ajatustani luonnehtien WMP soi just Nilssonin "I Guess The Lord Must Be In New York City". Onhan silläkin -ainakin ajallinen- yhteys noihin tapahtumiin, joskus kauan, kauan sitten. Ehkä eräisiin myöhempiinkin, ajatuksellisesti, mutta ehkä säästän Teitä tältä teorialta, toistaiseksi.:)

The Animals: "It´s My Life". Yeah, definitely maybe!

4.7.09 HÄMEENLINNA; Emilia

Kolmas kerta vuoden ja viikon sisään. Vissiin joku H-linnassa tykkää meistä. Eikä tyritty nytkään, vaan koko tuotantokauden ajan ilmennyt korkeasuhdanne jatkui. Mikäs sen mukavampaa. Ihana ääni lähtee yleisöstä.

Olimme liikkeellä todella pienillä kamoilla, koska isoja ei Emilialle, mistä ikinä hänet löydänkään, saa tuoda. Edellä mainittu viittaa Paul Simonin lauluun, jos kohta luulette, että akuutin mielenhäiriön sain. Ei. Tämä on vapaata assosiaatiota.

Soundtsek tehtiin kolmessa erässä, koska Suomi käänsi lentopallomaaottelunsa edukseen maailmanmestari Brasiliaa vastaan kolmannessa. Arto oli siten estynyt tulemaan kuin vasta settiin. Tai oli hän käynyt jo aamusella. Minä savun hälvennyttyä tarkastin kytkennät. Kaikki toimi.

Aikuista yleisöä, piskuinen, mutta hyvä lava, kaikki tanssivat ketkä mahtuivat. Osa oli kuullut Elvis-vitsit jo aiemmin. Paras Elvis-vitsi on kyllä leffasta "One Trick Pony", missä ex-vaimo tilittää soittajamiehelle: "Lopeta jo noi Elvis-leikit, susta EI IKINÄ tule Elvistä. Eikä sille oikeallekaan Elvikselle niin kovin hyvin käynyt!" Eli taas tunkee Paul Simon esiin..

Lopulta kilut autoon ja kotio. Jos vaikka ehtis pari tuntia nukkua ennen pakollisia kuvioita. Ei niitä tullutkaan, joten unta iltapäiviin.

En tiedä onko se vanhaksi tulemista vai mikä, mutta näin kesällä on kiva ajella hiljakseen takas. Kiitos H-linna. Melkeinpä veikkaan, että met palataan!

Kesä-heinäkuun vaihde, keikoilla, niiq..

26.6. JYVÄSKYLÄ; London

Kieltämättä pelotti. Eka viikonloppu kun keli on kuin morsian ja terassit tulvillaan väkeä. Meillä keikka yökerhossa. Minä, joka itse kyllä viihdyn paremmin missä tahansa pimeässä/keinovalossa kuin terassilla, olin varma että nyt kato käy, vaan ei. Kun astelin settivetoaikaan kohti Londonia huokaisin helpotuksesta, kun näin jonoa ovella.

Sisällä tilanne eli tunnelma oli vieläkin käsinkosketeltavampi. Lopulta pelmahdimme täyteiseen saliin improvisoidusta sivuhuoneesta. Aloimme vatkata. Tuli kuuma. Tuli hiki. Tuli jano. Asiasta on olemassa harvinainen videotallenne. Setin loputtua olin aivan dead. Hävisin vähin äänin takavasemmalle, lepoon.

Oli erittäin nastaa. Kiitos Jyskälä! Näkyillään.

27.6. SEINÄJOKI; Härmä Häjy

Joissain paikoissa meininkiä pitää kasvattaa, toisissa hillitä. Hillitä siksi, ettei tule rumihia. Yhtä kaikki kivaa oli Seinäjoellakin. Alma on nasta hotelli. Silti uhmasin yötä ja ajoin samoilla tulilla kotiin. Mikäs sen mukavampaa, kuin nukahtaa aamuvarhaisella omaan sänkyyn. Karavaani kulkee, koirat haukkuu. Ei vaan, oma vika. Kukas käskee tehdä epätyypillistä työtä yömyöhään ja vielä nukkua sen jälkeen. Tai siis yrittää nukkua. Harmi, en älynny kuunnella "Pop Tänään Iltapäivällä"-ohjemaa, vaikka se tuli jo aamupäivällä..

Vuoden päästä taas, S-joki! Kiitos!

Ai niin. Soitannollisesti keikka oli yksi parhaista ikinä. Toimi, vaikka itse sen sanonkin.

Välissä ehdin käydä maanantaina Lurin kanssa Rafaellon Terassilla poppaamassa. Oli muuten kiva keikka. Minäkin olin kuulemma poikkeuksellisen hyväntuulinen. En mä ole niin paha kuin miltä näytän. Asiasta EI ole edes harvinaista videotallennetta..

30.6. TAMPERE: Sillalla-festivaali

Iso teltta, paaljon iloisia ihmisiä, tunnin setti, kivaa kaiketi kaikilla! Paluumatkalla kuulin radiosta Lennonin biisin, jota en ollut ikinä kuullut ennen. Wau! Ja kuvailin öisiä maisemia, taivaanrannanmaalari kun olen. Taivaanrannanmaalarit on haihattelijoita, mutta näkevät asioita, joskus, ei aina. Asioista on olemassa harvinainen videotallenne. On olemassa myös Laulu Asioista, mutta se on eri juttu.

BTW, tapahtumaa muuten oli vihrein aurinkovarjoin sponsoroinut nyttemmin jo notoorinen Ideapark, jonka tässä täten julkituon läpinäkyvyyden edistämiseksi. Meidän trailerissamme oli myös kitara nuottitelineineen, mutta jätimme sen sinne, koska sen vastaanotto olisi ollut lahjoman vastaanottoa. Kahvia ja kevytkokista joimme vapautuneesti. Leo söi 2 (kaksi) Cesar-salaattia, toisen ennen, toisen jälkeen keikan.

Kiitos! Tampere tulee taas! Eikä siihen ole edes pitkä aika. Tätä kirjoittaessa kuuntelen muuten vanhan lempparini, Probbareitten MySpacea. Aika hyvä uus sinkkubiisi ”Valontuoja”, mm. Rok! ”Lanka Palaa”..

Tää kirjottaminen on muuten mukavaa, mutta näitten beeärrienbeeärrien lisäily wöörd-kopioihin on aika tylsää..

13.6.2009 PYHÄJOKI; Dado

Pyhäjoki on niin kaukana, että vaikka lähdin ajoissa lähdin liian myöhään. Salaisessa paikassa minua jo odoteltiin. Sieltä matka jatkui. Lopulta kaikki olivat perillä.Kamat pystyyn, pizzaa ja maatilamajoitukseen odottelemaan. Unta pari tuntia. Settiin.

Porukkaa oli mukavasti ja se oli mukavasti mukana heti alusta. Hyvä oli vetää sopivankokoiselta ja -korkuiselta lavalla. Vedimmekin aika tavalla. Sähkötkään eivät pätkineet, korkeintaan puhe, joka pyrki karkaamaan itse asiasta. Levoton solkka, vaikka olikin levännyt. Loppuun Elvistä ja valomerkki. Vetäydyin ulos takakautta jäähylle lasissa laittia spraittia, vaan siellä minut yhytettiin snagarijonosta. Kiva Kiva.

Kiitos Pyhäjoki! Tulemme taas sopivasti. Emme lähteneet kukaan yön selkään ajelemaan, vaan vetäydyimme maatilamajaan. Eihän se uni meinannu antaa tulla. Lopulta tuli. Aamulla kotiinpäin. Se on etelässä. Onneksi ei paistanut aurinko. Silmiin nimittäin. Väsytti vielä maanataina.

Kiitoksia, hyvää yötä!

5.6.2009 LIEKSA; Tinatähti & 6.6.2009 KANGASALA; Kelotupa

5.6.2009 LIEKSA

Lieksaan on pitkä matka. Siksi saattue olikin liikkeellä jo ajoissa. Silti meinasi tulla kiire. Ihan vika väli Joensuusta piti sisällään kaikkia mahdollisia rajoituksia ja valvontakameroita. Eivät tuntuneet välähtelevän. Matkalla kuuntelin The Animalsia. Hyvää rytymänbluussia. Sitä kutsuttiin ennen R´n`B:ksi. nykyään ei..

Tinatähti oli tilava pub tokassa kerroksessa ja täyttelimme hissiä kamoilla. "Kyllä nää putket vielä tonne menee". Olis ollu parempi kantaa ite. Ne nimittäin kaatuivat poikkiteloin hissin kulkiessa ylöspäin ja jumittivat laitteen niin lähelle, mutta niin kauas. Sitä v-sanojen määrää. Tyhmä pää, kärsii koko kaupunki.

Isäntämme Antti soitteli hissinhuoltoyhtiöön. Puhelu meni sinnikkäästi vastaajaan. Lopulta Lieksan Pelastuslaitos tuli paikalle. He avasivat tottuneesti oven ja jo hyvänmatkaa tunnin jumissa ollut hissi loksahti putken välistäpoiston jälkeen perille. Iso kiitos vielä kerran!! Näin jo sieluni silmin itseni maksamassa osamaksuja palolaitokselle ja hissifirmalle, vaan eivät luvanneet laskua laittaa. Kiitos!

Kello kellikka oli jo niin paljon, ettei muutakuin nopea pikaruoka ja settivetovaatteet niskaan. Paikkahan oli mukavasti tupaten täys. Setti kimmahtikin käsistä melkoisella apinanraivolla. Loppupäässä sattu tilanne 2. Sähköt menivät "Tule Takaisin"-biisissä. Hauskuutimme porukkaa yhteislaulla ja taputuksilla pimeässä. Sillaikaa Leksa ja Antti vetivät sähkön toista reittiä. Lopulta saatiin keikka hoidettua, mutta tappiin se meni. Ylimääräsille ei ollut enää aikaa, kun pilkku oli jo tullut.

Mutta mahtava meininki, Lieksa! Tullaan takasin aivan varmasti!

Mua ei väsyttänyt yhtään, ja hyppäsin pikku-Hondaani ja ajelin yöhön. Proge-yötä oli aika metka kuunnella, eikä "Voit Luottaa Mattiin Ja Teppoonkaan" hullummalta tuntunut.:) Kotisohvalla olin aamukasilta ja katoin luurit päässä Wilcoa ja nukahdin varmaan viidessä mnuutissa.

6.6.2009 KANGASALA

Illansuussa olinkin sitten matkalla Kangasalle. Kuuntelin The Killerisiä, mutta se alkoi kuulostaa jotenkin mahtipontiselta ja vaihdoin Simon & Garfunkeliin. "Bridge Over Troubled Water". CD-testi viimevuodelta jatkuu..

Kelotupa ei ollutkaan se paikka kuin oletin, vaan vanhan Tampereentien varressa. Kamat pydeen. Hieno, pyöreä lava! Soundtsek. Kävin kuvaamassa auringonlaskua Kaukajärvellä. Oli muuten melko messevä näky. Joskushan Kangasalla laulettiin "Mä oksalla ylimmällä oon Harjulan seljänteen.." Nyt oltiin lähempänä Tretta. Muistan kuinka skloddina käytiin mökiltä Treela tätä kautta. Siitä on aikaa..

Setti mennä hurahti Kelotuvassa, kunnes loppupuolella yleisön joukossa tapahtui pieni välikohtaus. Vahtimestari taltutti riehaantuneen asiakkaan pihalle ja lopulta kuulemma mustaanmaijaan. Valkoinenhan se nykyään on. Loppusetti meni hiukan "ohi". Jotenkin fiilis meni painimaaottelun myötä. Joskus käy niin. No, loppu meni sitten taas totutummin. Kiitos, Kangasala!

Pakattiin kamat autoihin ja huristeltiin tahoillemme. Kotona nukahdin taas kesken Wilcon. Ihan mielenkiintonen dokkari se on, pitää kattoa kokonaan uudestaan..

29.5. ÄÄNEKOSKI: Markus & 30.5 UTAJÄRVI; Marion

29.5. ÄÄNEKOSKI

Olinkin varautunut Äänekosken keikkaan katsomalla elokuvan "Joki", joka on kuvattu paikkakunnalla. Suunnittelin myös biisiä "Se Joki Sinulla On", mutta se jäi vielä toitaiseksi tekemättä. Vaikka sopiskin samalle albumille "Kuka Keksis Rakkauden"-kappaleen kanssa. Albumin nimeksi vois tulla "Kuudestoista Yö" tai "Moottoriliikentie On Kuuma". Sisko, tahtoisin jäätä..

Markus oli se mesta, mitä ajattelinkin, mutta oli vain kasvanut puolta isommaksi. Hieno lavakin oli bygatty sitten viime kerran, josta on jo aikaa. Näppärä soundtsekki ja Hotelli Hirveen levyksi. Ei tullu uni, ihan.

Kun astelimme lavalle, huomasimme oikein lämpimän vastaanoton. Mukava olikin sitten soitella hymyilevilkle naamoille. Oikein nasta keikka! Kiitos Äänekoski!

30.5. UTAJÄRVI

Hotellissa sai onneksi nukkua yli puolenpäivän. Sitten roudaamaan ja matkaan. Aurinko ei onneksi paistanut silmiin. Utajärvi oli samassa paikassa kuin ennenkin, ja paikkakin oli sama, vaan vaihtanut nimeä. Markus ja Marion, mikä pari.:)

Artolle paikka ei ollut tuttu, kun Timppa-vainaa oli ollut tuuraamassa silloin viimeksi. Unto-Rockin Arto kyllä muisti. Niin minäkin. Soundtsek ja maatilamajoitukseen. Nukuin pari tuntia. Elättelin suunnitelmaa hypätä keikan jälkeen kiesiin ja karauttaa yön selkään. Mutta ensteks keikka. Se mennä suhahti kuin nopsa pisto vaan. Tunnelma oli katossa, vaikka katto oli matalalla, se oli oikein hyvä. Me soittajat usein sanomme: "Tässä hommassa ei ole ikinä kahta samanlaista päivää, paitsi perjantait ja lauantait". Se EI ole totta. Jokainen keikka on omanlaisensa. Toki ne matkan päästä muistoissa sekoittuvat, mutta kaikilla on omat erityispiirteensä. Ikinä ei mennä ihan kässärin mukaan. Parhaimmillaan se unohtuu kokonaan.

Niin minä sitten nostin kamat piukku-Hondsaani ja ajoin yöhön. Kotona olin aamuysiltä. Suomalainen kesäyö on hieno nähdä, vaikka sitten tien päällä. Kesä on vaan kerran vuodessa.

la 090509 TAMPERE; Gloria

Pikkasen myöhässä muista, mutta kuitenkin ajelin auto täynnä soittokiluja ja kaluja kohti Tretta. Paikka (G.L.O.R.I.A.) oli jo tuttu muutamalta kerralta. Mukava palata. Täältähän lopettelimme keikkailua tammikuussa, kun Kari ja Luri-vedot alkoivat. Pientä Kiikalan kenraaliharjoitusta lukuun ottamatta olimmekin nyt tuoreina keskellä keväistyvää Tammerta.

Paikan omaa PA:ta hyödyntäen saimme aikaan kelpohko soundin helpohkosti ja sitten majapaikkaan hetkeksi levyksi ennen vetoa. 00:15 oli koodiaika. Mukavasti olikin ryhmää jo heti alusta pitäen ja kovasti tuntuivat pelittävän eli bilettävän. Välillä pikku breikki ja toka setti olikin kuin ilotulitusta, vaikka en nyt itse mikään ilotuliteiden varsinainen suurkuluttaja olekaan.

Loppuun oli sitten pakko vetästä yliylimääräisenä ”Ota Minut Nyt (nyt)” uusiksi, kun muutamat olivat just olleet silloin ison ravintolakompleksin toisessa osiossa. Se (OMN) kun avaa tokan setin, ja jää siten helposti huomaamatta, jos ei ole tarkkana kuin porkkana. Näin ikään kuin säästimme porkkanan ja söimme sen, mutta meillä on siihen oman käden (lue: aasin) oikeus.

Lopultakin hylkäsin ajatuksen kotimatkasta jo yöllä (aamullahan se olisikin ollut jo hassua..), ja nukuin oikein kunnolla puolillepäiviin. Sitten mänimmä mestaan paikkaan roudaamaan kamat autoon inessiiviin ja kohti kotoa. No, näinhän minä sen finaalin. Pronssipeli meni kyllä makoillessa. Puhun nyt siis MM-lätkästä. Jotenkin olin kyllä yhä hiukan hajamielinen Venjän voittaessa taas. Kanukit ei oikein saaneet loppuvaihdetta silmään. Vai oliko se vika vaan katsojan silmässä. Oliko se hyvä vai oliko se hyvä, kä mitä hä, lauloi Sliipparitkin ennenmuinoin. Voittomaali oli upea, kyllä!

Nythän näitä on enemmänkin tässä, keikkoja, taas, eikun vaan pelipaikalle kun kohdille osuu! Kiitos Tre! Oli oli kivaa kivaa, tullaan tullaan taas taas!

Taidan tehdä tosta vikasta lauseesta muuten biisin..

10.4.2009 SALO; Kiikala

Kokeillanpas nyt taas, miltä se kirjottaminen oikein tuntuu. Kevät on jo pitkällä ja tammikuun lopun jälkeen olen tehnyt vain Kari ja Luri-keikkoja. Nyt otettiin yllätysvaraslähtö kesään Q/2:n merkeissä, ja käytiin Salossa, tai oikeastaan Suur-Salossa. Kiikala sen paikan nimi oli oikeasti.

Keikka oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että basistina ei ollutkaan Lexa, vaan Luri, joka oli ottanut lyhyellä varoajalla setin haltuun. Kiitos! Saattue kurvasi kohti Kiikalaa Saukkolan Esson kautta ja pelipaikka löytyi aivan tien varresta. Siis Kiikalan tien. Kuvaus oli ollut "keskellä-ei-mitään", ja se tuntui pitävän paikkansa. Kun avasimme varovasti uudisrakennuksen oven, siellä oli hämärää. Hämmennys oli melkoinen. Sähköt olivat menneet juuri poikki. Mietimme jo, miten hoitaisimme keikan ilman sähköä, mutta kuin taikaiskusta se palasi. Ja jääkiekkokin taulu-TV:lle. Roudattiin ja spekuloitiin JyPin voittomahiksia. Niitä oli ja on, nythän tämä on jo historiaa. Henki vei voiton materiasta. Hyvä!

Tehtiin nopea soundtsek ja vetäydyttiin lämpiön puolelle miettimään syntyjä syviä. Arto ja Luri olivat ekaa kertaa samassa yhtyeessä. Luri oli tehnyt pienet luntit, ja putoilin, kun lueskelin hänen analyysejään biiseistä. Iso osahan oli hänelle tuttuja meidän yhteisiltä keikoiltamme, mutta moni ei. Mietimme mahtaako kukaan löytää "keskelle-ei-mitään", vaan pikkuhiljaa koveneva puheensorina kertoi oven käyvän mukavasti.

Puoli 12 olikin aika astua lauteille ja yllätys oli iloinen. Paikalla oli varsin runsaasti väkeä, myös tuttuja naamoja taannoiselta Someron (K&L) keikaltamme. Pantiin poppi soimaan.

Eka setti jo osoitti, että yleisö oli tullut viihtymään, mutta tokan aikana meiniki oli jo sen verran kiivasta, että kiittelin pienessä mielessäni lavan eteen asettettua flightcasea, joka pitää ison osa tanssivista käsistä vek ns. mikkiständinkaatosäteeltä. Vältyimme irtohampailta, näin.

Koko ilta sujahti ohi itse asiassa hetkessä. Vedimme tuokion henkeä lämpiössä (hieno, asianmukainen takahuone!), naureskelimme muutamia uusia soinnutuksia, joita jotkut laulume olivat illan aikana saaneet (LOL)ja lopuksi suuntasimme purkamaan kamoja. Pilkku AKA valomerkki oli tainnut tulla jo pelin aikana ja loppukin ryhmä oli suuntaamassa ulos ASAP. Mekin kasasimme pikku laitteemme, nostimme ne kulkupeleihin ja suunnistimme yöhön.

Matkalla ostin äänilevyn alelaarista. Luulin ostavani Ryan Adamsin klassikko-albumin, mutta tarkempi tutkiskelu (WTF) osoitti levyn toiseksi, itselleni sopimattomaksi. Asetin sen siististi kadun vierelle, josko joku haluaisi sen. Näin sekin pääsisi hyvään kotiin. Minä ajoin omaani. Huomenna soittaisimme Lurin kanssa Virolahdella (KVG). Unta palloon (UEFA). Kello oli jo paljon, GMT. Oli jo aivan valoisaa, kun nukahdin (ZZZ). Muu maailma herää, minä nukun. Niin se on, aika usein..

Kiitos Kiikala! Tulemme mielellämme uudestaan!

Sisäpiiri palaa tauolta, hiljalleen

N. puolen vuoden tauko keikkapäiväkirjan pidossa on nyt -ainakin toistaiseksi- ohi. Olen huomannut, että olen kaivannut kirjoittamista. Silloin on paras kirjoittaa. Bändikin palaa keikoille, pikku varaslähtö otettiin jo pitkäperjantaina. Siitä alla.

Tokihan nämä huomiot voisi kirjoittaa ruutupaperillekin, mutta toisaalta, miksi niitä ei jakaisi uloskin. Useinkaan en ehkä osaa välittää sitä hiukan spinaltapmaista tunnelmaa joka varmasti jokaisen keikkailevan yhtyeen elämään kuuluu, mutta ehkä joskus jotakin.

Lue, ihmettele ja kommentoi! "Kerro"-osio on sitä varten. Rima ei ole kovin korkea, eihän se ole usein sitä täälläkään päässä.:)

PS. Olen siirtänyt tulevat keikat tarkasteltaviksi tästälähin MySpaceen, koska sen ominaisuuksiin kuuluu erittäin helppo kalenterin luonti. "Keikka" sivulla on suora linkki sinne, ja se on täst´edes "virallinen" keikkakalenteri.

Sisäpiiri jää tauolle..

Olen kirjoittanut tapahtumista Q/2;n keikkamatkoilta nyt 3,5 vuotta. On selvästi tullut aika pitää taukoa raportoinnissa; Uusien näkökulmien löytäminen 3 miehen matkailusta ympäri Suomea on viikottain vaikeaa. Olen huomannut toistavani itseäni, eikä se ole ollut tarkoitus. Niin on vain käynyt. Keikat ovat kivoja, mutta niistä kirjoittaminen on kerta kerralta hankalampaa.

Lahden ja Lapuan keikoilla oli mukanani camcorder. Siihen tarttui muuutama freimi, jotka maustoin biisillä, jonka "sävelsin" Lahden soundtsekissä. Se on ensimmäinen instrumentaali, jonka olen ikinä tehnyt. Olkoon se sisäpiirin väliaikamusiikki. Yhtyekin pitää taukoa keikkailusta kevään. Kari ja Luri tekevät silloin keikkoja. Kesälle on muutama Q/2-veto myyty, lisää katsellaan.

Kiitos, että olet lukenut näitä mietteitä!

SttmltTvnnt.wmv

151108 HÄMEENLINNA; Emilia

Joskus, ei aina, käy seuraavasti; Keikkakalenteriin ilmestyy uusi paikka. Keikka sinne tehdään. Keikka on tilaajan kannalta onnistunut, hän saa rahalleen vastinetta, lipunmyyntiä yli odotusten, virvokkeiden myyntiä ja iloisia asiakkaita tätä vastaavasti. Ilta onnistu kaikin puolin. Tilaaja on tyytyväinen. Ja tilaa yhtyeen pikapikaa uudelleen tuomaan lisää onnistumista. Mutta (ja tässä piilee vaara) aikaa onkin kulunut edellisestä keikasta liian vähän. Yleisöä ei olekaan kaksinverroin, vaan kenties vähemmän kuin edellisänä keikkapäivänä. Tilaaja ei ole enää tyytyväinen. Keikkapaikka ns. "palaa". Sinne ei enää tule uusia keikkoja.

Näin EI onneksi käynyt nyt. Vaikka edellisestä Emilian keikasta oli häthätää 4,5 kk, ryhmää oli yhtä tiiviisti kuin kesälläkin. Meistä on aina kiva, jos ovella joudutaan myymään "ei oota", eli lippuja ei voi myydä enempää. Ulosjääväälle se ei tietenkään ole kivaa. Voi, kun voisi miellyttää kaikkia. Ns. kiltin ihmisen dilemma..

Vedettiin keikka pienillä kamoilla, koska Andelta oli tullut käsky, että "Isoa PA:ta ei saa tuoda!" Oltiin laulukamoilla ja hyvin toimi, kuulemma. Nasta keikka, kivaa porukkaa hymyssäsuin ja kaikki tyytyväisiä. Kiitos, Hlinna!

Houkutus oli lopulta liian suuri. Nostin mun kamat aamuyöstä autoon ja karautin salaisen paikan kautta kotiin. Saapi nukkua pitempään. Toivottavasti.

311008 HAUKIPUDAS; Vintti-Pub

"Eikä siellä Vintillä vitkasteltu, siellä oli repäsevä meininki.." Niin nytkin. Sitä ennen olin tullut läpi valtavan lumimyrskyn (siltä se tuntui). Ihmettelin, miksi vastaantulevat autot ovat peittäneet rekisterikilpensä. Se oli lunta.

Settiä odotellessa kattelin "Tartu Mikkiin". Pakkoihan se oli nähdä. Kerran se vaan kirpasee.:) Settiin olikin sitten mukava mennä naureskellessa omia pikku pikku mokailuja. "Hei Pepe!", huudahti Arto. Jotenkin osasinkin odottaa sitä.:)

Setit meni laulukamapohjalta, koska viimeksi oli liian isot kamat. Kyllä se toim ihan hyvin niinkin, mutta toisaalta tykkään kyllä jytinästäkin. Toisaalta, mitä korva ei kuule, sitä se ei osaa kaivata.

Lopulta olin hyvin väsynyt. pitkä matka ja pitkä ja erilainen päivä.

011108 OULU; Gloria

Oulu on niin kiva kaupunni, että siellä ei voi epäonnistua. Niin ei nytkään. Matka oli juuri sopiva (25 km edellisestä) ja aikaa mukavasti. Nukuin minkä ennätin. Sitä ennen kävin 45:ssa safkalla. Mainiota pastaa. Suosittelen!

Kun mentiin soittohommiin, oli Gloria kuin nuijalla lyöty. Pelkäsin hiukan, että emme aja talon PA:ta puhki, mutta lopulta kaikki tuntui olevan hyvin. Meishlö tuli ekan biisin jälkeen sanomaan: "Laulua lujemmalle!". Kohta: "Nyt on just hyvä!". En tohtinut kertoa, että en ollut koskenut mihinkään namikkaan siinä välillä. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Oulussa oli jo talvi. Mutta nythän on talviaika. Onneksi mulla OLI jo nastat! Kiitos, Gloria!

071108 MIKKELI; Wilhelm

Onko Mikkeliin mänijöitä? No met mentiin. London olikin vaihtanut nimeä Vilhelmiksi, ja sijainti oli se, mitä ounastelinkin, entinen Caramel. Tuttu Mesta. Oli isompi häbbening. Paikalla kevyehkö PA, mutta kyllä siitä pikku tweakkauksella saatiin ihan ok. Lava oli just hyvä meille.

Settejä oli 2, alkuillasta hiukan varovammin, yöllä sitten kiihkeämmin. Mietin, mitenkä Eppuset meinaavat hoitaa tulevan klubirundinsa logistiset ratkaisut, kun lavalle käydään yleisön läpi. Vaikka mitäpä se minulle kuuluu. Nasta keikka, kuten Mikkelissä aina! Kiitos!

Keikan jälkeen mua jänäsi jo huomisen sooloveto..

081108 HELSINKI; Marina Congress Center (HYL:n 100-vuotisjuhla)

Mukava, erilainen keikka. Olin soolona kouluni 100-vuotisjuhlissa. Vielä hetkeä ennen lavalle menoa en tiennyt mitä esittäisin. Setin aikana se muotoutui. Kiitokset erittäin lämpimästä vastaanotosta. Oli mahtavaa kuulla vajaa nelisataapäisen yleisön laulavan mukana "Kalliolle Kukkulalle", jonka vedin hatusta. Onhan tuo ollut joskus bändisetissäkin improvisoituna numbana.

Be True To Your School! Kiitokset vielä Ristolle ja Mikolle. Ilman Teitä olisi jännittänyt tosi paljon, kun ei ole tottunut olemaan yksin kitaran kanssa lavalle. Ja Gugille hienosta "Merisairaat Kasvot"-vedosta. Ja Epulle "Unchain My Heartista". JetLine on pop!

Erittäin mukava kokemus!

VANTAA; Koivu-Klubi 17102008

Tämä ei ollutkaan SE Koivukylän mesta, mitä luulin, vaan se toinen samassa ostarissa. Auto olis pitänyt ajaa jalankulkusiltaa toiselta puolen lähiötä. Silloin sen olis saanut ovelle. No me tultiinkin hissillä!

Oma joogansa oli ollut jo viikolla, kun jossain kohtaa oli mainostettu eri esiintyjää. Kuitenkin kaikki kääntyi onneksi hyvin. Setti alkoi puoli yksi. Väsytti jo valmiiks. Mutta kyllä se poppi tekee tehtävänsä.

Yhtye ei edelleenkään taittunut "Läpi Tulen" jne, vaikka yleisön joukosta kuului jopa huuliharpun soittoa. Tämä on totta. Mietimme, voisimmeko jakaa pääsylipun yhteydessä tamburiineja. Taitais tulla kalliita keikkoja..

Keikan jälkeen väsymys iski huonohkon huumorin merkeissä. Lopulta ei enää naurattanut. Oli aika poistua. "Kiitoksia ja hyvää yöta", sanoi entinenkin kitaristikin. Minä olisin voinut sanoa: "Huomenta!". Kello oli siksi paljon, kun nukahdin.

MYNÄMÄKI; Bisse 18. 10. 2008

Tuttu mesta kuin mikä, kuulemma 7. kerta kun "Hän On Täällä Tänään". Hän olemme me, biisi soi aina bändin astellessa lavalle. Saukki oli jo toistamiseen mukana Myniksellä. Nyt ei treenattu tsekissä "Rock-a-billy Rebeliä", kuten viimeks. Nyt treenattiin "Rumble". Link Wray roks!

Oikein hjuva meininki oli taas kerran! Tupa oli niin täys kuin vain voi ja jengi hyvin mukana heti alusta. Lisää tätä ja tällaista.

Niin me vaan ajeltiin takas vielä yöllä. Olinkin ollut 15 tuntia matkassa kun kannoin kamoja kotiin aamuseiskalta. Miten niin kuitti?

HELSINKI; Britannia 25.10.2008

Aina kun käyn Kannelmäessä, käyn Britanniassa. Maailman pienin pakettiauto alla. Mahtu kamat just, ei melkeen.

Lämmin tunnelmahan siellä oli, tupakkasalongissa jopa niin lämmin, että erotuomarin piti mennä väliin ja laitta miehet ulos. Me soitimme ja katselimme. Aika paljon tuli kaskuiltua. Ihmettelin itsekin joitakin välispiikkejäni. Niin varmaan moni muukin. Iso pyörä heitää?

Lopulta roudattiin ja minä jätin vielä oankkikorttini pakstimen päälle. Ystävällinen henkilökunta poimi sen talteen ja odotti omalla ajallaan kun hain sen. Kiitos!!

Tullaan taas, kun kerran vain 2 lasia tippui musiikin voimasta kannattimiltaan. Ei silti, sirpaleet tuottavat onnea, vaikkeivät muuten mukavia olekaan.

10.10.2008 VANTAA; Vagabonda

Nyt oli matka niin lyhyt, että en paljon laulella ehtinyt. Hain pakun ja ajoin salaiseen paikkaan. Lyötiin Hi-Ace täyteen soittolaitteita ja ajettiin mestoille. Lava oli pieni. Saukki riisui setistä tomarit kokonaan pois ja mahduimme juuri kaikki riviin. Odoteltiin.

Puol kakstoista aloimme vatkata. Mukavastihan se meni, vaikka viime kerrasta tällä miehityksellä onkin jo aikaa. Yleisöltä tuli pikkulippusia, missä toivottiin yli 10 vuoden takaisia biisejä, joita on tuskin silloinkaan soitettu. Ei pysty kykeneen, kun on tuo ReadyAccessMemory vaimikäsenytoli hiukan päässyt ruostumaan. Ei muista sanoja, eikä muu bändi ole kuullutkaan kipaleita kuten "Läpi Tulen Läpi Jään". Kiva silti, aktiivista yleisöä.

Keikan huppuhetki elikkä kliimaksi koettiin, kun vaihdoin setin loppupäässä kitaraa, ja hyperherkän liipasinsormen omaava DJ (kutsukaamme häntä vaikkapa nimellä "Neiti Groove") pisti heti Hurriganesia soimaan, ennenkuin ehdin kissaa sanoa. "Eikä siellä vintillä vitkasteltu, siellä oli repäsevä meininki", muistan Reetun laulaneen joskus. Nyt ei oltu vintillä, tosin..

Savun hälvennyttyä kasailimme kamoja ja veimme ne takasin sinne, minne ne kuuluvat. Palautin pakun ja katosin jonnekin sumun sekaan.

Kiitti Vantaa! Me näke!

3.10 TAMPERE; Gloria

Uusi hieno, isohko paikka ei ihan siinä, missä oletin sen olevan, mutta kartalla kuitenkin. Haettiin matkalla mikseri huollosta. Ehdin siinä kuolata musiikkiliikeessä ollutta halpis-stratoa. Sinne jäi.

Gloriassa oli kuin olikin kiinteä äänentoistojärjestelmä, joten ei muutakuin rumpua ja fenderiä pystyyn ja linjapiuhaa talon seinään. Soundi löytyi, mutta aina on hiukan varpaillaan, kun vetää muilla kuin omilla kamoilla. Se on tottumus/mattomuuskysymys. Mun kaiku oli särki, ei ehtinyt ehjätä, kolvi kotona.

Eka keikka parin kuukauden lurittelun ..) jäljiltä ja hassua kyllä, kaikki toimi kuin rasvattu. Ilmeisen hyvin ryhmääkin. Nice! Lopulta majapaikassa pientä neuvonpitoa. Herätys klo 13, kahville Nesteelle ja roudaamaan. Oli mun huki ajaa, vaikka nukutti. Hollolaan.

Kiitos Gloria, Kiitos Tre.x! Palataan!

4.10. HOLLOLA; Kuutamo

Well I´ve never been to Hollola but I kinda like The Beatles, eli taas tuli uusi kaupunki kartalle. Sitä ennen tapahtuikin seuraavaakin.

Jäimme siis siihen, kun roudasimme Treella. Sitten mentiin miehissä Ahoseen, jossa Arto osti tarvitsemansa adapterin ja minä katselin kuinka joku mieshenkilö ns. käpälöi mun tulevaa Telecasteria, sitä Harrison-mallia. Hän oli kyllä nähdäkseni enempi koestamassa vahvistinta, joten ei tarvinnut alkaa hankalaksi. Vielä kerran se kitara on mun! Pitäisköhän pyytää pukilta. "I want a new Telecaster, two Fender Bassmans.." Tänä vuonna taitaa kyllä tulla köyhä pukki. Näin sanottiin mulle lapsena. Niin kipeän totta..

Matkalla Arto nuokkui, joten ilahdutinkin häntä laulamalla randomina Hectorin "Hotelli Hannikainen"-albumia. "Se on ollu kännissä, kun se on noita kirjottanu", sano Arto. Oli nyt miten vaan, komeita tekstejä. Elämää mukana. "Tää kerta kuudestoista on.." Arto parka, valitteli viluaan ja minä ulvon vieressä: "Toiseen näytökseen luo Kauko libreton/lailaa la laa". On se joskus ollut toisinkinpäin..

Hollolassa meitä oli mainostettu vasta marraskuulle. Mietimme vaikuttaisiko se jollainlailla haitallisesti yleisömäärään. Ei ilmeisesti, koska poke lähteissä kiitteli kovasti, minkä yleisön poistumista avittamiseltaan ennätti. Eräskin mieshlö halusi niin kovasti jäädä, että hänen kotimatkalle saattamiseensa tarvittiin useampiakin vääpeleitä. Muutenkin oli paikka paikoin oikein hulppea meininki, mitä nyt valostandi kaatui ja muuta pientä. Meille oli kyllä tarjottu suojaisempaakin lavaa, mutta kun tämä oli niin mukavasti heti oven vieressä ja me laiskoja roudaamaan..

Sitten astuttiin eikun istuttiin rakettiautoon ja kotimatka saattoi alkaa. Oli minun huki ajaa. Onneksi olin ollut hetken ennen keikkaa ns. levynä. Kotona joskus aamuseiskalta. Kattelin jotain, en muista mitä, sitten nukahdin.

Illalla vielä levittelin Vibroluxini palasiksi lattialle ja ehjäsin sen kaiun. Olin aika äijää, kun olin osannut ja näin säästänyt monta markkaa. Mietin, että sen olisi kyllä jo aika päästä museokapineeksi. Autoillakin raja on 25 v. Tämä on 70-luvulta. Monet on kehottaneet säätämään biasit jne. Ei. Siinä on just SE soundi. Tubescreamer vaan ja muuta ei. Paitsi piuhaa. Yksinkertainen on kaunista ja tarkoituksenmukaista.

Kiitos Hollola!

31.7.08 HAMINA; Tattoo Torijamit

Haminassa Puolikuu on soittanut ensimmäisen ei-pääkaupunkiseudun keikkansa. Paikka oli joku ravintola tokassa kerroksessa torin laidalla. Nyt n. 18 vuotta myöhemmin olimme jo päässeet torille, noin kilometrin pituiseen telttaan. Jossa oli aivan sairaan kuuma.

Laittelimme kamat pydeen ja teimme tsekin. Aloittaisimme kisat jo klo 20. Päättelimme, että aivan valtavaa ryntäystä ei ehkä torstaina klo 20 olisi, kun sää suosi terasseja ja kaupunki on täynnä tapahtumaa. Olimme oikeassa. Olimme selkeästi lämppäreitä. Silti keikka oli mukava pikku häbbening. Ei oikeastaan harmittanut, että jo 1,5 tunnin päästä olisi ollut hienompi vetää runsaammalle porukalle. Soimme sen Kasevalle mielellämme. Olimmehan legendan kanssa samalla keikalla. Wow!

Kasevan miehet osoittautuivat juuri niin leppoisiksi herroiksi, kuin voi kuvitella. Tekevät kuulemma jonkun verran keikkoja. Taatusti hankkiudun katsomaan uudestaan, jos vain osuu kohdalle. Kaikki tutut laulut tuntuivat kuuluvan ohjelmistoon, ja tulipa Beatles-pala "No Reply"kin, jonka muistan kuulleeni jo jossain Iltatähti-ohjelmassa. Enkä voinut olla hymyilemättä, kun tajusin basistinsa olevan melkeinpä yksi yhteen Bruce Johnstonin, Beach Boys-basistin näköinen.

Mukavasta tunnelmasta nauttineena oli kiva kavuta Hondaan ja hurauttaa kohti salaista paikkaa ja lopulta kotia. Tosin jouduin palaamaan, kun (onneksi) huomasin efektilaitepussini unohtuneen juhla-alueelle. Kuusamoon jäi kosketinsoitinständi ja on yhä sillä matkallaan. Joku kerta unohdan varmaan itseni johonkin.

Nyt kuitenkin liukenin yöhön ja kuuntelin Bluesoundsia. "Suzy Wait", "Lost Country Music", "Love Electric" jne. "Greta´s Hits" sai avata CD-testini, jonka olin suunnitellut. Otetaan umpimähkään mukaan nippu levyjä ja kuunnellaan. Ei oteta levyä heti pois, jos ei miellytä, vaan annetaan musiikille tilaisuus. Sellaista kuuntelua ei juuri tule harrastettua nykyään.

Ai niin. Sain kuulla, että vanhat levymme ovat tehneet vaikutuksen Venäjällä. Tosin emme kuitenkaan soi Eldoradiossa. Se on moskovalainen radioasema. Harmi! Eldoradio kuulostaa kuitenkin hienolta nimeltä. Aatelkaapa nyt: "Kak tebja savjut? Menja savjut Kari. Ja slusaju Eldoradio i smotjrju televiissor vö kvartira!"

1.8.08 JYVÄSKYLÄ; Paviljonki

Nyt oli toisenlaiset hevosvoimat liikenteessä. Jyväskylän Suurajot ovat aina Jyväskylän Suurajot ja oli nastaa olla mukana niiden oheistapahtumassa. Lähdinkin jo hyvissä ajoin liikkeelle, jotta en jäisi Ouninpohjan elikkäs Kakariston EK:n jalkoihin. Matkalla annoin itseni huumaantua kisasta tuliaispaidan verran. Poika saisi kisatekstiilin. Joskus jotain pientä, edes. Kun aina on keikalla.

Paviljongin mukavuuksiin tottuneena ajoin auton suoraan sisään. Lava oli samassa paikassa kuin viikko takaperin. Tehtiin tsekki pois kuleksimasta. Arvailtiin, että ekaan settiin ei varmaan ole valtavaa ryntäystä, koska Killerin EK oli samaan aikaan. Näin olikin. Eka setti oli silkkaa lämppäystä.

Välissä aurinkoinen Sani (joka muuten kertoi ehkä parhaan kuulemani muusikkoaiheisen vitsin ever.., en tohdi toistaa, koska kunnianloukkaussyyte olisi varmaa..) veti taitavan säestäjänsä kanssa ytimekkään setin. Säestäjä osoittautui euroviisu-Kentalaksi. Ja virtuoosimaiseksi kitaristiksi.

Kesken Sanin setin monitorimiksaaja juoksi kertomaan: "Nyt tulee koko ajan v-tusti jengiä sisään, näistä tuleekin bileet!". Näin olikin. Kun kipusimme tokaa kertaa lavalle oli hauskaa kohdentaa ekan setin turhautumat pariin vihaiseen voimasointuun ja mennä siitä huiluäänen kautta "Ota Minut Nyt"iin. Tuntui toimivan. Lopulta paloimme kuin pienet ilotuliteet. Ekan setin flegmaattisuus oli kuin eilista pahaa unta ja olimme taas tositoimissa. Rok!

Ennen vikaa biisiä näin kun lavan reunalta heiluteltiin lappua, jossa luki "15 min". Ihmettelin, olimmeko mennet 45 min setin puolessa tunnissa. Jälkeenpäin kuulin, että sama lappu oli ollut ylhäällä jo monta biisiä. No improvisoin vähän lisää kestoa ja lopulta soimme valomerkkiin.

Roudausta, Jaffa ja salaiseen paikkaan ja kotiin. Matkalla kuuntelin, kuinka Holle H. oli innoissaan Elviksestä. Niin olin minäkin. Oli hauskaa kuulla paljon vähemmän kuultuja biisejä hittien lomassa. "Ja nyt Elvis laulaa aivan hurjan esityksen: "Hard Headed Woman", ottakaa sanoista selvää jos saatte, ei saa luntata internetistä vaan kynän kanssa levyltä paperille. Jos saatte selvää!"

Aitoa innostusta ei voita mikään! Ja tulihan se "Lonesome Tonight"in nauruversiokin. Vaikka kyllä mulla se sinkkukin on. Päätin, että huomenna vedetään Elvistä. Niin vedettiinkin. Mutta ensin nukuin sen minkä ennätin. Sitten taas menoks.

2.8.08 KUHMOINEN; Leena´s Gastmaj

Kuhmoinen on lapsuudesta tuttu paikka. Äitini on sieltä kotoisin ja olen viettänyt paljon kesiä yli neljännesvuosisata sitten siellä. Gastmaj ei ollut tuttu näiltä ajoilta. Fiini pieni paikka Päijänteen rannalla.

Oli oletettavaa, että keikka olisi varsin toisentyyppinen kuin muutama edellinen. Olimmekin matkassa snadeilla kamoilla. Isot eivät olisi improvisoidulle lavalle mahtuneetkaan. Heti alusta tuli selväksi, että nyt on hauska ja intiimi tunnelma. Se nosti stand-up-astetta, josta isot estradit väistämättä vieroittavat. Lopulta emme olleet harmissamme edes majoituksen kaikkoamisesta, koska oli kiva ajella hyvillä mielin kotiin kamat kyydissä.

Matkalla suoritin loppuun aloittamani CD-testin. Voittajaksi selvisi Tom Pettyn "Highway Companion". Se kesti toisenkin kuuntelukerran viimeistä kappaletta lukuunottamatta. Toisella sijalla Agentsin "Half And Half", josta joutui skippaamaan "Soi Kitarain"- ja "Leningrad"-kappaleet. Lee Hazelwoodin CD:n kuuntelin kyllä kokonaan, mutta se tuntui olevan Lou Reedin "Berlin"iäkin synkempää lunastusta. Vain Tom Waits-cover "Martha" erottui edukseen, eikä sekään mikään riemulaulu ole. Koskettava kylläkin. Ehkä kuitenkin hiukan jäykkä versio alkuperäisen helmeilevään elämyksellisyyteen verraten.

Roudasin kyydissäni olleet kamat salaiseen paikkaan ja ajoin kotiin. Kyllä muuten väsytti. Ai niin, teimme kuulemma Kuhmoisissa yleisöennätyksen. Se on aina kiva juttu!

26.07.08 JYVÄSKYLÄ; Paviljonki

Isot kisat isossa pavijongissa, johon saattoi ajaa autolla sisään. Suuren maailman meiniki. Ja valtavan ystävällinen vastaanotto. Tännehän palattaisiin jo vajaan viikon päästä, Suurajoihin. Niin kuin olen ne oppinut tuntemaan. Nyt oltiin kaviouralla. Kuninkuusraveissa jo toista vuotta peräkkäin. Mutta minähän olen allerginen hevosille. Ei ole talliin meneminen.

Mutta. Nasta oli vetää isolta lavalta isoilla kamoilla. Tuli hiki huhkiessa. Hetken seurattiin viihde-elämää, sitten oli pakko poistua yöhön alkavaan. Oli kuitenkin sen verran pitkä matka takas. Hotellit täynnä ravikansaa, kuulemma. Tsekataan Jetsetters sit joku toinen kerta. Hienot vahvarit heillä oli. Ite tehdyt.

Lopulta kolistelin kotiin, niin hiljaa kuin kykenin.. Kiitos, Jyväskylä! Ollaan takas, ennekuin huomaattekaan!

18.7.08 PELLO; Ponnentalo

Pello on kaukana. Matkaan piti lähteä jo edellisenä päivänä. Ajoa, ajoa, ajoa, bensaa, kahvia, Oulu, ajoa, ajoa, Tornio, Haaparanda näkyvissä, joenvartta ajoa, avain majoitukseen postilaatikossa. Paikassa nimeltä jemma.

Unta palloon, uni ei tule, katson "Kylmäverisesti Sinun" 3, tuotantokautta, odotan pelolla, koska se yksi karmea jakso tulee, uni ehti ensin.

Pojatkin ovat tulleet, Ponnentalossa viimeksi joskus yheksäkytluvulla. Silloin koripalloa odotellessa, multa kylkiluu poikki. Hyökkääjän virhe, käsi ylös..

Keikka, Amerikanlippu on vapaalippu, Taikureita, isot kamat, Kebabia ja keltasta Jahvaa, keilapalloja. Lava huojuu yhä samalla tavalla kuin ennen. Silloin soittajan ei tarvise hytkyä niin paljon.

Yöllä vielä ajo Muonioon. Minä kuvailen maisemia. Aamuyö on niiin kaunis. Ja autot ajavat lujaa, 190 lasissa, olen kuullut. Minä en uskaltaisi, poroja tiellä. Ei ole niin kiire. Hyttysiä. Zzz. Peloponnesos. Zzz..

19.07.08 MUONIO; Yanos

Muonio on vielä kauempana. Vain Hollywood olisi kauempana. Mutta se onkin aivan liian kaukana. Kahvia omasta Brazil-paketista. Rivitalomajoituksen etuja!

Kamat pystyyn. Väsymyksestä johtuvaa sanailua. Sellasta se aina on, ei aina. Nyt on nyt. Saunaan, keikka. Hyvin toimii tollanen pienikin PA-setti. Bändi ei kyllä yllä ihan parhaaseensa.Ei samassa lauseessa voi sanoa kyllä ja ei, se ei kyllä tarkoita mitään. Miehet lyövät painia, me soitamme. Ja maailma unholaan jää. Hyttysiä ei keikan aikana huomaa, niihin alkaa tottua.

Puretaan jo yöllä kamat pois, ehitään lähteä "ajoissa". Kello 13 se lopulta onnistuu. Matkalla mietin olenko jättänyt kahvinkeittimen päälle. Ei olis kiva polttaa lomakylää. En ollut. Huh! Sovintokin tehtiin, puhelimessa Arskan kaa. Hyvä. Ei oo kivaa olla myrtsi. Leksa ei riitele. Se kuuntelee kun me 2 auotaan toisillemme. Sitä se 25 v samassa bändissä teettää.. No olihan siinä taukojakin välillä. Nyt jo suunniteltiin tulevaakin. Jes!

Hyvän matkaa maanantaina olen takaisin kotona. Uni ei tule. "Heil Heil Rock´n´Roll!" Hyvä, biisien tekstejä ei ole suomennettu. Chuck Berry on kova äijä. Kuulemma yhä. En tiedä, kun en nähnyt ja tämä filmi oli kai kaheksakytluvulta.

Summa Summarum Ummagumma. Lapissa on kiva käydä, mutta keikkoja vois olla enemmän kuin kaksi kerrallaan. Onneks ens kerralla onkin. Muuten on soittaja rattivasynyt. Helposti. Joskus vielä lähetän kortin kotiin, kehun siinä Luddea. Vika lause on lainaa. Ludde on kuulemma Roll Over Beethoven.

Zzz.. Pari viikonloppua, mutta ne on lähellä. Sit onkin viikko lomaa, sit Kardea ja Lurdea pari kertaa. Tai mistä sitä tietää, onko lomaa. Keikkoja tulee ja menee.

5.7.08 EVIJÄRVI; Alapään Nuoriseurantalo

Kyseessä olivat häät, mukavat ja hyvin järjestetyt sellaiset; Onnea vielä kerran Johanna ja Jussi. Ohjelmassa oli myös sulhasen ryöstö. Lämminhän siinä tuli kun kostyymissä veteli settejä. Teknisestä syystä olin matkassa h-autolla ja koska ohjelma (me) olimme ohi jo ennen puoltayötä läksin yötä uhmaten ajelemaan etelään. Olin saanut unenpäästä kiinni odotellessa soittoa. Ja tämä olisi hyvää treeniä seuraavaa viikonloppua varten, ajattelin. Matkalla oli pakko kuvata Virtain järvimaisemaa. Radio soitti Maijasen tulkinnan vanhasta Simo Salminen-klassikosta "Suurena Miehenä". Se veti naaman messingille. Olenhan molempien vankkumaton fani. Versio oli hyvä ja kaikin puolin yllättävä. Yllätys on aina paras yllätys. Diggasin! Lopulta olin kotona. Matka ei ollut niin pitkä, kuin mitä oli mennessä tuntunut. Kesäyössä oli kiva ajaa. Onnistunut iltapuhde, kaikin puolin.

11.7.08 LAHTI; Dublin

Kieltämättä pelotti. Viikon varoajalla tullut keikka on aina hiukan riskibisnes. Nyt riski oli hallinnassa. Ryhmää oli liikenteessä ja se löysi meidät Dublin mukavankokoiselta lavalta kello 0:00.

Keikka mennä hulahti. Olimme väsyneitä mutta onnellisia. Dublin toimii yhä! Hienoa! Kiitos!

Oman probleemansa aiheutti matka seuraavaan paikkaan. Kello oli n. 3:00 kun olimme ulkona Dublinista. Soundtsek Kuusamossa (aivan oikein..) alkaisi klo 17:00. Eli 14 tuntia aikaa ajaa 714 km ja nukkua. Tai mitenpäin kukakin haluaisi tehdä. Itse tiesin, että keikka-adrenaliini pitäisi minut aamukuuteen helposti valppaana, joten hyppäsin pikku Hondaani ja karautin Kuusamoon. Arvioitu laskeutumisaika oli n. 10:32. Yritin kovasti noudattaa nopeusrajoja, koska 5-tie on ovelasti kameroitettu. !00:n alueen jälkeen kamera aina heti 80:n alueellla, jonka keskimääräinen kesto oli n. 500 m. Savolainen on ovela..

En ainakaan huomannut välähdystä. ja lopulta nukahdin Hotelli Kuusamon vuoteeseen n. klo 11:00. Herätyksen oli laittanut jo matkalla varttia yli neljäksi.

Zzz..

12.7.08 KUUSAMO; Jäähalli

Soundtsek sisäänroudauksineen sujui mukavassa hengessä. Paikalla oli roilaisen firman iso PA ja äärimmäisen ammatimaiset teknikot saivat meidät kuulostamaan hyvältä kädenkäänteessä ja vieläpä kuulemaan toisiamme. Ehdimmepä Arskan kaa käydä laulamassa karaokenkin soundtsekin, kun yllytettiin. Nyt ymmärrän miksi karaoke on niin hauskaa. "Albatrossi", "Azurro", "Hannikaisen Baari" ja "Oo Las Palmas" saivat kukin uudenlaisen tulkinnan. Mieliala oli hyvä ja vetäydyimme hotlaan pikkulevolle ennen puoltyötä. Souvarit oli jo tanssittanut ihmisiä kahden setin verran, kun astelimme lavalle. Sisällä oli useampia tuhansia ihmisiä. Meidät otettiin vastaan kuin pienet beatlet. Keikka oli yksi hektisimmistä aikoihin, vaikka koko kesän on kyllä saatu nauttia hyvistä yleisöistä. Leksakin harmitteli, että hänen viehättävä seuralaisensa ei nähnyt tätä keikkaa. Kyllä oli hyvä mieli, mutta samalla ventti olo. Kiitos Kuusamo! Ei se Danny turhaan laulanut. Hämmentävää olikin, että kun tulin kotiin, oli kovalevylle takertunut kaksikin isoa D:tä sivuavaa ohjelmaa. Toinen Agenttiloilla ja toinen ilman. Souvarit veti vielä yhden setin meidän jälkeemme. Katsastimmme patsastimme kohteliaasti. Sitten poistuimme sumuiseen yöhön. Kamat haettaisiin vasta aamusella. Niin tehtiinkin. Ja ajettiin kuka mihin. Minä kotiin. Pikku huomio tätä kirjoitettaessa. Windows Media Player on ihana. Mikä muu osaisi soittaa CCR:ää, Agit Propia, Christietä, Urpoa, Franz Ferdinandia, Donna Summeria jne satunnaisesti, tasata volume-erot ja cross-feidata biisit toisiinsa ihanasti. Varmaan monikin ohjelma, mutta silti; "Born To Move", Oppimisen Ylistys", "Teryleeniä", "Take Me Out", "I Feel Love" jne ovat peräkkäin melkoinen kokemus. Yllätys on paras yllätys. Hmm, Nyt America ja "Don´t Cross The River". Huomenna meitsi ajaa mitä 1.000 kilsaa. Lappi kutsuu. Palataan! Billy Joel: "Allentown", Hal Blaine & The Cougars: "Dance To The Surfin´ Band", Chuck Berry: "Maybellene".. Musiikki on ihana asia!

28.06.08 HÄMEENLINNA; Emilia-klubi

Aina joskus kaikki osuu nappiin. Niin nyt. Mukava, uusi mesta keskeisellä paikalla tulvillaan viihtymään orientoitunutta väkeä. Meiniki oli paikoin kuin vuonna ´92.

Todella hauskaa nähdä jo toisena vuonna peräjälkeen, että juhannuksen jälkeinen viikonloppu onkin hyvä keikka-ajankohta, vaikka yhtyeen logistiikka omasikin notoorisia piirteitä. Perille päästiin kaikki ja kaikki kamatkin mukana. Hämeenlinna tunki myös välispiikkeihin, olemmehan tavallaan kaupungin korkeiden pop-gurujen suojeluksessa olleet. Tarkoitan tällä Flamingo-aikaa.

Nyt on heinäkuussa varsin erilaisia keikkoja, mutta mikäs sen mukavampaa. Kiitos Emilia. Uskon, että palataan!

Mutta se Ryysyranta jäi vieäkin etsimättä. Ei tullut kartta mukaan. Ja Ämy-festivaalikin oli kai samana päivänä. Miten se Yarin laulu meneekään: "Mutta siinä seisoi Kari Peitsamo/Hän oli niin erinäköinen kuin valokuvissa".

Ai niin, Leksalla oli uusi basso ja uusi koira. Esittelimme hänetkin yleisölle, vaikka hän ei paikalla ollutkaan. (Koirasta sanotaan kyllä "se", ei "hän", män..) Emme ole aivan vielä Viisikko, mutta melkeen..

Yhtä huutais. Nelikko kesälomalla vuoristossa pelastaa salaisuuden aaresaarella pulassa karkuteillä löytää jäljen.

12.06.08 HELSINKI; Apollo

"Houston, We Have A Problem!". Näin olimme suunnitellet lähteväksi kuun pimeältä puolelta alkavan Apollon-keikan. Sitten laskeutuisi avaruusalus, hiukan kuten vanhalla ELO:lla ikään. Ja sitten soitto pärähtäisi päälle. No, ei vaan. Mutta silti pientä ko-ordinointia tehtiin, sillä Apolloon ei tullakaan kuin torppaan, vaan kaukaa maan alta. Se kun on maan vilkkaimman liikenneväylän varrella. Hieno sali, hienot puitteet! Mukava henkilökunta!

Soitimme aluksi Radio SuomiPopin kutsuvierastilaisuudessa ja illempana "oikean" keikan. Kummatkin olivat mukavia tapahtumia. Väliaikana odottelimme hienon punaisessa takahuoneessa, Arska teki soittolistoja tietsikkaansa. Niistä saanee aikaan messevät kekkerit.

Erikoista Apollolle on paitsi salin juhlava asu, myös lavan masiivinen koko. Rumpukorokekin on pienen omakotitalon kokoinen. Lopulta minun oli jo hiukan vaikea kuulla Arskaa huipentumassa, eli finaalissa, joka käsitteli tällä kertaa myös Elvistä. Jos orkesteri pikkasen notkahteli, se johtui soittajien välimatkasta. Olenko koskaan kertonut unesta, jossa soitamme Hakaniemen torilla, jokanen omassa kulmassamme, omalla lavallamme?

Yhtäkaikki nasta, erilainen keikka. Harvoin saa vetää näin hienoissa puitteissa. Kiitos Apollo! Kiitos kaikki! Katosimme yöhön sivuovesta kitarat ja vermeet kainalossamme. Pieni askel ihmiselle, vielä pienempi ihmiskunnalle, mutta yhtyeelle iso ja mukava sellainen.

13.6.08 IMATRA; Spa

Puolikuun ammattimainen keikkailu alkoi pe 13. päivä. Nyt olisi taas sama yhdistelmä. Kukako meistä ei hetken miettisi tuollaisia asioita. Me kuitenkin lähdimme Imatralle. Olin antanut radioonkin oikein haastattelun, joka oli kyllä tehty jo ed. päivänä, aamua feikaten. Ei keikan jälkeisenä päivänä voi herätä klo 9:00. Tai minä en voi. Tai voin, mutta sitten en voi soittaa samana iltana uutta keikkaa. Ainakaan jos ei ole pakko. Kiitos!

Arto oli lupautunut jo aiemmin muualle, joten Saukki istahti viereeni rakettiautoon, jonka Arto tosin oli ystävällisesti hakenut. Matka sujui yhden pysäyhdyksen taktiikalla. Olimme perillä hyvissä ajoin ennen Rainoita, joiden kanssa soittaisimme kilpaa. Tarkemmin ottaen Rainiota. Yhtyeensä oli hiukan varamiehinen. Mukavia heppuja yhtäkaikki.

Arvoimme teikkauksella soittojärjestyksen, kuten EM-kisatunnelmaan kuuluukin. Saamamme aloittajan osa oli meille mieluinen. Meillä olisi pitkä siirtymä edessä, joten olisi hyvä päästä pötkölleen ihmisten ajoissa. Teimme soundtsekin ja kohta olikin jo setin vuoro.

The Keikan tästä teki ekan setin puolessa välissä kuultu, ukkosen jylinää muistuttava ääni talon PA-laitteissa, joka hassua kyllä, esiintyi vielä kaikkien feidereiden ollessa kiinni. Hetken jo luulin, että sillä PA:lla ei enää soitettaisi, mutta henkilökunnan suorittama vanha kunnon on/off-liikesarja palautti äänen normaaliksi. Tietokoneohjatuissa systeemeissä tapahtuu toisinaan ihmeellisyyksiä, kuten olemme varmaan kaikki oppineet. Sen takia luotammekin yleensä vain vanhanaikaiseen analogi-tekniikkaan. Sen toimintaa ihminen jotenkin ymmärtää, ja se käyttäytyykin oikein käsiteltynä luotettavasti. Tietsikat ovat aina henkimaailman asioita, sen olen oppinut.

Sitten setit (2) jo loppuivatkin, kaikki hyvin, loppu hyvin. Olimme kuulemma aloittaneet liian aikaisin. Mutta kun ei voi aloittaa aina just samalla hetkellä kun ihmiset astuvat ravintolaan. Väsytti, mutta uni ei tahtonut tulla. Katselin hetken tolpan takaa Rainiota (Rainio Bro & Son?), mutta sitten menin maate. Huoneeni ikkunasta oli näkymö katetulle sisäpihalle. Hurriganesia kuunnellen nukahdin lopulta about 5 am.

14.06.08 PORI; Cafe Jazz

Vuosi sitten olimme juhannuksen jälkeen Jatsissa, nyt ennen juhannusta. Vuosi on ilmeisen hyvä väli keikoille. Jatsia saa setistämme hakea, eikä löydä, mutta ymmärrämme nyt ravintolan luonteen. Se on miellyttävä rantabaari (sic!) aivan veden äärellä. Sitä kohden matkasimme Imatralta.

Matka tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Lopulta Pori tuli vastaan. Kaupungin liikennejärjestelyt eivät avaudu minulle varmaan ikinä, mutta Saukki on vanha jatsari. Hän neuvoi. Roudasimme ja tsekkasimme. Hotelliin. Yritin nukkua. En nukkunut.

Tavallan onneksi satoi aikalailla, kun astelin hotlasta ulos. Sade virkisti ja olinkin lopulta hereillä setin alussa. Heti ekaksi capo tasto lennähti kaaressa kitarani kaulalta lavan eteen ja sain hiukan etsiä sointuja. Avosointuvaikutelmaa, joka on avauskappaleelle oleellinen, oli turha yrittääkään. Vastaaottavainen yleisö ei kuitenkaan tästä hätkähtänyt vaan jakoi suosiotaan herkeämättömällä intensiteetillä. Lopulta keikka ylsi melko uskomattomiin sfääreihin. Eikä meillä ollut enää kappaleita. Kaikki oli jo soitettu, Elvistä ja RoadRunneria myöden. Poistuimme yöhön ihan pientä ylpeyttä tuntien. Se on hyvä salata. Kellä onni on jne. Kiitos Pori! Uskonpa, että tulemme takaisin.

Olimme voittaneet pe 13. päivän sekä la 14. päivän ja lopulta ajoimme su-aamuna kotio. Se oli 15. päivä. Voitte uskoa, että HiAce-miestä väsytti..

04.06.08 TAMPERE; London Pub

Tampere ja London ovat aina olleet meille hyvä yhdistelmä. Niin nytkin. Ajeltiin lämmintä alkukesäalkuiltaa moottoritietä ja roudattiin. Odotuskin meni kohtuullisen nopsaan. Mietittiin, mikä Tavaramarkkinoitten biisi on se, jossa bemari-perheet ohitetaan. Emme muistaneet.

Kuuma ilma, sähköä pelissä. Alussa pikku tekninen hälvä, mutta sehän vain latasi meitä. TV:stä tuli ”A Hard Day´s Night”. Siihen oli hyvä lopettaa keikkakin, vaikka ei kuulemma saisi lopettaa Beatlesiin. Se, että encorena tulee joku cover, juontaa juurensa mun punk-ajoilta. Silloin bändit soittivat encorena hassuja covereita milloin mistäkin. Voi olla, että olen hiukan liikaa omien ihanteitteni ja ajatusteni vanki, myönnän. Mutta nyt näin, joskus toiste toisin..

Odottelua ja pois. Kiitos Tre! Hieno meininki!

07.06.08 KAUSTINEN; Konsta

Hassujen pikku sattumusten jälkeen pääsimme matkaan kahdella autolla. Pakettiautossa oli vain kaksi istuinta, miehiä kolme. No, sainpa kuunnella ainoata mukana ollutta pop-kokoelmaani kyllästymiseen asti. Lopulta oltiin kuin oltiinkin Kaustisilla.

Konsta oli samassa paikassa kuin ennenkin, lava vain oli kasvanut ja siirtynyt toisinpäin. Katseltiin jalkapalloa. EM-kisojen seuraaminen sai huonon lähdön. Jalkapalloa pitää katsoa intensiivisesti. Nyt keskityimme liikaa imitoimaan eri selostajia. Olemme keskivertoa huonompia imitaattoreita, on pakko tunnustaa.

Illalla poppi pärähti soimaan vasta aamun puolella, mutta soikin aika tavalla, korkealla lavalla. Ravintolalaki edellyttääkin korkeatasoista ohjelmaa. Nyt se oli n. puolentoista metrin korkeudella. Puolitoista tuntia meni kuin siivin, etenkin, kun sain lopulta kitarani vireen pitämään, vaihtamalla soitinta. Alussa joutui vähän venyttelemään kieliä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vaikka mikrofonipiuhaa yritettiinkin purra poikki.

Majoituksessa oli sama vanha urkuharmooni tutussa paikassa. Soittelimme sillä mm. Blue Mondaytä , Lakeuden Kutsua ja Suvivirttä. Aamuyön tunteina ne eivät tuntuneet mitenkään toisiaan poissulkevilta. Harmoonissa oli hieno soundi. Mutta ei, en aio tehdä levyä urkuharmoonin säestyksellä, tai mistäs sitä koskaan tietää. Hankala roudattava se kyllä olisi.
Levy täytyisi mennä Kaustisille äänittämään. Pospisil Plays Harmonium Hits.

Takas oli aivan yhtä pitkä matka. Se vain tuntui pidemmältä.:)

16.5.2008 ILMAJOKI; Koskenkirkas

Tie oli tuttu, Treen ohitustie yhä tukossa (kuten 4 vuotta sittenkin) ja ilmassa suuren urheilujuhlan tuntu. Suomi pelaisi välierässä Venäjää vastaan. Ja Koskenkorva Superpesiksessä Vimpeliä. Jälkimmäinen olisi perillä huomattavsti kovempi juttu, tiesin.

Roudasimme ja riensimme Seinäjoen Cumulukseen katsomaan Suomen peliä. Se oli surkeaa. Sitten olikin keikan aika.

Keikka mennä hurahti ohi tosi nopsaan. Välillä tsiigattiin kuinka Ruotsi roikkui Kanadan vauhdissa. Lopulta ei kuitenkaan.

Vastaanotin kritiikkiä kuinka ei saisi lopettaa keikkaa Hurriganes-biisiin. En tajunnut sanoa, että se onkin Bo Diddleyn, elikäss McDanielsin kappale se "Road Runner". Koskaan ei ne oikeat sanat jne..

Cumuloiduimme Seinäjoelle ja palaisimme aamulla roudaamaan. Tikkakisa saisi pitää sen hetken taukoa. Olimme urheilun läpivalaisemia, mutta onneksi ei heitetty elävään maalin. Kiitos, Kossu! Se on Koskenkorvan lempinimi. Siis sen paikan. Nasta vetää, osa yleisöstä luopui jopa vaatteistaan. Tosin vain yläosasta. Rok on rajaton rieha!

17.5.2008. LAPUA; Lapuahovi

Koska tie oli tuttu, eikä matka ollut pitkä olimme perillä jo klo 14. Roudasimme, jotta ehtisimme pokeriturnauksen tieltä lepäilemään hotelliin, joka oli täynnä salibandy-turnauksen osallistujia. Olimme urheilun läpivalaisemia.

Herättyämme katselimme Suomen pronssi-peliä. Ruotsia ei himmeä lautanen tuntunut kiinnostavan ja niinpä MM-turnaus sai normilopun. Hyvästä yrityksestä huolimatta mitali Suomi-pojan kaulaan. Kun nimekkäimmät vahvistukset oli haastateltu (en minä tiedä, ketä siinä haastateltiin, odottelin sivuhuoneessa) ja valkokangas lopulta nostettu bändin edestä veivasimme salilliselle Lapualaisia oikein urakalla. Täällähän onkin oltu monta kertaa, onpa Q/2:n viimeisin kaupallinen video ("Hän Tanssii Yksin") kuvattu pääosin samassa tilassa

Minun piti lopettaa keikka tällä kertaa -eilisestä viisastuneena- Elvikseen, mutta Arto oli jo ehtinyt takaisin lavalle ekana ja aloittaa "Roadrunneriin" johtavan sooloilunsa. Minä simuloin sitten mitenkuten Järvistä kuulostaen luultavasti huonolta Ron Wood-simulaatiolta. Yritin varoittaa, ettei Arto kaataisi rumpuja kovin laajalle säteelle, koska lavan reunus oli juomalasien valtaama. Sirpaleet tuottavat onnea, mutta ovat vaarallisia tanssijoille. Onneksi hänkin huomasi tilanteen ja kaatoi rummut hiukan varovammin

Keikan jälkeen istuttiin ja ihmeteltiin ja lyötiin veikkaa kumpi voittaa, Kanada vai Venäjä. Olimme kaikki oikeassa. Mietittiin, voiko Tuomo Ruutua, joka pelasi ja teki maalin 2004 World Cupin finaalissa sanoa yhä "nuoreksi tulokkaaksi", kuten TV:ssä oli tehty. Ja miksi Hannes Hyvönen pelasi ensimmäiset MM-kisansa 2008.

Aamulla roudattiin ja ajettiin kotiin. Finaali olikin hyvä matsi, kisojen paras peli.

Kiitos Lapua! Oli kuin ois kotia tullu!

25.4.08 VANTAA; Hassel

Kieltämättä pelotti. Koko viikon oli ollut ääni hiukan maassa, kuten sanotaan. Perjantai-aamuna herätessä se tuntui olevan vielä enemmän. Pikkuhiljaa se aukeni vähän ja tein päätöksen. Iltaa kohti mennään, perumaan ei aleta. Me soittajat/laulajat emme saa palkkaa, jos perumme keikkoja. Jos meillä on pätevä syy perua, emme joudu maksamaan peruuntumisesta aiheutuneita kuluja. Siksi keikkoja ei peruta. Paitsi todella pakottavsta syystä.

Pakko myöntää, että oli varasuunnitelmakin, jos ei ääntä tulisi. Mutta sitä ei jouduttu käyttämään. kaikeksi onneksi. Join teetä hunajalla jne ja lähdin keikkapaikalle lopulta hiukan sekavin mielin. Tiesin, että parhaaseen ei pysty, mutta mitä, jos ääni katoaisi kesken kaiken.

Kun lopulta pääsin soundchekissä mikrofonin ääreen helpottui epävarmuuskin. Tiesin, että vaikeaa tulee olemaan, mutta kyllä tästä selvitään.

Lopulta vapautuminen oli päällimmäinen tunne keikan jälkeen. En muista itse tapahtumasta paljoakaan. Sen verran, että kaikkein pahimmat kiekaisut koitin välttää. "Älä Ole Hellä"ssä annoin kyllä palaa, mutta se ei menekään niin korkealta. "Hämärään Huoneeseen" on yllättävän korkea. Muistelin, miten ennen viriteltiin kitaroita alemmas, jos on kurkku käheänä.

Päätimme jättää kamat soveltuvin osin paikalleen ja nostimme vain kitarat jne. piiloon.com. Siellä ne odottaisivat huomista, joka oli kyllä jo kolme tuntia ollut käynnissä, kun liukenimme yöhön. Eihän se uni tullut kuin kuuden jälkeen. Kiitos, Hassel! Käheä kiitos!

26.4.08 ORIVESI; City-Hotelli

Heräsin joskus puolenpäivän tietämillä, ja ihme kyllä, ääni tuntui hiukan paremmalta. Laittaiduin kohtsillään matkaan ja roudasimme kamat Hasselista rakettiautoon. Matka Oriveteen saattoi alkaa. Käskin poikia puhumaan keskenään jostain minua kiinnostamattomasta asiasta, että ääni saisi levätä. On vaikea olla hiljaa silloin kun pitäisi. Etenkin silloin. Maltoin kai minuutin..

Orivesi on itselleni sangen tuttu paikka. Olen jopa viettänyt kesiä siellä sukulaisissa. Matti-serkun kelanauhuri onkin yksi iso syy siihen, että kiinnostus pop-musiikkiin kasvoi aikanaan elämää suuremmaksi. Se, ja Suosikki-lehti, jonka kannessa oli Tasavallan Presidentti Lontoossa. Ja The Sweetin biisit. Niistä on aikaa..

Matka taittui mukavasti ja Orivesi-city avautui eteemme. Keikkapaikka oli hienoksi remontoitu Hotelli-ravintola juuri siinä, missä arvasin sen olevankin. Muistelin, miten joskus kävin Rönnissä. Se on kyllä tarkkaan ottaen Eräjärveä, ei Orivettä. Rönni on maakunnan keskeisiä tanssipaikkoja. En ole ihan varma onko maakuntia enää.

Roudasimme, viritimme soundin ja myös varasuunnitelman ja vetäydyimme lepaamaan. Availin ääntä. Tuntuisi tulevan. Hyvä. Ei varasuunnitelmaa tänäänkään. Keikka-aika, hetken yli puolenyön. Ääni tuli, mutta jo alussa huomasin, että on vielä eilistä hankalampaa. Olimme sopineet Lexan kanssa muutaman stemman vaihtamisesta itselleni armeliaampaan. Tällä taktiikalla selvisimme. Silmät kiinni ja sinnepäin, ajattelin. Ei kuulemma käheyttä ollut huomannut.:) Minä huomasin, kun tiesin. Mitä silmä ei nää, sitä korva ei kuule.

Loppu lopulta hyvin, kaikki hyvin. Roadrunner ja vek. Pepsiä kokiksella, Kiitos, Orivesi! Päätimme ajaa vielä yöllä kotiin, vaikka majoitus oli tosi hyvä. Ehkä parempi niin. Hiirenkorvia, usvaa hirviaidan takana, Keimolan moottoriradan ränsistynyt torni. On pitänyt käydä katsomassa sitä joskus. "Joskus toiste!", sanoivat pojat. The 1st rays of the rising sun. Palautin vielä rakettiauton. Siinä aamukasilta olin kotona..

Nukahdin luurit päässä Hendrixiä Woodstockissa kattoen. Arto oli sanonut: "Sä oot nähny sen varmaan 1.000 kertaa!" Ei se pidä ihan paikkaansa, mutta melkein. Tulispa joskus "Let The Good Times Roll". Sen olen nähnyt vain kerran.

"Lappiin ja takas"-kiertue 19-21.3.2008

19.3. HAUKIPUDAS; Vintti-Pub

Kiirastorstai ja kiire kauas. Olimme liikkeelle jo aamuvarhain. Matka eteni ihmeen nopsaan. Ruuhkapiikki oli ehkä jo mennyt ke tai sitten vielä takanamme. Olimme ajoissa perillä.

Jos joku epäili tulisiko Vintti täyteen niin voin kertoa että kyllä tuli. Ja meininki oli hurjaa. Vielä olisi pitänyt soittaa puolet biiseistä uusikisi, mutta lopulta ei enää kyennyt. Maate ja Lappia vartoomaan. Kylmä, pelotti, josko ääni kestäisi loput kaksi päivää. Villaa ylle.

20.3. ROVANIEMI; Legenda

Rovaniemelle oli vain pari tuntia matkaa, joten näytin pojille hiukan Keminmaan maisemia. Ajettiin ison padon kautta. Lopulta tie oli aivan jäässä. Sitten pikku pikkutie vei meidät nelostielle. Ei tarvinnut ajaa Tervolaan jäätietä.

Legenda oli entissä paikassa, yleisö vaikutti nuorentuneen sitten viime käynnin. Osa ei varmaan tuntenut aivan kaikkia kappaleita, tosin pyydettiin sellaisiakin, joita yhtye ei enää osaa. Yhtäkaikki nasta ilta, kuten Roissa oli lupa odottaakin. Kylmä!

21.3. EVIJÄRVI TuuHet

Pois Lapista. Matkaa oli taas kai about 500 km ja kyllä se nyt jo alkoi tuntua. Lopulta illalla olimme pihassa. Pantiin kamat pystyyn ja todettiin että kaakelilattialle ja lasiseinälle ei voi tehdä soundillisesti mitään, eikä molttonia eli taustakangasta, joka demppaisi takalasin aiheuttaman äänen kovuuden, saanut kiinni millään. Onneksi oli vika keikka, koska tupakkalain edellyttämä avoin ovi oli aivan bändin vieressä. Eli lämpötila lavalla olisi jotain alle huonelämpötilan.

Nukuin soundtsekistä varttia vaille keikkaan ja olin alkupään varmaan unessa. Loppuosaan jo heräilinkin. Keikan jälkeen uskaltauduin jo saunaankin, koska olisi aivan sama lähtisikö loppukin ääni. Ei se lähtenyt.

Sunnuntaina piitkä matka kotiin. Kun lähdin oli kevät, kun palasin talvi. Se on se ilmaston lämpeneminen.

VÄÄKSY; Tallukka 150308

Taas isot hippat Tallukassa. Olipa mukava olla mukana. Väkeä sisällä melkein nelinumeroinen luku. Valehtelisin jos väittäisin, ettäkö tämä olisi ollut mitenkään yksin meidän ansiotamme. Olimme lämppäämässä Menneisyyden Vankeja, joita olikin mukava nähdä muutaman vuoden tauon jälkeen sekä lavalla että sen takana. Muistelimme aikaisempia kohtaamisiamme, joita on vuosien varrella sattunut aina silloin tällöin.

Jo ennen meitä soitti Over Done-merkkinen yhtye, joka houkutteli meidätkin saliin Ganes-covereillaan. Onneksi eivät soittaneet "I Will Stay"tä. Se jäi meille, koska olemme siihen jo niiin tottuneet.

Äkisti olikin jo meidän vuoromme ja 1,5 tuntia humahti kuin siivin. En ole vieläkään tottunut uuteen frisyyriini vaan pää pyrkii heilumaan kuin tukkaa olisi entiseen malliin. Niin, asennetta.:) Sanotaanko hiukan alaston olo. Lapissa pitääkin vetää varmaan pipo päässä pakkasella.

Sitten roudauduttiin alta äkkiä ja katsasteltiin patsasteltiin Menkkareita. Kyllä se on taitava show-bändi. Voin vain kadehtia. Ja kadehdinkin, mutta hymyillen, en pahalla.

Kiitos Tallukka!

NUMMELA; Hiisi 070308

Reilun kuukaudenkin tauko keikoissa saa lähdön aina tuntumaan vaikealta. Matka ei ollut pitkä, mutta kun on sama pää kesät talvet, sen saa pitkäksi, kun sopii ja unohtelee asioita ja tavaroita eri puolille Uuttamaata. Vai mikä se lääni nyt on. Asiaan.

Paikka oli mukava, lava just hyvä meille ja jengiäkin oikein mukavasti. Silti oli outo olo keikan jälkeen. No se tukka. Pitäis muistaa, että jos tukasta on 20 senttiä pois, ei voi moshata kuten heittoletillä. "Voipas" sanoi meidän Saukki, "Siinä on asennetta". "Sanot vaan: Sanat Saukki!" sanoi Junnu kuulemma aikanaan. Mutta SE on toinen juttu, eri Saukki.

Lopuksi keikan nastuus (uudissana) paljastui vasta sen jälkeen. Se kyllä johtui osaltaan valoista, jotka tulivat niin ovelasti silmiin, etten nähnyt kuin lähimmät tanssijat. Olenhan mä siihen tottunut. Kaikkeenhan mä olen tottunut. Kotimatkalla kuuntelin kuinka "Tulta Isken Missä Taula On". Mietin, miltä Cumulus-albumilta alkuperäinen (ilmeisesti "Dick Dynamite & His Hot Lips") on ja missä mun Cumulus-CD on. Kotipihassa tein enkan. Kannoin kaikkikaikki henk.koht. kamat yhdellä sylillisellä parkkikselta. Mun täytyy kävellä näin, että saan kaikkikaikki. En suosittele, aika raskasta kello 6 aamulla.

Mauno oli pyydelly kattelemaan keikkaansa Turkuun seuraavaksi illaksi. No, minä nukuin vielä kun ois pitänyt lähteä, muuten oisin kyllä lähteny, sehän olis ollu The Tapaus. Toivottavasti oli mennyt hyvin Koomassa.

Kiitos Nummela!

1.2.2008 LEPPÄVIRTA; Vesileppis

370 km. Sehän menisi hetkessä. No tietysti alkoi pyryttää, kun istuin pikku pikkuHondaani ja karautin pakua hakemaan. Jo Kallioon tuntui olevan pitkä matka. Salaisessa paikassa kirosimme pyryä ja bluetooth-osastoa. Piha on kapea. Kaikilla yhtä kiire. Kahvia pahvimukiin ja matkaan.

Päästiin lopulta perille aika helpostikkin, ja Vesileppis, jonka ohi olemme ajaneet varmaan 500 kertaa oli nyt meidän. Roudasimme. Kaikki sujui mukavasti. Niin illallakin. Lopussa äidyimme oikein rokkaamaan kunnolla, ja rummut ja kitarat saivat kyytiä. Hektisen hetkisen kuluttua tarkastimme vahingot. Niitä ei ollut. Matkalla oppii paiskomaan kitaroitakin niin, että virekin pysyy. Kuvasinkin kaatuneita kamoja, niistä saa hauskat 15 sekuntia siihen ikuiseen The Complete Q/2-DVD:hen, joka antaa odottaa ilmestymistään. Narrasin, että olen menossa parturiin. Voi olla ettävielä  menenkin.

Yöllä vielä riekuttiin Arskan kaa, kun muka olisi aikaa nukkua. Katin kontit. Heräsin 7:14. Sen jälkeen en nukkunut. Keikka oli alkanut puoliltaöin. Kuuntelin Pete Malmin ja Päiden albumit ja jotain muuta. Väsytti. Unohdin hotellihuoneen avaimen taskuun. Postitin sen tänään. Onneksi Leksa ajoi nurkumatta. Pahvia kahvimukiin. Kylä se siitä. Helssinkiin, Kannelmäköseen.

2.2.2008 HELSINKI; Britannia

Kun kurvasimme Kannelmäköseen, oli tunnelma huumaava. Ilma oli tulvillaan erilaisia karjahteluja. Lauantai-illan aktiviteetit parahillaan. Roudasimme mahdollisimman nopsaan ja tsekattiin soundi. Ehdin käydä nukkumassa pari tuntia omaan piikkiin, ja se teki kyllä gutaa. Nasta goisaa aina välil.

Arvasimme, että iltapäiväkattaus olisi jo unten mailla kun aloittaisimme. Se olikin ehkä hyvä juttu, koska lava oli lopulta aika snadi. Me mahduimme hyvin, mutta olisivatko kanssatanssijat mahtuneet. Nyt oli kaikki hyvin. Leksa esitteli vanhan bändikaverinsa, jonka jo tunsinkin ja hiukan jänäsi osuvatko soolot kohdilleen. Kun on Kannelmäkösen paras kitaristi tarkkaamassa. Kai ne sinne päin meni. Pieni väsymys kyllä oli yhä jäsenissä läsnä ja lopulta olin aika tyytyväinen, kun päästiin roudauspuuhiin. Se oli kuitenkin oikein leppoisa keikka, rento ja erilainen. Stand-up-aste aika korkea. Hyvähän se on biisien välissä niitä näitä rupatella, kun voi aina lyödä 1-2-3-4, kun juttu hyytyy. Oikea stand-up on varmaan kova laji.

Sit vielä rupateltiin mm. Beach Boysista, surf-rautalangasta, seksuaalisesta häirinnästä jne ja kadottiin salaiseen paikkaan.Ovella herra, jota kutsumme vaikka nimellä Urpo, yritti väen väkisin sisään aivan tuhannen päissään. Poke oli onneksi hyvin rauhallinen ja määrätietoinen. Onhan niitä jossain kuulemma lyhytpinnaisempiakin..

Olin aika poikki, kun lopulta palutin pakun ja hyppäsin pikku pikkuHondaan. Hey Little Honda Doncha know You gonna je t´aime down! Vai menikö se ihan niin. Mitä sen on väliä, kuten laulaja/lauluntekijä on joskus todennut..

Hm, tuo olisi hyvä biisin nimi Popsibill:ille.. Toinen, minkä keksin on tai enpäs sanokaan.. Matkalla kotiin koitin muistella miten liiviedustaja, merkonomi Suikkanen saapunut on kaupunkiin. Se on kova! Siis se biisi. Meni taas off-topiciks. Kuten aina. En muistanut sanoja ulkoa. Häpeän. Kuuntelen sen siis nyt kohta..

Mä nukuin melkeen koko sunnuntain, yön valvoin ja sit maanataina taas nukuin. Rytmi.. Ei keikkoja ennen maaliskuuta. Ehkä hyväkin. Ei vaan, kyllä keikat on poikaa! Ei se leipä laiskana maatessa..

19.01.08 LAHTI; Dublin

Itsensä toistaminen on periaatteessa tylsää, mutta juuri tässä tapauksessa todella mukavaa. Olimme keikalla väkeä pursuavassa Dublinissa ja hauskaa tuntui olevan kaikilla. Kiitos Lahti!

Tätä oli edeltänyt sarja pakollisia kuvioita roudauksine muineen ja ainahan me saadaan äänenpaineet kohoamaan miehiselle tasolle. Se on meidän tapa toimia.:) Ulkopuolinen voisi pitää sitä riitelynä, mutta voi, se on vain miehis-poikamainen tapa keskustella. Kolme eri perimän ja kulttuuritaustan omaavaa ihmistä kehittävät ympärilleen friktiota, joka on useimmiten täyttä fiktiota. Jurkkaa mukana. Rock`n´Roll needs grand gestures!.:)

Ennen keikkaa kävelin Lahden katuja, mutta en tohtinut mennä Torveen. Sitten takahuoneeseen luurit päähän. Pian olikin shöytaim. Rok. Uloskin selvittiin ihmismeren läpi lopulta aika helposti ja kotimatkalla kaikki olivat tyytyväisiä ja rauhallisia.

Kotona olin puoli 7 pizzalaatikko kourassa ja unessa ysiltä. Kun heräsin, oli jo illansuu. Tosi nasta keikka. Toivottavasti tunnelma välittyi! Itselleni jäi tämä vaikutelma.

11 & 12.1.08 PELKOSENNIEMI; Pyhätunturi

"Kun tie on niin pitkä ja tyttö niin nuori", kuten Katri Helena lauloi aikanaan on lähdettävä jo edellisenä päivänä. Samana päivänä ei voi roudata 2 kertaa, ajaa 14 tuntia, pystyttää kamoja ja soittaa samalla kun etsiskelee apteekkia. Hirvaskankaalla se oli.

Tie oli niin pitkä, että koko keikkapäivkin meni unihorrorissa ja vasta setissä oli hereillä. Väli-ip:nä afterski rinneravintolassa talon laulukamoilla ja rummuilla, melko melko rennoin ottein, sanoisin. Mutta olipa sitten mukava palata valmiiseen pöytään ja tehdä "omilla" kamoilla 2 minuutin soundtsek ja odottaa iltakeikkaa. Keikka hoidettiin kunnialla, mutta kyllä tämän rupeaman painopiste oli matkustuksen puolella. 2.000 kilsaa. Mutta kivoja uutisia; joulunakaan ei käyty turhaan, Alavus otti heti uusiksi, tosin vasta joulukuuksi, mutta 11 kk on just sopiva väli. Ennen sanottiin pojat on 8, naiset 9 ja miehet 11 kk. Mutta se oli silloin, Let It Be Me..

Ehkä vielä nähdään! Mutta lukulasit on hankittava.:) Terveiset Ässille. See Ya!

Kotona joskus ma-aamuyönä.

5.1.08 SALO; Paradise Garden

Siellä oli jo miehiä/poikia odottamassa kun karautin pihaan. PA oli paikanpäällä, kiva, ei roudattu kuin backline tokaan kerrokseen. Rainiot ekana me tokana. Nasta mesta, kiva keikka! Kiitos Salo. Keikkakorkkasin punasen Telen. Punainen on Salon väri! "If You Wear Red Tonite/This Is What I Said Tonight", lauloi Lennonjohtaja aikanaan, mutta sen strato oli kyllä Sonic Blue..

Sekavaa? Niinhän aina. Yhtä Juhlaa juhlasalossa. Eikun juhlatalossa. "Älä nyt, tämä on surutalo!" "Minun taloni on ilotalo!" "Hojo Hojo!" sanoisi Simpauttaja..

25.12.07 ALAVUS; Puustelli

Jotkut ne on niinkin dorkia, että käyttävät päiväkausia joulun alla hakeakseen milloin jakosuodinta milloin vuokra-autoa päästäkseen jouluna keikalle. Viisas pääsisi vähemmällä. Jotkut jopa tekee sitä työkseen.

Soihdut sammuu kaikki väki nukkuu ajoimme halki pimeän. On ensin Ruovesi ja Visuvesi.. Arska ja minä, Leksa seurueineen. Get Your Kicks On Route 66. Pantiin kamat pystyyn. 700 ihmistä tuli ja osa heistä jopa näki kun rokkasimme ja lopulta pokkasimme. Tapanina ajoimme kuka minnekin. Kuka sanoi aina se kotiolot voittaa? No, olihan se ihan kivaa, jukupliut! Aattona sai olla kotona ja sitten vielä keikalle! Rok. Subbarit eivät savunneet, onneksi. Ei mennyt maksun puolelle, tällä kertaa.. Eikun oikeesti, kiitti Alavus!

Pub Ittellismieskin on kuulemma saanut uutta ilimettä sitten viime näkemän. Kun ei tule enää pubissa notkuttua, niinkuin joskus aiemmin. Ehkä osin siksi Helsinki oli niin kaunis illalla kun palasimme, että oli pakko ikuistaa. Ei se kuva ikinä sitä kerro kuten silmä.

rooms_32-34.wmv

15.12.07 LAMMI; Hovi

Matka ei ollut pitkä ja siksi rokkasimmekin niin, että lopulta savu nousi subbasista. Savun hälvettyä tarkistimme kytkennät. Bassokartio ns.1.000 p:n. päreinä. Euroissa ei onneksi ihan niin paljon..

Aamulla ratsastimme rakettiautolla aamunkoittoon, Lahden kautta uutta kartiota sovittelemaan. Nasta mesta, mukava henkilökunta. Kotona unta. Kiitos Lammi. Me tulemme taas kun on pälviä maas, me tulemme taas, vaikkei tarvitakaan.:)

Se oli ysäriä! Valoa ja energiaa kuin pienessä Däni-shoussa. Een etsi vaaltaa loistoa, een kaaipaa kultaakaan..

07.12.07 SUOMUSJÄRVI; Meijeri

Mä taivalsin läpi tuulen ja tuiskun ja tapasin pojat salaisessa paikassa, jossa roudasimme p-auton (rakettiauto) täyteen erilaisia laitteita. Niitä on aina niin paljon, kantaessa, ei välttämättä soittaessa. Se on vähän sama kuin ennen levyjä tehtäessä. Soittaessa olivat biisit pitkiä (ehti mokata usein), miksatessa lyhyitä (ei ehtinyt vääntää kaikkia nappuloita kerralla). Asiaan.

Etsimme kartalta Suomusjärveä, joka kuulemma sijaitsisi Lopen lähistöllä. Lopen peruna on tuttua. Tiesimme yhden Suomusjärven sijaitsevan Turuntien varressa, mutta se ei ole Lopella päinkään. Meille annettu puh.nro ei vastannut. Päätimme ajaa halki tuulen ja tuiskun sinne Turuntien varteen, koska toista Suomusjärveä ei löytynyt. Valintamme osui oikeaan.:) Sitten etsimme Meijeriä. Lopulta melkoisen sight-seeingingin ja kahden kyselyn jälkeen löysimme. Olimme ajaneet yhtä liittymää liian aikaisin päätieltä ulos. Tietä pitkin, hyväksi onneksi kuitenkin.

Paikka osoittautui huimaavaksi juhlarakennukseksi, jonka sali muistutti korkeine kattoholveineen aika paljon kirkkoa. Hienot puitteet ja hieno lava. Roudasimme halki tuulen ja tuiskun (vettä se oli) ja teimme soundtsekin. Samuli korjasi mun Telen tallapalan kuin vanha kitarateknikko. Itse kiroilisin vieläkin sen kanssa. En ole käsistäni niin kätevä noin pienten metalliosien kanssa. Odottelimme hienossa takatilassa. Näin TV-tason, joka sai minut kysymään, olenk minä juovuksissa vai näettekö te saman kuin minä. En ollut. Ei se olisi ollut mahdollistakaan.:)

Keikka oli ehkä osin tuulen ja tuiskun, ehkä osin soittotilan juhlavuuden takia jotenkin konsertinomainen. Nastaa yhtä kaikki. Keikan jälkeen tapasin yhden vanhan kanssasoittajan ja muistelimme hetken dekadentteja 80-luvun aikoja. Olimme treenanneet viereisissä treenikämpissä. Hän epäili tokko muistan häntä, mutta kyllä muistin. Nimeä en. Nimen, jonka hän mainitsi muistin, mutta kasvoja en. Nimi ei ollut hänen, vaan erään kolmannen bileen, mutta toimi koodinimenä. Kolmannen bileen kasvotkin palautuivat mieleeni kotomatkalla. Monkey is as Monkey does, jossa yhtälössä monkey olen minä. Tunsin itseni hiukan hassuksi, kun teen yhä sitä samaa hommaa, tai silloin se oli vain harrastus, Monkeesista alkanut. Niin ovat toistet meistä luotuja kulkemaan tai jotain. Mä näitä polkuja tallaan kai jne..

Ystävällinen henkilökunta kertoi, että TV:stä oli tullut Mollbergin Tuntematon. Harmittelin, kun en ollut huomannut. Olisin halunnut nähdä sen pitkästä aikaa. He kertoivat myös, että voisimme jättää kamat lavalle ja palata roudaamaan matkalla Somerolle. Siellä ei olisi takahuonetta, kannattaisi mennä vasta myöhään. Poistuimme pelkät kitarat ja rummut mukana halki tuulen ja tuiskun. Olin kotona jo neljän maissa, ja unikin tuli heti aamuseiskalta. Olisi sen Tuntemattoman voinut kattoa. Katoin 22PPtä videolta. Sleep Good, Rock Well. Näinsmnee..

08.12.07 SOMERO; Tsetse-Kärpänen

Illan varjoon himmeään jo hämärtyessä tapasimme salaisessa paikassa ja nostimme kitarat ja Arton rummut rakettiautoon. Arto The Comeback part whatever, if that makes You happy. Siinä (auto) oli ikkunoita enemmän kuin akvaariossa, kuulemma. Liikkuvalla akvaariolle ajoimme Suomusjärvelle ja nyt löysimme sen ja Meijerin helposti. Kokemus opetttaa.:)

Nostimme loput kamat kyytiin ja suuntasimme Somerolle. Arto kertoi olleensa siellä aiemminkin, Rauli Somerjoen hautajaisissa. Mietimme miten Bussi Somerolle-biisin melodia menee. Emme muistaneet. Lauloimme sitä Albatrossin melodiaan. Paikka oli kivan oloinen rafla ja roudaus helppo takakautta. Takahuonekin oli, pieni mutta kuitenkin. Kiva!

Laitomme kamat pystyyn, Arto lauloi karaokessa Jos Rakastat ja Julian Grimau. Mietimme mikä jälkimmäisen a-osan tahtilaji on. Itse keikka oli nyt normaalimpaa ja lopussa jo varsin freneettistä paahtoa. Tunnelma oli lopussa kuin Lepakon mustassa salissa joskus muinoin. Meinasin tulla humalaan pelkästä tuoksahduksesta hieman alkkoholia nauttineiden laulaessa mukana, niin lähellä naamat olivat, ja siksi lujaa he lauloivat.:) Hiukan varoimme saamasta mikrofonista hampaisiin. Ei osunut.:)

Hengityksen tasaannuttua roudasimme ja ajoimme halki tuulen, tuiskua ei ollut. Etsimme bensistä ja ehdimme juuri ST1:lle, ennenkuin nafta loppui. Lauloimme Rockpilen Fine Fine Fineä ja mietimme mikä sen tahtilaji on ja venataanko siinä kertsissä joku ylimääränen isku vai oliko se Fabulous T-birdsin versiossa vai muistimmeko koko jutun Arto oikein, minä väärin. Ja miten Oo-wee Ooh-la lähtee. Missä on se kadonnut isku? Kotona oltiin lopulta. Katselin videolta 22PP:n B-flowta. Minusta A-flow oli sittenkin parempi. Aamukasilta kadonnut uni alkoi iskeä silmää. Kun heräsin, kello oli melkein 4 ip. Mutta olin nukkunut hyvin. Se TseTse-Kärpänen tsen teetti.

16.11.07 VANTAA; Tulisuudelma

Jos kohta viikko sitten ajatukset olivat (varmaan lailla koko Suomen) hiukan muissa asioissa kuin keikassa, oli nyt just päinvastoin. Oikeastaan koko viikon mietin palettia (hiukan normaalista poikkeavaa), miten keikka hoidetaan. Se on aina pienten asioiden summa. Ei uskoisi, miten pienten.

Tunnelma soundchekissä oli kireä, ei ollenkaan letkeä, vaikka olimme hyvissä käsissä ja kaikki toimi loistavasti. Lopulta se ratkesi sisällämme ilmiriidaksi. Turhaa sanailua yhtäkaikki, enkä ollenkaan syytön ole minä. Virheen tekijä käsi ylös. Mutta; samalla tiesin, että keikasta tulee hyvä. Niin on aina. Jännite kasvaa, ja sitten purkautuu. Se on raskasta, mutta se on ihanaa. Siksi sen jaksaa. Hyvät asiat syntyvät jännitteistä.

Olimme yhdessä Suomi-viihteen ykkösmestoista, lippulaivassa, johon kokoontuu ihmisiä ympäri maata. Odotellessa otin pienet nokoset. Kahvia, ja keikkakuteet päälle. Vanha tuttu DJ," Moi!", verho auki ja siinä me olimme. Tilanteessa on aina mukavaa venyttää hiukan taukoja, koska se lataa uutta potkua seuraavaan biisiin. Yleisö oli mukana hienosti heti alusta alkaen ja parin laulun jälkeen oli itsellä normaali olo. Hienoa! Tästä on aina mukava lähteä kasvattamaan. Varsinainen impro, eli stand-up IRL ei lopulta näytellyt tänään (eilen) valtavan suurta osaa, mutta ainakin spiikit olivat aivan eri kuin vielä vuosi, pari sitten. Bändi siis elää.

Loppuun Roadrunner ja pois. Olimme jopa ylittäneet ajan. Takahuoneessa tiukkasimme leikillämme uudelta miksaajaltamme miten meni, mikä kuulosti huonolta jne. Yksi bändiä lähellä oleva taho kysyi minulta, miksi olen aivan erilainen ennen ja jälkeen keikkaa. Se on hankala pukea sanoiksi, mutta keikan jälkeen paine on pois. Ei se siis hankalaa ollutkaan. Fanta Lightia. Olin kuulemma väsyneen näköinen. Väsynyt olinkin, mutta musta silmien alla on synnynnäistä. Nukuin 5 tuntia, ja nyt päivällä toiset 5.

Nyt on pari viikkoa taukoa bändistä. Kiitos Vantaa, kiitos Tulisuudelma! We´re Back on the Map!

9.11.07 VARKAUS; Z-one

Satoi kun mentiin, hieno paikka, ok keikka. Satoi kun tultiin. Ymmärrettävistä syistä tunnelma oli osaltamme hiukan vaisu. Uskon, että tiedätte mitä tarkoitan. Tuntui niin merkityksettömältä soittaa jotain lauluja ihmisten iloksi jne, kun maailma on vaarojen paikka. Tiedän, että olen liian herkkä. Elämän on jatkuttava. Viikon päästä on toivottavasti hiukan toisin. Kiitos kaikille, silti! Varkaus on kuitenkin nasta paikka../

2.11.07 IMATRA; Spa

Joskus jännitäis, toisinaan sitten taas ei. Nyt jännitti. Soundtsekissä pientä kuuluvuusongelmaa, vedimme talon uutuuttaan kiiltelevällä PA:lla, Samuli Korsuorkesterin Ludareilla, jotka oli lainannut paikkakunnalta. Hän kun on lähikylän poikii.. Ne ongelmat olivat kuitenkin omassa päässä, ei talon laitteissa. Se uni, joka toistuu; keikka alkaa, biisi ei lähde, kukaan ei kuule mitään.. Se pelko purkautui lopulta sekavaksi sanaryppääksi kotiinpäästyä. Poppi pärähti soimaan 0:00, kuten pitikin, turhaan pelkäsin. No, sainpahan tekosyyn haahuilla salissa pitkään ennen vetoa huppari-bleiseri-pipo-mallistossa tarkistelemassa kytkentöjä. Keikka rokkas rokkas, bändi pokkas, nasta paikka vetää, ja jengi kivasti lämmintä Rainioitten jäljiltä, Kiitos Imatra! Tullaan, kun tilataan taas! Unta, ilman paineita.:) Paluumatkalla Lppnrnnn kohdalla pistin Mistakesin soittimeen. Toimii 27 vuoden jälkeen! Mistakesista Mestaresiin ei ole monta kirjasinta. Minä tankkasin halpaa bensaa. Goin´ On With My Badself. Mä muistan sen kun jestödein! Palataan viikon päästä kuin varkain..

5.10.07 VÄÄKSY; Tallukka

Ne olivatkin isot, hyvät bileet, ohjelmaa joka lähtöön ja hymyileviä kasvoja kaikkialla. Arto puikoissa heitetiin vanhaa settiä, ja kyllä tuntui toimivan. Kamatkin oli paikalla valmiina suuren maailman tyyliin.Ja ryhmää kuin pipoa! Bussit kulkivat pihalta Lahteen asti. Kiitos Vääksy, oli nastaa! Tullaan taas! Harmi, kun se Melrose oli eri illalla, se olis ollu hauska nähä. Mutta sit joskus toiste. Oikeen hyvä meininki! Sori, toistan itteäni. Niin kai aina.. Kuvassa Leksaa esitellään yleisönosan edustajille.:)

6.10.07 ESPOO; Tapiola Garden

Tapiola Square Garden on maineikas, sanoisinko kunniakas hotelli aivan puutarhakaupunginosan sykkivässä sydämessä. Muistan, että olemme olleet siellä joskus tekemässä Folke Westin Musavisoja about 15 v sitten. Nyt keikalla. Usein se la-keikka on parempi, kun on tottunut enemmän jne. Nyt se jäi väistämättä kuitenkin perjantain varjoon, siksi hurmoksellinen oli tunnelma parhaimmillaan ollut. Lopulta kaikki kuitenkin loksahti kohdalleen oikein mukavasti ja nyt vasta opin (ja toteutin) nykyvaki-encoren Roadrunnerin oikeat Remu-sanat. Se loppuu "I´m a Roadrunner, Lover/Stop the music melorii!" Tätä se sen ainoan ja oikean Ganesin Circus Arenan keikan töllääminen teettää.:) Pakko oli jopa hyppiä, kun Alppukin poukkoili mitenkuten kun pystyssä pysyi. Kitaraa en viitenyt tuhota samalla tavalla. Ehkä sitten Tavalla..) Taidan olla liiankin altis vaikutteille.. Kyllä meillä oli todella kivaa ja erityiskiitos kuuluu todella ystävälliselle henkilökunnalle, joka jaksoi hymyillä vielä 12 tunnin rupeaman jälkeen ja siirtää väärin pysäköityjä autoja virtaviivaisen pakumme tieltä. Kiitos Garden. Paikka menee kuulemma remppaan ja kaikki muu paitsi seinät puretaan. Sääli.. Mutta se on ajassa, ja jo Pelle lauloi että ajassa tapahtuu.

21.09.07 KOKKOLA; Corner´s Pub

Matka olisi pitkä näillä aamuilla ja siksi jo aamupäivästä liikkeellä. Hain pakun ja ajelin Hesaria. Näin leipäjonot Flemarinkulmassa. Ahdistuin jotenkin enemmän kuin tarpeeksi. On vuosi 2007. Suomessa jonotetaan ruokaa. Ei hyvä fiilis. Elämä on kovaa. Tunsin itseni etuoikeutetuksi kun olin matkalla työhön. Matkalla voivottelua kuinka matka on pitkä. Otti päähän. En osannut jakaa aiemmin näkemääni tai suhteuttaa sitä omaan tilanteeseeni. Autot ajoivat nopeusrajoitusten mukaan. Niin mekin. Ei kuulemma ehdittäisi tätä vauhtia ollenkaan. Ei sillä autolla voi kaahata. Eikä ole syytäkään. Olen saanut jo tarpeeksi sakkoja plus mulla on lapsi, josta täytyy pitää huolta. Turha kiire pois! Treeltä Ahosen Musiikista kieliä, se Tele piti jättää sinne yhä, mutta vielä joskus se on mun. Nyt ei ole varaa, ei edes rahaa. Mutta on se ihana. Ahonen on hieno vanhan liiton musiikkiliike toisessa polvessa, ilmeisesti. Hesassa Soitin-Huttunen on jotain samaa. Paikka jossa on yhä 70-luku. Hyvässä. Kokkola tuli vastaan jo seitsemän jälkeen illalla, 6,5 tunnin ajon jälkeen. Paikalla PA:t, hyvä, ei tarvtse roudata. Minä kyllä silti soittaisin mieluummin omillamme. Omilla osaa paremmin. Vierailla kamoilla on aina stressiä enemmän. Lepoaika jäi liian lyhyeksi. Keikka kärsi ehkä jostain energiavajeesta puoleltamme. Perjantaina pitkässä matkassa on usein näin. Nyt vähän liikaa. Ei ollut aivan parasta Q/2:ta, sanoin sen suoraan. Harmi, koska kuvakompositio oli aika hyvä, "piilosta" lavan sivulta. Laatu hiukan rakeinen. Älkää pelätkö, vain bändi näkyy kuvissa, tarkka rajaus. Kiitos Kokkola, silti! Palataan asiaan, olen varma. Tulimme, näimme ja soitimme ja liukenimme yöhön. Nukahdin New Orderia katellen (kuinkakohan monennen kerran) Finsbury Park ´02. Bye Bye Dee Dee, luki Hooksyn basso-skobeissa tällä kertaa. Digital on mieletön biisi. Nukuin puoliinpäiviin. Onneksi oli jatkoaika varattuna.

22.09.07 SEINÄJOKI; Härmän Häjy

Mä tiesin heti aamulla noustessa, että tästä tulee parempi päivä. Matka oli lyhyt, ja sekin kotiinpäin. Ehdin käydä musiikkiliikkeessä ostamassa capo taston ja uuden kitarapiuhan pätkivän tilalle. klo 14 roudattiin ja nyt oli kivaa, kun ei tarvinnut kantaa kuin backline, eli omat soitinvahvistimet ja rumpuset.

Seinäjoki tuli etehen yhden pysäyksen taktiikalla. Pelipaikalla täys ip-humu päällä. Päätimme, että roudataan vasta ilta ysiltä, kun väsähtäneimmät ovat jo kotiutuneet ja iltajengi ei vielä ole ehtinyt paikalle. Järjestelmä toimi hyvin.

Heti alusta huomasi, että nyt oltiin taas tosimielellä liikkeellä (eilen ehkä liiankin tosimielellä), mutta pilke silmänurkassa. Loppusetin aikana Leksalla oli täysi työ pitää jengiä improvisoidun "aidan" (Samulin rumpu-flaittari) takana. Onneksi hampaat säilyivät hänen suussaan soveltuvin osin. Juuri tästä syystä käytän suoraa mikki-ständiä, koska sen "turmasäde" on pienempi. 1.000 keikkaa plus opettaa jotakin..

Vedettiin kaikki mahdolliset biisit, jopa Cadillac ja Roadrunner. Loppuyöstä poistuimme ensiluokkaiseen Hotelli Almaan aivan eri lailla tyytyväisenä kuin edellisenä iltana. Kiitos S-joki! Me tullaan taas, koska tekin tulette! Harmi, ei ole filkkaa täältä..

Nyt uni tuli hankalammin, mutta lopulta. Aamulla roudattiin ja ajeltiin alas etelään auringon paistaessa silmiin. Sain siitä aiheen ralliin ja yhdistin sen yhden toisen idean kanssa. Tunsin pientä tyytyväisyyttä, mutta olen kyllä oppinut varomaan tuudittautumasta siihen.:)

Summa summarum. 1 hiukan keskinkertainen ja yksi tosi hyvä keikka. Ei paha saldo, lopulta.

7.9.07 MIKKELI; Ilona

Ammattimainen oikea oikea keikkauramme on alkanut Mikkelissä (pe 13.3.92), joten sikäli kaupunki on meille paitsi tuttu, myös rakas. Kiva oli palata tälläkin kertaa. Keikkaa oli mainostettu väärälle päivälle, mutta onneksi korjattu mainos ehti lehteen. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Vedimme kaksi kertaa. Aluksi alkuillasta hillitymmin ja loppuillasta raisummin rokaten. Pitihän pientä improakin harrastaa, tällä kertaa Renegades-klassikon "Cadillac" muodossa. Bongasimme näet hotellin aulassa Topin & Agentsien julkkarin. Meistähän tulee tätä myötä pikkuhiljaa oikea ränttätänttäbändi. Myöhemmin syksyllä räntätäntäbändi.. Ja löytyipä pikku stand up-vaihdekin, lopulta. Greet! Les hoopi stees op!

Illan varjon himmetessä olimme kaikin puolin tyytyväisiä keikkaan, paikkaan ja meininkiin. Hiukan väsyttikin, mutta Leksa ajoi saattueen varmoin käsin ulos hotellista ja pakun turvallisesti rakkaan pääkaupunkiseutumme luonnonkauniiseen, kulttuuriystävälliseen ilmapiiriin. Kuortissa pysähtyessämme mietimme montako kertaa olemme kahvitelleet siellä. Eskadroonan kaartaessa lopulta salaiseen paikkaan olimme täynnä hallaa ja mielipiteitä roudauksesta. Se sujuu, kun on nokkakärryt. Ne ovat punaiset. Hey Jude, soitti radio. Se on mun lemppareita.

Kotona olin kuudelta, katsoin Jools Holland-shown (amazing Ray Davies, the best songwriter in the world) ja nukahdin kesken New York Dolls-spesiaalin. David Johansenilla oli nuottiteline sanaluntteja varten, kuten London Livessäkin. Lepakossa hänellä oli aikanaan neljän tuulen hattu. Se oli jo silloin minusta hiukan aikansaelänyt päähine. Mutta ilma alkaa kohta olla pipokeli.

Misson mun pipo? Sekä tupakit? Ai niin, mutta enhän minä polta. Kiitos Mikkeli! Me tulemme taas!

JURVA ; Hotelli 17.8.2007

Tie on niin pitkä ja miten se Katri Hjelena lauloi. Me oltiin Jurvassa vasta illalla. Kamat bydeen ja pitkäkseen. Soitto alkoi vasta huomenna. eli puoli yksi. Olis pitänyt spiikata "Hyvää huomenta!", tietysti. TVssä pyöri "Lämäri", yksi suosikkielokuvani. Mietin, oliko Johnny Ramone todella katsellut aina keikan aikana baseballia TV:stä. Hansonin veljekset (2 heistä on oikeasti veljeksiä, 1 ei, 2 on oikeasti Carlson, 1 Hanson) ovat aika paljon Joeyn näköisiä. Elvistä kunnioitettiin kahden biisin verran. Gödeä sitten vaikka vuoden päästä. Aamulla Leo oli roudannut jo melkein kaikki kamat ja lähtö sujuikin vikkelästi. Ei olla juuri ennen oltu yheltätoista autossa. No, ehdin kätevästi käydä kotona suihkiossa, ennen kuin lähdin kattomaan 1980tä Kontufestareille ja Pistepirkkoa Bellyyn. Sunnuntaina väsytti. Onko Rok? No enpä tiedä. Sekavaa? No niin on. Oheinen kuva on otettu soundcheckin jälkeen. Siis Jurvassa. "Kun on Jurvassa, niin on turvassa, jos muistaa jarruttaa kurvassa". Tuunatut autot eivät muistaneet, mutta ei jääty alle, onneks..

11.8.07 KARJALOHJA, Thornborg

Ne olivat häät. Häät ovat aina hauskat, kaasoja paikalla ja ihmiset hienoksi pukeutuneita. Onnea J&J! Upea paikka soittaa, koivukulissit. Soitettiin valssitkin. Se jänää aina. vaikka on mahtavaa saada olla osana ihmisille tärkeätä juhlaa.

Takahuoneessa keskusteltiin asioista välillä vakavaan sävyyn, välillä ei niin vakavaan. Todettiin, että ei se riitä, että yleisö, ostaja ja bändi ovat tyytyväisiä. Se on jotenkin tavallaan sääli, mutta sääli on sairautta, sanovat viisaat..

3.8.07 VANTAA; Hassel

Siitä onkin jo aikaa, kun ollaan Pähkiksessä soitettu. Mukavaa se oli edelleenkin. Kiitos! Eiköhän me palata taas sit..

4.8.07 KOUVOLA; Tykkimäki

Siitä onkin jo aikaa, kun olen Boston-pyörän katveessa soittanut. Loppu hyvin, kaikki hyvin! Lopuks koitettiin ehtiä kattomaan Remua Kultakaivokseen, vaan 3 tunnilla myöhästyttiin.

Kiitos! Meidän pyrokin tuli hiukan myöhässä, mutta oli kieltämättä komein sitten juhannuksen ´06.

Paluumatkalla Liljebladin (lue:Liljendahl) Shellillä Arto sai hyvän idean: "Meidän pitäs tehä enemmän tällasia keikkoja". Se on muuten aivan totta.:) Sen kunniaksi joimme tavalliset kahvit ja epätavalliset pullat.

Kiitos ravikansa!

20-23.7 "No Sleep ´til Muurame"-tour

1. päivä TAMPERE; Falls

Kuten viimeksikin, sateen uhka sijoitti meidät sisään soittamaan matineatyyppisesti loungessa, jossa rok kajahtaa kumeasti, mutta onneksi yleisö ja taustakangas (Moltton) pehmensivät vaikutelmaa. Välillä alkoi jo tuntua, että olemmekin stand-up-akti, emmekä 19-vuotias poppi-orkesteri, mutta on mukavaa, jos kaikki on hyvin. Ja pianisti talon puolesta.

Keikka lopulta loppui yleisön seasta kuuluneeseen toiveeseen "Kerran vielä ota minut nyt ja sitten se on siinä". Ei siihen voi enää sanoa oikein mitään. No, oli se jatkunutkin ja jatkunut. Poistuimme yöhön voittajina. Asuimme näet hotelli Victoriassa. Eikös se ole voitonmerkki.

2. päivä KOKKOLA; Kaarle

Epäilimme, kykenemmekö venymään enää samanmoiseen vetoon, kuin avauskeikalla, ja alussa olikin pieniä kipupisteitä, mutta kyllä se siitä voitoksi kääntyi. Enäähän meillä ei ole Kokkolassa kotikenttäetua, pikemminkin päinvastoin. Ehkä siitä oli meille etua. Olimme vapautuneita, lopulta, emme ehkä niin vapautuneita kuin Treella, mutta kaikilla mausteilla. Keikkapaita jopa sanoisinko hajusteilla. Enempi vapautuminen olisi ollut vulgääriä..

Peli oli siis 2 down,  2 to go. se oli hyvin. Matkalla kyllä jo hetken näytti siltä, että emme pääse perille. Auto oli laueta, ja laukesikin. Onneksi korjaamot olivat auki. Alahärmäs.

Poistuimme yöhön voittajina.

3. päivä VÄÄKSY; Tallukka

Pientä skismaa syntyi paitsi ajoreiteistä, jotka olivat sanalla sanoen hupaisia, myös majoitusjärjestelyistä, jotka olivat vaiheessa. Vika ei ollut kenenkään, paitsi ehkä PMMP:n, koska he laulavat vian olevan tietenkin aina heissä, mutta sitä en tiennyt vielä tuolloin. Tai tiesinpäs, mutten muistanut. Lopulta minä asuin motlassa, Leksa hotlassa ja Arska kotlassa (kota). Keikka oli kiva. ehkä pientä välipäivän makua, mutta silti selvästi yli odotusten. Rokatessa rähjääntyy.. Pelkäsimme kyllä paikalla ollutta jääkiekkojoukkuetta, josko he antavat meille ns sakinhivutuksen, mutta ei.

4. päivä MUURAME; Riihivuori-rock No tämä tapahtumahan on uutisoitu jo lehdissäkin. Siitä ei sen enempää. Löysimme kätevästi paikalle, mutta meillä olikin hyvät oppaat. Matkalla tuli vastaan oikea kupla- ja muiden volkkareiden saattue, kuulemma Himokselta. Matti Nykästä olisi kuulemma kaivattu. Soittolava oli oletettua pienempi, lopulta, mutta me mahduimme hyvin, samoin Rainiot, jotka jakoivat teltta-lavan (joka ei ollut niin pieni, kuin mitä hetken ehdimme jo pelätä). Soittoa odotellessa kattelimme Gary Moorea (ei sytyttäny, Edmundsin olisin halunnu nähdä), PMMP:tä (aika hitsin hyvä) ja Apista (hauskaa jutustelua biisien välissä, eli stand-up sielläkin) Hyvähän sekin oli kuin mikä. En ole ikinä Apista nähnytkään livenä ennen. Sit soitettiin teltassa ja innokkaimmat jaksoivat uuvuttavan päivän jälkeen rokata. Niin mekin, kun oli vika keikka. Nastaa oli täälläkin. Todella nastaa! Keikkapaita tosin tuoksui jo aika omanlaiseltaan.. 4 päivää päällä. Hei, etsä oo kuullu vaatteiden vaihdosta? No, mutkun se on mun paras paita.. Minä kuulemma valehtelin meidän olevan päivän vanhimman yhtyeen, ja totta se onkin, mutta Lindholmia lainatakseni: "Mä olin hirrrvee valehteleen!" Soitimme myös kantaesityksenä lavalla sävelletyn "Riihivuori-Rock"in, jopa pariinkin otteeseen. Kuten näette, olen aika tyhjä sanoista just nyt. On muutama keikka vielä. Sitten en tiedä mistään mitään. Luulen, että SISÄPIIRI on jonkun aikaa aika hiljaa, koska alan selvästi toistaa itseäni. Se ei ole kivaa. Bella Ciao!

14.7.07 PÄLKÄNE; Kostianvirta

Kieltämättä ihmetytti. Emme olleet Kostianvirrasta kuulleetkaan. Arto ajoi rakettiauton salaiseen paikkaan kello X sharp, ja nostelimme kamat sen suojiin. Nostimme kytkintä. Matka ei olisi pitkä. Siksi sitä pitää pidentää sopivin tauoin. Ekan pidimme n. 1,5 km kohdalla. Kahvia ja muita bändifiilikseen sopivia virvokkeita.

Pälkäne tuli vastaan ennen pitkää, ja tilanne alkoi valjeta. Spinal Tap. Emme olleet keikalla lentotukikohdassa, mutta YK-asuisia sotamiehiä vilisi kaikialla. He olivat karavaanailemassa. Karavaanari on kaikkien kaveri. Lavoja oli 2. Toinen toisessa päässä salia (?) toinen ja toinen toisessa. Isompi tanssijoille, pienempi meille. Kyllä me mahduttiin, onhan mahduttu Karhulan (nyttemmin kai Kotka) Karhuunkin, ja silloin oli soittajia yksi enemmän ja ns. "järjettömän isot kamat". Nyt oli sopivankokoiset. Valot eivät mahtuneet.

Settiveto alkaisi jo klo 21:15 sharp, joten ehdimme tutustua Pälkäneen vilkkaaseen keskustaan. Mietimme onko se "Pälkäneeltä Päin" vai "Pälkäneelle Päin". Se laulu, jota laulaa hän, joka laulaa "Hillittömästä Hopeisesta Kuusta". Miehistä kokonaisin, sanoisinko pyhin. Siis Hela. Emme muistaneet millään, muutakuin sen kohdan "kaks kundia ryhtyy treenailemaan/on nimi toisen Chopin/se soittaa kantria syntikoillaan/ja laulaa mielellään". Hyvä biisi. Mietimme onko se Juicen teksti. Emme muistaneet. Sen muistimme, että Olavi Virran "Hopeinen Kuu" on levytetty maanantaina 6.6.1960. Minä muistin kuinka olin katsomassa Fastball-yhtyeen keikkaa joskus Tavastialla. Mitenkö nämä liittyvät yhteen? Yksi levy-yhtiöpomo sanoi Fastballia Austinin Puolikuuksi, josta olimme salaa otettuja. Silloin..

Eka setti. Hiukan jäykkää vielä, mutta pienellä innostamisella jne. Tauolla Leksa häipyi viihdyttämään viehättävää seuralaistaan. Me olimme Arskan kaa kenraaliseurueessa. En tohtinut sanoa olleeni sivari. Kun olen tavallaan ainakin ollut isänmaallinen. Tavallaan olen vieläkin. Mutta ehkä eri tavalla, kuin ennen. Onhan maakin erilainen. Kenraali kehui meitä ja musiikkiamme mukavaksi. Onneksi hän oli luultavasti hiukan huonokuuloinen. Volume oli varmaan hänelle hyvä. Hän oli vaimoineen niin hyvin arvokkaan asiallinen. Ja vilpittömän mukava. Mietin, onko armeija yhä eräs niistä saarekkeista, joita kvartaalitalous ei vielä ole pystynyt muovaamaan mieleisekseen. Emme kysyneet hänen mielipidettään sotilasarvojen yhteensopivuusongelman järjestelyistä. Mietin, että kenraalin on täytynyt nähdä paljon. Elämää ja mahdollisesti ja varmasti kuolemaakin. Hän oli vaikuttava. Tämä on totta.

Toka setti alkoi laiskasti (yleisö oli ulkona savuilla, tupakkalaki) ja niimpä panimme isohkon vaihteen silmään. Kun vastarannalta näkyy Valkeakoski piippuineen, ei voi olla vetämättä hatusta Chydeniusta. Se toimi kuin tauti, treenamatta. Treellahan ollaan vasta ensi to. Taitaa tulla osaksi settiä, nyt kun osaan soolonkin siihen.  Loppuun vielä kaikki mieleen tulleet Ganes-biisit, ja  kaksi tuntia oli mennyt. Eli siis tämän keikan cover-aste oli jotain 25 %, vielä "Paljon onnea, Tuula" Ramones-versiona ja ei-Ramones-versiona. No, menköön. Oltiinhan Kostianvirralla ja se oli aivan älyttömän nasta keikka. Nyt aloimme irtautua kaavoista kangistuneista ja lentää improvisaation ja tunnelman mukana. Man, se oli mahtava tunne. Kiitos Pälkäne!

Oppaaksi kotimatkalle sain kartan. Se ei kyllä johtaisi omaan kotiini, vaan Irwinin Ryysyrannan pihaan. Jätimme sen tutkimisen seuraavaan kertaan, vaikka olen kyllä etsinyt ko. paikkaa ennenkin. Jätimme myös kierroksen Ahveniston moottoriradalla ajamatta, vaikka olen senkin joskus pikku pikkuHondallani ajanut. Se oli sitä surutonta nuoruusaikaa, mamban ja tiikerihain.

Nurmijärvellä sininen valo pysäytti meidät Irwin-henkisistä "Pääsin jälleen mä listoille ja lehtiin/kauppalehdessä tietysti vain"-tyylisistä muisteloista. Se tuli poliisiautosta, joka ohjasi meidät kiertotielle. Toivoimme, ettei vain Leksa ja viehättävä seuralaisensa. Pättelimme ette ei varmaan. "Niin kauan minä tramppaan tämän kylän raittia kun mun kenkäni kestää" oli enää pelkkä kaiku vain. Vakavoiduimme. Puhetta Natosta, Venäjästä, Itämerestä, kalakannasta. Raskaana olevat naiset eivät saa syödä juurikaan kalaa. Sukujen pienenemisestä, infrastuktuurista, jne. Sellaista vanhojen huru-ukkojen joutavaa jorinaa. Eli huomioita yhteiskunnasta ja elämästä. Mietimme, että Leksa olisi halutessaan lööppikamaa, mutta hän kieltäytyi tarjoamistamme urankohotusvaihtoehdoista. Se on aivan oikein. Se olikin bändihuumoria

Salaisessa paikassa roudattiin taas jo hilpeästi painavinta taakkaa vältellen. Jos triossa osaa ajoittaa roudausaskeleensa oikein, voi itse valita helpoimman taakan, raskaat vaativat aina kähdet kädet. Torstaina, sovittiin, Tampereella sitten napsahtaa! Ajelin kotiin, matkalla kuuntelin 12 valkkaamaani Pospisil-biisiä. Niillä on kestoa 39:11 yhteensä. Mietin, että otan vielä pari turhaa minsaa pois ja vot!

Teksti TV-kertoi Nurmijärvellä olleen hirvikolarin ja yhden ihmisen menehtyneen, 4 loukkaantunut. Ei kiva. Katselin typertyneenä Hendrix-leffaa ja nukahdin joskus kuudelta. Leffa oli aivan onneton. Luulin sitä samannimiseksi dokumentiksi, mutta tämä olikin Kanadassa kuvattu halpis. Mietin, mitä merkitystä sillä on, kun on ajanut yössä sinisten vilkkujen ohi, jossa joku on kuollut. Koitin muistaa oliko sen yhden riipivän Vox-yhtyeen biisin nimi "Rainy Night In Tampere". En muistanut, mutta mulla on se sinkku, jossain.

Normaalisti mietin näitä hotellissa, tällä kertaa kotona. Se on elämää keikan jälkeen. Missä teidän jatkot on? Heräsin puolilta päivin, kävin kauppa-asioilla jms ja nukuin 5 tuntia lisää. Mielessäni pyöri Arton keksimä slogan: "Puolikuu hukkuu suosioon! Se ulottuu jo polviin!"

Onneksi on tullut opeteltua käsipohjaa..

29.6.07 PORI; Cafe Jazz

Kieltämättä pelotti. Juhannusta seuraava viikonloppu ei yleensä ole maailman parhaita keikkaviikonvaihteita, mutta nyt onneksi turhaan. Porukkaa oli liikenteessä. Matka Poriin ei ole kovin pitkä ja taittui yhdellä Forssan pysähdyksen taktiikalla. Autokeidasta ei voi ohittaa, paitsi nyt tietyöt sen ympärillä meinasivat johtaa vanhankin vipuun. Kahvia ja pullaa.

Cafe Jazz ei ollutkaan ollenkaan siellä missä Jazz-hotelli oli ollut, vaan joen rannalla. puuvillatehdasta vastapäätä. Paikalla oli lisäksi talon oma PA, mikä minimoi roudauksia yms. asiaankuuluvia. Ruokailu ja hotelliin. Vaakuna oli siellä missä ennenkin.

Setti alkoi jo 22:30, joten lepuutus oli melko vähäistä, mutta ei tässä oltu vielä väsyttykään. Minä kyllä kävelin aivan väärään suuntaan, mutta kuten Spinal Tap, lopulta löysin lavalle ja siellä odotti illan orkesteri. Eli siis me. Eka setti uusine biiseineen meni himaan niin hyvin, että pelkäsin jo rangaistuksen tulevan tokassa.

Mutta ei. Paikalle oli saapunut lisää selvästi ohjelmiston tuntevia yleisönosanedustajia, ja saimme tuta Porin vieraanvaraisuuden. Sehän oli suorastaan mainiota. Siinä se pieni tosiseikka, että laulaja unohteli sanoja (yhdessä biisissä jopa kokonaisen osan) ei tuntunut tuntuvan missään. Tai se, että Saukki oli jättänyt korvamonitorit ja kepit Hkiin. Ystävien avulla selviää, viisas raha ostaa Anttilasta, kuten ennenvanhaan sanottiin.

Kiitos Pori, Cafe Jazz! Tulemme mielellämme uudestaan! Mukava paikka, hieno meininki.

Illalla (aamuyötä se on ollut, dork!) istuskelin kuistilla kokista sipsutellen, kunnes päätimme siirtyä hotellille. Pyysimme jatkoaikaa aamuksi viitteellä "tico tico", jonka sitten hetken mietittyämme muutimme viitteeksi "too old to tico"

Hotellihuoneessa mietin, että Edith Piaf oli aina jättänyt laulun pois ohjelmistosta, jos hän unohtaa sanoja. Mutta se olikin ranskaksi. Minäkin lupasin itselleni, että jos unohdan yhtään ranskankielistä laulutekstiä, jätän sen hetimiten pois.

Aloin kattoa en muista mitä, kun nukahdin heti. Muistanpas. McCartneyn liveä, mutta uni tuli kyllä heti, kun hän lauloi "I say yes,  You say no.." ja kun Jack Nicholson oli vilahtanut ekan kerran yleisön joukossa.

30.6.07 RAUMA; Kalliohovi

Kieltämättä pelotti. Mutta taas turhaan. Lähdimme matkaan heti klo 15:00 ja 40 km Raumalle sujui ilman pysähdyksiä. Paikkakin oli siellä, missä Saukki tiesi sen olevan. Siellä vielä edellisen illan orketti pakkasi kamojaan, ja kuuntelimmekin The Asaps-yhtyeen tuotantoa odottaessamme. Hyvältä kuulosti.

Roudattiin ja tehtiin soundtsekki ja oltiin valmiita just deadlineen, ennen kello kuutta. Setti olisi vasta 23:30, joten nyt oli aikaa. Kattelin Hectorin DVD:tä. Hienon näköstä, mutta paikanpäällä vielä parempaa. Olin Tapiola-salissa kai 2005 kattomassa, en Arena-keikalla. Mietin, oliko se Muska, joka siinä tanssahtel, kun Freeman lauloi "I could be the really living / I could be the understanding", kuten "Ajetaan Tandemilla" oli alkumuodossaan kuulemma kuulunut. Hetkeks nukahdinkin.

22:00 kävin kuikuilemassa, ja olin helpottunut, kun huomasin, että ryhmää tulee kyllä pikkuhiljaa, tasaisesti. Se artistin ainainen painajainen. Peliaikaan oli jo täys hullabaloo päällä. Eikä me sitten sitä tohdittu sotkea, vaan soitettiin  niinkuin ei koskaan (jopa Saukki oli tyytyväinen).  Loppu hyvin kaikki hyvin.  Me oltiin selvitty juhannuksenjälkeisen viikonlopun kirouksesta.

Aivan lopussa oli jopa pientä artistista vapautumista havaittavissa, jos joku oli tarkkana, mutta ne on sellasia pikku ylläreitä, mitä ei viitsi paljastaa, ettei mene pilalle tulevilta keikoilta. Kässäristä irtautuminen on aina hyvän keikan merkki.

Su-aamuna roudattin, Leksa lähti viehättävän seuralaisensa kanssa kesänviettoon toisaalle ja me muut Helsinkiin. Kotona olin joskus. Ekaks nukahin, sit kävin kävelyllä ja yöllä katoin dokumenttiuusintoja ja yhen Clintin. Se ei ollut niin hyvä kuin muistin. Mutta Harry Callahan on silti Harry Callahan. Mies paikallaan. Paikka on San Fransisco.

"Be sure to wear A flower in your hair!"

8.6. 2007 LAHTI; Grand

Viikko oli ollut ns. veemäinen. Ei niin, että oikestaan yksikään tapahtuma sinänsä olisi ollut, mutta niitä vain oli ollut niin tiukassa nipussa, että uni oli hiukan vähäistä. Ja sit tää maailman paras organisaattori unohtaa esim. auton katsastuksen, jollonka sinä aamuna, kun ois voinu nukkua pitää alkaa kasilta varaamaan katsastusaikaa. Katsastamatomalla autolla saa ajaa vain varattuun katsastukseen. Ja lakeja pitää noudattaa. Poliisi on ystävä. Siksi aina moikkaamme iloisesti poliisiautoa. Tämä ei ole sarkasmia. Tämä on totta.

Joo ja lähteissä (ja muutenkin) sähelsin vielä aivan uskomattomalla tavalla, mutta se ei kuulu tähän, mutta nolottaa.

Matkaan, ruuhkaa, pitäs olla jo, oli kellontarkka ohje. Pikku promo. Miksei olla jo, ne odottaa..

Sit lopulta oltiin jo pelipaikalla. Sovittu 3x1 hengen huone olikin 1x3 hengen. Koitin ajatella, nukutaan sit kotona, mutta sekin järjestyi, lopulta. Kiitos!

Grand ei ehkä ole aivan meidäntyylisen bändin paikka, mikä osin näkyi yleisöpohjassa keski-iän ollessa hiukan normaalia korkeampi. Odotimme jo aloittaessamme koska se tulee. Kai kolmannen biisin jälkeen. "Osaatteko Te pojat (kiitos, olen 46 v) soittaa mitään muuta kun tota kamalaa rokkia?" "Ei osata!" vastasin kohteliaasti, mutta hiukan narraten. Osattais, mutta meidät oli kuitenkin tilattu esittämään sopimuksen mukaan "omaa ohjelmistoa". Niin teimmekin. Normipoikkeuksin. Me ei vieläkään haluta alkaa eläväksi jukeboksiksi, koska sen, ihan kunnioitettavan homman sinänsä, hoitavat muut paremmin. Koska he ovat tehneet sitä ennenkin. Varmaan sekin aika on edessä, mutta ei ihan vielä. Tosin puhuimme kyllä vakavasti jo soundtsekissä, että on löydettävä aika muuttaa settiä siten, että soitamme enemmän vanhoja kipaleita, koska puoli vuotta vanhan levyn biisejä, joihin ei enää löydy julkaisijaltakaan uskoa ei kannata soittaa. Soitetaan mieluummin niitä, mitä meiltä eniten halutaan. Sit kun on otettu haltuun.

Tokassa setissä oli tilanne jo tanssiprosentin osalta normaali, eli ei ihan sata, mutta melkeen. Yli sata vaatii jo henkilökunnankin joraamista, mitä on nähty kyllä siellä täällä.

Kivaa se lopuksi ja lopuksi oli sit, mutta voi että olin poikki kun pääsin omaan, lopulta 1x1 hengen huoneeseeni. Katoin itteäni peilistä ja muistin joskus jossain kuulemani dialogin pätkän: "You look like shit, you know!", "Yeah, and I feel like it, too!" Se on varmaan jostain leffasta, mutta en muista mistä. Jotkut miehet nauroivat hississä mun sukkia, mutta en jaksanut vetää tennareita jalkaan, kun hain uuden huoneeni avaimen respasta. Sukat jalassa ei kuulemma pääse yökerhoon. En ollu menossakaan. Olin menossa unten maille.

The Clashin Mick Jones sanoi joskus: "Some bands play good but look shit, I think it´s better to look good and play shit". Jotain siltä väliltä, on totuus tuolla ulkona. Nukuin vek ja heräsin klo 10:32 sharp. Hopeinen keikka kultaisten keikkojen ketjuun.. Kiitos Lahti! Anyway..

9.6.2007 IMATRA; Kävelykadun avajaiset

Me heräsimme ja roudasimme, joillain oli pientä kanuunaa, mullapa ei.:) Snadia lähtörumbaa, halusin olla paikalla klo 15, koska olin henk.koht. niin luvannut. Aina se ei onnistu, sanan pitäminen, mutta nyt onnistui.

Meitä odotti aivan erilainen kattaus. Huolenpito oli hellyyttävää, ja tunsimme itsemme tervetulleiksi. Pikainen roudaus, soundcheck ja Pizza laatikkoon, kiitos, ei voi syödä just ennen keikkaa. Kotona sitten. Siihen olisi tosin aikaa, mutta vaikka uni oli tehnyt hyvää, lyönpä vetoa, että nälkäänähnyt ei ole ensivaikutelma, jonka annan. Olisikin.. Imagine 15 kilos away, I´ll bet that´ll yet to come one day. If I´ll cyckle like ravin´ mad, It´ll maybe melt away the fat. (melodia; John Lennon:" Imagine", used with no permission from anyone whatsoever)

Oli yhteislaulatusta, tulennielentää, ja cheerleader-tytöt. Go, Mickey, Go! Ja sitten on the top of the tip of the iceberg Me, siis me, pualikuu..

Eka setti oli sellasta olosuhteisiin tottumista, mutta toka setti tanakampaa (joo joo) tykitystä.  Saukkia jänäs, kuulemma, kun oli tuttuja kuikuilemassa. Sellasta se on. Se luo oman jännitteensä, aina. Kun lavaminä (siis hän) on aina eri kuin oikea minä (kuka?). Kuulostaako skitsolta? Onneksi en ole näyttelijä, koska sellaisilla on useita lavaminiä. Opin kun katsoin Suosalon LiptonUpton-haastattelun tuossa yksi yö. Eikun se oli eilen. Siis sunnuntaina. Ymmärrän, miksi pelottaa.. Ymmärrätte, jos satuitte kattomaan.

Niin sit "Kovan Päivän Ilta" mokattiin, mut kukaan huomannu. Asiasta on olemassa turmakameran kuvaa, jota joskus vois jne.. Tiedätte proseduurin. Mutta tiedättekö mollia? No se..

Roudattiin, mut koristeltiin Joker-lippiksellä, josta olin kovin iloinen, vaikka taitaa olla liian pieni mun päähän. Kiva fiilis jäi, olis voin olla pitempäänkin. Ajettiin kotiin. Kiitos Imatra! Hieno, erilainen keikka! Me tulemme taas, kuten Suomi-filmissä. Vaikka koskea en laske..

Matkalla puhuttiin todellakin niitä näitä, akselilla Salpalinja-FooFighters-Wigwam-rekkaliikenne-onko kello paljon vai vähän-Hgin Käpylä-hammaslääketiede jne.

Oliko puoli 3 kotona Pizza kainalossa. Ulkona + 18, sisällä + 27. Huh.Väsynyt, mutta onnellinen. Nukuin ensin 9, sitten 5 tuntia. Siinä välissä katoin sen Suosalon. Ja kun lähössä yökävelylle olin alko ukostaa. Tyydyin ajelemaan hiukan, kun piti kaupassa käydä, ja kuuntelin Brit-poppia. Sit dallasin hetken raikastuneesa ilmassa. Taidan olla sateen ystävä. Tiedätte sen vanhan biisin "I´m Only Happy When It Rains". Mä tiedän just, mitä se tarkottaa!

26.5.07 MIKKELI; Ilona-plaza

Palataanpas nyt taas tähän toiseen kotimaiseen, jota osaan mielestäni kuitenkin paremmin. Asia on nimittäin niin, että jos nyt haluatte lööpin, se tulee tässä: "PUOLIKUU HURJASSA VIREESSÄ!!!". Mutta mennään nyt aivan alkuun.

Jo matkalla soitin Arskalle, joka oli jo hiukan lähempänä pelipaikkaa kuin oma pikku Hondani ja kysyin mikä keli. "Vettä tulee ku aisaa!" oli vastaus. Olin hiukana huolissani, sillä tämä olisi kesän ensimmäinen ulkoilmakeikka, ja ne ja vesisade eivät sovi kovin hyvin yhteen lopultakaan. Säätieto oli luvannut selkenevää, joten toivoakin oli.

Ei se sade sitten tullutkaan, mutta koska soittaisimme ensimmäisenä ja soundcheck-aikataulu oli pahasti myöhässä (ja esiintymisjärjestykseen nähden käänteinen) alkoi yleisöä valua jo sisään, kun vedimme tarvitsemamme 30 sekuntia biisiä, jona aikana kuulemme, että kaikki kuulevat jotain. Minä jäin vielä virittämään kitaroita, ja tässä piileekin kupletin juoni.

Olin soitellut valkoista stratoa, jota käytän avausbiisissä "Kaikki Oikeudet Pidätetään" ns capo taston kanssa, kotona pitkin viikkoa, ja kuinka ollakaan, se oli jäänyt vireeseen, joka olikin puolisävelaskelta alempi, kuin ns normaalivire. Kun aikaa tsekin ja setin välillä oli n. 5 ja puoli minuuttia, en tajunnut että vaikka kitara on mittarin mukaan vireessä,ja kuulosti vireiseltä, se on muun maailman kanssa epävireessä. Jätin hyvässä uskossa kitaran nojalleen styrkkaria vasten ja juoksin vaihtamaan pelivehkeet hotlaan.

Potkastiin biisi käyntiin. Alkuhämmennys oli niin kova, että en tajunnut heti, että jos olisin salamana nostanut capoa yhden nauhan, olisi vire ollut oikea. Luulin jonkin yksittäisen kielen olevan epiksessä ja samalla kun lauloin viritin niitä jokaista lennosta. Kertosäkeen kohdalla tajusin, mistä oli kyse, ja nostin capoa yhden nauhan, mutta nyt oli kitara jo sellaisessa vireessä, että se soi aivan omiaan. Olen kuullut blues-kitaristeista, jotka jotain tiettyä "tehoa" hakeakseen epävirittävät instrumenttinsa, mutta se ei ehkä ole ihan sama asia, kuin mitä tarjoilimme nyt, he he. Mietin jälkeenpäin, mihinkä vireeseen olin oikein biisin alun laulanut. Sävellajeista piittaamatonta lau-lantaa.:)

Meilläpäin ei kuitenkaan tavata jäädä itkemään moista, ja päätettiin katsein, että vaikka ensivaikutelma oli ns viturallaan, nyt on vain yksi tie: ylös. Ja sitten paiskottiinkin vanhoja biisejä melko, melko vimmalla. Hauskaa vaikutti olevan. Ainakin yhtyeellä oli. Ja saatiinhan se aurinkokin esiin. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Jälkeemme esiintyi Club For Five, joka jäi kuulematta roudaussyistä ja palautumisesta johtuen, mutta illan pääesiintyjää Tapani Kansaa en olisi missannut mistään hinnasta. En ole ikinä nähnyt miestä livenä, ja kyllä on pakko todeta, että karisma on valtava. Ja repertuaari. Hittiä hitin perään, ja vieläpä suosikkini "Päättyneet On Päivät" ja "Melina". Olin aivan myyty. Tapani Kansaa fanitin jo 60-luvulla. Eikä se ole mihinkään kadonnut. Vaikutelma oli, että hän oli itsekin innoissaan nopeiden biisien vauhdista ja liikuttunut balladeista.

Mahtavaa! Oikeasti. Mahtavaa! Voi Arska kun et jäänyt kattomaan, oisit muuten digannu!

28.4.2007 EKENÄS; Stadshotell

Ekenäs är ett vackert lilla stan i väsrtä Nyland. Där liggade också vårt spelplats, Stadshotellet. Efter en liten stund av besökning fanns det mycket bra. Vi kastade vårt instrumenterna inne och görde ett soundchcek. Sen gick vi till lunchrestaurangen och hade pepperbiff med potatis. Skönt!

Under tiden jag hade i mitt lilla men vackert rum skrev jag svenska texterna till nästan alla låtar vi skulle spela. Bara "So Long Baby" lämnade jag ut, för den hade en engelska text redan. Den sjungde vi på engelska. Fab!

Sen komt tid att spela, showtime. Vi rockade och rollade. Av slut spelade vi också en liten "suprise-låt", "Peggy Sue" av Buddy Holly. Den var en tribute till Gyllene Tiders "Ska Vi Älska, Så Ska Vi Älska Till Buddy Holly". Den var min favoritlåt många år sedan. Jag gillar Gyllenen Tider ännu. Per Gessle är en fantastisk låtförfattare! Snyggt!

Efter kejkkan hade vi en liten fest i Saukkis rum, men vi var alla så trött (åt minståne jag var) att vi gick till våra egna rum. Jag lysnade på "Dark Side Of The Moon" av Pink Floyd en liten stund med hörlur, spesielt "Us And Them". Utmärkt! Sen sömnade jag, och sovde ganska gott  till 9:45. Gud morgon!

Vi drickade kaffe snabbt och tåg våra instrumenterna, trummisar, gitarrer och högtalare. Sen körde hem. Vi nu hade en ny stad till i Puolikuukartan. Ekenäs. Vi var stålta!

Kirjoittajalla on ollut ruotsinnumerona 10 (kymmenen) keskikoulun 4. luokan joulutodistuksessa, FM Kyllikki Kiilusen antamana. Sittemmin arvosana on pudonnut tasolle 7. Kielitaitoaan kirjoittaja pitää yllä seuraamalla "Wallander"- ja "Martin Beck"-salapoliisisarjoja, jotka ovat ruotsalaista alkuperää.

Kirjoittaja haluaisi osata puhua ruotsia sujuvasti, mutta aktiivinen sanavarasto on melko suppea, mistä seuraa vaikeus kommunikoida ruotsinkielisen väestönosan kanssa. Kirjoittaja ymmärtää monikulttuurisuuden merkityksen maapalloistuvassa maailmassa.

5.4.2007 VAASA; Wanha Mestari

Vaasa oli yhä yhtä kaukana kuin kaksi vuotta sitten. Matkalle piti lähteä jo puolilta päivin. Hain auton ja olin vain puoli tuntia myöhässä sovitusta. Se ei ollut minun vikani. Ei se ollut kenenkään vika.

Roudaus ja matkaan, sitä riittäisi. Linnatuulessa Leksa hommasi luettavaa, joku operaattori jakoi lehtiä (osavuosikertoja) käytävillä. Enpä ole Suosikkia lukenut piiitkään aikaan. Ei oltu Karvapäägalleriassa, he he. Joskus oltiin, mut siitä on aikaa. Vai oliko sen nimi silloin joku muu?

Tampereella katsoimme seisovaa liikennettä ohikulkutiellä ja hylkäsimme sen reitin. Minusta läpi Treen on aina muutenkin nopein. Nyt kyllä minut ohjattiin oudommalle reitille, itse olisin ajanut heti Hämeenpuiston jatkeelta Särkänniemen kohdalta Vaasan tielle, mutta nyt tultiin Epilän liittymästä.Jonoa piisa, oli kiirastorstai, kaikki matkalla sittariin.. Juustoportissa pikaset kahvit ja takas menoksi. Vaasan päässäs aiheutti ongelmia enää pelipaikan löytäminen, mutta kyllä se lopulta löytyi.

Mestari, eli entinen Messi oli uusittu, ja kivan sisustuksen olikin saanut. Lavaakin oli meille ruhtinaallisesti. Viritimme laitteet, minä lisäksi 24-raitamankan. Otanpa keikkoja talteen, kun on suksi päällä. Signaalia kaikkiin kanaviin. Hyvä! Pizza kainaloon ja hotellille.

Pikaista lepoa ja takaisin toteamaan, että nyt taitaa olla hyvin ryhmää. Sekös meitä hymyilytti ja äkkiä kitara vireeseen ja pelipaita ylle. Keikka meni kuin siivillä ja Vaasan Ristinummi oli todella hyvin mukana. Perinteisessä yleisönlaulatus kohdassa jopa kaiken nähnyt Saukki lopetti soiton ja hämmästeli. Ajattelin, että Arska ei huomenna usko, mutta onneksi ramppa kalkatti boretta talteen. Saukki oli nimittäin matkalla muualle perjantaiksi ja Arska hyppäisi lennosta puikkoihin. Mutta siihen olisi vielä aikaa ja matkaa..

Vedimme setin suurella nautinnolla, ja elvistelimme kuin pienet pikkuoravat tai parhaatkin pop-komeetat. Takahuoneessa olimme kyllä kaikki aika poikki, mutta muutaman kokiksen jälkeen jo alkoi jututa tulla. Näitsä sitä ja näitsä tätä. Paikalla nähtiin ajankohtaan sopien myös ripaus noituutta, sekä lukuisia tyylinäytteitä mm. Jarmo Mäkisen, Kari Mokon ja Rauli Virtasen hienoista juonto/selostustöistä. Leksalle suunniteltiin mm omaa digi-TV-Ohjelmaa ja AM radio-showta. Lisäksi kuunneltiin "Ota Minut Nyt" karaoke-versiona. Saukki esitti hienon palyback-shown, joka päätyi videolle. There is no limitation to the imitation..

Lopulta mietittiin moneltako pitäisi herätä, että ehtisi nukkua maksimaalisesti, mutta ei oltaisi liian aikaiseen Ruokolahdella. Luitte oikein, Ruokolahdella. Sinne oli Vaasasta tuollaiset 5 ja 1/2 sataa kilsaa. Muistelin, että n.700 km+ siirtymä on Puolikuun enkka. Tämä ei ollut, lähellekään.

Mutta mahtavan hieno meininki, Vaasa! Kyllä kelpasi! Kiitos!! Päädyitte nauhalle, eikun kovalevyhän se on, ja jotain siitä päätyy varmasti joskus live-levylle.

6.4.2007 RUOKOLAHTI; Alppimaja

Pasi oli soittanut hiukan häpeillen vastaajaan pari viikkoa takaperin: "Nyt ei menny ihan paluumatkalle, mutta meni Ruokolahdelle." Ei se minua shokeerannut, olen niin tuiki tottunut menemään ristiin rastiin, mutta hiukan mietitytti, kun Saukki ei voinut osallistua matkaan. Lahdessa tehtiin vaihto, ja Arska hyppäsi pakuun, Saukki jäi omaan autoonsa, jonka A oli ajanut paikkaan B, jossa yhtälössä A = Arto ja B = Lahti. Yhtälöpari ratkaistu. 6p? Ei tämä nyt lopulta kovin vaikeaa matematiikkaa ollut. Keikka on keikka.

Matkalla kyllä laskettiin niitä mestoja, jotka oli olleet tien varressa, mutta mitäs me näistä. Näitä tulee aina. Päätimme ajaa yksintein yöllä vielä kotiin, jotta ehtisi varmasti nähdä ekan SM-finaalin.

Ruokolahden nähtävyydet jäivät nyt näkemättä, kun oli jo hämärää, kun tultiin, ja pimeää kun lähdettiin. Keikka alkoi hiukan odotellen. Ryhmää oli hyvin, mutta hiihtoliitto hallitsi selkeästi. Mepä keksittiin. Soitetaan lujaa, niin syntyy vaikutelma rok. Se auttoi. ja kohta olivat kannat katossa, vaikka jäseniä kolotti istuminen ja odottelu. Alun jäykkyys oli kohta tipotiessään, ja lopulta keikasta sukeutu ratkiriemukas. Ns käsikirjoitus ei todellakaan pätenyt, vaan mentiin koko ajan riskirajoilla ja pokkana improvisoiden. Soiden ja soiden. Kovolta kuunneltuna ihan okei. Arto harmitteli, ettei muka osaa soittaa vierailla vehkeillä (Saukin rummut), mutta hänelläkin oli motivaatio kohillaan. Kaikki hyvin, loppu hyvin, mutta kun vedettiin "Roadrunner" ja "A Hard Day´s Night", ei kovan päivän loppu ollut edes lähellä, ehei. Pakattiin auto, ja mentiin. Luvattu avantouinti ei nyt voinut toteutua, ja hajonnut takahuone oli todellakin vahinko. Meillä EI ole tapana..

Olivat kuulemma odottaneet konepoppia. Poppia saivat, ja aika lujaa, mutta kyllä se tuntui maittavan. Kättä lyötii kaikkien kanssa, melkein ja loppuyöstä (aamulla) pidin itseäni hereillä ratissa hyräillen Beach Boysin "Pet Sounds"-albumia ja Beatlesia. Muut pelimiehet nukkuivat luuria unta.

Olin kotona kasilta aamulla. Uni tuli jos oli tullakseen..

Nasta viikonloppu! Lisää tätä! Kiitos!! Mutta DEXiin uudet tikat tai laveampi Google Earth..

31.3.2007 HELSINKI; Savoy-teatteri (Ilman Ystävää Et Jää-konsertti)

Ajatus meistä toukohousuista Savoyn juhlallisella lavalla tuntui ensin hiukan absurdilta. Mutta luvattu oli, tottakai, hyvään asiaan, joten pelko pois ja peliin. Samainen näyttämö on aiemmin ollut harjoitustilanamme, eli olimme keikalla entisessä treenikämpässämme. Se on muuten ikuistettu "So Long Beibi"-singlen kanteen lavalta päin, jos joku on nähnyt tuon mv-fotosta muokatun, seepiasävyisen sinkunkannen. Silloin, kun sinkuissa oli kansia. Silloin kun vielä oli sinkkuja..

Konsertin esiintyjälista oli melkoinen, ja kun olimme roudanneet kamamme ja tehneet soundcheckin, alkoi varsinainen halailujuhla. Tuttuja ja tuntemattomampia artisteja ja artistiryhmiä. Yritin sivusilmällä seurata Jokerien peliä, mutta kuva jäi hajanaiseksi. Onneksi hoisivat ittensä finaaliin!

Konsertti alkoi, ja samantien alkoi artistien sisään lavalleheitto. "Joks on mun vuoro?", "Kuka siellä nyt on?", "Onks täälä silitysrautaa?", "Onks täälä silittäjää?", "AI sä oot kuski, saako sulta kyydin kotiin?", "Halaa mua kans!", "Otteks te kuullu tän kun teräsmies meni käymään viidakossa ja..". Takahuoneet ja käytävät täytti Iso Säpinä. Kaikkia varmaan jännitti hiukan, minua alkoi jänätä, kun kävin salaa salin takaosassa katsomassa esityksiä ja näin kuinka varman oloisesti kaikki esiintyivät. Ja kuinka heidät  kaikki otettiin hyvin vastaan. Tunnelma oli hieno. Ennen väliaikaa ehdin nähdä Anna Babitzinin ja Kikka Laitisen dueton "You´ve got A Friend". Se oli koskettava!

Väliajan jälkeen piipahdi taas salissa ja olin vaikuttunut kuinka "Suomen vanhin teinibändi" The First esitti konsertin nimikappaleen, version Holliesin "He Ain´t Heavy, He´s My Brother"ista. Suntsi Järvinen lauloi ja Lefa, Cay ja Måsse vetivät stemmat nappiin. Sitten siirryin taakse jännittämään Freud Marx Engels & Jungin ja Sami Saaren ajaksi. Sitten tuli meidän vuoromme. Meno takahuoneessa oli jo aika kova, siellä treenattiin konsertin lopetusbiisiä. Tosin oli vielä epäselvää, mikä se olisi ja koska se esitettäisiin. Minä sovittelin punaisena patterilla sykkivää sydäntä kitaran lapaan. Anna Hanskin tyttärellä se oli tosiaan suussaan, Samoin Sami Saarella, joka esittikin mainioita "The Incredible Red-mouthed Man"-ilmeitä, peilistä itseään monitoroiden A Splendid Time was Guaranteed for All...

Marssittiin lavalle, tsekattiin, että kaikki kuulevat toisiaan ja mentiin. "Hämäraan Huoneeseen", koska se on ajalta, jolloin todella treenasimme tällä lavalla sekä "Makeaa Myrkkyä", koska parahia pitää jakaa, kun hyvää tehdään. "Setti" oli hetkessä ohi, tietenkin, eli juuri silloin, kun aloin päästä jyvälle, kuinka täällä pitää esiintyä. Timo Turpeinen sanoi oman vetonsa jälkeen jotain samansuuntaista. Hieno oli todella vetää ensiluokkaisella kalustolla ja ammattimiesten hoidellessa äänet ja valot. Wow!

Lopuksi sitten koko kuoro esitti hyvinkin polveilevan version "Stand By Me"stä, jossa sain toteuttaa yhden ikiaikaisen unelmani. Soittaa komppikitaraa hyvän bändin kanssa,hyville laulajille, ilman solistista vastuuta. Pilli Freukkareista etsi kitarapiuhalleen reikää ja johti orkkaa kokeneemman varmuudella "Ei lopu vielä, ei tosiaan lopu vielä!!!". Kaikki vaikuttivat iloisilta ja otetuilta. Ja varmasti olivatkin. Kaikki antoivat kaikkensa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Loppuhalailuja ja kamoja autoon. Jatkot olis ollu vastapäätä, mutta en mennyt, kun olin jo niiin poikki. Kotona katsoin lätkämatsin uudestaan ja heräsin iltapäivällä neljältä. Ilman ystävää et jää..

28.3. 2007 TAMPERE; London Pub

Hyvinkin hektinen ilta Tampereella. Odotellessa keikkaa kävelin pitkin keskustaa, ja olin ihailevan tyytyväinen, että Tampere ei ole pääkaupungin tapaan muuttanut kaupunkikuvaansa, vaan tuntuu vaalivan perinteistä olemustaan. Muistelin, miten nuorna miesnä haaveilin opiskelusta ko. kaupungissa (Soundi.lehden, lähinnä Waldemar Walleniuksen värikkäiden juttujen ansiosta.) Muistelin kuinka ekalla A-luokan keikalla 1978 käytiin Epeksessä "pyhiinvaellusmatkalla"( Ostin Buzzcocksien "Singles Going Steady"). Silloin Epeksi sijaitsi Kuninkaankadulla.

Olin jo mennä YO-talolle tsiigaamaan jotain bändiä, mutta tyydyin kierrokseen ympäri Tammerkoskea, Hämeenpuistoa ylös, Tammerin editse alas, Doriksen ja sen viereisen rappukäytävän ohi. En soittanut summeria, yhtäkään, tälläkään kertaa, kuten joskus aikanaan ko. baarista kaatuiltaessa. Silloin oli sitä alkoa mukana.. Siitä entisen Aula-baarin ohi ylös, ja sitten Koskikeskuksen laitaa, ohi Ilveksen. Piipahdin Paapan Kapakassa kahvilla, katselin jatsia ja maleksin settiä kohti.

Se oli kova keikka. Harmi, ettei tarttunut moniraidalle. London on yksi nastimpia paikkoja soittaa, sopiva lava ja tämä oli taas yksi nastimpia keikkoja. "Viimeiset 5 Km" sisälsi Apulanta-paitaisten ja rasta-tukkaisten katsojain herättämiä grunge-vivahteita. Dynamiikkaa enemmän kuin lääkäri määräisi. Olimme sanotaanko väsyneitä mutta onnellisia taka- ei vaan alahuoneessa.

Roudaus ihmisjoukon läpi oli toivotonta, mutta kahvi maitovaralla Tebikalla, onks se Lempäälää, hyvää. Sen voimin jaksoi ajaa vek. Kiitos, me tulemme taas, jos tilataan. Rok!

3.3. Helsinki; Wenla

Kontula, tuo 60-luvun lopun uljas lähiöasumisen arkkityyppi on muuttunut varsin paljon siitä, kun elin siellä, vuosina 1970-1983. Varsinkin ostarin seutu on muovautunut lähes tunnistamattomaksi alueeksi. Olin ´70-luvun lopulla useita kesiä töissä siellä. Nyt on toiset hommat. Wenla oli kyllä jo aiemmista keikoista varsin tuttu paikka. Eli tämä "kuin-kotiin-tulisi"-efekti. Siltikin.

Pakettiauto oli keltainen ja aivan liian korkea ovensuuhun. Roudaus oli siten loskasateessa hiukan hassunnäköinen ja varsinkin -kuuloinen toimenpide, mutta melko sutjakkaasti jouduttiin, kuitenkin. Mitä nyt Arto välillä kävi kotoaan osan laitteitaan hakemassa. Me pystytettiin rauhassa. Tilatut pizzatkin tulivat, mutta ne veimme kukin tahoillemme, tsekin jälkeen.

23:30 oli shoytaim ja mukavasti meidät spiikattiinkin sisään, ja me kompastelimme lavalle, "Ei Vielä!" huudoin itseämme säestäen. Näitä tragi- tai likikoomisia tapahtumia ei varmaan kukaan yleisöstä onnekkaasti huomannut, ja pian "Kaikki Oikeudet" soikin saluunassa. Minihametytöt tanssivat, ja rohkeimmat muutkin. Aina, kun tanssilattia on lavan sivussa, tulee hiukan hassu olo, kun ei oikein tiedä soittaisiko edessä kiltisti istuville vai sivulla villisti joraaville. Beatlesithän ratkaisivat tämän dilemman kääntämällä kamat aina parin biisin jälkeen, mutta se olikin Amerikassa, se. Arto käänsi väliajalla housut, mutta ei komppia, mikä tunnustuksena mainittakoon.:)

Oikeastaan vasta ekan setin lopussa tunnelma alkoi kohota freneettiselle tasolle. Sitä se sitten olikin koko loppuillan. Joskus tauko settien välissä voi lannistaa, mutta nyt se latasi just hyvin. Jengi ehti imuroida sopivasti ja kaikilla vaikutti olevan kivaa, mikä on kivaa..

Tauon vietin kuitenkin muistellen vanhaa luokkatoveriani, Jormaa, jonka ikäväkseni kuulin menehtyneen jo aikaa../ Mietin, kuinka hänen omatekoista bassoaan saadaan paljolti (Hurriganesin lisäksi) kiittää siitä, että näitä polkuja tallailen. Se oli ensimmäinen kielisoitin, jota kokeilin, ja liekki syttyi heti. Hänen kanssaan käytiin kitaratunneilla (joskus lintsattiin) ja häneltä sain ekan tupakan. Mietin, että jos en samaista pahetta, tupakaa, aikaanaan olisi kertonut laulutekstissä vieroksuvani, ainakin hetkittäin, en varmasti istuisi Wenlan takahuoneessa. Missä istuisin, en tiedä. Toka setti tuli , ja vei hetkeksi maiset murheet, toivottavasti. Ainakin siltä antaumus (molemmin puolin) vaikutti. Päätin, että Jorma olisi digannut, että vedetään täpöillä. Niin vedettiinkin.

Kovan päivän iltaan kuuluu kamojen pakkailu täpötäydessä ravintolasalissa. Minä tekisin sen kernaasti aamuisin. Nyt siihen ei ollut tilaisuutta. Tarkoitan roudausta.. Sekoilimme alhaalta löytyneessä valtavassa parkkihallissa ja mietimme miten hienon loftin sellaisesta saisi. Tiedättehän, sellaisen, johon amerikkalaiset pahat sedät tulevat puisella varastohissillä tarinan sankaria hätyyttämään, mutta jonka kuiluun he aina lopulta putoavat, sankari myös, mikäli hän on Bruce Willis. Silti hän selviää, tietty. Mikäli taasen sankari on Clint, vain konnat putoavat, mutta Clintillä jää silti paha mieli. Clintillä ei ole asiat kunnossa. Ei ne ole kyllä Brucellakaan, mutta hänellä on hiukan toivoa, pahanlaisesta alkoholismista huolimati. Bruce Is Drinking About Her Baby.. (Asiaan, tollo, asiaan, Pospisil sai nyt kyllä juuri uuden biisinnimen, mutta kirjoita nyt, niin pääset sitä väsäämään..). Loft taitaa kyllä sijaita ullakolla. Minä odottelin kellariloftissa ovien aukeamista pitkään, mutta ehdin soittaa asiasta vain kerran. Seitsemän soittamaa olisi todella piiiitkä odotus. Jos ei vastata, se on.

Summa summarum. Taas kuin taikaiskusta eRittäin Hyvä Meiniki! Alkupäähän pitää kyllä  lisätä/vaihtaa vanhoja biisejä, ja setti toimii kuin se tupakka. Tästä on silti kyllä erittäin hyvä jatkaa. Kiitos Wenla, Kontula, Pualikuu kiittää ja kumartaa! Oli kiva ilta! Todella! Ja meni myöhään.

16.2. HELSINKI; Shalimar

Joskus keikka voi olla hiukan absurdi kokemus, joskus jopa surrealistinen. Tämä oli sitä, hiukan. Syy ei ole kenenkään. Näin vain on. Paikalla olleet kyllä ymmärtävät. Mutta hauskaa oli! Ja perästä kuuluu ja näkyy! Tärkeintä on että porukalla on kivaa ja sisäänostaja on tyytyväinen.

Jos tämä on erilainen SISÄPIIRI-juttu, niin sitä oli itse keikkakin.:)

Palaamme normitilaan seuraavissa lähetyksissä! Pysykää kanaalilla tai kanootissa!!

2.2.2007 LAHTI; Dublin

Olipas se superia! Lahti on ollut aina meille hyvä ja rakas keikkakaupunki, mutta tällainen vastaanotto oli kyllä aivan odottamatonta. Kiitos! Edes matka roudauksen jälkeen kotiin ei tuntunut missään, kun jäi niin hyvä fiilis! Mutta aletaans alusta.

Satoi, kun roudattiin. Autettiin siinä samalla ilmeisesti Mannhai-yhtyeettä roudaamaan. He tulivat sisään, me ulos. Out sekä in, fiksu vekotin.

Satoi, kun ajeltiin. Satoi, kun roudattiin, Lahdessa tosin jo lunta. Harmitelin, että etelämpänä lumet sulaa pian, ei pääse pulkan kaa.. No, ehkä talvi jatkuu. Hope so!

Sit soundtsek, ja 3 tuntia odottelua. Ei taaskaan viititty maksaa hotellia parin tunnin takia, koska kaikki oli menossa yöks kotiinsa. Mä ajelin autolla ympäri lumista Lahtikaupunkia ja videokuvasin hienoja maisemia, radiomastoja ja hyppyrimäkiä. Karpalonmutkassa Marja-Liisa joskus lähti ja siinä muut jäi. Siinä ne erot on aina tehty. Olin suurten asioitten äärellä. Kansallisesti merkittävällä paikalla. Tunsin itsen itosi pieneksi. Radio soitti "Pop Eilen-Tänään"-lähetystä vuodelta 1973. They don´t make programs like that anymore. Mä olen vanha hörhö. Jopa Mahavisnu Orchestra tuntui hyvältä, Rick Wakemanista puhumattakaan. David Bowien "Time". Muistin, miten katkaisin nauhoituksen 34 vuotta sitten siinä puolentoista minuutin kohdalla, kun se dramaattinen tauko tulee. Nolotti vieläkin. Voi sitä nostalgiaa..

Pelipaikalle. Siellä oli porukkaa kuin pipoa. Nyt alkoi jo vähän hirvittää. Näinköhän meidän hentoiset kamamme riittäisivät täräyttämään tuota ihmismäärää.. Kyllä ne riittivät.

Aloitimme rauhallisesti. Kirkan muistoa kunnioittaen vedimme pätkän laulua  "Alku Kaiken Kauniin", ja pidimme pienen hiljaisen hetken. Koko juhlahuone vaikeni.. Vaikka kyse ei ollut mitenkään henkilökohtaisesti  läheisestä henkilöstä, niin oli kuitenkin. Mua itkettää just nyt. Kaikkien keikkailijoiden esikuva on poissa. Huh..





..Ehkä Hän, Iso K, antoi lisäpontta tai jotain adrenaliinia, mutta sitten kun mentiin, mentiin todella  lujaa. Tuttuja kasvoja joka puolella. Oli ihana soittaa. Kiitos Lahti! Se oli yksi parhaita keikkoja koskaan..

Taidan juoda vielä yhden kupin kahvia.. Oh, Shit, kuten Nikki sanoisi..

3.2.2007 MÄNTSÄLÄ; Amizza

Superviikonloppu sai arvoistaan jatkoa. Vaikka olimmekin väsyksissä yöisistä ajomatkoistamme, olimme lopulta pelipaikalla kamojen kanssa sopivaan aikaan, niin luulimme. Kun tulee näin tuttuun paikkaan, kuin Amizza, on aina mukava vaihtaa kuulumisia kahvikupposen ääressä ja parantaa hetken maailmaa. Niin nytkin. Totesimme alojemme yhteneneväisyydet ja samansuuntaiset trendit.

Sitten laittelimme kamoja pikku hiljaa, kunnes olin saada ns. shlaagin. Yläpäistä (ne hassut tolpan nokassa olevat tötteröt) ei kuulunut pihaustakaan. Piuhat vedetty oikeaoppisesti alimmaksi ja backline (soitinvahvistimet) niiden päälle. Etsi siinä sitten kytkentävikaa, kun et tiedä mikä piuha menee mihin. Äänenpaineet jo nousivat ja laskivat, kun yleisöä alkoi virrata pikkuhiljaa sisään, ja meillä ei signaalista tietoakaan. Nopea soitto Vekalle (yleisapu, laitevuokraaja, Kiitos), fikkari käteen ja vika löytyi. Huh. Nopea tsek. Kaikki toimi hyvin. Huh Huh.

Vaikeuksien kautta voittoon. Yleisöä virtasi tasaisesti, mutta varmasti paikkakunnan kovasta kilpailusta (3 yökerhoa näköetäisyyden päässä toisistaan) huolimatta, nuorisoakin. Taisimme aiheuttaa sittenkin muille hiljaisen illan. Anteeksi, ei me tahallaan..

Setti alkoi, ja vanhat rallit saivat napakan taimin Arskan kapuloista. Ihmettelimmekin Leksan kanssa hänen erityisen valpasta otettaan jälkeenpäin. Hän oli vetänyt piuhan mikseristä PowerBookiin, ptti keikan FinalVinylille. Hiukan hymyilimme, kun tiedosto ei lopulta ollut tallentunutkaan. PC-miehenä tunsin salaa mielihyvää ja toisaalta kateutta. Macci on Macci, eli the kone.

Mutta kyllä tarkkaavainen ja suosiotaan jakanut yleisö oli lopulta se, joka antoi parhaan kiitoksen. Se oli toinen superkeikka peräjälkeen. Ihan tuli ne 15 vuoden takaiset ajat mieleen. Pois roudautuessammekin saimme apuja neitosilta, jotka kantoivat meille raavaille miekkosille raskaan pääteräkin (jota kutsumme leikkisästi nimillä "paska" ja "Vekan viimeinen v-mainen virhe") pyynnöstä aivan heittämällä aina autoon asti. Kiitos! Thaisivat harrastaa voimailulajeja, he. Sen verran keveästi 80 kg nousi portaikkoa.

Lopuksi sitten tehtiin tarkistus jäikö mitään (ns. "idiottsek") ja todettiin että ei jäänyt. Totuus paljastuisi vasta seuraavana aamuna, Timpan sottaessa, että olemme jättäneet n. puolet kamoista tuulikaappiin. No siinä oli niin paljon mietittävää. Tänään tiistaina niitä lopulta haettiin. Lopulta leikittiin "seuraa johtajaa". Minä sain olla johtaja, kerrankin..

Sitten salaisessa paikassa sadateltiin roudauksen kanssa, ja mietittiin miten eräskin Mauke aikanaan lauloi: "I Believe In Miracle". Mauke is the Man. Terveisiä! Matkalla kotiin olin jo ajaa pitkäksi, mutta lopulta olin kotona jotain kello 6 tai jotain. Alkava flunssa iskisi vasta ylihuomenna. Tunsin itseni väsyneeksi, mutta onnistuneeksi. Mahtava viikonloppu!

Summa summarum. Olemme kaivanneet keikkoja lähialueille. Nyt niitä oli. Huomasin taas, että niiden jälkeen on kaikkein väsynein. Tulee paljon öistä roudausta ja ajoa, väsyttää. Ja minä kun olen vasta puolessa välissä 90tä..

27.1.2007 Kouvola; Vaakuna

Ns. paikkokeikka kahden päivän varoajalla. Se on mukavaa, että tällaisiakin tulee, mutta niissä on aina omat riskinsä. Osa jengistä tulee katsomaan eri artistia, ja osa potentiaalista diggarikuntaa ei ehdi saada tietoa keikasta. No olosuhteisiin nähden oli kuitenkin kaikki hyvin, jengiä kivasti ja nastaa tunnelma.

Rainiot alotti illan, ja just pikku nokosilta herättyäni kävin katsastamass heitä. Hyvin vetivät! Pikainen pikku roudaus (heidän rumpulavaa hiukan taa ja bassokamat esiin ja jo oli meidän vuoro alottaa. Kello oli 1:00 Oltiin niinku huomisissa jo valmiiks.

Arto oli rummuissa, ja vedettiin taas vanhaa settiä, viime vuosituhannennnen ralleja pääosin. Kivaa tuntui olevan melkeenpä kaikilla, ainakin meillä. Oltiinhan oltu pari viikkoa"naftaliinissa".
Nyt toimi soittokin silti hyvin, paitsi "Jos Sä Lähdet Pois", jonka intron meikäläinen mokasi aivan totaalisesti. Samoin "So Long Beibi"n soolon, vaikka Rainio-kitaristi Tex kiittelikin juuri tämän biisin lava-traditiota, jossa meikäläinen "crank up the voljuum". No, se on ns sustain-syistä (kitaristista puhetta..)  pakko tehä, kunhan muistaa palata seiskalta takas vitoselle, ettei tuu liian kovaa.

Välillä aina näyttää, että joku pitelee korvaansa (yleisössä), mutta sitten se yleensä paljastuukin pienen pieneksi kännykäksi, jolla otetaan illan viimeisiä yhteyksiä tanssin lomassa. Tätä ilmiötä ei ollut 15 v sitten. Silloin tosin jo Artolla oli matkapuhelin, sellainen jerry-kanisterinkokoinen, jossa oli langallinen luuri jne. Paino 14 kg, puheaika n. 3 min. Kuuluvuus nollasta sataan.. Sillä sitten soiteltiin bussissa ajajalle puheluita tyyliin: "Voitko panna sitä musiiikkia kovemmalle" Bussissa oli matkapuhelin. Fully equipped from the scratch! Ajaja kyllästyi aika pian juttuun, ja suki tukkaans, aikanaan mekin. Ilkiöt..

Setti mennä tupsutti ja sit oli kova kova hiki. Sitä Pepsiä ja Jaffaa. Uni ei sit tahtonu tulla. Kun olin ottanu kunnon päikkärit.

Amusella roudattiin. Kotia kohden kolonna kolkutti.. Kiitos Kouvola! We´ll Be Backh!

5.1.2007 SEINÄJOKI; Härmän häjy

Matka oli pitkä, ip pimeä, ja katuosuus keikkapaikan edustalla kuuluisa ip-lehtien sivuilta. Surullisen kuuluisa. Mietittiin että vedetään keikka keikkana. Kiva ilta siitä sitten tuli, ja hyvä niin!! Soundtsekissäkin jo tanssittiin ja abloodeerattiin. Minua sanottiin "vielä niin nuoreksi", ja olin kuin olinkin "kehujaa" vanhempi.. Olin kai aika otettu.. Yhtä kaikki, nuorena nukahdin puoli pizzaa syötyäni ja Snap. 23:21 heräsin. Mun piti vain hetki maata. 9 minsaa setin alkuun ja vaatteet yhä pukupussissa. Samat rytkyt päälle vaan ja juosten pelipaikalle. Matkalla huomasin, että jäi matkakengät jalkaan.. Pojat oli jo mua kyselleet, mut puhelimesta oli luonnollisesti ääni pois. 14 minuuttia rude awakeningin jälkeen pärähti "Kaikki Oikeudet" ensi kertaa näillä lakeuksilla. Heti alusta huomasi, että ihmiset oli tulleet hauskaa pitämään. Eräs herra esitti sellaista breakdancingiä. että solisti pelkäsi kyllä purukalustonsta puolesta, se vanha älkää, bliis, osuko mikkiin kun mä laulan. Kaikki hyvin. Leksa piti toisella kädellä mun mikistä kiinni. Tartu mikkiin tosiaan! Milläs se bassoa soitti.. Kaks settiä, Saukki riisutun rummuston takana, uusia ja vanhoja, teho aika kova. Miljoonan yenin setti jäi nyt sit kuitenkin, puheista huolimatta, vetämättä. Tarjous oli kyllä hyvin houkutteleva. Loppuillasta pepsiä ja kevytsavukkeita. Hotelliin ja luurit päässä Ramonesia kattomaan. Sitä oli toivottu jo keikallakin, ja mä vaan myhäilin jannuille tyyliin mitäs minä sanoin.. "We´re Outta Here" toimii n. 1.000:llakin kerralla. Vaikka Markyllä on wig. Ja Dee Dee mokaa "Love Kills"in sanat. Se korvautuu, kun se osottaa CJ:tä ja toteaa: "That´s Me! He´s just Like Me". (Arvosteles nyt vaan sitä omaa keikkaas, pidät ne Ramonekset ihan ittelläs..) Doorsiakin piti kattoo, mut nukahdin kun TV soitti "The Last Waltz With You". Engelbert..Ihana kaiku. Ihana biisi. Soitan sitä aina mummolassa Casion kosketinsoittimella, missä on sellanen yhden sormen säestysautomatiikka. Toinen suosikki on "Miljoona miljoona miljoona Ruusua". Pitäisiköhän alkaa tehdä kasetteja pohjalta Erkki Ertama. "Kari Pesonen plays HITS of Q/2 with his Magic Organ" Toi on muuten pakko väsää tohon TRAILER-hommaan!! Eiku nyt tuli kova juttu, venatkaas pari päivää..:) Ja sit aamulla nukuin panokseen toistamiseen. 11:00 piti olla, heräsin 11:39. vähänkö nolotti. Oli pojat koittanu kuulemma koputtaakin, ei mitään havaintoo. Sori!! Olivat jo roudanneetkin. Tuli siinä sitten opeteltua korjaamaan Transitin keskuslukituskin yksintein. Matka oli piiiitkä ja tie oli liukas. Kun palautimme pakua, sain mielestäni mainion idean. Toteutinkin sen, kun oli kamera mukana. Mutta keikkaturvakameranauhakuvamateriaalia ei ole. Se olis tuntunut sittenkin groteskilta. Olihan n. 5 metriä lavan takana tapahtunut pari viikkoa sitten hyvin surullisia asioita. RIP, kuka oletkaan.. Lavan ilman soittajia kuvasin, kun sininen valo oli niin kaunis. House of Blue Lights, here I Come! Kiitos, Seinäjoki!! Ollaan oltu ´92 Törnävällä soittamas ja Isoskyrös kans. Ja Raviskallakin vielä!  Ja Lakeudes. Ja Vaakunas. Ja Kuusnollas. Ja Anttilas. Ja Provinssis. Tämä kaikki vaan kun ihmiset muistelivat.. Ja minäkin.

1.12 Iisalmi; Seurahuone

Hitsit, kun mä mietin missä me ollaan oltu Iidensalmessa keikalla niin että ollaan oltu yötä Seurahuoneella. Ei vaan välähtänyt. Vanhuus ei tule yksin. Paitsi että tällä kertaa tuli. Medikaalisista syistä olin liikkeellä omalla autolla, ja pitikin pitää kiirutta. Pikkujouluaikaa, ja jengi alkaisi valua klo 18:00 sisään. Lähdin liikkeelle klo 13:00. Ei kerrota poliisille, eihän..

Nopee tsek ja lepoa, oikeen nukutti, kun olin valvonut ed. yönä aikataulua peläten. Onnistuttiin, minuutilleen.

Keikka oli kiva, ja jotain yksityistilaisuuden ja normikeikan väliltä. Mukavaa tuntui olevan kuitenkin kaikilla. Väsytti, mutta uni ei tullut. Luppoilta meni pepsin ja mentholsavukkeiden parissa. Ei kerrota äidille, eihän..

Miellyttävä henkilökunta teki vielä mahtavan yöpalan, mistä kiitos. Hetken luulin, että oikein ruusuilla varustettuna, mutta ne eivät olleetkaan minulle. Ruokailuun ei ollut aikaa ennen keikkaa ja just ennen keikkaa ei voi syödä. Kukathan on aina kivoja.

Ai niin Sampsa oli rumpusissa ja vedettiin eka setti uusia ja toka vanhoja. "Rantabaariin" ja "Loppukesän Viileinä Öinä" aiheuttaa hyvää boretta. Good! Jälkeemme esiintyneellä ravintolabändillä oli hieno Fender Jaguar-basso. Olin kovin kateellinen. Cisselläkin oli sellainen. Mukavia miehiä olivat keuruulaismiekkoset. Vetivät 5 x 45 min. Huh huh. Seuraavana iltana kuulemma 6 x 45. Siinä saa jo soittaa! Terveisiä vaan. Näillä vanhan liiton heeboilla on aina hyviä juttuja. Nytkin kuulin salattua tietoa Sorsakosken ja Hurriganesin orastavasta yhteistaipaleesta, joka ei ikinä lopulta toteutunut.

Nais nait in iiissalami, in inglis jy nöy! Kiitos!

2.12 Liperi; Ramona

Liperi on kovin lähellä Joensuuta. Riippuu tietysti mistä katselee. Itse maatakiertäneenä tiedän, että ne ovat eri kuntia. Sitä en tiennyt, että Ylämylly kuuluu Liperiin, ei Joensuuhun. Uskoin keikkalistaa, kun infoa sivulle naputin. Anteeksi.

Mutta palataanpa alkuun. herätys oli heti aamusella klo 14. Ja kun menin paikalle valmiina tuimasti roudaamaan, olikin roudaus jo tehty. Rakettiauto kamaa puolillaan, sitä samaa kuin aina. No minä siinä pikaset kahvit huitasin ja jepet lähti jo matkaan. Mä olin taas jälessä. Matkalla kuuntelin miksausta, ja olin yllättynyt. Löysin vain muutaman virheen. Eli pari biisiä pitää vielä tänä yönä miksata, mutta se on vähän. Ne kun on koneella, niin helppo homma. Uni ei tuu kuitenkaan.

Matkalla huutelin Tuusniemen kohdalla "Hojo Hojo!", kuten tapana on. Nyt vaan ei kukaan kuullut.. Onneksi matka oli lyhyt, alta 200. Ramonassa kamat oli jo melkeen pydessä. Mitä muuta mies voi vaatia. No kupin kahvia.

Soundcheck, liian lujaa, soitetaan hiljempaa, jooko. Joo. Niin soitettiinkin. Motelliin ja levyksi. Nukahin, kun oli aikaa. Heräsin, kun aika oli. Keikkapaikalle.

Heti alusta huomasi, että nyt on kiva ilta tulossa. Ihmiset säntäsivät tanssiin heti, kun sanoin maagisen koodisanan "vanhoja Puolikuun biisejä". Uusiakin digattiin. Very Good. Ekan setin lopun "Roadrunner" oli jo murhaa. Se lensi kuin ei ehkä ikinä ennen. "Beep Beep!"

Tokan setin aikana tapahtui hassu ilmiö. Osa jengistä lähti ulos, tilalle tuli taksilasteittain uutta porukkaa ja sitten vanhatkin palasivat. Pullo piilossa pusikossa? Pankkiautomaatilla? Never seen before.. Loppusetti meni taas kuin siivin. Pakko oli loppuun improvisoida Ramones-klassikkoa "I Wanna Be Your Boyfriend", kun kerran Ramonassa oltiin. Ramonesin "Ramona"n sanoja en olisi muistanut.

Päätetiin lyödä kamat autoon hetikohta, jotta oltaisiin aamulla hetivalmiita. Seurasikin melkoinen kalabaliikki, jossa digikamerat soivat (foto ois kiva yllätys), läppä lensi ja äänenpaineet nousivat ja laskivat. Kuka halusi Kimmeliin, kuka Shellille, kuka nukkumaan. Hymyiltiin ja vittuiltiin (meille, emme me, ainakaan paljoa..). Humala saa ihmiset hassuiksi. Itse luulin hetken juoneeni lasista siideriä, mutta se paljastuikin Spriteksi. Huh. Se oli ns. "läheltä piti"-tilanne..

 99 % ihmisistä oli kyllä kivoja. Joku vain oli pettynyt, kun tuli kuulemma nauhalta. Se on muuten tasan toinen kerta 18 vuoden uralla, kun joku epäilee tämänkaltaista, viitaten arvatenkin sekvensseriin, josta toki tulee kosketinsoitinosuuksia. Edellinen tapaus sattui, jaa jaa Kimmelissä, Joensuussa. Hmm..

En viitsinyt juopuneelle alkaa selittää miten paljon "oikeiden" konserttien osuuksista on "playback"iä tai jotain siltä väliltä, kutsukaamme sitä harmaaksi alueeksi. En kyllä tarjonnut rahaa takaisinkaan. Näin myös maailman pisimmän naisten takin. Mikäli omistajallaan ei olisi ollut arviolta 15 cm:n korkoja, hän olisi ollut ulsteriaan lyhyempi. Hän söi kuulemma vain kerran viikossa ja oli siksi pitkä ja solakka.

Se oli kuulkaas yksi aivan parhaista keikoista koko vuonna, ja siihen on syykin. Olin ennen settiä aivan aivan vihainen. Olen ennenkin huomannut, että vihapäässä soitto toimii kuin tauti. Levy tulee perästä, kun lupasin. Kiitos Liperi, lisää ensi syksynä. Shellin kautta petiin. Hmm..

Ai niin, "Ramona" on ainoa tietämäni keikkapaikka Suomessa, jossa sisäänostaja yrittää myydä bändille toisen keikan naapurikaupunkiin hyräilemällä puhelimessa yhtyeen materiaalia. Se on hatunoston (tai siis pipohan mulla jo on, talvella, aina) arvoista työtä! Hyräilkääpä perässä, muutkin!:)

24.11 VANTAA; Hassel

Syistä, jotka olisi pitänyt tietää olin puoli tuntia myöhässä, ja se ei ole kivaa. Meillä oli tilanne päällä jo alussa. Tappelimme kamat autoon. Väsytti ja vitutti. Vettä vihmoi. Kaikenlaista harmia. Ajettiin Vantaalle, jossa olimme jo kolmannen kerran 8 kk:n sisään. Soundstek tehtiin, mutta sitten paine hellitti. Musiikki on musiikkia, asiat asioita. Miehet ovat miehiä, lällärit lälläreitä. Soitimme vielä Arskan kanssa huviksemme kahdestaaan rautalankaa, koska huvista on soitto tehty. Ja saimme palkkionkin. Jos femma, niin Emma. Kossuakin tarjottiin. En minä, kiitos. Hajaannuimme tahoillemme.

Puoliltaöin aloimme, ja kyllä vanhat biisit alkoivat purra kun purimme hammasta ja latautuneita paineita. Toki kuukauden keikkailemattomuus kuului ainakin minulla virheinä, mutta sormenpäät hellänä jatkoimme. Alkoi jo tuntua mukavalta.

Toka setti olikin jo juhlaa, vaikka karkeita virheitä teimmekin. Olemme vain ihmisiä. Ei ollut ainakaan turhaa rutiinia rasitteena. Luulen, että kaikilla oli melko mukavaa. Hymyileviä kasvoja. Onnistunut ilta, vaikka lähtö epäonnistui. Hajaanuimme yöhön, huomenna roudattaisiin. Uni tuli klo 8:00. Herätys 13:00. No joo..

Mutta Kiitos Hassel! Taas kiva ilta.

25.11. KORPILAHTI; Ohrantähkä

Pidin huolen, että en olisi myöhässä. Laitoin herätyksen kaksi tuntia ennen kokoontumista. Puhelimessa odotti viesti. Juice on kuollut. Epäuskoa, teksti-tv auki. Totta se oli.

Sekavissa tunnelmissa ajelin Hasselin eteen, ajoissa silti, mutta haa, nytpä muut olivatkin myöhässä. Tunsin pientä voitonriemua, mutta laitelin kamoja rauhassa nippuun. Kohta jo oltiin autossa pimenevässä iltapäivässä. Matka ei ollut pitkä, mutta kyllä se tuntui siltä. Välillä kahvia, osalle joukkuetta tervasnapsia.

Matkalla kuunneltiin radiosta Juice-aiheista muisteloa, ja mietimme omaa suhdettamme tuohon likiprofeettaan. Arto ja minä jätimme "Per Vers, Runoilija"-tulkintamme tuonnemmaksi. Kyseessä on esitys, joka vaatii tietyn mielentilan. Silloin lauletaan koko albumi alusta loppuun. Olin 13, kun sain sen jouluna lahjaksi.

Korpilahti, roudaten, tsekaten ja pizzaa. Arto ehti vielä peitota poolissa paikkalisen hain, minä selostin Voitto Liukkos-imitaationa vieressä. "Ja kyllä hän onnistuu. Hän onnistuu purkamaan tuon tilanteen, mutta menettää samalla käsipallon vastustajalle. Mutta se on aina pienempi paha. Tilanne ohi. Hyvä Suomi. Vielä taistellaan paikasta välieriin!"

Lepoaika jäi kyllä hiukan liian vähiin, kun Kultakengän kuraiseen pihaan kurvaattiin. Hetki suihkussa ja hyvin hoidetussa kiinteistössä. (Team Dannyn terveiset vieraskirjasta). Puoliyöksi peliin.

Minä kuskin ominaisuudessa harhauduin hyvin merkatulta kartanoalueelta ravilämmittelyssä käytettävän hiittiradan puolelle. Edessä oli kunniakierros, jonka luulimme jäävän viimeiseksemme, lieju akoi jo upottaa takaakevyttä autoa, ohjattavuus oli lähellä nollaa, mutta liukkaankelin harjoitus oli tehnyt metsurin. Ehdimme paikalle just ajoissa. Huh! Leksa huusi: "Ei päästä enää tielle, varmasti ei päästä!", Arto: "Ja Puolikuu ohjaksissaan K. Pesonen nousee toista rataa, taitaa nousta laukoille, ja kilometriaika oli 15 ja 10". Minä huusin muuten vaan. Spinal Tap alkoi nostaa päätään. Onko kukaan muu yhtye ennen eksynyt raviradalle matkalla keikkapaikalle?

Lopulta setti. Vedettiin Alkuun "Marilyn". Jotenkin se tuntui soveliaalta. Sitten omien rallien kimppuun. Nyt oli soitto jo kohdillaan, mutta bassari pyrki karkailemaan, fyysisesti, Oli kiinnittynyt huonosti. Sellaista on live.

Kaksi settiä, tanssilattia kaukana bändistä, mutta saimme kyllä mukavasti varsin nuoren yleisön mukaan. Nasta keikka, mutta aivan erilainen kuin eilen. Arto: "Pronssinen keikka niitten hopeisten keikkojen loppumattomaan ketjuun.." Kiitos Korpilahti! Nastaa!!

Loppuillasta Pepsiä kokiksella. Minulla ei ole anniskeluoikeuksia. Keskusteltiin rocklyriikasta ja vanhemmuudesta. Molemmat ihania asioita. Loppuilta paranneltiin mualimmaa Arskan kaa. Petiin klo 7:00. Ylös ykstöist. Arvatkaapa väsyttikö! Kyllä väsytti!

Väsyttää vieläkin. Jos kuulostaa omituiselta, olikin omituinen reissu. Nykäsestä ei havaintoa. Viimeksi asuimme samaan aikaan (kuulemma) Kultakengässä. Sanoinko jo hyvin hoidetut kiinteistöt, luonnonkaunis maisema. Totta joka sana. Videoo sit josku. Nyt nukutaan.

21.10 Sahalahti; Krouvi

Se on kuin kotiin menisi, kun Sahikselle ajelee. Tie on jo niin tuttu, ja vaikka tässä on pari vuotta mennytkin, ei paljoakaan ole muuttunut, onneksi. Jotain sentään. Sahalahti on nyt osa Kangasalaa, ja paikkakunnan suurin työllistäjä, Saarioinen piti kuntaliitoksen turvin tehtaansa entisessä paikassa. Great! No sitten täytyy tietysti kysyä, koska Kangasalasta tulee osa Tamperetta, koska kuntaliitokset ovat nyt niin pop ja hip(eivät minun mielestäni).. Joka tapauksessa me oltiin siis Sahalahdessa, siis Sahiksella.

Sitä ennen oltiin tietysti roudailtu kamoja sateisessa Pitskussa, eli salaisessa paikassa ja ajettu kahden pysähdyksen taktiikalla perille. Matkalla ihastelin Hattulan kirkkoja ja huomasin, ettei sitä Shelliä, missä aikanaan pakua työnneltiin enää ole. Oli eläinlääkäriasema. Maailma muuttuu, minä en. Tai muutun, mutta en itse huomaa sitä, ehkä onneksi..

Löimme Saukin kanssa vetoa onko Aapiskukon pihalta matkaa perille yli vai alle 45 km. Minä hävisin ja maksoin vedon miehekkäästi. Minulla ei ole tapana kysyä "Siis ei kait me oikeesti lyöty?", kuten olen joskus kuullut sanottavan. Muta en enää sanokaan yhtä hanakasti: "Se on tonni vetoa!", kuin ennenmuinoin. ,Nyt oli kyse enää savukeaskista. Maailma muuttuu, ja me sen mukana..

Kamat, tsek ja pizzaa. Tsekissä soitettiin lisäksi "Tallahassee Lassie" ja "You´re Sixteen", Ringon version mukaan. Suunnittelimme yhtettä "Halonen ja Pesonen", joka soittaisi vanhoja bravureita ns.ole`-pohjalta, ilman mitään treeniä, ihan huvikseen. Kuka ties saisimme kulttisuosiota ja keikan Libertehen.. Nyt Halosta ja Pesosta voi kuulla vain Puolikuun soundchekkien loputtua. Kun oikeat soitot on soitettu ja on aikaa hupailla, ennen piuhojen teippamista. "What I´d Say" vaatii vielä kuoro-osuuksiltaan hiukan hiomista. Se kohta, missä "Yeah,Yeah,Yeah,Yeah;Yeah jne" tihenee neljäsosiksi..

Sitten miellyttävään Ranta-Hölliin, jossa miellyttävä emäntä piti miellyttävän koiransa "Olga" miellyttävän kaukana meistä allergikoista ja antoi miellyttävät, lämpimät huoneet. Jostain kuului kaukaista saksaa kun vajosin hetkeksi uneen..

Sitten rude awakening ja pelipaikalle, ja gosh, tupa täys väkeä. Tämä oli hyvä juttu. Vielä kun sen saisi sanotuksi myyntiosastolle. Vedettiin eka setti ja uudetkin biisit menivät mukavasti himaan. Toka setti olikin sitten yhtä juhlaa. Onneksi olimme varustautuneet söpöin pikku barrikaadein. Jokuhan siihen tietenkin nousi mikin eteen bebaa pyörittämään, mutta turvallisuus-syistä poistin tanssijan lattiatasoon. Kun on vaan yksi purukalusto, ja sitä pitää mikiltä varjella. Olen nähnyt kun laulaja saa mikrofonista suuhunsa ja tiedän itsekin, että se ei ole kivaa. Nyt siltä vältyttiin. Kukaan ei myöskään taittunut barrikaadin yli bändin keskelle, kuten viimeksi, joten eurooppalaiset juomatavat ovat kuin ovatkin saapuneet Hämeeseen. Great!

Se oli kiva ilta, ja näin harvakseltaan kun keikkoja tekee, ovat ne aina lystikkäämpiä. "Roadrunner", tottakai. Olinhan ollut ed vknlppna kattomassa The Othersia ja Ganesia, ja kyllä yks Ellis McDaniels kuuluu iltaan. Kiitos Sahalaht!. Me tulemme taas, jos joku keksii myydä. Muuten kun katselee kalenteria, voi vaan sanoa, että vähiin käy, ennekuin loppuu. Mutta se on toinen story.

Vielä suosionosoituksia tanssijoilta ja tanssijoille ja Pepsiä Kokiksella ja Hölliin. Uni ei ollut lähelläkään. Kattelin DVD:ltä vanhaa Costelloa ja Ramonesia. Kuudelta nukahin. Aamulla nyytti kyytiin, ystävälliseltä herrasmieheltä kompurailmaa pakun takarenkaaseen ja himaan. Poika, 2 wee 3 kk, kysyi: "Kuka sinä olet, isi?". Se on ajatus, joka on askarruttanut itseänikin about noin vuosikymmenen. Ehkä se joskus selviää itsellekin. Kuka on minä..

Ai joo, turvakameran kuvaa, jahka kuvapäät on saatu putsattua. Canon on ollut just takuuajan umpeen, näet! Back to mono!

6.10 Pieksämäki; Galaxy

Keikkamatka käynnistyi pienten pähkäilyjen jälkeen. Pidimme palaveria toimintasuunitelmasta. Totesimme, että on viisainta edetä ns. kolmen auton taktiikalla, jokainen pysähtyköön missä lystää. Yhteyksiä pidettäisiin modiiliviestimien luvatussa maassa normitetulla tavalla. Paikalla olisi PA sekä valot, emme tarvitsisi kuin backlinen, ja se kulkee jokaisella omassa autossakin. Kun kaikki halusivat lähteä ja olla perillä eri aikaan. Asiaan.

Matkaa oli vain 300, joten se taittui helposti. Olin unohtanut tällä kertaa plektrat kotiin, joten suunnistin etsimään niitä. Olinkin perillä viimeisenä. Siellähän pojat odottelivat jo kamat pystyssä. Näin keikkoja tehdään. Panin äkkiä vibrolxin pystyyn ja Telet lämpiämään. Tehtiin soundcheck. Soiteltiin Bowien "Starman"ia. Se kuulosti hauskalta. Pitäisiköhän alkaa cover-yhtyeeksi. No ei vainen.

Mentiin matkakotiin Sweet Home. Päätin jo heti, että tänne en yöksi jää ja odotin ajan kulumista. Avasin jopa TV:n. Katsoin Asikaisen EM-matsia, ja totesin että MTV:ltä ei voi seurata nyrkkeilyä, kun joka toinen erä puuttuu mainosten takia. Enpä ko kanavaa katso yleensä. Poikkeus CSI, mutta siitäkin editoin mainokset sinne minne ne kuuluvat..

Mentiin pelipaikalle ja suoraan lavalle. Tilaa oli loistavasti ja yleisön seassa aluksi vähän liikakin. Onneksi se tilanne korjaantui melkein heti, jahka ilta eteni. Arto oli rummmuissa, joten tällä kertaa ei uusia tullut "Oikeudet" poikkeuksena. Vedettiin "Roadrunner", kun oli alkanut huvittaa rokata. Yleisö oli hyvin mukana

Tokan setin aikana oli aivan kuin ennen vanhaan ja jengiä suht runsaasti. Kitaratkin oli saatu vireeseen, ekassa setissä ei. Ääni ei ollut vieläkään kunnossa, mutta kesti yhden illan. Silti pistokeikat ovat vähän niin ja näin. Kiitos Pieksämäki!! Se oli TAnssin Hurmaa ja kovan päivän ilta, mutta ei minulle.

Minä heitin hien hiukan kuivahdettua omat kamat autoon ja suuntasin Haukivuoren ohi, kohti Mikkelsrtömiä ja siitä alas. Kuortissa pidin paussin ja kotona olin joskus aamulla. Unta bliis. No sitä piisas ip.

 Mut nasta keikka. Hassua! Nyt on ollu nastoja keikkoja ja hyvin jengiä lopuks ja lopuks, vaan myyntiosasto se vaan uinailee. HERÄTYS!! Opin aikanani oikeissa töissä yhden hyvän lauseen. Se sopii tähän. "Nyt on niin kiire, että kaikkien tarttee tehdä jotain!" :)

20.9 Luosto; Kylpylähotelli

Matka oli piiitkä ja taival kivinen ja soranen. Kello oli 23 edellisen päivän puolella, kun Saukki ilmaantui salaiseen kohtaamispaikkaan ja olimme valmiita ajamaan yli yön ja halki Suomemme maan. Käytimme 4-reittiä, se olisi selkein, ehkä lyhyinkin.

Kello oli jotain puolen päivän kun olimme pihalla. Itse olin nukkunut tunnin ja hyvin varustetussa huoneessa uni tulikin pian.

Iltapäiväroudi, tsekki ja murua rinnan alle. Lisää unta bollaan ja vedolle. Ihmisiä oli enemmän kuin odotimme, olihan keskiviikko keskellä ei-mitään, ja meininki oli aivan yees. Bändi ei ehkä ollut aivan parhaassa vireessä, vaan vähän nukuksissa. Mutta kelpo veto kuitenkin. Sanomme hopeinen keikka kultaisten keikkojen ketjuun.

Pikku iltapala ja kokista pepsillä. Ei se uni sitten meinannutkaan tulla, kun oli koko ip nukuttu. Tuli se lopulta. Huomenna ei tehtäisi paljon mitään..

21.9 Luosto; Kylpylähotelli

Aamu tuli siinä puoliltapäivin, tai taisinhan minä käväistä aamiaisella ja sitten jatkoin nokosia. Herättyämme kävimme Leksan kanssa Sodankylässä, jossa investoin uuteen puhelimeen. Vanha ei enää ladannut itseään. Latauspohja kuulemma mennyt, kuinka ollakaan, 13 kk hankinnasta. Montako kertaa olen itselleni luvannut, että tämä on viimeinen nokia, sitten siirryn LM Eriksonniin. Vaan taas tuli satasen sininen ostettua, ja se on taas paljon huonompi kuin mikään edellisistä. Sitä kutsumme tuotekehitykseksi. Mun kädet ei vaan tuotekehity pienemmiksi puhelinten mukana.

Ennen iltavetoa kuikuilimme Yölintua yläkerrassa ja hyvin se humppa toimi, ei siinä mitään. Sitten "keskittymään" omaan vetoon.

Keikka olikin paljon parempi kuin eilinen, mitä nyt enkoressa mokailimme olantakaa, mutta se kai kuuluu asiaan, kun on muitakin muussikoita taiteilua todistamassa. Hyvä Meininki, vaikka inhoankin sanontaa, kun sitä käytetään aina kaikesta, automaattisesti.

"Rantabaari" todisti taas ylivoimansa uusien laulujen osiossa ja onneksi se on mukana albumikuviossa. Tajusin laulum tekstin olevan vallan kontroversiaali, mikä edustaa minusta hyvää suuntaa. Pois pois yhtätyhjänpäivityksistä!!

Loppuilta oli jo jotenkin valmistautumista huomiseen siirtymään, vaikka matka ei olisi kuin alta 200. Eli ei mitään.

22.9 Salla; Sallan Tähti

Sallas Star olikin eri paikka kuin mitä olin luullut. Ei Revontuli ollenkaan. Siellä oltiin kuitenkin yötä, tai ainakin sen välittömässä läheisyydessä. Mökkimaja. Kylmä.

Matkalla olin jo uumoillut, että ääni taisi lähteä väärään keikkabussiin -on niillä autoilla eroa. huomasin- ja varauduin iltaa varten Finrexin/Mynthon-alustuksella.

Hivenen mietimme myös olemmeko liian iskelmäisessä paikassa rokkikeikalla, mutta illalla huomasimme ettei näin ollut. Kebab oli hyvää ja ranskalaiset maistuivat. Lavalla oli ainakin tilaa. Valitsimme kahdesta vaihtoehdosta isomman, pienemmälle eivät olisi edes rummut mahtuneet..

Eibaut klo 21 aloin äänen avauksen, jota en normaalisti suorita. Tilanteen karuus paljastui ensimmäisen "aa-aa-aa-aa-aa"-sarjan kajahdettua kylmässä mökissä.

Pikku hiljaa sain ääntä hilattua sen verran ylös, että pääsin jo joihinkin nuotteihin. Koitin laulaa kuulokkeet päässä keikkanauhan päälle. Hyvä, kohdalleen osuu. Kunnes tajusin että osuu, mutta oktaavia alemmas..

Kuten Winston 1984:ssä päätin yhtäkaikki tehdä sen ja mennä lavalle muina miehinä. Kokemus on opettanut, että mikrofooniin on kuitenkin helpompi vetää kuin "raakana". Ajeltiin Sallan cityyn ja mentiin pelipaikalle. Punaista paitaa päälle. Suolavedellä kurlausta. Lavalle.

Heti alusta tajusin, että vaiketa olisi ja melodioita pitäisi mukaella. Olimme sopineet politiikan että vaihdellaan Leksan kanssa kertosäkeissä osia, hän laulaa leadia ja minä stemmaa. Paikoin suunnitelma toimi hyvin, ei aina.

Kaiken muun hyvän lisäksi keikan kesto oli 3 x 35 min, joten joutuisin menemään suden suuhun 3 eri kertaa. Eka setissä Saukki soitti niin hiljaa, että häntä nauratti itseäänkin. "Tämähän on hauskaa!!" hän huuteli biisien välillä ja elvisteli kuin ei ikinä ennen. Niin se muuten olikin.

Tokan setin lopussa päätin että kestoa on saatava 35 min täyteen ja heitimme hatusta "Roadrunner"in, joka toimi niin kybällä, että voi olla, että se otetaan vaki-encoreksi.

Lopulta ääni oli niin muroina, etten enää tiennyt itkeäkö vai nauraa. Niinpä en tehnyt kumpaakaan. 3 x 35 oli täynnä. Ylimääräistä ei ollut antaa. Parahia jaettiin.. Loppuillan kuuntelin rumpalistista asiaa ja lupasin kuunnella demoja. Sitten joskus. Palattiin mökkiin, jossa lämmitys oli iskeytynyt päälle. Ihanaa!! Uni tuli klo 6 aamulla.

23.9 Kemijärvi (peruttu)

Oli pakko herätä kurkku kipeänä aamuun ankeaan ja todeta, että ääni ei riittäisi enää toiseen keikkaan ennen palautumista. Vitutti, en pidä luovuttamisesta, mutta nyt oli pakko. Kävin Sallan terveyskeskuslääkärillä ja hän antoi työkyvyttömyyttä.

Kuulemma jotkut availevat ääniään kyypakkauksilla yms puoskaroinneilla, mutta minä en halunnut ryhtyä moiseen uhkapeliin. Kyllä me tullaan vielä toistekin, mutta nyt oli tehtävä ppätös ja se oli tämä. Kotiin.

Kotona olin lopulta klo 3 sunnuntaiaamuna. Katselin Metallican dokkarin ja nukahdin onnellisena, että en ollut jäänyt taipaleelle.

15.9. JYVÄSKYLÄ; Hoviraitti

Tuntui suorastaan lyhkäiseltä kiepiltä viimeviikonloppuinen. Jklähän on vain 277 km pois Hgistä, ja taitoimme sen yhtämatkaa Krouvin lavalla esiintyneen Asiamiehet-orkesterin kanssa. We´ve gotta gtop meeting like this..

Olimme kyllä saada pienen hjärtslaagin, kun näimme mikä hoviraitti on. Se oli Kauppakuja, joka antoi Jyväshovin respan loungebaariin. Meille kerrottiin lavan pystyttyvän kunhan Tunnin Kuva meisikiinn. Näin kävikin. Molttonia seinustaan ja PA:ta pystyyn. Kaiku olisi ainakin talon puolesta.

Isomman slaagin sain, kun huomasin että välilaitepussukkani, lempinimeltään "munuaisenmuotoinen" oli jäänyt kotiin. Siellä olisi TubeSreamer, tuo meille kitaristeille niin tärkeä esine. Piuhoistaa ja viritysmittarista nyt puhumattakaan.  Pieni tuumailu tauko ja yhteys tanssiorkesterin avuliaisiin kavereihin, joiden kautta sain "Esa"-nimisen  puhelinnron.  Säröä löytyisi, ajo-ohjekin oli.  Lähdin matkaan. 

Minulla oli melko hyvä kuva missä Keskussairaalankatu olisi, mutta silti tein pari Keljonkeikkaa ja yhden muuten vaan ohi ajon tyhjällä pakulla. Setin alkuun olisi aikaa 20 min. Lopulta oikea osoite löytyi ja särökin oli hieno, minulle hyvää tarkoittavalle amatöörille jopa ylellinen. Pikainen kytkentä, vaatteiden vaihto ja lauteille.

Jos epäilimme ettei 3 x 45 min setti onnistu kun olemme treenanneet vain 2 x 45, olimme väärässä. Paikassa oli niin hyvin ryhmää ja lämmin tunnelma heti alkutahdeista, että en meinannut muistaa kitaraa kaulaan ripustaa. Alkuun uudempia ja loppua kohden tutumpia.

Porukkaa tuli koko ajan lisää ja loppu oli taatusti paraskeikka, mtä olemme Tunnin Kuvan logon alla vetäneet. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vaikeudet kasvattavat. Great! Kiitos Jyskä. Me Tulemme taas kun tarvitaan/Me tulemme taas vaikkei tarvitakaan..

Keikka oli ohi jo puolelta öin, mikö on sekin oiva keksintö. More of this, bliis!

16.9 MYNÄMÄKI; Bisse

Kävin ensin aamulla etsimässä uuden särörauhasen kotiinjääneen tilalle ja sellainen löytyikin nopeasti ja edullisesti J-Kylän Musiikista. Sitten lainasärö takaisin Esalle, Kiitos! Ja nokka eikun kohti Mynämäkeä.

Matka otti yllättävän pitkän aikaa, mutta olimme silti hyvissä ajoissa Bissen takapihalla kolkuttelemassa. Roudausapu oli paikalla sovitusti ja se on aina mukavaa. Portaita on aina liikaa. Pian kuitenkin olimme jo soundcheckinkin tehneet ja treenailimme vanhoja uusia biisejä sekä "Rock-a-billy Rebel"iä ajatuksella, että siitä saisi oivan encorebiisin. Katotaan nyt sit josku.. 23 egen futsi pelitti kuin 10 kertaa kalliimpi isoveljensä, tosin muovikuoret eivät kestäisi polkaisua. päätin olla polkematta, enhän polje säröä muutenkaan. Hyvä varasärö. Behringer.

Lomakylään lepäilemään ja meidät olikin tungettu samaan huoneeseen. Päätimme lähteä kotio heti keikan jälkeen. Matkaa pari sataa ja jo tiistaina olisi oltava taas tien päällä. Parempi kaikin puolin.

Settivetopaikalle normiaikaan saapuessamme huomasimme mestan olevan "packed", kuten engelsmanni sanoisi. Yhdellä setillä tällä kertaa ja pian olikin pieni nujakka lavan edustalla, jonka johdosta Leo Longlife joutui hieman peräytymään, kun ei viitsinyt laulaa mikkiin jota uhkasi kaatuilusta johtuva hullabaloo. Sellaista se on kun pää ei kestä alkoholia eivätkä jalat, mutta vahingoilta säästyttiin. Jopa kättäkin lyötiin lopulta, hyvässä hengessä. Mietin jälkeenpäin että vaikka olen suuren osa aikuisiästäni viettänyt ravintoloissa, en ole koskaan kadottatanut tasapainoani siellä. Ainakaan fyysistä, henkisen ehkä useinkin.

Loppuilta meni kamoja kannniskellessa ja hymiöitä vaihdellessa. Sitten kolmelta oltiin jo nokka kohti Hesaa. Kotona olin eibaut 7:45 ja unessa ysiltä. Kellä on rytmi taas sekasin?

Hyvät keikat!!

8.9 PIHTIPUDAS; Niemenharju

"Tietääks ne millaiston Pihtiputaalla, ou nou, ou nou", lauloi Ratsia aikanaan. Pihtiputaalla satoi. Satoi kun roudattiin, satoi kun käveltiin motellilta soittamaan ja satoi kun soitettiin. Mutta ei se haitannut. Me olimme sisällä.

Kun astelimme lavalle (tai lava oli anastettu, soitimme "katutasosta") uumoilimme yleisön nuorehkon ikäjakauman olevan tappioksemme. Mitä vielä. Meininki oli hieno heti alusta lähtien, ja olipa siellä hiukan varttuneempaakin väkeä. Ei vanhaa, vanhoja starboja olemme me.

Eräs miekkonen kävi huomauttamassa, että soitin väärin ja sen teinkin. Sitä se kuukauden keikkatauko teettää. Onneksi setissä on vain muutama hankalampi kipale ja vanhat menevät kyllä tottumuksesta. Emme tietenkään puhu rutiinista, koska se alkaisi vaikuttaa kuin olisimme läpeensä matskuumme kyllääntyneitä kehäraakkeja. Emme ole, 5 uutta, 2 lainaa ja 14 oldieta. siis Q/2-oldieta. Tytöt tanssivat hitaitakin keskenään kuin Lostarissa ikään. Pojat hillitymmin..

Olimme lopulta  varsin tyytyväisiä pikku keikkaamme tuossa Suomen parhaimpien liikenneyhteyksien varrella sijaitsevassa yökerhossa. Millä muulla paikalla E 4-tie antaa suoraan pihaan?  Loppuilta meni terassilla pepsiä kokiksella nauttien. Rok. Kiitos Pihtipudas!! Me tullaan taas!

Ai niin roudatessa pidin (tilauksesta, Sepon) improvisoidun esitelmän aiheesta "Keikkailu Suomessa". Tiesin, niinku, mistä puhuin, mutta en nyt juuri muista. Yhtä vaan jäin miettimään. Kukapa ei jäisi.

9.9. KITEE; Kiteenhovi

Paras Q/2-keikka piiitkiin aikoihin. Kitee on ollut kuin toinen koti meille ennenkin ja niin nytkin.  Vetelimme Saukin kanssa uusia ja vanhoja vuorotusten ja kaikilla tuntui olevan hauskaa.  Vaikka ekan biisi aikana osa piuhoista oli kytketty ei. Mutta kun oli kerran vauhtiin päästy ei sekään haitannut.

Tokassa setissä keskityimme vanhempiin biiseihin ja se on ehkä viisasta. Uusista parasta vastaanottoa nauttivat "Rantabaari", joka Teräväisen terminologialla vetää selvästi väkeä mukaan ja "Loppukesän V.Ö.", jota soitamme tavallaan turhaan, koska se ei nykytilanteen vallitessa ole tulevalla albumilla. Sääli sitä on poiskaan antaa, mutta eivät ne levytykset tähän lopu..

Viikonlopun jälkeen oli olo kuin mörkö olisi poistunut olkapäiltä. Vaikka monilla sektoreilla menee pitkin huitsin nevadaa, keikat näköjään toimivat, varsinkin, kun ei tarvitse odotella takahuoneessa tuntitolkulla, vaan voi lepäillä kunnon hotellihuoneessa. Kiitos Kitee! Myö jatkettaan!

Loppuillasta osa paikkakunnan pop-kermaa, eli erään valtakunnallisestikin tunnetun eteläamerikkalaisen heavymanazeerin brother-in-law esitteli Saukille laulu, supliikki- ja imitointitaitojaan."Iha oekeesti, ottakaa nyt sitä jallua, korkki menee kohta kiinni." "Iha oekeesti, tähä kalakukkoon tarttis laettaa kahava, kusse pitäs saaha Helesinkii." Näitä tasokkaita ajatuksia ja muutamia muitakin miettiessäni vaivuin uneen huoneessa nro 6, joten kadonnut avain ei ole minun huoneeni..

Matka kotiin ei ollut pitkä, mutta kieltämättä tuntui siltä. Vajaa 400 km on saunalenkki, eikö?

 

1208 ORIMATTILA; Musta Ori

Niin ne muuttuu ajat ja paikat. Orkkumattilakin. Vedimme ekan setin kyllä vähän  rutiinilla ja ilman (tilattu "Älä Kiusaa Miestä"). Onneksi tauolla silkka vitutus laittoi aivan uuden vaihteen toiseen erään, ja nyt olimmekin kuin jo vanhassa  Orissa ikään. Arton ollessa kapuloissa vetelimme vanhoja biisejä lopulta sydämemme kyllyydestä. Loppu hyvin, kaikki hyvin, sanoisi Keskisalokin.

Kaikkein raskaimpia ovat keikat, jotka ovat noin 100 km:n päässä kotoa. Ei tule hankittua hotellia, vaan kuikuillaan takahuoneessa ja lopulta ajellaan yösyännä takas.Siinä menee rymi tosi sekasin. Oli 7 aamulla, kun astelin pihalla savunhajua hämmästellen. Naapurissa on unohdettu nuotio palamaan, ja ajatus, että tuo tuoksu on merkki jostain, joka tapahtuu toisessa maassa oli kyllä aika pelottava. Me ihmiset luulemme olevamme niin kovin suuria, ja maailma onkin niinkovin pieni. Se menee vielä rikki meidän käsissämme, ennen pitkää..

Joskus puoli kahdeksan torkahdin sohvalle videota luureilla katsellen. Dokkari Munckin "Huudon" anastamisesta jäi kesken. Meidän bändissä on soittanut kitaristi, jonka käsivarteen tuo työ on tatuoitu. Tai siis replikahan se silloin on, mutta kuitenskin. Mulla on Telessä tarra, jossa on Simbergin "Halla". Sain sen kerran Atskista, ja se löysi paikkansa..

040806 HANKO; Makasiini

Se EI toudellakaan ollut parasta Puolikuuta, valitettavasti, mutta toisaalta onneksi. Valitettavasti tietenkin niiden kannalta, jotka olivat paikalle osuneet, mutta onneksi siltä kannalta, että tiedän meidän pystyvän niiiin paljon parempaan.

En ryhdy erittelemään syitä, jotka johtavat "huonoon" keikkaan, koska se on aina turhaa, sen olen näillä aamuilla oppinut. Rakentavat parannusehdotuksetkin ovat vähissä. EI ollut oikeen mitään mikä meni isosti pieleen. Kaikki vain meni vähän. Tarpeeksi. Elämä on kuin jääkiekkoa, ja eilen me hävisimme. Eroa viime lauantain Oulun vetoon oli kuin Yöllä ja Dingolla.

Urheilutermein, tässä on nyt viikko aikaa palautua ja latautua ja Orimattilassa sitten ensi la nalli napsahtaa. That´s It. Tapauksesta on olemassa harvinainen videotallenne, ja se tulee sellaiseksi jäämäänkin. Jos oikein haluan itseäni kiduttaa joskus, kaivan sen esiin.:)

Mikä oli mieluisa yllätys oli se, että sain käyttööni toimivan DAT-nauhurin, ja kotiin päästyäni kuuntelin muutamia keikkatallenteita vuodelta 1992. Huomasin, että ainakin bändi soittaa tuhat keikkaa myöhemmin aika paljon varmemmin, kuin noista salanauhoituksista kuuntelen. Tämähän on tietenkin vain tyypillistä artistista puhetta, eli huonosti naamioitu yritys kääntää ajatus ns. Puolikuun Kulta-aikaan. Voisinkin arvostella jonkun noista keikoista piakkoin KLASSIK-osiossa, joka on liian pitkään ollut sellaisenaan. Olkoon tämä lupaus, joka hyvittää eilisen epäonnistumisen.

Summa Summarum: The Byrds-yhtyeellä on muistaakseni biisi, jonka nimi on "Bad Night At Whiskey". Nimi viittaa Los Angelesilaiseen yökerhoon, ei juomaan. Minä voisin tehdä rallin "Paska Veto Makasiinissa". Jokainen, joka on soittanut bändissä tietää, mitä tarkoitan..

280706 VANTAA; Hassel

Yli kuukauden tauon jälkeen ajatus roudaamisesta pelotti. Hymyssä suin se kuitenkin tehtiin, eikä tuntunut edes pahalta, päinvastoin. Kerran näinkinpäin. Rankahko viikonloppu sai mukavan alun jälleennäkemisen fiiliksissä. Pelipaikalle oli helppo tie, mutta vaikea löytää..

Arto (the comeback, part I don´t remember now..) taiteili taustakankaan kiinni fysiikan lakeja uhmaten ja pian soitto kumisi vielä tyhjässä salissa. Soundcheck..

Veto oli viime kerrasta viisastuneina vasta puolelta öin, ja ryhmää olikin aivan kiitettävästi. Kieltämättä pikku pelko oli hiipinyt selkäpiihin, kun viime kerrasta oli vasta 3 kk ja ne terassit, nuo sisäsoittajan pahimmat viholliset. Onneksi (meille) ilma oli koleahko..

Eka setti haettiin tuntumaa tauon jälkeenja vasta toka setti räjäytti lopullisesti pankin, ja tällä kertaa keskityttiin pelkästään vanhoihin biiseihin. Kiitos Hassel! Nastaa oli, ainakin meillä! Olimme otettuja ja valmiiksi hikisiä autoonroudauksen alkaessa. 

Edessä olisi öinen ajo Ouluun. Siksi kamat kyytiin ja liikkeelle. Sassiin, siis ei Radisson Sassiin vaan Holiday Inniin. Jyskälän kohdalla kuskia (allekirjoittanut) alkoi väsyttää, mutta Putaalta matka meni kuin siivin. Aamun kajo oli pontimena ja kybalta oltiin hotlassa. He sanoivat: "Huomenta!", me:"Hyvää Yötä!" Soundcheck olisi kello 16.00. Siksi öinen ajo keikalta palautumista odotellessa. Adrenaliinitaso valmiiksi korkealla, sitä hyödynsimme.

290706 OULU; Suven Sävel

Kello 16 nousimme pakuun pikaisesti levänneinä ja pyyhälsimme toripolliisin valavovan silimän alla kohti Aittatoria, johon olikin pystytetty hieno juhlalava. Tilaisuudella olisi melko kova kilpailija; Kuus-Stock. Me ristimme oman tapahtumamme Woodstockiksi, koska kaikki ympärillä sijaitsevat rakennukset olivat puuta. Hieno miljöö!

Illan jo hämärtyessä oli aika astella lavalle. Puolentoista tunnin setti oli yritettävä mahduttaa huviluvassa jäljellä olevaan tuntiin ja varttiin, mutta näin setistä muodostui entistäkin kuumeisempi. Se oli rok! Lopussa ilmoitettiin aikaa olevan 7 minuuttia, ja karsimme normaalisti 10-minuuttiseksi venyvän "Myrkkyä" suurinpiirtein kelloihin. Se olikin onni, koska kitarasta katkesi ryminän keskellä paitsi kieli, myös vibrakampi. Kiihkeätä meininkiä!

Loppuillan naureskelimme epävirallisesti ja kehuimme toisiamme ja muistelimme, miten kivaa olikaan vedellä settiä isolla lavalla innokkaille ihmisille. Rekkejpaarissa käytiin tietysti, Oulussa kun oltiin ja eräs kanukki esittäytyi meille Kärppien uutena maalivahtina, päksrtömmin paikkaajana. En tiedä, puhuiko mies totta, mutta Kuus-Stockin ulkolaiset esiintyjät hämmästelivät drinksutilaustani. Kokista pepsillä. Se toimi hyvin.

Aamulla karautettiin kotio, 600 kilsaa ei tuntunu missään, paitti joka paikassa. Kyllä nukutti.  Tapahtumista on olemassa harvinainen videotallenne, joka sopimattomuuksista editoituneena saattaa ilmestyä jonain iltana tähän liitteeksi. Kiitos Oulu, Kiitos, Suven Sävel!!

23.6. Loppi; Laakasalo

Kun olimme parina viikonloppuna tottuneet keskimäärin 10 tunnin ajomatkoihin, tuntui ajatus Lopen keikasta jopa absurdin helpolta. Kamat autoon ja perunpitäjään. Ei siinä mitään sen ihmeempää draamaa ollutkaan. Arto oli taas mukana. Onko tämä Arto the Comeback, part 4?

Kamat pystyyn rytmiliiteriin, ja tsekkiä peliin. Possua ja vaakatasoon. Oli sovittu, että 23.00 aloitellaan, sitten puoliltaöin sytytetään kokko ja puoli yksi tanssit jatkuvat. Kokon kanssa olisi turha kilpailla. Se on kuin taistelisi uunna vuonna raketteja vastaan.

Viihdytimme itseämme kuka mitenkin, eniten kuitenkin jalkapallon parissa, minä lisäksi Walkmanilla.Kohta olisikin jo aika laitella pop-vaatteita niskaan. Oli niin kuuma, että päätin luopua pikkutakista, ja vetää punaisessa t-paidassa. Punainenhan on Englannin väri. Football´s coming home.

klo 23:00 ilman eri varoitusta pärähti "Kaikki Oikeudet" soimaan ja kaikki alkoi näyttää hyvältä, jengi jorasi heti ja kukaan ei pidellyt korviaan. Tokan biisin aikana henkilökunta tuli sitten kertomaan uutisen. "Viitittekö spiikata, että kokko on sytytetty, että älyävät mennä katsomaan!" No mehän spiikattiin, että osa nykynormin mukaista pyrotekniikkaa on nyt turvallisuussyistä lautattu järvelle, ja jos seisotte kaiutinparin oletetussa keskipistessä, teidän pitäisi toisella silmällä nähdä kokko ja toisella yhtye. Yhtye luultavasti kuuluu molemmista korvista. Näin osaa yleisöstä toimikin, suuri osa ryntäsi ulos parin biisin ajaksi.

Sitten homma jatkui aika mukavissa merkeissä. Lopunkin yleisönosan saatuaan tapeeksi kokkoa heitä tansistutti opikein mukavasti. Pieni tauko oli sillä hetkellä, kun koko paikasta menivät sulakkeet,pitkästä aikaa, muuten. Sähköjen palattua loppusetti vedeltiin varsin hilpeissä tunnelmissa. Se oli nasta keikka, Kiitos Laakasalo! Me tulemme taas, vaikkei kutsuttaiskaan. Ollaan me sellaisia reiskoja

Sitten verkkaisesti kamaa autoon ja tienpäälle. Lopulta ajelin Hesan katuja omassa pikku Hondassani ja katselin bailauksesta uupuneita ihmisiä. Stereo soitti "Free Fallin`"ia ja sen laini "All the vampires walkin´trough the valley / move west down Ventura Boulevard" sai aivan uuden sisällön. Nyt tiedän mitä hän tarkoitti. Minä kuuntelin näet Tomppaa, Tom Pettyä. Olin aika pohki, kun pääsin lopulta sänkyyn. Mökkireissu jäisi iltapäivään. Siellä hyvä vesi odotti. Talviturkki meni, lopulta..

9 & 10.6 Ruka; Zone

Jälleen oltiin hyvin etuajassa, eli vuorokautta ennen pelipaikalla. Matka on niiiin pitkä, etteivät näin vanhat sedät jaksa herätä aamuneljältä, jos keikka on 22 tunnin päässä siitä ja välillä pitää roudailla ja ajaan itsensä henkihieveriin. Sakot tulivat sentään Lapinlahdelta, missä kamera kuvasi 100sta hurjastelleet vauhtiveikot 80 aluella. Perästä kuuluu, kuvan kanssa.

Eka veto oli perjantaina, ja pelipaikka iso lasiterassi, jossa poopi sanamukaisesti kaikui melontakisojen voittajille ja muille koskenlaskijoille. Kiva setti, mutta ei ihan legendakeikka, jäi jotain mukavasti hampaankoloon seuraavaa päivää varten..

Iltapäivällä vedimme matinea-setin innokkaimmille joraajille, ja illalla sitten paraatikeikan kaikelle kansalle. Se olikin parasta Puolikuuta aikoihin, ja keikka (hieman normaalia lyhyempi) oli murhaa alusta loppuun. Tällaista muistaa mielellään vielä pappanakin, vaikka kieliä meni ja kitaroita viriteltiin kesken biisin jne. Se on sitä rokkia. Meno oli todella hyvä kaiken aikaa. Kiitos, Ruka, Kiitos Zone!!

Vaikka matka on pitkä, tänne on aina mukava palata! Paluumatkakin meni kuin siivillä, vaikka aikaa meni tismalleen sama kuin mennessäkin. Oli hyvä fiilish!

2.6. Rovaniemi

Rovaniemi, Pohjolan Pariisi, tuo Euroopan nykyinen rock-pääkaupunki on niiiin kaukana meistä, että aloitimme matkan jo edellisen päivän puolella. Saavuimme perjantaiaamuna kello 6 hotellin pihaan, ja päivä meni nukkuessa.

Irish Times on hauska ei-nyt niin-valtavan iso keikkamesta, muuta meille just hyvä. Edellisestä vierailusta ei ollut kuin jotain puolisen vuotta, mutta ilo oli nähdä tuttuja naamoja siellä täällä. Keikka oli Arto, The Comeback, part 2, joten mentiin pääosin vanhoja biisejä, mutta ei se tuntunut haittaavan. Uusia ei ole Arskan kanssa treenattu.

Parhaimmillaan meno oli oikein hulppeata, ja olimmekin varsin tyytyväisiä iltaan. Palataan kuulemma syksyllä asiaan. Kiva kiva!

Kävimme vielä Arskan kanssa Hovissa muistelemassa menneitä, ja sokerihumalassa katakombinomainen ravintola vaikutti hauskalta. Kadotin välillä katsekontaktin kaveriin, mutta poistuessani hän seisoi kadulla. Ajoimme yöhön, joka oli yötön, valkea vaikka musta. Aamulla roudattaisiin, eli klo 13.

Katselin vielä läppäriltä "Irtiottoja", joka on saanut jo legendaarisen TV-draaman maineen joukkueessamme. Basistimme Lexa vilahtaa mukana yhdessä kohtauksessa. Kuka bongaa, voittaa palkinnon..

3.6. Muonio

Olen kuullut on Muonio tuolla ja onneksi se ei ollut yhtä kaukana (siitä missä nyt olimme, Roista). Matka oli inhimillinen, 250 km tai jotain. Paikka on yksi Suomen pienimmistä soittohuoneista, mutta huoneita onkin 3, yksi tanssihuone ja yksi seurusteluhuone. Roudi, Wieninleike ja lepo ennen soittoa.

Lujaahan se varmaan tuli, koska rumpuja lyötiin, mutta tanssihuoneessa oli ilo ylimmillään. Sinänsä absurdia, että mitä tunnetumman biisin soitimme, sitä vähemmän ihmisiä näimme, koska he siirtyivät kiltisti tanssihuoneeseen. Onneksi sinne oli semaphorinen yhteys, ja käsimerkein ja huhuiluin fiilis pysyi korkealla.

Loppusetitistä juopuneidot eivät enää jaksaneet tanssihuoneeeseenkaan, vaan alkoi villi tanssi pöytiä, tuoleja ja fysiikan lakeja uhmaten. Kukaan ei onneksi kuollut, ja loukkantumisetkin olivat vain vähäisiä. Ehkä eniten henkistä laatua.

Loppuillasta pilattiin tarkkaan rakennettu vaikutelma tähteydestä, (he-he) ja roudattiin kamat autoon. Onneksi DJ pisti T-Rexiä soimaan, ja roudaus sujui kuin tanssi. Vastaanotimme vakuutteluja että olemme kova bändi ja totesimme että näinhän se on. Aamulla odottaisi 1.003 km kotiin. Siksi koitimme suoriutua muodollisuuksista ripeästi. Se onnistui hyvin, yleisön kannustamana. Tulisimme tännekin takaisin, ja se on hyvä.

Me viemme pop-musiikin sinne, minne muut eivät vie. Kuvitelkaa tähän "Star Trek"in alku..

Matka kotio oli piiiiitkä.

12.5 Lappeenranta

Lappee, tuo Itä-Suomen keikkapaikkojen äiti. Siellä vedettiin ennen tiistaisinkin täysille saleille.  Vaan katoavaa on tuo mainen kunnia. Kun astelimme pystypäin (huom. EI -metsästä) juhlahuoneuden laakealle lavalle totesimme paikan olevan verrattaen hiljainen. Etten sanoisi rauhallinen..

Valot tietenkin sokaisevat tottuneetkin silmäparimme hetkeksi (tällä kertaa armeliaasti), mutta pian silmä sopeutui siihenkin. Oli pakko myöntää. Soitimme puolityhjässä salissa. ja sekin on jo liioittelua. Olen kuullut kyllä kauhutarinoita arvostettujenkin artistien kiertueiden lopahtamisesta yleisön loistettua poissaolollaan, mutta eihän meille voi näin käydä, ei. Meille. Mehän olemme veteraaneja. Etabloituneita artisteja, joidenka nimeä toistellaan kunnioitusta henkivin äänenpainoin laajoissa kansalaispiireissä. Keikkojakin pitkälle toistatuhatta takana (no 1.001 kpl) Household name, ha?

No ei vaan. Kyllä se siitä iloksi muuttui kuitenkin, jahka tajusimme, että nyt on pantava parastaan, jos meinaa pitää edes tämän väen hereillä. Kyllä he siitä herkesivätkin, ja olimme itse asiassa varsin iloisna miesnä keikan jälkeen. Ja onhan tällaisia iltoja ollut ennenkin, Halsua viime kesänä, no siellä oli vielä hiljasempaa, Pori joskus vuonna 0. Kuten alaa tuntevat tapaavat sanoa; Tällaisia iltoja sattuu kaikille. Sisäänostajallehan se ei ole kivaa, tietenkään.

Mutta kyllä me vedettiin ainakin koko rahalla, ja loppujen lopuksi keikassa eikä varsinkaan yleisön meiningissä ollut mitään vikaa. Tänään (eilen) oli näin, huomenna toisin. Kiitos kannatuksesta!

Rainion veljeskunta veti vielä meidän jälkeen. Settiään katsellessa huomasin, että lasillisesta Kokakolaa tulee sokerihumalaan. Mutta se oli iso lasi. Siihen ne juomingit minun osalta sitten jäivätkin. Tiistaina tuli 3 v täyteen ilman pisaraakaan. Siis alkkoholia.

Päivä kerrallaan.Teatotal to the bone!

5 & 6.5 Turku; Galax

Kaksi erittäin hyvätunnelmaista ja nastaa keikkaa yhdessä aivan Suomen parhaista keikkapaikoista. Tarttuivat lisäksi moniraidalle, kiitos kaikille paikalle olleille kannustuksesta!! Ehkäpä pääsette joskus live-levylle! Ei tiedä vielä! "Rantabaariin" toimii muuten joka kerta paremmin ja paremmin. Hauska yksityiskohta oli yllätykseksemme bändin taakse skreenille heijastettu kuva 10 vuotta vanhasta kokoonpanosta. Meillä oli siis taustabändi talon puolesta, he he. Pakkohan minun oli esitellä heidätkin yleisölle..

Kuuma oli myös ja tähtiä nähtiin, jälkimmäisenä iltana (meidän 1.000th keikka ever) lisäksi yläkerrassa Matti ja Teppo. Siis ihan oikeita legendoja! Kävimme tsekkaamassa miesten settiä ennen omaamme alakerrassa, ja kyllä toimi!!. Armotonta Kissankultaa!

Turku on muutenkin erittäin nasta kaupunki. Se on (ainakin toistaiseksi) säilyttänyt hienosti kulttuuriperintöään olemalla tuhoamatta uuden alta kaikkea vanhaa. Siellä viitsii ihan mielellään lähteä kävelylle. Ja porukkaa on liikkeellä aina! Kiitos kaikille meiningistä, eikä vähiten henkilökunnalle. Taas tanssivat myyntityön ohessa mukana, minä näin!

Hotellissa oli oikeat jumppakisat käynnissä. Kuviovoimistelun SM-kisat tai jotain. Sitä nuorta energiaa.. Julia on muuten siinä mielessä mukava hotelli, että se tuo jotenkin ulkolaiset, hiukan funkyt hotlat mieleen. Se on joku tuoksu käytävissä. Diggaan!

Ajeltiin sitten  tokan keikan jälkeen jo yöllä takaisin ja olin Hesassa about 6.30. Palautin pakun ja hyppäsin odottavaan Hondaan ja koukkasin matkalla katsomaan miltä palaneet makasiinit vaikuttivat. Aika surullista.. Mutta Helsinkikin näytti lopulta silmissäni, ihme kyllä, su-aamun hiljaisuudessa ja auringossa miellyttävältä. Taidan olla jotenkin yltiöpositiivisella päällä.

Sitten ajoin Espooseen, kaiken kulttuurin kehtoon. Tuo edellinen sivulause on kyllä sarkasmia.. Kaiken näkemäni jälkeen uni ei tullut ennen aamuyhdeksää. Miten niin rytmit sekaisin?

28.4. Lapinlahti

Hivenen hymyilytti (ainakin minun isääni) kun kuulimme Pasin myyneen meidät Lapinlahdelle. Helsingissä on nimittäin samanniminen funnyfarm (vai siis onko enää, en ole varma?). Isäni mielestä olisin kuulunut sinne jo aikoja sitten. Hän on varmaan oikeassa..

Asiaan. Eskadroona pyyhälsi kohti Ylä-Savoa ja kahden pysäyksen taktiikka vei meidät perille mukavasti ajoissa. Pelipaikka paljastui hyvin asialliseksi soittoruokalaksi ja kamat bydeen ja lihapataa huuleen. Majana vanha rautatieasema. Vau!. Korkeita huoneita, eksotiikkaa, tunnelmaa. Minä nukahdin. Oli muuten vähällä, etten myös tipahtanut, sillä yksi sisäänkäynnin kaide olikin portti, joka antoi myöden taistellessani pukupussini koukun kanssa. 2 metriä katuun olisi ollut ikävämpi homma. Tuuriakin siis oli!

00:00 aloitimme soittohommat ja mukavasti oli väkeä paikalla/mukana. Samulikin kanssa vedettiin taas uusiakin biisejä, ja kyllä nekin vaan tuntuvat toimivan. Itse kyllä jotenkin herätä havahduin vasta loppupuolella settiä, ja mulle jäi vähän hampaankoloon, vaikka muuten hullabalooza oli aivan jees! Istuttiin sitten takahuoneessa pilkkuun asti ja kehuttiin toisiamme. "Sä vedit hyvin!" "Niin Säki!!". Mua harmitti, kun mokasin "Dee Dee":n alun, ei niin että kukaan olis huomannu, mutta kuitenkin. Se on usein perjantaimatkakeikoilla sellasta, kun koittaa nukkua ennen vetoa. Lauantaina on aina jo enemmän keikalla.

Noh, eihän se uni sitten keikan jälkeen tullut kuin aamukuudelta. Onneksi oli lyhyt siirto.

Nivala 29.4

Jokuhan voisi pitää 150+ km:ä pitkänäkin matkana, mutta meille vanhoille ketuille se ei ole mitään. Aamuroudaus heti puoliltapäivin ja vielä pihvit ja menoksi. Nivalassa saattue oli jo ennen neljää. Soundcheck ohi kello 17:30. Aikaa oli ruhtinaallisesti.

Kävin pienellä kävelyllä kun ilta tummeni ja huomasin että kylä ei ole paljoa muuttunut. Miksi hyvää pitäisikään muuttaa. Nivala on nasta paikka! Puolikuu-niminen ravintola oli kyllä vaihtanut nimeään. Karaoke-Timppa ei.

Veto oli taas puolilta öin. Nyt ei jäänyt mitään hampaankoloon, vaan hoidettiin keikka 110 lasissa, kuten aktin kuuluukin. Uusi hieno t-paitakin meni niin hikiseksi, että ei meinannut lähteä päältä ollenkaan. Jengi oli taas kerran hienosti mukana alusta asti, ja on aina kuin olisi kotiin tullut. Olenkohan jotain 30 keikkaa siellä soittanut, arviolta. Saukki oli ekaa kertaa meidän bändissä Puustellissa, Leku tokaa. Uusiutumista, mään! Kiitos, Nivala!

Loppuillasta nahisteltiin lähtöaikatauluista (minä en pidä aamuherätyksistä, koska en saa keikan jälkeen unta helpolla), mutta sovussa. Ruodasin vielä salaa kamoja nippuun illalla, koska ajattelin että siten saan nukkua vartin lisää. Sitten kuuntelin luureilla Thrillsiä ja Beach Boysia ja puoli kuudelta kai uni tuli. Herätys oli 9:00.

Yllättävän nopsaan 500+ km meni, kun ajattelin kotona palkita itseni kunnon päikkäreillä. Boitsu veteli unta pikku bollaan, kun kannoin kamoja hiiren hiljaa sisään. Menin samaan asentoon ja nukuin iltaysille. Kotona. Vappuaattona. Mulle vappu on sinänsä yks hailee..

Hanko; Makasiini 220406

Arto The Comeback, Part 1. Niinkuin nokkelimmat olivat tietoja ja tietolähteitä yhdistelemällä saaneetkin selville oli Hangossa rummuissa Arto, Hän teki keikan mittaisen cameon heti ensimmäisen Samulillisen tuotantokauden alkupäässä. Saukki näet oli sitoutunut toisaalle, vissiin Ämmänsaareen. Jos edelläoleva kuulostaa sekavalta, sitä oli reissummekin, kuten aina, mutta selvittiin..

Lähettiin vasta klo 17, kun demoilin koko päivän ja lopulta meinasi jo tulla kiire. Nyt oli hyvä auto, kiitos Pekka, suosittelemme lämmöllä; Easyrent, kilpailukykyiset hinnat ja huolto pelaa! Myös pienemmällä omavastuuosuudella! Mun piti vielä koukata pari piuhaa, ja lähdin Hondalla perään. Pojat odottivat sitten kiltisti Hangossa. Roudattiin.

Mesta oli huikea luola, liikkuvaa valoa ja kaikkea kivaa, ja aavistelimme mukavan vedon olevan edessä, vaikka kilpailuakin oli. Muska naapurissa. Kaupunki näytti kyllä aika hiljaiselta, hyvät safkat. Häät ja kaikkea kivaa. Ihan nopeasti vaan syötiin, ei kuokittu.

B+B-tyyppinen majoitus oli ok, mutta aivan v-tun kylmä. Palelin pari tuntia peiton alla pimeässä ja sitten soitille. Katsottiin matkalla miten naapurissa olisi ryhmää ja sieltähän meidät häädettiin oikein vahtimestarin toimesta. "Missae yökerhossä Sinae olet ennän säänu öllä täkki paeaellae?" Mieleeni muistui vanha taistoo kerran Lahdesta, mutta en nyt viitsi sitä alkaa erittelemään. Me mentiin, kun pyydettiin poistumaan. Jätin tilaamani ja maksamani kahvin juomatta. Oikeassahan portimo oli, mutta me vaan kuikuiltiin, eikä tarkoituskaan ollut jäädä. "Kyllä täkki ön silti päntävä närikän!!" Anteeksi, me julumat konnat..

Noh, saimme sitten tietty rangaistuksen ylimielisyydestämme (kuten asiaan kuuluukin!) kun astelimme Makasiinin lavalle. Katoimme, että kivasti ryhmää ja jengi hyvin valmiiksi lavan edessä, yes! Rok! Kun kello kumahti puoliyön, eli showtime katosi hyvä osa jengiä (iiso polttariseurue, that is/was) kuintaikaiskusta tuhkimotarinassa ikään. Ja nyt kun oikein muistelen, niin juuri kun lavalle kävelimme, lauloi värisevä, hopeainen ääni Porista Levottomasta Tuhkimosta, mutta se tuli levyltä. Se oli enne, Se oli merkki. Levottomat katosivat yöhön, mutta heillä oli varmaan sovittu aikataulu..

Näin soittomme kajhtaessa syntyi lavan eteen tyhjö, joka hämmensi kaikkia (myös meitä) sen verran, että luulimme jo hetken koko keikan menevän ns. vituralleen. Onneksi otimme kuin otimmekin tilanteen haltuun hetimiten, ja hauskaa kyllä, kyseinen bolterabendgruppekin palasi harharetkeltään sitten ennen pitkää. Niin käy lopulta aina. You can´t keep a good band daun!

Tokan setin aikana oli jo erittäin hyvä hullabaloo päällä ja hehkuimme tyytyväisyyttämme, emmekä syyttämme. Olimme ottaneet ns. työvoiton. Vartottiin vähän aikaa ja ruvettiin roudaamaan. Harmiteltiin, kun Ässät oli hävinnyt. Kunnia Kerholle, ja Favoriinille kans. Se ei halunnut ratkaista tyhmällä virheellään ottelua, vaan koko sarjan..

Asiaan! Olin sitten saada hjärtslaagin, kun huomasin PA:ta purkaessa, että subwoofer ei ollut ollut kytkettynä ollenkaan. Luulisi, että soundchekissä olisi korvat päällä, mutta ei näköjään. Tai Leksalla oli, hän kaipaili bassoa lisää koko ajan. Mutta ei se kai sitten niin ohkaselta kuulostanut. Ja onneksi lava oli hyvin nurkassa, jotenka äänet saivat tavallaan luonnollista kaikupohjaa. Oma moka, siis minun. Virheen tekijä käsi ylös. Mutta enskerralla pannaan subbari mukaan, kun siitä on maksettukin. Jos nyt, Veka, luet tämän, niin voit vähentää laskusta vähän, jooko?

Kommeluksista huolimatta nasta paikka, nasta keikka, kiva vetää! Sitten B+B:hen palelemaan ja aamulla varhain kotia kohti. Hangosta on hyvä ja suora tie. Ja hienot tuulimyllyt, 4 kpl. Jotenkin ne vertautuivat harhaisessa mielessäni neljään ratsumieheen.. Tuulimylly, Nyt!

(Latojan Huomio:. Kirjoittaja kärsii ajoittaisesta sanasokeudesta ja hänellä on taipumusta eläytyä työstettävään materiaaliin. Tätä ei ole kuitenkaan pidettävä erityisen vaarallisena, eikä siten syytä jatkotoimenpiteisiin ole. Tautologiallaan hän saattaa saattaa itsensä toisinaan hullunkurisiin tilanteisiin, mutta asianmukaisella kahvituksella ja sopivilla harjoitteilla olotila pysyy yleensä siedettävänä.)

Kokkola; Seurahuone 140406

Oli pitkäperjantai ja olimme matkalla Kokkolaan. Miten tämä tuntui niin tutullta. Deja vu? Ei, vaan kevät. Tänään se on tullut. Näin päättelin, kun käänsin jo edellissäiltanapakatun auton nokan kohden karleby:tä. Matka ei ole sen lyhyempi Treenkään kautta. Ja minä törppö erehdyin vielä ohitustielle, joka jo vuosi sitten matkalla Vaasaan oli osoittanut vetokykynsä. Siellä ei ollut vuoteen tapahtunut juuri mitään, sama työmaa auki. No, ei kiirettä, olin aikataulussa.

Noukin Saukin, eli Samulin Ylöjärven Shellilltä, missä hän odotti edellisen illan Poutahaukat-showsta selvinneenä. Eka matkakeikka uuden rumpalin kanssa. Kuulisimme molemmat uusia juttuja. Lexa saapui hiukan jälkijunassa teknisistä syistä viehättävän seuralaisensa kanssa.

Matka taittuikin nopsan tuntuisesti, mutta kello oli silti jo 19, kun kaarsimme Cornerin eteen väärinpäin parkkiin, vain huomataksemme, että itse soitto olisikin yläkerrassa. Sinne olikin rakennettu oikea pienimuotoinen festivaali aikatauluineen kaikkineen. PA-laitteita oli kaikkialla ja kaikilla oli kova kiire. Oltiin jäljessä aikataulusta, kuulemmma.

Me löimme äkkisektään pienen backlinemme pydeen ja teimme pikaisen soundcheckin. Hyvin jytisi, oli oikein vanhan malliset kanootit yläkertoina ja subbasina ns. ruumisarkut (niiden kantamiseen tarvitsee 4 miestä). Valoja, trusseja langattomia komentolinjoja ym, ym.

Huojentuneina vetäydyimme huoneuksiin ja odotimme, että kello tulisi 01.15. Silloin oli settimme määrä pärähtää käyntiin. Meistä aika myöhään, mutta so wot. Niin mennään kuin on sovittu.

Alkuun näytti siltä, että yleisöstä olisi pulaa, mutta kun soitonryske kiiri Seurahuoneen paljonnähneeseen saliin, huomasimme, että kyllä sitä populaa vaan jostain koloista ryntää musiikkia kohden. Vetelimme taas täydet 5 uutta biisiä, joista "Rantabaariin" tuntui tänään olevan eniten biisejä vielä ennekuulemattomille mieleen. Muu setti olikin kuin murhaa, nimittäin tällä kokoonpanolla oli ensikertaa todellinen "tappamisen" meininki. Odottelu oli ollutkin hyvä asia, se latasi vähän kaikille ylimääräistä adrenaliiniä. Rok, kuten nykyään on tapana sanoa. Olimme sangen tyytyväisiä. Alumiinitähdetkin olivat paikalla, tosin vajaalukuisina.

Loppullasta kuuntelin aamusella laulamiani demoja, ja olin iloinen, kun oivalsin muutaman jutskan, jotka on syytä tehdä toisin. Nukahdin teksti-tv:n huminaan joskus kello kuusi.

Karvia; Villi Riihi 150406

Herätys oli 11.32. Puoliltapäivin oli huone annettava pois teknisistä syistä (siivous) ja niin tehtiinkin. Backline oli äkkiä autossa. Matka kohti Karviaa oli alkamassa. Yritimme viivytellä mahdollisimman paljon, mutta silti olimme jo puoli 4 pelipaikan pihassa. Siellä ei vaikuttanut olevan ketään.

Pikainen puhelinsoitto Vikajärven Veneskoskelle ja muutaman minuutin kuluttua orkesterin tilannut herrasmies olikin availemassa ovia. Oli tulossa Pile-ilta, ainakin mainoksen mukaan. Tutkimme paikkaa, lava olisi pieni, mutta pieniähän mekin.

Tunnissa olimme tehneet tsekin ja lisäksi sovittaneet muutamia suomipop-klassikoita humpaksi. Sovittiin, että jos joku kysyy humppaa, lähtee "Njet Njet" humppakompilla ilman eri komentoa. Varmuudeksi humppasimme vielä "Ace of Spades", koska Saukilla oli Motörhead-paita yllä.

Majoitus oli viihtyisässä Loma-RaiSossa, muutaman kilometrin päässä, ja on aina virkistävää olla erilaisissa paikoissa levolla. Huoneissa ei ollut TV:tä, mutta en olisi kaivannutkaan. Nukuin 2 h ja kävin suihkussa.

Sitten olikin jop keikka-aika, ja ajelimme raitille. Porukka oli ihan okej ja tuli koko ajan lisää. Aloimme vatkata, ja melkein heti alusta oli selvää, että tämä on erilainen ilta. Innokkaimmat jorailivat asiaankuuluvasti mukana suurimpien hittien ajan, mutta muuten ilmassa oli selvä välipäivän maku. Eilen kultaa, tänään hopeinen keikka kultaisten keikkojen ketjuun. Vika on aina esiintyjässä. Soitimme paremmin kuin koskaan, mutta se ei nyt riittänyt. Olisi tarvittu varmaan Mattilan sisaruksia. Hehän ovat kotoisin muutaman kilometrin päästä, annoin kertoa itselleni.

Paikan henkilökunta lohdutteli meitä tyyliin "täälon aina tällasta", mutta hiukan kallella kypärin roudasimme kamat autoon.  Toistan. Vika on aina esiintyjässä.  Yleisö pitää ottaa!!

Uni ei meinannut tulla, mutta lopulta tuli. Sitä ennen tajusin, että tällaisia keikkoja tulee kaikille. Olemme ehkä vain tottuneet liiankin hyvään. Silti harmitti, kun jäi olo, että ei antanut kaikkea, vaan taipui. Se on esiintyjän iso dilemma. Miten voitta itsensä aina. Toisaalta edellisenä yönä kuulemani Edu Kettusen biisi (ilmeisesti uusi) jossa pohdittiin ettei aina tarvitse miettiä koko maailmaa lohdutti. Tulee parempia päiviä, olihan eilenkin! Aina ei voi voittaa. Hangossa taas napsahtaa!!

Lähtö olisi jo 10.30. Olimme valmiita pääsiäisen viettoon. Heitin Saukin Ylöjärvelle ja ajoin Hesaan. Neste Linnatuulessa onnistuin vielä rikkomaan startin vuorapakusta ja ystävällinen henkilökunta jeesasi minua tuupaten. Toinen startti vuoden sisään. Hmm.

Kotona boitsu nousi juuri päikkäreiltä kun raahauduin sisään. Sain kuulla olevani "isi!". Tuntui aika hitsin hyvältä!!

Vantaa; Piilopaikka 080406

Hakunila on paljon viimeviikkoista Pähkistä tutumpi lähiö, olenhan varttunut nuorukaiseksi Kondekassa, joka on vain kiveniskun päässä. Piilopaikka oli nimestään huolimatta varsin selkeästi merkitty, ja kun lisäksi Samuli oli ollut edellisessä elämässään siellä keikallakin, oli tie tuttu.

Sää oli harmaa ja sekvensseri kateissa, huomasin, kun ajoin pakumalaattoria kohti kehää. Pikainen tarkennus ja 2 puhelinsoittoa ja valkeni. Olimme unohtaneet sen tohkeissamme Hasseliin. Paikan omistaja tosin juksasi myyneensä sen ohikulkijalle, mutta hetkeä myöhemmin asia selvisi. Olimme huojentuneita. Hakunilaan.

Paikka oli mukavan kokoinen ja roudaus hissillä ja pian olivatkin kamat bydessä ja saatoimme käydä uudet biisit läpi kaiken varalta. Tämähän olisi vasta Samulin toka keikka Puolikuussa. Osasin jopa sanat kohtuullisesti ja sovittiin, että puoliltaöin jatkettaisiin, keikan merkeissä.

Mukava baari-sorina löikin ovaelta vastaan, ja aloitimme soiton vartin yli, koska jengiä tuli kuulemma yhä koko ajan. Poppikengät jalkaan ja soittoa suorittamaan. Valot olivatkin nyt Samulin hallinnassa ja napsahtivat päälle, juuri niinkuin oli sovittu. Asiat alkavat loksahdella, huomasimme. Jengi rantautui joraamaan hetimiten ja uskaltauduimme myös uusien rallien ihmeelliseen ja keikalla aina vähän oudontuntuiseen maailmaan. Niitä oli heti alkusetistä varsin paljon ja se tavallaan muuttaa koko keikan dramaturgiaa hiukan. Lopusta tulee entistä hittipainotteisempi. "Loppukesän viileinä öinä" aiheutti sopivan, toivomamme efektin. Bongasimme tuttuja kasvoja, mukavaa!

Ainoa hiukan normaalista poikkeava asia oli tanssilattian sijainti soittolavan sivussa. Tällöin osa yleisöstä väkisinkin jää hiukan valojen taa, ja välillä täytyi käydä soittelemassa heillekin. Hauskaa vaikutti sielläkin olevan. Hyvä!

Ehkä se aivan kaikkein suurin elämyksellisyys lopulta puuttui sen takia, että viime viikonloppu toi niin paljon uutta itsensä voittamista (ainakin itselleni) kerralla. Tämä ilta jäi väkisinkin tuon muiston varjoon, ikäänkuin hiukan rutiininomaisempana keikkana. 2 keikan kokemuksella rutiinia.. Silti soitimme taatusti "paremmin" kuin Hasselissa, teimme vähemmän mokia.(Samuli: "Tehtiin eri mokat!!)". Ehkä mokat, itsensä peliin asettaminen lopputuloksesta liiemmälti välittäen on juuri se taikasana. Usein paras fiilis jää keikoista jolloin tehdään jotain ihan muuta kuin ollaan sovittu. Nyt mentiin kaavan mukaan. Varmasti koko rahalla, mutta ehkä odottaa itse aina liikaa. "Myrkkyä" kuitenkin tekee aina sen, mitä pitääkin. Siksi se onkin vika biisi. Katselimme hymyssä suin populaa! Silloin jo tunsi olevansa keikalla, ja oman itsensä ulkopuolella!

Roudatessa tuli myös olo, että yleisö oli tyytyväistä, mikä on tärkeintä. Hissin eteen kadulle oli joku laskenut epäilyttävän lammikon ja mietimme kovasti, mistäköhän tuo on tullut. CSI Hakunila ei saapunut paikalle sinä aikana, kun roudasimme lätäkköä väistellen.

Kotiinpäin ajoin Kehä 3:a ja muistin taas Hakkilan mäen kohdalla, kuinka sen harjalta alas valomereen katsottaessa moottoritie voi olla lumoavan kaunis. Tuo on yksi suosikkini maamme maantiemaisemien joukossa. Se on uniikki. Ja minä olen kauneusfriikki. Mutta se on aina katsojan silmässä..

Kuvamatskua ei ole, mutta jonain näinä viikoista kasaan snadin kollaasin, en vielä tiedä mitä ja miten, mutta ihan huvikseni.

Vantaa; Hassel 300306

Pähkinärinne on minulle melkolailla tutkimaton maasto. Tämä Vantaan lähiö ja sen sangen viihtyisä olohuone Hassel oli toimiva Puolikuun uuden elämän alusmaastona. Olimme liikkeellä uusin voimin, Samuli oli ekaa kertaa rummuissa. Värikin oli vaihtunut. Ei enää Peacock Blue Flame, tuo RHCP:nkin suosima sävy, vaan Silver Sparkle, merkiltään Yamaha. Hyvältä näytti.

Tätä kaikkea oli kuitenkin edeltänyt laitteiden haku salaisesta paikasta, joka sijaitsi tällä kertaa Orimattilan opiston parkkiksella. Me teemme lähiökeikoistakin pitkiä kiertueita..

Näitä lähiökeikkojahan näkee artistisilla sivuilla usein väheksyttävän, mutta meille ne ovat hyvä työsarka. On luojan lykky, että pääkaupunkiseudullakin on melko iso verkosto toimivia paikkoja, jotka eivät ole vielä siirtyneet karaoken kurimukseen kokonaan, vaan käyttävät korkeatasoista ohjelmaa, kuten lakiteksti määrittelee yökerhon. Me olimme tänään se korkeatasoinen ohjelma, ja olimmekin.

Paikka löytyi pienen kierroksen jälkeen ja kamat sisään. Samuli osoitti monitaitoisuutensa loihtimalla taustakankaan siten, että sen päälle pystyi vetämään karaoke-skreenin lennosta ja samoin pois. Lexa loihti hienot valot (Ne vaan pitää ens kerralla muistaa laittaa päälle..) ja minä virittelin PA:ta. Näin se homma sujuu kun toimeen tartutaan. Soundcheckissä vielä 5 uutta biisiä läpi, ja hyväksyviä nyökkäyksiä. Kodin kautta takaisin ja biisilistaa bygaamaan. Se vaan pitää muistaa ottaa lavalle..

Eka setti alkoi 23 reikäleipä ja silloin oli vielä seisomapaikkoja jäljellä. Pikku hiljaa tupa kuitenkin täyttyi ja tanssikansa uskalsi heti jalalle. Tytöt tanssivat keskenään. Pienellä rohkaisulla saimme uroitakin mukaan. Ilolla panimme merkille, että uudet biisit putosivat siinä missä vanhat tututkin. Ei ne niin paskoja olekaan, kuin mitä on annettu ymmärtää. Totuus asuu keikoilla..

Ainoastaan "Paljon Enemmän" oli ensi-iltanaan vielä jäykkä. Se vaatii vielä hiomista. Viikko aikaa ja sitten se on siinä. Pieni tauko 45 minsan jälkeen ja sitten lisää. Nyt enemmän vanhoja. Tokaan settiin olivat jo lähialueidenkin diggarit ennättäeet ja varsinkin setin loppuosa meni kuin siivillä. Pieniä mokailuja toki teimme, mutta se kuuluu asiaan. Live on live!

Päätettiin roudata hetikohta ryysiksestä huolimatta, ja saimmekin kamat onnistuneesti autoon. Karaoke oli alkanut ja "Pop-laulajan eläkepäivät / Kukaan ei tarvitse minua enää.." heristivät korvia poistuessamme haleja vastaanottaen. Meillähän oli vielä roudausta, kun oli vain pistokeikka. Sohjoa joka paikassa. Valvoin sitten aamukuuteen, mutta nukahdin kesken "Kovan Lain". Oli aika huono jakso. Kaipaan Lenny Briscoen jämerää hahmoa.

Karjalohja; Päivkumpu Roots-tukikonsertti 010406

Heräsin kun poika hyöri ympärillä, mutta onneksi sain jatkaa unia vielä monta tuntia. Muuten olisin ollut aivan broukken. Se ei olisi ollut mukavaa, koska oli jännitystä ilamssa. Antaisin tänään ensikonserttini sooloartistina. Olin lupautunut moiseen liemeen, kun Bablo, tuo Karjalohjan Joe Cocker soitti ja pyysi talkoisiin Roots-festarin pelastamiseksi. Jos se siitä olisi kiinni, niin kyllä minä kolme varttia seison vaikka päälläni. Onneksi ei ollut siitä kysymys. Laulaisin sitä mitä muutenkin, vain itsekseni. Tarjottiin toki yhtye säestystäkin, mutta ajattelin ihan pokkana ajavani itseni uuteen tilanteeseen aivan huviksen. Jotain uutta kokeillakseni. Se muuten kannatti. Olin kyllä varsin peloissani viikolla etukäteen, kun oli raskas sessioviikko takana ja kaksi keikkaa edessä, jotka molemmat olisivat loikka pallomereen. Mutta löysinkin sitten kuin sattuman iskusta itselleni aikaa ja ennenkaikkea motivaatiota kaivaa artistin itsestäni. Lähinnä vitutuksen kautta, mutta mikäpä olsi parempi motiivi. Näyttäisin niille! Ajellessani pelipaikalle olin jo aivan rauhallinen, koska edellisen päivän onnistuminen oli nostanut tahtotasoa. Kotona vielä otin kitaran naulasta ja treenasin pari uuttavanhaa "N.L.T"-albumilta. Lähinnä sävellajien etsiminen oli työsarkana. Ja sanatkin vielä päätin vetää hatusta, ilman luntteja, koska ne eivät minusta oikein sovi esiintyvälle taiteilijalle. Päiväkummen palloilusali oli festivaalialue, ja PA:ta sielläkin viriteltiin, kun roudasin Vibroluxin ja Telecasterit sisään. Tämä trubaduuri esiintyisi sähköisesti ja seisten. Roolimalli oli kyllä haettu jostain Elvis Costellon LiveAid-tyyppisestä vedosta, mutta stetsonia en sentään plokannut. Paikalla olevat musikantit ihmettelivät kitaroiden määrää (4 kpl), mutta en jaksanut selittää kuinka joka vireellä on oltava varakitara, ainakin uran tässä vaiheessa. Ei viitsi alkaa vaihtaa kieltä tai viritellä kesken keikan. Se on tylsää. Tein tsekin, tai minulla se oli enemmän harjoitus. Sain vetää 14 wee vanhana maailmanensi-iltansa saavan "Kolmas Tähti Oikealta" mikkiin, ja sävellaji tuntui oikealta. Great! Aloin olla jo sinut ajatuksen kanssa, vaikka tiesinkin pelon vielä tulevan. TakaPukuhuone oli oiva paikka treenata lisää. Mulla oli yli tunti aikaa, ja aloin saada sanojakin haltuun. Iso peili ja kaikki. Tästähän olisi teininä varmaan maksanut. Nyt se toi mulle itsevarmuutta. Kyllä tästä selvittäisiin. Pukua päälle vaan ja tennaria jalkaan. Just kun olin menossa lavalle tulivat paikalle Maarit ja Sami, ja pakko myöntää että silloin jännitys iski. Nuo legendat kuulisivat ensikonserttini. No en onneksi ehtinyt kelata asiaa, mutta tuntui jotenkin samalta, kuin vuonna 1979, kun Mikko Alatalo seurasi Belsen-yhtyeemme toista julkista esiintymistä. Mikon jalka oli kuulemma käynyt musiikin tahdissa, ja se vapautti silloin. Nuoruudenidoliensa edessä esiintymisessä on aina omat mystiset muistia ja mieltä hämärtävät mustat aukkona. Mitä, minä osana samaa avaruutta.. Asiaan. Minä spiikkasin Bablon spiikkaamaan minut sisään ja kohta vedinkin jo tuota tsekissä toiminutta "3. Staria". Yleisöä oli kyllä varsin vähän, ja he sijaitsivat melkolailla salin toisessa päässä toimivalla anniskelualueella. Kuitenkin vastaanotto oli niin lämmin, että parin biisin kipsailun jälkeen aloin jo nauttia bändittömyyden suomasta vapaudesta tehdä snadeja sen hetken sovituksia, stoppeja ja hidastuksia. Kuten asiaan kuuluukin. Uskaltauduin vetämään myös "Kitara Pois", jota en ollut laulanut yli 10 vuoteen ja vaikka improvisoinkin osan sanoista, niin hyvin kait sekin toimi. Lopulta huomasin että soittoaikani oli jo lopussa ja olin vasta vetänyt puolet suunnittelemistani ralleista. Menin sitten loppuun "Makeaa Myrkkyä" lyhyemmän kaavan kautta, normaalimman 9 minuuttisen version asemesta. Time flies when You´re having Fun. Loppuillan keskustelin hyvin vapautuneissa tunnelmissa mm. Simple Minds-yhtyeestä, James Taylorin, David Sandbornin ja Irina Milanin yhteistyöstä, Suomalaisesta musiikista yleensä jne jne. Olin kuin juovuksissa, ilman pisaraakaan, tietysti. Sain kuulla, että maassamme vaikuttaa kaksi eri Swingers-nimistä yhtyettä, kuuntelin Maaritin ja Samin hienon setin loppuosan ja Bablon setin alkuosan ja poistuin pakkasyöhön hirviä väistelemään. Mieltäni lämmitti, kun Arska soitti ja kyseli, miten keikat olivat menneet. Tunsin, että maailmassa on asioita ja ASIOITA. Kotona katselin vielä miten Marion esitti "Tom Tom Tom"in, mutta esitys tuli videolta. Siinä oli energiaa! Mukava ja lämminhenkinen viikonloppu ja festivaali. Tästä on sittenkin hyvä jatkaa!!

Turku, Pyrkivän Urheilutalo 170306

Uusi vuosi, uudet kujeet! Niinhän se on tapana. Tämä vuosi alkoi kuitenkin sikäli vanhoissa merkeissä, että Arto oli vielä kapuloissa. Samuli on sitten tästä eteenpäin. Ei ne mitkään lopettajaiset olleet, eivät ystävyyssuhteet mihinkään katoa. Sitäpaitsi Arto on aina Puolikuun Kunniajäsen. Hän on ollut 18 vuotta tässä bändissä. Hän on ensimmäinen, joka on saavuttanut tämän arvonimen, joka vertautuu lähinnä entisen naapurimaamme Työn Sankaruuteen.

Asiaan. Keikka tapahtui suljetuin ovin kutsuvierastilaisuutena. Meillä oli lämmittelyesiintyjinä Kari Okan Sambaryhmä ja trubaduuri Erkka, vaikka hän lauloi myös mollista. Kyseessä olivat 30-vuotissynttärit. Emme pitäneet juhlapuhetta, mutta "Paljon Onnea Vaan" laulettiin. Synttärisankari oli Jetro ja hänen veljensä oli Jarno. Hmm.. Jetro Tulli ja Jarno Trulli. He ovat epäilemättä kuulleet tuon jo aiemminkin. Onnea vaan, vielä kerran!!

Setit menivät kivasti. Urheilutalo tuo aina mieleen koulujen voimistelusalit ja keikat 25 vuotta sitten. Tällaiset muistot siivittivätkin esitystämme hiukan kipsaantuneen alun jälkeen (Leksan kädessä on kaksi sormea sitova kipsi) ja kaikilla tuntuikin hetikohta olevan mukavaa, paitsi sitten lopulta eräällä herrasmiehellä, joka katsoi poistuessamme aiheelliseksi alkaa vääntää kättä kanssani kysymättä lupaa. No, aina joskus on joku, joka ei ymmärrä miksi alkoholia otetaan. Tai ehkä hän oli muuten vain turhautunut. Me poistuimme Naantaliin, kylpylähotelliin, missä nautimme vielä yö-pizzat ja minä valvoin aamukuuteen kuunnellen Bauhausia ja Joy Divisionia. Post-gig post-punk private party! My Playlist!! Mulla EI ole iPodia, mutta Hi-MD ajaa saman asian, vaikkei toki ole yhtä trendikäs.

Matkalla kotiin hämmästelin kun alkoi lunta tubruttaa halki vuoret maat. Ilmeisesti kevät tekee tuloaan. Pian alkavat oikeat keikat. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Paitsi että kuvia ei nyt ole, kun olivat yksityisbileet!

Ai niin, kansainvälisen käytännön mukaisesti unohdin huoneeni avaimen taskuuni kello 12:00. Se tulee paluupostissa!! Sama pää kesät talvet. Ilmankos nykyään esiinnytäänkin paljon pahvit päissä. Ennen esiinyttiin vain naula päässä, mutta se ei ole enää muotia meilläpäin..

Uusikaupunki 31.12.2005

Uusivuosi, Uusikaupunki. Niinhän se oli suunniteltu. Matkalla oli tavallista enemmän esteitä, mm. kamat, jotka olivat sirotellut pitkin E-Suomea, ja joiden hakemisessa sai käyttää melkoista koordinointikykyä, kurkku (laulajan), joka kieltäytyi antamasta normaalia ääntä, ja vaati lääkärintodistusta, varmuuden vuoksi. Mutta nämä ovat rokkibändin arkea sittenkin.

Keikka olisi viimeine yli kolmeen kuukauteen, ja ilmassa oliki juhlan tuntua, viinipulloja jaeltiin (niitä tarvitseville). Allekirjoittanut tyytyi termariin kiehuvaa vettä ja Panadol Hottiin. Hotelli Lännentien huone 110 oli julistettu lähes äänettömien vyöhykkeeksi.

Keikka alkoi sanotaanko sekavasti, ns. FOH Right pätki, ja meni parin kappaleen verran ennenkuin saimme tilanteen haltuun, siinä sivussa ääniongelma tuntui kovin vähäiseltä. Sitten rokattiin tyyliin verta, hikeä ja kyyneleitä hamaan loppuun. Kiitos kaikille juhlimaan jaksaneille! Henkilökuntakin tanssi mukana, minä näin!

Lopussa rykelmä tanssivia herrasmiehiä kaatui rumpujen päälle ja Arto toimi aivan kuten oikeat rock-rumpalit, hän kaatoi viimeisessä iskussa rumpunsa kuten nuori Aaltonen. Tapauksesta on olemassa hauskaa ja harvinaista turmakameran kuvaa. Sitä odotettavissa "Q/2 RealLifeShow"ssa muutaman ajan kuluttua. Pysykää taajuudella.

Kyllä meitä nauratti takahuoneessa, ja oli valtavan helpottunut olo, kuin kivi olisi pois sydämeltä. Olimme selvinneet silmittömästä talvesta, ääni oli annettu jo etukäteen. Nyt vasta keväällä pakattaisiin kamoja autoon taas. Silloin on jo lämmin, aurinkoa, linnut palaavat kotisuomeen jne.

Aamulla roudattiin ja ajeltiin kuka mihinkin. Sirottelimme kamat takaisin ympäri E-Suomea. Nyt alkaa sitten oikea levynteko. Kunhan ensin pari päivää nukutaan..

3.12 Orimattila

Oli jo pimeää, kun ohjastin valkoisen pakun varastona toimivan rakennuksen eteen. Hämmästys oli suuri, kun astellessani portaita sisään minua tervehti tutunoloinen matala miesääni. Se kuului minun pienessä mielessäni Rikosetsivä T.T. Mikkoselle. Olin jo varma, että minulle luetaan oikeuteni ja minut viedään Pasilan poliisitaloon odottamaan kuulemista. Mutta ei, selvisi että äänilevynteossa ollaan, ja sehän on oikein hyvä ajatus. Häkellykseltäni en edes tajunnut kysyä että etkös sinä lähtenyt viime tiistaina Bosniaan, mutta aina ne parhaat lainit tulevat mieleen viiveellä..

Jos nyt luulette, että olen sekoamassa, se ei (enää) pidä paikkaansa (lääkitystä vain on vaihdettu), mutta uskon että näitäkin sivuja lueskelemalla voitte yhdistää punaiset langat. Hitsvillessä vain tapaa aina mitä yllättävimpiä ihmisiä. Minä otin mun städärin ja nokkakärryt ja katosin Lahteenpäin.

Vihdoin vehkeet oli haettu ja Orkkumattilassa odotti seuraava yllätys. Roudausajankohta oli muuttunut, mutta hetken neuvoteltuamme saimme kamat kasaan Orimattilan UA-kerhon pikkujouluista huolimatta. Roudasimme rosollin ja lanttulooran välissä ja soundcheck tehtiin ennen luumukiisseliä. Muistin jotenkin profetiaaliset sanat, jotka kuulin kerran: "Sä teet koko lopun ikäs keikkoja salaattipöydän vieressä pitserian nurkassa, Sä oot humppaveikko!" Voi olla että sillä että olen käynyt Kullervo Linnan kotona kerran n.20 vuotta sitten on osuutta asiaan. Vai oliskos se Teijo Joutsela joka Humppaveikkoja johti? Nyt pätkii.. Se oli joka tapauksessa silloin kultaisessa nuoruudessa.

Hummppis tai ei oli mesta varsin tiiviisti pakattu klo 23, ja me mentiin lauteille DJ Gornchraleksen spiikatessa, Heti Lipattomat-yhtyeen verrattoman esityksen jälkeen. Se esitys tuli toki levyltä. Meidän keikka oli niin laiv, kuin vain voi, ja yksi ihan parhaista ns. miesmuistiin olikin. Kyllä vedettiin koko rahan edestä, sydämen kyllyydestä jne.. Kiitos kaikille juhlimaan jaksaneille! Henkilökuntakin tanssi mukana, minä näin!

Voi olla, että alkava keikkatauko toi lisäpontta yhtyeen esitykseen, mutta nyt voin sanoa ilman kehuja, että kyllä kulki! Ja sen tuntui kyllä huomaavan yleisökin. Vaikka emme toistuvasti pyydettyä "Älä kiusaa Miestä" soittaneetkaan, oli kaikki tosi hyvin hallussa. Tämä keikka kun olis tullu vedettyä 24-raitaselle, niin olis saanut oivan live-levyn. Pientä turvakameran kuvaa on olemassa, ja editoin sitä pienen palan näytteeksi, jahka väsymykseltäni ehdin.

Keikat, joilta tullaan yöllä kotiin ovat kaikkein raskaimpia, ja niinpä tämä päivä meni ns. ketuille, kuten keikanjälkeiset päivät yleensäkin. Miten sitä on nuorempana jaksanutkaan, kun oli vielä alkoa mukana silloin, vai oliko se juuri siksi? En silti aio enää tehdä vertailevaa tutkimusta, kun olen päivä kerrallaan (trendikkäästi nykyään, näköjään) tottunut keikkailemaan. Alan miehet tietävät, mitä tarkoitan.

Nyt aiomme huilia uudenvuoden keikkaa lukuunottamatta huhtikuulle, ja sitten katsotaan onko meillä yhä tilausta. Nyt juuri näyttää hyvältä, ja siksi tavallaan sääli jäädä lomalle just nyt, mutta puolitoista vuotta on painettu taas ilman hetken henkosta.

Eli SISÄPIIRIssä ei tapahdu mitään toviin, kunhan videokollaashi on liitteeksi naputeltu (alakuviikosta). Teen jossain vaiheessa ns. Välitilinpäätöksen, eli kerron yleisesti kuluneesta yhtyevuodesta, mutta keikkaraporttien muodossa palataan asiaan, ja varsinkin sen vierelle vasta ensi vuoden puolella. Sit on jännää, vaalit ja kaikki, uudet idolsit ja tähtisadetikkuja ja ilotuliteita. Sitä jäämme odottamaan, mutta nyt; Kiitos Orimattila! Se toimi! Kyballa!!

26.11 Jurva

Haa, lunta! Meidän keli! Me on totuttu tähän, mutta ähäkutti, tänä talvena pidetäänkin taukoa yli pimeimmän kaamoksen. Ei mennä Lappiin, eikä muuallekaan, paitsi vielä pari kertaa. Mä taivalsin läpi tuulen ja tuiskun. Matkalla näin ensi kertaa Joulupukin, vai kutsutaanko sitä nykyään santapukiksi.

Jurva tuli vastaan just niinkuin karttaan oli merkattu, vaikka se jo kohta saumoista repeileekin. Ei voinut missata tätä mestaa. Heti vasemmalla. Olin vähän ennen pääjoukkoa ja ehdin ummistaa silmät ennen roudausta. Nopeasti tuo kävi. Pojat pelasivat poolia pizzaa odotellessa, hyvää pizzaa! Minun viime peleistä on jo sen verran aikaa, etten kehtaa haastaa voittajaa.

Mukava mesta oli ja puolilta öin poppi pärähti ryhmälle, jota oli kerääntynyt paikalle varsin mukavasti. Mentiin kahdessa setissä pidemmän kaavan kautta, esitellen kaikkia puoliamme, kun ei olla oltu paikassa keikalla ennen. Olipa oikein pieni tekninen hässäkkä, kitarapiuha pätki, ja se on aina hiukan harmillinen homma, kun pitää etsiä vikaa ja spiikata samaan aikaan, laulusta puhumattakaan. Onneksi Leksa, tuttu salatuista eläimistä, taitaa kokeneena näyttelijänä pientä stand-up komiikkaakin. Kysymys: jos stand-up jatkuu pitkään, onko se silloin stay-up? Kysymys on täysin retorinen, eikä siis sinällään vaadi vastausta.

Leksa siis paikkasi, kun allekirjoittanut sukelteli piuhojensa perässä kuin 17-vuotias Andy McCoy Koiton lavalla ´79. Muuten kaikki sujui tip-top, mutta sehän kuuluukin asiaan, man.
Kun poistuimme lavalta, jäi kitaran vola tietysti auki, tubescreamer päälle ja vaikutelma oli taas hetken kuin Soundgardenin keikan lopussa, mutta sitten pelastimme tilanteen. Kova päivä sai kaipaamansa lopun. Tapahtumasta on olemassa harvinainen videonauhoitekin, mutta tutkimme onko siinä mitään näyttämisen väärtiä. Sinänsä hupaisaa, että ko. kasetti päättyy sanoihin "Onko yleisön joukossa yhtyettä?"

Tästä kaikesta voi ehkä saada hivenen hallitsemattomankin kuvan, mutta se on aivan todenmukainen, tosin unenkaltainen, mutta kuitenkin. Ehkäpä tieto keikkatauosta luo omaa hilpeyttään toimenkuvaamme, mene tiedä.

Ei vainkaa, hyvä keikka se oli, ja hieno meininki, kiitos Jurva, kyllä me tullaan takaisin! Pop on kuin onkin parhaimmillaan juuri silloin, kun se tapahtuu. Ei silloin, kun sitä vain esitetään tapahtuvaksi!

Aamulla sitten naturl roudattiin, ja paketti-auto lähti Lahteen, minä suuntasin suorilta kotio. Matkalla ihastelin kuulemma n. 42 tonnia painavia panssareita. Kukahan muuten saakaan nyt sitten päättää milloin niitä käytetään ja milloinka ei, ja vieläpä missä? Siitäpä on nyt oikein valtakunnallistakin skabaa, kuten siitäkin montako lautasta katetaan ja kenellekä, ja kenellekä ei. On se jotenskin niin hitsin hyvä, että valtakunnassa, kuten näillä sivuillakin keskustelu pysyy kansakunnan hyvinvoinnin kannalta  tärkeissä, oleellisissa asioissa..

Matkalla mietin, miksei kaikki maailman musiikki kuulosta siltä, kuin Pretendersin sinkkukokoelma, mutta ehkä sekin olisi tavallaan tylsää sittenkin. Iltahan se sitten taas oli, ennenkuin olin kiinalaisessa take-awayssä ja lopulta himpessä. Kyllä väsytti, nukahdin, ja sitten heräsin puoliltaöin. Rytmit sekasin. Kuten muutenkin, epäilen. Vahvasti..

12.11 Vimpeli

Matka Vimpeliin alkoi onneksi hyvissä ajoin. Nimittäin jo aika alkumatkasta, heti Lahden jälkeen ilmeni, että auto jonka olimme saaneet oli melkoinen "pommi", ilmeisesti laakerivika oli iskenyt. Rouskutus etupäästä oli sitä luokkaa etä luulimme taipaleen tyssäävän. Pari rauhoittavan puhelun jälkeen matkaa jatkettiin , hiljaa. Huomisaamuksi luvattiin uusi auto paluumatkaa varten. Niin sitten tapahtuikin, ei tosin ihan aamusta.

Perillä olimme vasta iltasella, ja pikaroudaus. Olivat jo soitelleet ja kyselleet tullaanko ollenkaan. Anteeksi, ei johtunut meistä, tällä kertaa..

Ruokaa ja majoitukseen. Harvoin onkaan jokaisella soittajalla oma kerros omakotitalosta käytössä, joten tämä puoli oli hoidettu ensiluokkaisesti. Kiitos! Mietimme kyllä mitä serpentiinitie tarkoittaisi. No, se selvisi, kun ajelimme vuoren huuipulle.Varmaan Pohjanmaan korkein paikka. Maisemat kuin Kainuussa. Kuulkaa korpeimme kuiskintaa..

Keikkapaikka oli tiiviisti pakkautunut Puolikuu-orientoitunutta ryhmää täyteen, ja vedimmekin settimme antaumuksella. Olen ennenkin huomannut, että jos matkalla on hankalaa, tulee keikasta superia, koska silloin on jotain, minkä haluaa unohtaa. Lavalla sitten antaa kaikkensa, että se unohtuisi. Kiitos Vimpeli! Me tullaan uudestaan vielä joskus!

Illalla annoin vielä kertoa itselleni, että jossainpäin Suomea toimii Puolikuu-coverbändi. Se tuntui paitsi ällistyttävältä, myös hauskalta. Jos olette keikalla jossain antakaahan kuulua itsestänne, tulemme tarkastamaan teidät! Jos olette hyviä, teemme teille biisin!

Uni tuli kaiken jälkeen vasta takkatulen sammuttua, ja jatkuikin pitkään, auto ei olisi paikalla kuin vasta ip, joten loikoiltiin urakalla, ja hymyiltiin videokameralle.

4.11 Mäntyharju

Taas tuli uusi paikkakunta keikkakartalle. Mäntymotellin ohi olin ajanut "tuhansia kertoja", mutta nyt kääntyisimme siitä oikealle, ja Olkkari löytyisi Mäntyharjun kskustasta. Kuten löytyikin.

Kamat pystyyn, pizza kainaloon, ja motellille vartoomaan. Puoleltaöin alkaisi popin soitto. Paikalla olikin oikein mukavasti juhlakansaa, ja meininki oli kiitettävä alusta loppuun. Olimme hetkeä ennen sisään astumista päättäneet, että tänään vedetään hyvin, ja niin tehtiinkin. Puolitoista tuntia vain hujahti ohi, ja takahuoneessa vertailtiin tunnelmia vasta jälkeenpäin.

Motellilla puhuttiin vielä uskokaa tai älkää politiikkaa, ja käytiin kiivasta presidenttipeliä. Päättelimme tulemme vielä näkemään kunnon kisat, ja hyvissä uskoin vetäydyin yöpuulle about viideltä. Uni maittoikin puolillepäiviin.

5.11 Vääksy

Kello 13:49 astuimme sisään Olkkariin, ja roudasimme kamat nippuun ja autoon. Huomasimme, että paikalla oli lähestulkoon puolet eilisistä asiakkaista, ja osa vielä juhlatamineissa. Vaikutti vahvasti että jossain oli ollut hipat, jotka jatkuisivat vielä pitkään..

Me poistuimme paikalta, kohti uusia seikkailuita, ja matkalla vaihdatin sammuneen etulyhdyn Mäntyharjun Essolla, jossa sain kyllä harvinaista herkkua: Pyyteetöntä palvelua. Aion pysähtyä vastakin, siksi tympeää on usein kohtelu isommilla asemilla, joita ei huoltamoiksi oikein kai kannattaisikaan kutsua. Kiitos vielä kerran!

Kuuntelin sitten Ganesia loppumatkan, siirtymä ei ollut pitkä, ja sessio jäi kesken. 10/80 on hyvä levy! Matkalla törmäsin ns. "vihreään tuuleen". Tuli vähän sellainen olo, että joku jossain mainostoimistossa on päättänyt hiukan piloillaan ehdottaa tällaista kampanja-avausta, eikä ole enää kehdannut peräytyä, kun tilaaja on siihen tykästynyt. Kai sillä säälipisteitä heruu, mutta en jaksa uskoa niiden voimaan.

Kaprokki Vääksyssä oli samassa paikassa kuin viimeksikin, mutta hämmennys olikin suuri kun tiskin takana olikin tuttuja Kemijärveltä. Ja kyllä, niinkuin vähän uumoilinkin Bat ja Ryyd ovat tekemässä vahvaa kambäkkiä. Olivat Pohjanmaan kiertueella. "Nyt loppus sahti jne.." Ei sen puoleen, tekeehän Hausmyllykin taas keikkoja, ja paljon sellaista mitä kuulemme päivittäin, riippuen toki siitä, mitä TV-kanavaa katsoo ja minkä yhtiön kännykkäliittymöä käyttää.

Kamat saatiin pystyyn miten kuten, ja seurue hajaantui kuka millekin taholle. Itse ostin itselleni lepopaikan motellista, jonka  vihreä  mainos "LLI" pilkotti kuusimetsän siimeksestä. Taisi olla Vesivehmaan puolella. "MOTE"-osa nimestä oli sammutettu. Siisti paikka anyway, ja tarkoitan sanalla siisti nyt sen alkuperäisempää merkitystä.

Keikka oli kaks settiä, ja enksut päälle, venyimme jopa soittamaan "todellisuuden" uusiksi, koska se jäi ekan setin missanneilta kuulematta. Sitten kamat tihkusateessa autoon, yön selkään. Mietin kyllä matkalla olinko tehnyt väärän valinnan, kun Tallukan vihreät valot paloivat vihreänä sateen seassa. Ne eivät sammuisi varmaan koskaan. Olemme me sielläkin olleet keikalla, yli 10 wee sitten. Silloin meitä lämmitteli laulava koira, jonka nimeä en nyt enää muista. Ja tämä on totta!

12.10 Kuopio

Matka Kuopioon ei edelleenkään ole pidempi, kuin viimeksi. Apteekkari oli tutulle paikallaan, ja Puikkari (hotelli) myös. Olikin syytä keksiä jotain pientä uutta kujetta. Päätimme rohkeasti julkituoda uuden laulun "Kaikki Oikeudet Pidätetään", joka vedettiin jo soundchekissä. Koska baari oli jo avoinna yleisölle saimme ablodeja jo äänilaitetarkistuksen yhteydessä. Kiitos!! Tuomaristo antoi luvan esittää laulun ensi kertaa.

Settiin se päätyikin, ja varmaan jääkin, koska vastaanotto oli niin hyvä. Ainakin mainio keikkabiisi, jos ei muuta. Pientä alkuhankaluutta oli, mutta kunhan kitarat saatiin vireeseen kaikki sujui paremman kaavan kautta. Kiitos taas kerran, upteekkari!  Olin kuulemma soittanut hyviä  kitarajuttuja, mutta vaikutelman täytyy johtua siitä, että yhdessä biisissä kitarankaulalla on ns. capo tasto. Se luo kuvaa, että muka tiedettäisiin tarkkaan mitä ollaan tekemässä. Minulla on usein aivan päinvastainen olo, mutta se lienee synnynnäistä.

Loppuilta humahti, hups ja sitten olinkin jo hotlassa. Olin ns. kuolemanväsynyt, ja nukahdin aika pian. Onneksi sain nukkua pitkään, siirtymä ei olisi pitkä.

13.10 Kajaani

Matka oli tosi lyhyt, ja Kajaani edessämme ennenkuin ehdimme kissaa sanoa. Kamatkin autossa jo valmiina, mikä ei ole tavallista. Yleensä aamuroudi on välttämätön, mutta  nyt olisi roudaamaan päässyt vasta klo 19. Silloin oltiin jo Kajaanissa.

Keikkamesta (Balls) oli ottanut bänditoiminnan tarpeet loistavasti huomioon, Lava oli hieno, valot talon puolesta. Pieni PA:kin olisi ollut, mutta laitoimme omat vehkeemme, kun olemme tottuneet niiden soundiin. Kun ne on kerran miksattu, ei tarvitse kuin linjat katsoa.

Hotelliin, ja keikalle. Torstaissa oli hiukan välipäivän maku, eli lisääkin jengiä olisi mahtunut. Mutta paikalla olijat vaikuttivat tyytyväisiltä, etenkin kun venyimme hiukan huvittuneina ohimennen pyydettyyn Ramones-palaan "Blitzkrieg Bop". Olemme muuten soittaneet engelsmanneille joskus pyynnöstä "Anarchy In The UK":n, ilman treeniä, kun kerran ulkomualaiset pyytävät. Sitäpaitsi pieni improvisointi pitää mielen virkeänä..

Erilainen ilta, mutta hauska yhtä kaikki.

14.10 Kuusamo

Kuusamo kutsui, ja tulikin vastaan aamuroudauksen jälkeen. Matka edelleen siedettävissä puitteissa, ja luvassa Oktoberfest. Se olimme me.

Night Club Fiona oli miellyttävästi erilainen paikka, ehkä kesällä eniten edukseen, mutta yhtä kaikki mukava mesta ja kiva henkilökunta. Hotellissa odotellessa kuunetelimme palohälyä, joka johtui tanssibändin savulaitteista. Onneksi meidän ei enää ole pakko käyttää pyrotekniikkaa, kun olemme niin vanhoja, emmekä soita heviä, tai siis metallia.

Fiona oli täynnä tarkkaavaista porukkaa, ja "Kaikki Oikeudet" oli nyt aloitusbiisinä ja toimi loistavasti jo kolmannen keikan varmuudella. Loppuillasta tanssista hurmioitunut miekkonen tuiskahti mikkitelineeni päälle, mutta onneksi olin hereillä, ja väistin. Ei tullut puun takaa..

Aamulla nopea roudaus, Kiitokset Kuusamolle ja saattue halki eikun poikki Suomemme maan. Voitte uskoa, että kotiin oli pitkä matka. Onneksi pääsin tänään lätkämatsiin. Se on parasta vastinetta autoilulle. Ja ihan hyvä, että menee muutama viikko ennen seuraavia rupeamia. Kolmen keikan kiertue alkaa syödä miestä. Ennen oltiin 13, eikä tuntunut missään. Ei aika mennyt koskaan palaa..

Ai, niin matkalla annoin elämäni toisen soolokonsertin, tosin improvisoidun sellaisen. Kerrankin esiintyjä ja yleisö olivat samalla tasolla. Yleisönä oli about 500 variksenpelätintä, eli tilataideteos "Hiljainen Kansa", Kuusamon ja Kajaanin välillä. Tapauksesta on olemassa äärimmäisen harvinainen videotallenne, jonka editoin iloksenne, kunhan kuvaaja-Arska toimittaa nauhan minulle. Nimittäin sitten saatte nauraa.. Ainakin ohikulkijat vaikuttivat hilpeiltä tai sitten se oli kohteliaasti muotoiltua hämmennystä. Hauskaa yhtä kaikki!

"Hullu huitoo pellolla", sen elokuvan nimi on..

7.10 Helsinki

Syistä, joihin en mene tässä laajemmin oli keikka Simonessa melko erilainen Puolikuu-keikka. Yhteen suoritus oli hiukan ylimääräisen adrenaliinin ajama, eikä mitään aivan leppoisaa fiilinkiä ollut esittää. Seistiin kuitenkin jalat tanassa ja soitettiin, ja yleisökin heräsi hetimiten mukavasti joraamaan. Uutta sinkkubiisiä oli treenattu soundcheckissä, mutta ensi-ilta  jäi vielä tältä viikolta. Pitää opetella sanat..

Sitten oli jo ihan kivaakin. Lopun hittiputki toimi, kuten aina. Ylimääräisenä "Hard Days´Night". Vikassa iskussa Arto löi kepit säpäleiksi. Roudaus jätettiin suosiolla seraavan päivään, ja hikisinä  painelimme omiin suuntimme, Arto halusi vielä saunaan, ja tuli luokseni.

Kello tuli sitten kuitenkin jo niin paljon, että se jäi lämmittämmättä. Aamulla hän oli ystävystynyt poikani kanssa. Kahvit juotuamme palasimme roudailemaan. Leksa oli ollut silakkamarkkinoilla. Tekisi mieleni virittää Veikko Lavin maanmainio laulu "hyväkala, savukala, kapakala, makupala jne," mutta antaa nyt olla.

Takaisin kotiin, väsyttää. Saan toivottavasti kohta hyvien unien päästä kiinni, vaikka vasta ip onkin. Hohhoijaa!!

 Sori, ei ole videomatskua. Ens reissulta on taas, lupaan sen!

5.10 Helsinki

Olimme keikalla historiallisessa paikassa, enkä tarkoita nyt vain Espan puistikkoa, Eikan pumppua tahi mitään sellaista, vaan soitimme ensi kertaa bändin historiassa keikan samassa korttelissa, missä yhtyeen ensimmäinen varsinainen treenikämppä sijaitsi.

Aloitimme vakavammat treenimme nimittäin aivan kulman takana Si, Reinosta. Savoy-teatterin lavalla. Se oli aikaa kun treenikämpällämme kävi konseroimassa kuuluisia artisteja, Paula Koivuniemi, Jukka Tolonen, Albert Järvinen, The Nits jne. Nykyään ovat ajat muuttuneet, treenaamme soundtsekeissä tai milloin missäkin, akustisesti, miten milloinkin. Nyt käytiin läpi uutta sinkkua "Kaikki Oikeudet Pidätetään", ja päätimme että ennen ensi viikon loppua se päräytetään jossain livenä.

Itse keikka oli jo kymmeneltä, ja paikalla oli runsaasti sopivassa hutikassa olevaa porukkaa. Myös joku, jolle soittamamme musa ei käynyt, mutta hetken neuvoteltuamme pääsimme toivoakseni sopuun. Muuten tanssijalka oli herkässä, ja varsin mukavissa tunnelmissa veimme settimme loppuun asti.

Aivan snadia rustottumaa oli puolentoista viikon soittamattomuus settiin tehnyt, mutta niin on usein, kun osa yhtyettä matkaa toiselta puolelta maapalloa juuri ennen keikkaa. Mikä sinänsä tapahtuu meidän vaatimattomissa ympyröissämme tosi harvoin.

Ilta päättyyi mukavasti, kun kävelin autolle jostain soittoruokalasta kuului jazz-versio vanhasta "Tequila":sta. Arvatenkin levyltä, mutta silti tuli fiilis kuin olisi jossain Eurooppalaisessa suurkaupungissa. Kotimatkalla näin katusoittajan haitareineen ja ilmeisen asunnottoman miekkosen muovikasseineen. Fiilinki ei jälkimmäisen näyn jälkeen ollut enää ihan niin hyvä. Tunsin itseni kohtuuttoman etuoikeutetuksi.. Tequila ei soinutkaan kaikuna, vaan hävisi johonkin uuden, uljaan lasi-kiasma-lisärakennus-sanomatalon sisäänrakennetuun sineen. Tavoittamatta kuitenkaan aidolle bluesille ominaista elämänmakuista sanomaa.

Kotona katselin Ramonesia luurit päässä, ja nukahdin muutamaksi tunniksi. Olin väsynyt jo valmiiksi..

23.9 Vuokatti

Vuokatti Katinkulta on kuuluisa "Back to the Sixties"-bileistään. Tänä iltana olisi kyllä tarjolla hivenen ajankohtaisempaakin meininkiä. Keikkapaikkana olisi yläkerran yökerho, joka olikin miellyttävästi renoveenattu sitten viime talvisen visiittimme. Mm. esiintymislava oli nyt meitä kolmea ajetellen just sopivan kokoinen. Great.

Tätä ennen olimme tietenkin istuneet autoissa tuollaiset 8 tuntia, ja se on kyllä näiden pohjoiskeikkojen varjompi puoli. Välillä pitää suunnilleen opetella kävelemään uudestaan, jos ei pidä sopivin välimatkoin taukoja. Olen ajanut kerran 18 tuntia kahden pysäyksen taktiikalla, mutta en suosittele sitä kenellekään..

Keikkaa odotellessa katselin Babloa tv:stä ja lisäksi imagostaan ei niin kauhean tarkkaa kokoomuspoliitikkoa, joka on tunnettu tekstiviestisuhteistaan ja siitä että hän lupasi paljon mitaleita yleisurheilun MM-kisoista. Olenko kertonut mitä tapahtui kerran Turussa, kun ko. miekkonen oli meidän keikallamme seuraa etsimässä. En kai, mutta kerrottakoon se joskus toiste..

Keikka alkoi puolilta öin ja kaikki oli mukavasti, pariskunnat olivat heti alusta mukana, ja viime viikonloppuna kokemamme hiukan apaattiset fiilarit olivat kuin tipotiessään. Oltiin taas sorvin ääressä, back to the business!

Tokan setin loppupuolella olimme sekä me että yleisö antaneet ns. kaikkemme, ja saatoimmekin hyvillä mielin vetäytyä hyvin ansaitulle levolle. Uni tuli kuin itsestään. En ehtinyt edes tv:tä avata. Hienot olosuhteet. Suosittelen! Tunsimme itsemme maailmankartalle palanneiksi, vaikka emme takahuoneessa sijainneesta kohokuvakartasta itseämme osanneetkaan löytää.

24.9 Rovaniemi

Puolilta päivin oltiin ylhänä ja laittauduttiin tienpäälle, matkaakaan ei olisi kuin 300, joten eiliseen verraten piece of cake. Sitä paitsi Roi on aina kiva city. Pohjolan Pariisi!

Saattue pujotteli pororyhmittymien halki, ja loppuiltapäivästä Jätkänkynttilä näkyikin. Se ääneen lausuttuna herättää aina ryhmässämme hiukan hymyilyä. Suomenkieli on niin hauska asia, kun sanoja painottamalla saa aikaan eri merkityksiä. Kokeilkaapa vaikka!

Irish Times oli kuin osa vihreää saareketta, kuin jonkun olohuone. Se oli tarkoituskin, ja se että soittaisimme hiljaa. Soundcheckissä okejtimme vallitsevan volumen juuri sopivaksi. Olemme maailman hiljaisin kovaääninen yhtye. Me huudamme hiljaa. Tai kuiskaamme lujaa, aivan miten asiaa haluaa kuunnella.

Puoli kakstoista oli olohuone täys, ja me aloimme varsin hurmoksellisen settimme. Näimme ja todistimme sukupolvien ja -puolien toisiensa kohtaamisia, siis tanssilattialla, joka tosin oli yhtä pitkä kuin leveä, eli ei kovin suuri ja aika improvisoitu. Pientä improvisointia oli kuultavissa myös yhtyeen esityksessä, mutta muuten sointi oli kohdallaan, kuulemma. Ehkä ei kannattaisi katsella Tommi Läntisen (ONNEA!) ja Foo Fightersin (Vuoden NeilYoungLuvvers-kerhon erityismaininta) esiintymisiä tv:stä juuri ennen omiaan. Toisaalta esiintyjän tehtävä onkin viihdyttää yleisöä..

Anyway, jengi tuntui tykkäävän paitsi näkemästään, myös kuulemastaan. Rovaniemi on aina nasta mesta, Kiitos meiningistä! Vähän harmitti kun uumoiltu Dingo jäi kokematta, he kun olivat naapurikuppilassa. Setit osuvat, tua noi, aina samoille kellonlyömille.

Aamuvarhaisella, eli puoli 12 oltiin ruodailemassa, ja se kävikin kuin tanssi, lava kun oli aivan oven vieressä. Kerrankin. Lähtökahvit ja kolonna oli valmis halkomaan taas kerran tämän maan. Mielessäni soi koko matkan  22-Pistepirkon "Birdy", joka sattui radiosta. Se kuulosti jotenkin nostalgiselta. Ysäriä, ilman jysäriä!

Olimme Hesassa just saman vuorokauden puolella, ja sitten petiin. Nukuin kellon ympäri, ja tämä on totta! Pientä kuvaa liikkuvaa, kunhan ehdin editoida, eli palataans!

16.9. Mikkeli

Mikkeli on kaupunki, josta periaatteessa yhtyeen vakavampi keikkailu alkoi joskus aikojen alussa. Silti sieltä vain löytyy uusia keikkamestoja. Nyt oli kyseessä Pelimanni.

Paikkaa etsittiin kuten sanonta kuuluu kissojen ja koirien kanssa, kysyttiinpä välillä Hotelli Varsavuoren ovenpielessä seisovalta puu-ukolta tietä. Ei tiennyt. Toivottavasti tallentava kameravalvonta ei päädy yleiseen levitykseen, sen verran hassua toimintamme suljetun hotellin pihalla oli. Puupäitä olimme kaikki tyynni.

No, Pelimanni löytyi ja ei kun kamat sisään ja pystyyn. Ja Nuijamieheen loikoilemaan. Soitto alkaisi jo 22 ja olisi levitettävä kolmeksi setiksi. Lyhyiksi sykäyksiksi. Aavistelimme jo pahaa, kun paikka vaikutti hiukan syrjäiseltä. Josko Puolikuu-fanaatikot löytäisivät paikalle.

Mitä vielä, 22 reikäleipä paikka oli turvoksissa kuin sillitynnyri, ja soitot alkoivat. Näimmepä lyhyen ajan sisään jo toisen alkuperäisen Puolikuu-paidan vuodelta ´93. Hyvin oli säilynyt! Ei ollut joutunut matonkuteeksi. GREAT!

Mehän vedeltiin naama virneessä 3 settiä ja enkat päälle. Oli jo pakko turvautua toistoon, mitä emme normaalisti tee, mutta kun meno oli niin villiä. Kyllä oli mukava kuulla että pian uudestaan, toivottavasti kuitenkaan ei liian pian, sillä pölyn on parempi antaa laskeutua.

Yöllä hotellihuoneessa mutustin pizzanjämiä ja katselin yöchattiä, kun TV:n ääni ei kuulunut. Olisin mieluusti kuunnellut yöradiota, mutta sitten toiste. Uni tuli huonosti.

17.9. Ruukki

Aamu tulee aina liian nopeasti meille yö-ihmisille, mutta nyt oli kuin ei olisi nukkunut lainkaan.
Pakko silti ajella eiliselle rikospaikalle ja kerätä lastut ja lavasteet sirpaleiden joukosta autoon. Melko mukavasti tuo kuitenkin sujui,  kun paikalla oli hyvä fiilis.

Ajomatka oli aika pitkä, ja tuntuikin loputtomalta. Välillä saattue pysähtyi DEX-Viihteen edustavissa tiloissa kahveella, ja Seppo tarjosi omin avuin kasvatettuja tomaatteja ja pieniä piirakoita. Kun ajatte nelostietä ja Putaan yläpuolella lukee "Peeninki" ette käänny sinne, vaan päinvastoin ja olette Viihteen, tuon Suomen pop-päämajan pihassa, eli pyhätössä. Kyltissä lukee "Tilasiemen", mutta en tiedä, mihin se viittaa.

Ruukissa olikin sitten jätetty majoitus ns. hunninkolle, kuten arvata saattaa. Vika ei ollut paikan eikä sisäänostajan, vaan erään nimeltämainitsemattoman tahon, joka edusti meitä hetken, ei enää. Sen takaan!

Kyllä matkamiehelle aina kuitenkin koti järjestyy, vaikka sitten kauempaakin. Sen verran on puhelahjoja tullut, enkä tarkoita nyt niinsanottua "reisimajoitusta", johon jotkut yhtyeet ovat turvautuneet kuluja säästääkseen.

Kamat pystyyn nurkkaan, lavaa ei ollut, mutta kyllä popin soitto käy katutasostakin. Se pieni henkinen, korokkeen suoma yliote yleisöstä on kuitenkin hitusen vaikeampi taikoa. Pakko myöntää, että itse keikka ei lukeudu aivan yhtyeen kirkkaimpiin saavutuksiin. No eilistä olisikin ollut hankala ylittää. Sanotaan että hopeinen keikka kultaisten keikkojen ketjuun. Aina ei voi voittaa. Ehkä vain oli kasautunut liikaa huonoa säätöä yhdelle päivälle.

Onneksi paikalla oli kuitenkin riittävästi Puolikuu-orientuneita henkilöitä, eli tyttöjä jotka jaksoivat jorata alusta loppuun. Minä olin vähän kipsissä, enkä osannut oikein seurata käsikirjoitusta, saati nousta sen yläpuolelle. Esiintyjää se on sittenkin aina syyttäminen, ei yleisöä. Anteeksi paikoitellen luokaton suoritus Teille jotka olitte puolellamme, vaikka suuri osa jengistä oli ihan pihalla. Yhtyeen nimi ei ole "Paskoja Vihanneksia". Lopulta autonvalot halkoivat öistä Pohjanmaata.

Aamulla sit roudattiin ja ajeltiin kotiin. Suomi on kyllä suuri maa..

Ps. Ehkä vain sittenkin odotimme ihan vähän liikaa, kun viime kerta Ruukissa oli kuin juhlaa, ja poiki biisinkin. Rantabaari on sieltä peräisin, mutta ymmärrätte tämän, kunhan albumi lopulta ilmestyy! Turvakameran kuvaa tältäkin matkalta on, mutta editointi ottaa hiukan aikaa..

10.9 Kokkola

Kylläpä matka Kokkolaan olikin pitkä. Olimme liikkeellä jo aamuvarhaisella, mutta emme yhtään liian aikaisin. Matka onneksi sujui kommelluksitta. Saattue pysyi hyvin muodostelmassa. Perillä ihan nopea lepo, ja roudaus.

Lava oli just hyvän kokoinen kolmelle aikuiselle äijälle, joista osa kuitenkin poukkoilee ympäriinsä, kuin nuori Wilko Johnson. Soundcheck sujui mukavasti ja kaikki oli rauhallista, ruokakin erinomaista.

Keikka oli varttia vailla puolen yön, eli säälliseen aikaan. Mukavaa, kun soitto ainakin alkaa sen vuorokauden puolella, kun mainoksissa lukee. Kivasti olikin biletyshenkistä jengiä jo het alusta lähtien, vaikka olimme olleet hieman huolissame Karlebyn kostosta. Tämä kun oli historiamme eka keikka kaupungissa, ilman että kokoonpanossa on ainuttakaan syntyperäistä keskipohjalaista. Ei tullut pyyhkeitä, onneksi omat oli varattu mukaan. Kiitos Kokkola, taas kerran. Oli hieno vetää innostuneelle yleisölle!

Setti oli kuin hetkessä ohi, ja saatoimme vain katsella ihmispaljoutta, ja päätimme jättää laajemmat purkutoimet aamuksi. Koti-ikävä iski Artoon, ja tämä säntäsi vielä yöjunaan.

Aamulla ihmettelimme rikottujen lasien määrää tanssisalin lattialla. Roudasimme ja livahdimme matkoihimme. Helsinki oli jo hämärä, kun sen saavutimme, ja pimeä kun kurvasin kotiin. Olin niin väsynyt. Nukahdin heti.

2.9 Mynämäki

Pitäjänmäen pop-tehtaan piha oli täynnä keikalle lähteviä autoja. Kuka lähti mykkäelokuva-festivaaleja säestämään, kuka Somerolle. Me Mynikselle. Agents-miehet Hessu ja Lalli varoittelivat ettei kannata jäädä kuukaudeksi. Se oli varmaan jotain sisäpiiriä, jota en ymmärtänyt, mutta pidän arvoituksista.

Mynämäki oli yhä samalla paikalla Turun yläpuolella, matkalla Laitilaan. Roudausapu oli täsmällinen, kuten aina, ja kamat olivat tokassa kerroksessa tuossa tuokiossa. Makkarakeitto porisi, ja kaikki näytti hyvältä.

Majoitus oli muutaman kilometrin taajaman ulkopuolella, ja vaikka paikka on tuttu, ajan joka kerta ohi.. Löytyi se sitten yhdellä u-käännöksellä.

Lepoa ja keikalle. Porukka oli mukavasti mukana jo alusta. Syntyi vaikutelma että "Hän on täällä tänään", jonka paikkaa tuntevat ymmärtävät. Se kuuluu asiaan. Kiitos taas kerran, kuulemma viidennen!

Lopulta ilta oli ohi ja palailimme majapaikkaan. Uni tuli tosi pian.

3.9. Nurmijärvi

Päivä alkoi huonosti. Videokamera putosi tiehen, ja se on nyt ns tuhannen p....n päreinä. Ei hyvä! Tietyssä vihassa roudaus oli vapauttava tapahtuma, ja sitten olikin aika lähteä kotia päin, tai ainakin Nurmikselle. Wenla olisi yhtä tuttu paikka kuin Mynis.

Matka sujui onneksi kommelluksitta, yhden pysäyksen taktiikalla. Aikataulu piti loistavasti ja hissi on korvaamaton apu tokaan kerrokseen laatikoita saatellessa. Treenailimme uusia biisejä soundcheckissä ja niihin palataan piakkoin. Soitin pojille aivan uutta laulua "Loppukesän viileinä öinä", ja mietimme olisiko sana "loppukesä" korvattava ilmauksella "alkusyksy". Ehkä ei kuitenkaan.

Kotona käymään ja puoliksi öiksi takaisin settiin. Juhlakansaa olikin pivin pimein, ja setti sujui mukavasti. Hyvä että ihmiset osaavat yhä bilettää, kun soitetaan muutakin kuin hiphoppia. Tai siis sitähän ei soiteta ollenkaan. Ainakaan me emme.

Roudaus oli hankalaa, kun ihmismassaa oli liikenteessä. Apulaiselle olisi ollut kyllä käyttöä. Saamiemme kiitosten määrästä voisi päätellä illan olleen onnistuneen.

Aina kun kamat on saatu takaisin varastoon iskee väsy ja sanoinkuvaamaton rauha. Viikon työt on tehty. Nyt on minun viikonloppuni. Lyhyt tosin.. Sori, ei kuvia tai videota syystä jonka jo kerroin tuossa alussa..

27.8 Orimattila

Orimattila on pieni kaupunki Lahden, Suomen Chicagon kupeessa. Se on kuuluisa esim Riitta Väisäsestä ja Kantrihumppafestivaalista. Mutta Kehräämöstä en ollut kuullutkaan. Saati että olisin joskus esiintynyt sellaisessa.

Paikka osoittautui vanhaksi tehdasrakennukseksi, jonka uumenista löytyi myös toimiva tanssisali, 3 kerroksesta. Onneksi myös talon ainoa tavarahissi oli toiminnassa, sillä rakennuksen remontointi oli vielä joltiseltaan vaiheessa.

Sali oli iso kuin mikä, ja tunsimme itsemme hiukan mikkihiiriksi lilliputtikokoisine laitteinemme. Täällä olisivat vanhanaikaiset, tilaa ja lihasvoimia kuluttavat isot PA-laitteet oikeassa ympäristössä. Mutta pärjäsimme kyllä hyvin omillammekin. Tarkoitushan ei ole kuitenkaan ylittää ihmisten kipukynnystä äänenpaineella, vaan tanssituttaa heitä.

Koodi-aikana puoli yhdeltätoista oli paikalle kokoontunut tarpeeksi väkeä, ja juhlat saatoivat alkaa. Hiukan olimme alkusetistä unessa, mutta onneksi soitamme pitkään. Kaikki ehtivät mukavasti mukaan, hitaimmatkin.

Tokan setin aikana koettiin jo aivan oikeaa hurmosta, kun veivailimme tällä kertaa oikeinpäin olevaa biisilistaa hittipainotteiseen loppuun. Kaikki sujui mukavasti ja yleisö oli selvästi puolellamme. Se on aina miellytävän näköistä ja kuuloista.

Tämä oli tanssisali, ja valomerkki tuli jo puoli yksi. Ilta oli ohi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, ja ennenkuin huomasimmekaan olivat kamat autossa, ja saattue matkalla kotiHelsinkiin, lähelle Espoota.

Illan kruunasi kuitenkin kun ajelin kaikessa rauhassa vanhaa Lahdentietä, ja kuuntelin pahaa-aavistamatta Bob Dylanin laulua "Stuck Inside the Mobile with Memphis Blues Again". Näin pimeällä tiellä varoituskolmion, ja heti sen perässä hylätyn, ilmeisesti piiputtaneen Limousinen, aivan oikean 8 metrisen, valkoisen. Enpä todellakaan jäänyt kyselemään tarvitsiko moisen auton vuokrannut seurue mahdollisesti apua. Tällaista ei yleensä näe kuin ameriikkalaisissa elokuvissa.

Helsingissä satoi, ja se tuoksui raikkaalta. Siellä missä minä asun ei ole limusiineja.

19.8. Helsinki

Niin paljon kuin olen Helsingin Asema-aukiolla elämääni viettänytkin , se on nykyään muuttunut melkoisesti. Mikonkatukin on lähes yksi iso terassi, ja siinä mistä bussit ennen lähtivät pelattiin kuulemma lentopalloa..

Näissä juhlavissa puitteissa roudasimme kamat sisään On The Rocksiin, ja yllätys oli melkoinen kun paikalla oli apukantajakin. Vielä suurempi yllätys, että hän oli Anssi, vanha luotettava roudarimme. Hernehiä, nyt olisimme hyvissä ja vahvoissa käsissä!

Roxyn lava on kuulemma "puolikuun" muotoinen, ja juuri sopiva meille. Hieno PA, kunnon monitoorit, ja valoa ja energiaa kuin pienehkössä Danny-Showssa. Eli enemmän kuin monessa keskisuuressa kylässä.. Soundcheck meni vanhoja muistellessa, miksaaja Jusa näet oli aikanaan luottomiksaajamme. On vanha jengi koossa taas! Jusa kertoili Laman kiertueesta, ja kaikkea muuta mukavaa. Totesimme, että olemme syntyneet samana päivänä, tosin eri vuonna.

Roxy on ainoa tietämäni keikkapaikka, jossa sovitun ruokailun saa käydä syömässä talon piikkiin myös seuraavalla viikolla. In some places we have this thing called Reilu Meininki!

Setin aika oli 23.00, ja se oli ehkä sittenkin hiukan aikaisin, koska porukkaa vasta valui mestoille. Kesän viimeinen terassivknlpp, nääs! Noh, pääasia, että lopulta tulivat. Olihan kunniaksemme järjestetty oikein ilotulituskin. Oli muuten mahtava vetää, kun oli hyvät kuuntelut ja jytisi, ihan eri tavalla kuin omilla pienillä kamoilla. Kiitos, kaikki mukana olleet! Suunittelimme, että se juhlakeikka (1.000 iltaa lavalla ja yhä järjissä) soitetaan ja nauhoitetaan myöhemmin samassa juhlahuoneessa.

Ilta päättyi sitten melkoiseen ryysikseen, ja roudaus olikin aika kaoottinen toimenpide. Mutta oikein kellään ei ollut halua palata asiaan heti aamusta, kotikulmilla kun oltiin. Kuljin taas kitarat ilman laukkua sylissä autolle pitkälle Kaisaniemeen. Matkalla viheltelin Yö-yhtyeen vanhaa rallia, joka jäi purukumin lailla soimaan päähäni. Sellaista popmusiikki on.

Olin tosi poikki kun raahauduin kotiin. Tsurffailin vielä netissä, TV kun on mitä on. Lopulta uni voitti adrenaliinin, ja nukuinkin sitten melkein illansuuhun.

la 30.7 Puumala

Suuren sillan juurella Menkkareita lämppäämässä. 1200 ihmistä teltassa. Ei ihan kuin Kent, mutta hieno meininki! Laulaja oli oikeasti innoissaan!

Menkkarit ovat muuten mainio show-bändi. Voin vain ihailla!

Yöllä ajaa jurruutettin vielä kotiin, Poliisi oli puskassa kyttäämässä, ja muisti matkamiehiä erityispikavoitolla. Emme me kaahanneet! Sillä autolla ei voi kaahata.

Aamukuudelta sateinen Helsinki näytti siedettävältä. Tällaisessa kaupungissa asuisin mielelläni. Olin jotenkin aika väsynyt, kun kaaduin sänkyyn..

pe 15.7. Ruka

Matka Kuusamoon on niin pitkä, että sen järkevä taittaminen on syytä ajoittaa keikkapäivää edeltäväksi. Niin nytkin saattue kiisi torstai-illassa kohti kaukaista määränpäätä,  johon oletettu laskeutumisaika olisi joskus perjantain varhaisina tunteina. Allekirjoittaneen parasta peliaikaa, joten kaikki hyvin tähän asti. Perillä odotti tuttu ja hyväksihavaittu majoitus, jonka suojaan kömmimmekin valomerkin tietämillä. Nukutti pitkään, ja iltapäivän koitteessa heräilimme tuorein voimin roudailemaan. Ennen keikkaa luppoaika sujui Elvistä TV.stä katsellen. Sitten olikin hyvä siirtyä alakerran tunnelmaan. Oli ollut hiljainen sesonki, sanoivat, mutta nyt oli bileet tiedossa. Pantiin parasta kahden setin verran. Yleisö tanssi pöydillä, mikä vanhanaikaiseen ravintolakulttuuriin tottuneelle on aina hämmentävä kokemus. Tapahtuu kuulemma omalla vastuulla, mikä sääntö pätee varmaan niin kauan kun ei oikeasti satu mitään ikävää.. Tänä iltana ei sattunut, vaan kaikki sujui oikein  kiitettävästi. Yötön yö antaa aina oman osansa keikkailuun. Kiitos Zone taas kerran. Mietimme vielä mitä yhteistä on yhtyeillä Queens of the Stone Age ja Eagles of Death Metal. Aiempaa kuuntelimmekin kappaleen "Litlle Sister" verran. Se EI ole sama laulu kuin minkä Elvis esitti, mutta hieno kappale yhtäkaikki.. Uni tuli joskus ehkä kuuden aikaan. Mukava katella vielä läppäriltä dvd:tä. Endless Harmony by the Beach Boys. Elvis has slept the building!

la 16.7. Ruka

Nukutti taas myöhään, paitsi Artoa joka taituroi meille hienon aamiaiseen nimelliseen 5 Euron osallistumishintaan. Taidamme olla ainoa bändi maailmassa, joka voisi myydä aamiaiskortteja.

Roudausta ei ollut, tietenkään. Kävin välillä Kuusamon keskustassa dallailemassa raittia, ja huomasin että paikallinen nuoriso oli kokoontumassa Popstars-voittajan konserttiin. Katsoin parhaaksi poistua paikalta, ja palasin porotokkaa väistellen bungaloville.

Pikainen soundcheck, jotta saadaan ajatukset itse asiaan. Ei tänne lomailemaan olisi tultu.
Naapurustossa soittaisi Kirka, ja koitin miettiä mitä Hanhiniemi hänestä lauloikaan. Vai oliko se sittenkin Sammy. Olen muuten aloittanut kitaransoiton aikanaan samalla kitaratunnilla Anna Babitsinin kanssa, joten jotain nostalgiaa tunsin mieleeni hiipivän. "Oon sulle poikafrendi pitkätukkainen..", eli bändimme vanhaa ohjelmistoa. Freudilaisia lipsahduksia, joku sanoisi. Eli siis jaetaan maailmalle kaikki mitä ajatellaan. Se taas, kun jaetaan kaikki maailmalle eikä ajatella, se on Marxilainen lipsahdus. Olen joskus syyllistynyt siihenkin..

Keikka oli kiva, mutta nyt oli jengistä hiukan pulaa. Olimme kuin maamme myyneet, mutta sitten onneksi huomasimme että naapuribändikin kärsi samasta ongelmasta. Ei se ollutkaan meidän vikamme. Ehkä paikkakunnalla vain oli hiljaista. Kun oli niin vähäluminen kesäiltakin..

Illalla vielä pienet lauluharkat ja aamulla ajelimme kuka minnekin. Minä mökille, vilvoittavien vesien ääreen..

la 9.7. Helsinki

Olimme liikkeellä jo aamuvarhaisella. Auto tavaroineen oli roudattu jo Tampereella ja odotti meitä salaisessa paikassa. Samoin Tapanilan VPK:n talo, jonne olimme matkalla. Tämä olisi jo yhtyeen toinen ei-tuttavapiiriin myyty hääkeikka, ja pohdimmekin olemmeko muuntumassa kokonaan yksityistilaus-aktiksi. Ei sen väliä, jos keikat ovat näin hauskoja, kuin tämä. Mutta sitähän emme vielä tienneet.. Hirveä helle, kun roudasimme, ja pakko olikin käydä välillä kotona suihkussa, ennen kuin vedimme ykköset päälle Päivölänkadulle pysäköidyn pakettiauton toimittaessa takahuoneen virkaa. Ei peiliä, no onneksi tukkaa ei tarvitse nykyään pohtia . Olikohan skraka vinossa?. Kyseessä olikin aika isot pirskeet, ja seremoniallisemman osuuden mentyä osaltamme mukiin saatoimme hiukan vapautuneemmin tarkastella tilannetta. Marssimme välillä ulos ärrälle tupakanostoon kuin dressman-miehet ikään, ja tilanteessa olikin tiettyä hilpeyttä. Vaikka kyllä vaatteet miehen tekevät. Sitten alkoivat tosi setit. Häävieraat jorasivat kyllä todella kiitettävästi, ja näimme paljon iloisia ilmeitä. Hyvähän se on tanssikengissä luistella, mutta omani olivat kyllä ns. pahat kengät, ja pakko oli olla tupakkatauot sukkasillaan. Välillä toimin vielä omatekoisena DJ:nä. Hehän ovat nykyään suurimpia staroja. Ilta sujui rattoisasti porukan hillitysti boolisoituessa. Vedimme loppuun encoreina suunilleen kaikki osaamamme Agents/Juice/Hurriganes-biisit, sekä monta sellaista joita emme osanneet. Emme ole silti edelleenkään ryhtymässä cover-yhtyeeksi. Varttia yli määräajan olivat hipat sitten ohi ja kirosimme osaamme kun meidän piti vielä roudata kamat tiibettiin. Onneksi meille tehtiin  todella hyvät voileivät. Kiitos! Yöleipä on soittajan paras kaveri..  Mutta Soile ja Sakke! Vielä kerran onnea elämällenne! Jos käytte keikalla, tulkaapa moikkaamaan! Roudatessamme kamoja salaiseen paikkaan saimme vielä nauttia virkaiältään nuorempien soittajapoikien purevasta, mutta ei sittenkään pahantahtoisesta vittuilusta. Se on aina mukavaa. Mutta pojat, pojat jos vaimonne saisivat tietää missä olitte, kun sanoitte olevanne studiolla ei kyllä teille kunnian kukko laulaisi! Nuoret miehet eivät tätä vielä ole omakohtaisesti sisäistäneet. Kerran se päivä heillekin koittaa!

ke 6.7. TAMPERE

Tampere on aina ollut yksi suosikkikaupunkini. Jo nuorukaisena suunnittelin että muutan sinne opiskelemaan, kun Juicekin teki niin. No, se jäi haaveeksi, kuten koko opiskelukin, mutta kivaa siellä on silti melkein aina. Niin nytkin.

Falls´ on miellyttävä terassiravintola kosken kupeessa. Lava oli hauska rakennelma ikivanhojen portaiden alla, ja kaikki vaikutti sujuvan hyvin. Vintagea. Pidän tuollaisista paikoista jotka ovat mahdollisimman kaukana normaalista rock/yökerho-miljööstä. Vaihtelua, man!

Setin alussa oli pieniä teknisiä häikkiä, mutta osaava tiimimme loihti ne pois ja palasimme omaan formaattiimme, jossa laulu on taustalaulun kanssa eri kanavassa. Laulun pitää kuulua, ja sanoista pitää saada selvää. Silloin voi sanomakin olla monimerkityksellinen..

Mukava oli soitella, vaikka klo 21.30 olemmekin normaalisti vasta saunassa. Nyt olimme aivan toisilla lauteilla jo siihen aikaan, koska viereisen hotellin takia soiton oli vaiettava 23:00. Niin se tekikin.

Yleisöäkin oli runsaasti, ja se oli selvästi puolellamme. Tunsimme olevamme melkein tamperelaisia! Eikä satanut yhtään! se on harvinaista kun ulkona esiinnymme. Yleensä tulee kuin saavista. Kiitos, keskiviikko!

Kamat nostettiin sisään odottamaan huomista. Sain kuulla olleemme edesauttamassa opintojen valmistumista, minulle kehuttiin Elvis Costelloa. Lisäksi muistutettiin Just Divorced-yhtyeestä sekä keikoista Kangasalla. Minua muistutettiin myös ettei kannata heiluttaa päätä musiikin tahdissa, kun on leikannut tukan lyhyeksi, hassun näköistä. No, se on kesätukka!

Sitten vielä Jiri Nikkisen Beatles-keikkaa katsomaan. Hyvin toimi, enkä pidä ollenkaan pahana sitä jos joku tekee cover-keikkoja, jos ne tehdään näin hienosti asialle omistautuen! Se on aivan eri asia kuin nämä Finnhits-tyyliset rahastusprojektit. On hauskaa kun soittaja pitää soitettavasta materiaalista. Silloin ei tarvitse välispiikeissä kysellä "Onko (edes) teillä hyvä fiilis?"  Itse Finnhits-kokoelmathan ovat soveltuvin osin aivan ok..

Oli jo aamu kun sain unta, kun "Here There And Everywhere" jäi soimaan päähän.

to 7.7. TAMPERE

Torstai oli hetken jotain aivan muuta kuin toivoa täys, kun oikea ukkonen pyyhki Tretta. Rakeitakin oli saatu, kioskeilla kerrottiin. Kävimme armotonta viivytystaistelua ilmojen laatijan kanssa. Ainoastaan Ruotsissa ja Tampereella satoi.

Päätimme kuitenkin pystyttää setin sisälle, kun yli 30 vuotta vanhemmat putkivahvistimet ja märkä terassi sopivat huonosti yhteen. Paljon pienempi fiilis, kuin eilen, mutta  "oikke kiva jats-tunnelma"..  Puolikuu pianobaarissa ei olekaan enää vain Rumban latojan pikku viisastelua, vaan julman ohikiitävä osa suomalaista kulttuuriperimää. Kulttuuri taas on mielen koti, kuten olen antanut latteuksista sädekehänsä saaneen kansankynttilän itselleni kertoa..

No niin, haloo! Nyt itse asiaan! Keikka oli tosi nasta, vaikka matinea-konsertti olikin. Ja pikkutakissa hitsin kuuma vetää. Soitimme taas setit vaihteeksi lopusta alkuun, ja tunsimme onnistumista. Suurin osa hymyilevistä kasvoista oli jo edelliseltä illalta tuttuja. Once is never enuff..

Kun sitten vielä 5 minsaa setin jälkeen paikka alkoi vaikuttaa puolityhjältä, tulee olo että ihmiset olivat tosiaan tulleet katsomaan meitä. Nice, mutta elkää kertoko sisäänostajalle, että sanoin noin. Keskusteltiin Albert Järvisen ja Esa Pulliaisen huonopiuha-simulaatoreista. On meillä aiheet..

Lisäksi sain kuulla, että osa jengistä oli tullut Valkeakoskelta, osa Ameriikasta. Se on jo aika pitkä matka meitä katsomaan. Have A Nice Vacation! Yksi kaveri mietti, olenko ollut joskus jossain bändissä. Kerroin olevani vain pelkkä roudari ja että itse orkesteri on jo  poistunut rakennuksesta. Matkalla aftergigpartyyn. Se pidettäisiin Nurmijärven Essolla.

Me poijjaat pantiin kamat kasaan ja soudettin pois! Kotiin! Privaattia emme antaneet vaikka pyydettiin.. Yksityistämisemme ei ole vielä niin pitkällä!

pe 1.7. HALSUA

Näin tulisi taas kokonaan uusi nuppineula keikkapaikkakarttaamme. Olemme soittaneet varmaan yli puolessa Suomen kunnnista, mutta Halsualla ei ikinä.

Matka oli pitkähkö, yli 400, ja aurinko paistoi. Poimin Arton YLE:n edustalta vasta kolmelta. Lexa oli mennyt pakulla jo edeltä, jotta roudaus ei myöhästyisi. Arto on ottanut kesäduunin äänivastaavana, ja hän onkin oikea linssilude. Samalla viikolla Hesarissa ja Maikkarin uutisissa.  Ehkä hänen olisi syytä siirtyä soolouralle, koska hän saa julkisuutta haluamattaan. Toiset eivät saa vaikka tekevät kaikkensa. Noh, ehkä se on heille ihan oikein..

Masala toi mieleeni elävästi Twin Peaksin The Great Northern-hotellin, jonka sokkeloissa Dale Cooperia ammuttiin jne. Paitsi että se rajoittui järveen, jonka takana varsinainen taajama on. Kaunis paikka. Majana mökki, ei aivan kaikilla mausteilla, mutta me emme valita. Ihan ok.

Keikan alkaessa kaikki oli ok, paitsi että yleisö puuttui. Siellä täällä istui muutama ihminen ja hekin ilmeisesti kovin paritanssihakuisia. Aavistelimme jo suuren tragedian, tai ainakin farssin aineksia. Yhtä kaikki lavalle ja soitto suveen kajahtamaan. Pienen alkuhämmästelyn jälkeen ihmisiä hilautui juhlasaliin, ja paikoitellen oli jo ihan mukavaakin. Toisen setin aikana lavalta katsoen tilanne näytti jo selvästi keikalta, joten ihan privaattihommiin ei vielä tarvitse ryhtyä. Toivottavasti.

Keikan jälkeen koko setin tanssineet neitoset ihmettelivät ettei tilaisuutta oltu mainostettu. En osaa ottaa kantaa tähän, eikä se minun tehtäväni olekaan. Juhannuksen jälkeinen viikonloppu on aina ollut hankala, varsinkin kun ilma on kuin morsian, tai pikemminkin käly.. Se houkuttaa juhlakansaa helposti omatoimiseen viihtymiseen, mökkeilyyn.

Suuremmitta suruitta poistuimme yöhön, eli cabiiniin, jossa minä ja Lexa kuorsasimme kuulemma stereona. Asiasta on olemassa harvinainen nauhoite, mutta sen laajempi esittely toivottavasti ei tapahdu julkisesti.

la 2.7. PIEKSÄMÄKI

Oli mahtavaa ajella soolona ja huudattaa mankkaa koko matkan. Arto ja Lexa poikkesivat pakulla Saarijärven kautta halkotalkoissa. Minä ajelin suvessa luu ulkona ja nautin maiseman kaneudesta.

Savonsolmu on ihana hotelli, se on niin 70-lukua. Voin nähdä sieluni silmin kuinka Kekkonen on seurueineen horjahdellut vihreitä käytäviä pitkien kosteiden päivällisten uuvuttamana. Siellä lepäsin ja odottelin loppua koplaa. Keikkapaikka olisi Sawanna.

Sawanna löytyikin helposti. Radan varressa. Miellyttävä pieni baari, jossa pieni, mutta erittäin asiallinen lava. Mahtuisimme hyvin, kunhan polvenoton unohtaisi. Näin teimmekin.

Pizzaa, pari kilometriä kävelyä ja  odottelua vaakatasossa.  Sitten keikalle.  Ei ollut rehellisyyden nimissä mikään varsinainen jymypaukku tämäkään yleisömäärä,  mutta hyvin mukana heti alusta alkaen.  Eräs herrasmies otti polvea puolestamme, joten sekin  homma tuli hoidettua.  Notkea rotta olikin tämä kaveri, puolet tanssiajasta selällään lattialla.

Kaikilla tuntui olevan mukavaa, ja aina on ilo kun huomaa henkilökunnankin tanssahtelevan. Tanssiprosentti nousee lähelle sataa, jopa ylikin. Se on mukavaa.

Takaisin  Solmuun. Katselin hetken baarin nurkassa Paul McCartneyn esitystä TV:stä ja yritin arvata, mikä biisi olisi. Disco peitti kaiken alleen. Oli kuulemma Sgt. Pepper´s jne. Painuin huoneeseeni ja mietin miten hauskasti tämänvuotinen Live 8-konsertti ja Sir Bob Geldofin keskeisen tuotannon uudelleenjulkaisu sattuivat molemmat samalle vuosineljännekselle. Se on kvartaalitaloutta pahim, ei vaan parhaimmillaan..

Sunnuntaina roudattiin sekä ajeltiin kotiin. Kyllä oli kuuma! Ja kotona lämmin!

pe 10.6 PARAINEN

Päivähän oli kuuma ja pakuun istuminen tuntui pieneltä elinkautiselta. Matkaa Paraisten kalkkisaarelle on Hesasta tuollaiset vajaat 200 km, joten onneksi armahdus tuli ajoissa. Käytimme yhden pysäyksen taktiikkaa.

Olin tulkinnut keikkatiedotetta väärin ja niinpä luvassa oli pieni odottelu ennen ovien aukeamista. Vietimme sen Tommy´s nimisessä baarissa, jonka henkilökunta oli onnellisesti "flänässä". Soitteli John Lee Hookeria CD:ltä tarjosi ilmaista viskiä ja höpötti jotain mukavan ja sekavan väliltä. Vinyyli-jukeboxissa oli Rock´n´Roll Bandin sinkku, jota diggailimme voimakkaasti. Minä tyydyin kahviin.

Club Frendi oli miellyttävällä pienellä lavalla varustettu mesta, jossa oli mukavaa henkilökuntaa. Kamat pystyyn ja Turkuun tutuksi tulleeseen Hotelli Juliaan vartoamaan. Hienot näköalat yli kaupungin kuudennesta. Keikalle ja töihin.

Edustamamme suomi-pop ei ehkä ole suomenruotsalaisen paikkakunnan tyypillisintä tarjontaa, mutta pienellä hiostuksella saimme ainakin italialaisen yleisönosan hyvin mukaan. Kaikenkaikkiaan ihan ok meiltä humppaveikoilta. Itse asiassa aika tiukkaa soittoa. Pikku yrde on aina jee! Ainakaan emme olleet kipsissä..

Kamat jätettiin pystyyn, kun alkoi olla niin tunkua että roudaamista ei voinut ajatellakaan. Oheisen kebab-paikan edessä oli käynnissä jokaviikkoiset otsaanlyöntikilpailut. Nuoriso mätki toisiaan lentopallomailoilla. Kättä päähän, ei yhtään kiva katsoa, ei hyvä!

 Turussa etsimme aikamme parkkipaikkaa ja kävelimme lopulta hotellille halki kaupungin  ilman laukkuja mukaanpomitut kitarat tanassa kuin nuori Hanoi Rocks. Telecastereita ei oikein uskalla jättää yksin, ilman vartijaa. Niille käy kuin helmille. Joku pian poimii ne kuin barbi-nuken lapselta.

la 11.6 NAANTALI

Aamulla, siis kello 14 irtauduimme Juliasta ja purjehdimme kohti Paraista. Roudailimme kaikessa rauhassa ja joimme myöhästyneet aamukahvit. Matkaa Naanataliin oli puoli tuntia, joten ei ollut mikään kiire pois.

Matkalla poikkesimme Hong Kongissa, emme tarkistaaksemme olemmeko yhä edes taskulämpimiä (re: Klassikko, pari viikkoa sitten), vaan ostamassa ns. Euro-johdon. Se kyllä maksoi melkein 6 euroa, joten taannoiset uutiset hintatason pysyväisestä hämärtymisestä egeihin sirryttäessä eivät liene liioittelua.

Puhutaan ns. Naantalin Auringosta, mutta se kyllä hylkäsi meidät matkalla. Tämä olikin kyllä odotettavissa, sillä illan keikka olisi ulkona. Just Our Luck! Onneksi Vanhan Kaivohuoneen ulkoanniskelualue oli kauttaaltaan katettu. Sade pysyi kuin pysyikin poissa meistä.

Mainio pihvi, roudaus, ja pikainen ( 30 s) soundcheck. Sitten olikin odottelua. Oli tarkoitus ajaa yöllä kotiin, eikä viitsitty tuhlata hotelliin. No, tulihan kiipeiltyä Naantalin kallioilla. Keikka tosin lykkääntyi sanotaanko lähtötelineissä, ja jo verryytelleet sprintterit komennettiin vielä uutta starttia odottamaan. Onneksi toinen lähtö onnistui. Kahdesta varastamisestahen puhalletaan suihkuun..

Kun soitto oli ohi sade yltyi infernaaliseksi. Siinä tavaroita autoon pikapikaa ja pois paikkakunnalta ennenkuin muuttuisimme muumeiksi. Ei silti, että minulla olisi mitään itse Tove Janssonin hahmoja vastaan. Niiden imagoa vain joskus lainataan tosielämään ikävällä tavalla, kun halutaan tekeytyä sympaattiseksi..

Roudausta kyllä sateen ohella vauhditti se, että viereisestä ravintolasta alkoi kuulua ns. ruotsinlaivasaundia. Taaskin; Pidän todella paljon vaikkapa Dannyn, Tony Christien ja Paula Koivuniemen tuotannosta, kunhan alkuperäisartistit sitä itse esittävät. Mutta ns. cover-yhtyeitä en rankkaa kovin korkealle. Minusta musiikki on sittenkin liian arvokas asia, jotta sitä pitäisi esittää vain esiintymisen takia! Mutta minä olenkin hiukan tosikko..

Matkalla keskustelimme kiivaasti mm. Pave Maijasen basso-soundista. Siitä diggaamme kaikki, ja harmittelimme kun olemme muualla keikalla kun Rock´n´Roll Band tekee cumbackin Puisto-bluesissa. Pasin on paras myydä heille lisää keikkoja että keretään mukaan.

 Jos tämän viikonlopun kuviot vaikuttavat mutkikkailta, voin sanoa että sitä oli itse viikonloppukin. Mutta sellaista elämä bändissä joskus on. Ainakin tässä bändissä. Ei tosi aina..

la 28.5 PYHTÄÄ

Lauantai sarastui kauniina ja aurinkoisena. Päivä oli kuin picniciä varten tehty, mutta meillä oli muuta mielessä. Aamuvarhaisella (noh puoli 11) pakkasimme kamat autoon ja saattue suuntasi itään. Hivenen vajaa saattue tosin, sillä Arto joutui jäämään jälkijoukkoihin

Minä suunnin ensin viritysmittarin ostoon. Telecasterin ääni on aina korviahyväilevän kaunis, mutta parhaimmillaan silloin kun instrumentti on edes kohtalaisessa vireessä muun maailman kanssa. LeXan tavoitin lopulta Kuninkaantien Essolta. Laivue oli 2/3-muodostelmassa.

Pyhtään Mäntyniemi on valtavan kaunis paikka. Jo silta saarelle on oma elämyksensä. Näiden vuosien aikana on saanut nähdä paljon kotimaataan, ja se on rikkaus jota ei voi menettää, vaikka maa itsenäisyydestään luopuukin. Kaikkia paikkoja ei aina nimeltä muista, kokemus pysyy.

Roudailimme kaikessa rauhassa, aikaa oli kosolti. Soittelimme niitä näitä kahdestaan, mikä on aina mukavaa. Koska ravintola oli periaatteessa auki ilmestyi paikalle vanhempi pariskunta joka kertoi koostuvansa Agents-rumpali Hessun vanhemmista. Vaihtelimme aikamme kuulumisia ja lähettelimme terveisiä ja pieniä paketteja. Meille kerrottiin että Asiamiehet ovat siitä hauska orkesteri että he eivät koskaan esiinny juovuksissa, vaikka vaikuttavatkin joskus humalaisilta. Vakuutimme että näin on myös meidän kohdallamme.  Pois meistä viinan kirot!  Agents on silti hieno bändi, varsinkin tanssilavalla koettuna!

Lopulta päätimme että soundcheck on ohi, vaikkei Arto ollut vielä edes saapunutkaan. Rummut odottivat kasausta siistissä nipussa rumpumaton reunalla. Minä päätin lähteä tappamaan aikaa Kotkaan.

Pyörin tuossa meren ja legendaaristen lauluntekijöiden kaupungissa aikani, hetken hyvinkin perimmäisten kysymysten äärellä. Maiseman kauneus oli välillä sokaista minut. Olin kuin turisti videokamerani kanssa kun kävelin noita Junnun lauluista tuttuja katuja. Olisin käynyt Kairossa kahvilla, mutta sielläkin oli yksityistilaisuus. Lopulta ajelin takaisin Mäntyniemeen.

Koska meidänkin keikkamme oli tällä kertaa yksityinen ei siitä sen enempää, kuin että häät ovat aina mukava tapahtuma. Hyvää elämää Teille, Sari ja Ilari! Etukäteen tilatut valssitkin taitoimme suht´ onnistuneesti.. Kuin paino olisi pudonnut  povelta kun  jänäsin niitä etukäteen.  Loppu menikin sitten  normaalimman kaavan mukaan.

Olimme takaisin stadissa jo puoli kahden maissa ja odotin vielä mukavaa iltapuhdetta hyvän elokuvan parissa. Pettymys oli kova kun huomasin että odottamani Mikael Persbrandt-elokuva "Viimeinen Sopimus" oli tullut huomaamattani. No, ehkä se tulee vastaan alennuskaukalossa. Nukahdin lähes samantein ja nukuin 11 tuntia putkeen. Se on enkka pitkään aikaan!

ke 25.5 Kuopio

Matka Kuopioon ei ole aivan niin pitkä kuin etukäteen ajattelisi. Vajaat 400 km taittuu sutjakammin kuin luulisi ja ehkä siksi kohtalo olikin päättänyt varustaa meidät autolla, jonka starttimoottori ei ollut aivan luotettavinta mahdollista laatua. Toisaalta Popin soiton pitääkin tuntua työltä, miksei siis keikalle matkustamisenkin.

Roudauksen ja tsekin jälkeinen luppoaika ei ollut kovin pitkä, jotan keikkaan latautuminen oli oikeastaan enemmän hotellihuoneen käyttöönottoa kuin varsinaista asumista. Puikkari on kyllä niin kiva hotelli että siinä pitäisi päästä asumaan pitkään ja hartaasti.

Suunnitelmia auton hätäkäynnistyksen varalta tehtiin. Cup-finaalikin näytti menevän päin honkia. AC Milan johti puoliajalla jo 3-0. Peli näytti menetetyltä. Hieman apeina talsimme keikkapaikalle. Sain vielä palata takaisin kun olin unohtanut Arton kuulokkeet omaan huoneeseeni. Jonain päivänä unohdan varmaan oman nimeni tai jotain..

Päivä oli siihen asti ollut melko pitkä ja ohdakkeinen. Silloin lavalle pääsy tuntuu kuin vapautukselta. Niistä tulee parhaita keikkoja. Käy selväksi että tätä varten olemme tänne tänään tulleet ja kaikki muu unohtuu. Ei huolta, ei murhetta, vain yhtä isoa jatkumoa!

Hyvien keikkojen ominaispiirre itselle on myös se että biisien välit sujuvat letkeästi. Spiikki ei mene liikaa käsikirjoituksen varassa ja aistii että myös yleisö ymmärtää mistä laulujen välillä höpistään. Tänään näinkin! Kiitos Kuopio! Apteekkari ei olekaan mikään daunteekkari.

Puolitoista tuntia sujuu kuin siivillä. Ja kun vielä kuulen että Liverpool oli voittanut rankkiskaban on ilta täydellinen! Siihen on hyvä vetää "A Hard Day´s Night" pisteeksi!

No me sitten päätettiin roudata heti ja ajella kotiin kun auto kerran käy. Minkä voit tehdä huomenna me teemme tänään. Puikkari saa olla kotimme joku toinen kerta.

Omassa kotona olen vihdoin aamukahdeksalta ja kotvan kuluttua näen unia jotka muistuttavat surrealistisuudessaan Beatlesin "Yellow Submarinea". Kaikki Joukolla jäätä särkemään..

pe 20.5 KANGASALA

Kesäpäivä Kangasalla on tietenkin ihana asia, mutta nyt oli ehtinyt jo illan puolelle kun saavuimme markkinapaikalle. Otimme ensin huoneet aina viehättävästä hotelli Urkusta, ja riensimme pikimmiten roudailemaan. Illan toinen akti, duo Bablo & Esa lupautuikin auttamaan meitä, mistä kiitos.

Naamamme hivenen venähtivät kun näimme juhla-alueen. Se oli Linja-autoaseman parkkihalli! Kaikkine pölyineen, kelmeän keltaisine valoineen päivineen. Sinnikkäät vanhat popparit eivät tästä kuitenkaan lannistuneet vaan ajattelivat että keikka hoidetaan yhtä kaikki kuin ei mitään.

Nopea sounndcheck, pahvilautasellinen paellaa ja hotlaan loikoilemaan. Lepo ei ehtinyt kovin pitkäksi, kun oli jo aika lähteä pukupussin kanssa viilenevään iltaan ja soittoa kohti. Bablo ja Esa soittivat settiään jo kun astuimme sisään halliin. Tajusin että siellä on aivan sairaan kylmä.

Jengi oli pukeutunut osa talvea, osa kesää varten. Ne, jotka varautuvat pahimpaan selviävät yleensä vähemmin paleltumin. No, mikä siinä sitten enää kun sermin takana puku päälle ja menoksi. Kyllä soittaessa aina lämmin tulee, ja tulikin. Hiki kolmannessa biisissä. Arto ottaa takkia pois biisin aikana vissiin samasta syystä, mutta musiikki ei katkea milloinkaan. Paitsi lopussa.

Lauletaan vielä pätkä "Mä oksalla ylimmällä.." ja kiitellään ja kumarrellaan. Minidisciltä "Love Will Tear Us Apart" soimaan, vaikka tarkoitus oli ihan oikeata Sinatraa. Jotenkin se kruunasi illan..

Annan kertoa itselleni että paikallinen  nuoripari oli tavannut 5 vuotta aiemmin Puolikuun keikalla. Sellaista kuultuaan on mukavampi palata hotelliin ja antaa adrenaliinitason hiljaa palautua. Unikin tuli sitten ihan kivasti.

Aamulla roudaten ja kotiin Konstanpäivää viettämään. Siinä on pelimannihenkeä!

la 23.4 TURKU

Matka Nokialta Turkuun sujuu kuin leikiten kun olemme tottuneet pidempiinkin siirtymiin. Ei niitä silti ikävä ole. Pitkät matkat ovat ikävintä koko pop-musiikissa. Ennen ajattelin "mitä pidemmälle sen parempi", mutta olen kai tullut vanhaksi.

Roudaus on sen sijaan ihan okej, ja Turun Galax onkin sangen helppo paikka. Lava heti takaoven vieressä, ei portaita, ei hissejä. Yeah! Lavallakin on hienosti tilaa varsinkin kolmimiehiselle bändille ja ennätämme hyvin katselemaan yläkerran samba-karnevaaleja. Yeah! Yeah!! Sitten taas Hotelliin odottelemaan.

Keikka alkaa puoleltaöin ja heti alusta huomaa että tänään ollaan tosissaan. Jos olimmekin eilen koko ajan vähän rähmällään on epävarmuus tänään tipotiessään. Olemme nyt kääntäneet settimme päälaelleen ja se tekee hyvää. Joutuu olemaan hiukan varpaisillaan kun ei ole niin takaraivossa mikä biisi lähtee tästä ja mikä sitten. Joutuu skarppaamaan. Kiitos Turku! Vaikka oli kulunut hiukan aikaa viime keikastamme ette olleet unohtaneet meitä. Se rohkaisee jatkamaan!

Yöllä, kun kävelen hotelliin kuulen kauempaa pahaenteisen räsäyksen ja pian siniset sirenit ulvovat paikalle. Poliisi sulkee kadun ja paloautoja virtaa paikalle. En voi muutakuin toivoa että kaikki onnettomuudessa olleet selviäisivät!! Mukavat muistot keikasta tuntuvat yht´äkkiä elämän julmien tosiasioiden rinnalla niin kovin kaukaisilta ja epätodellisilta..

Aamulla (no, puoliltapäivin) roudataan ja ajellaan kotiin. Siellä kaikki on onneksi kaikki hyvin! Pari viikkoa ollaankin nyt hiljaa ja tehdään levyä. Kai se sitten joskus ilmestyy..

pe 22.4 NOKIA

Tänä viikonloppuna oli taas tuttu auto ja kaikki mahtuvat mukavasti kyytiin. Paitsi LeXa, joka lähti omalla autolla matkaan. Ymmärrän että joskus Arton ja minun jutut voivat olla melkoista sisäpiiriä. Mutta oli LeXalla oikea syykin mennä eri biilillä.

Nokian Eden on valtava kolossi. On oma hommansa jo selvittää mistä ovesta mennään sisään ja mistä ulos. Pienen totuttelun jälkeen roudaus sujuu. mutta matka olisi pitkä. Onneks nokkakärryt on keksitty. Ja Hissit!!

Meitä varten oli rakennettu oikein oma lava ja se aiheuttikin hiukan ongelmia, kun takana ei ole seinää johon kiinnittää taustakangas eli Moltton. Lisäksi lavan takana oli avoin tila joka toimi bassorefleksi-periaatteella. Mutta pienillä säädöillä ja tiukalla geittauksella alapää saatiin, ei hyväksi mutta hyväksyttäväksi. Tämä on kyllä aika teknistä puhetta, mutta popin toteuttaminen livenä on myös sitä. Sen takia ns. soundcheck on tehtävä ääneen eikä äänettömästi kuten joskus toivotaan esim ruokailijoiden viihtyvyyden lisäämiseksi. Onneksi yhtyeemme tsekki kestää yleensä n. 2 minuuttia, jonka jälkeen synteettinen Pan-huilu musiikki sai taas asemansa.

Iltaa odottelimme huoneissamme. Minä en juuri tee ennen keikkaa mitään.Usein en avaa telkkaria vaan olen vain ja mietin kaikenlaisia. Tavallani jännitän vähän, mutta siihen olen tottunut kohta tuhannen keikan varmuudella. Aina tulee se hetki jolloin ajatttelen että enhän minä voi mennä tuonne ja alkaa esiintyä ihmisille. Ja aina se hetki on ainakin tähän asti mennyt ohi. Se kuuluu asiaan.

Kun vetää esiintymisvaatteet niskaan se on jo menoa ja yhtäkkiä vain ollaan lavalla ja on ihmisiä jotka tanssivat, laulavat tai kuka mitenkin osallistuvat menoon nimeltä keikka. He tekevät siitä keikan. Usein valot osuvat silmiin niin ettei oikein näe keitä on ja mitä tapahtuu. Keikka kestää 1,5 tuntia ja silti se on hetkessä ohi.

Sanotaan nyt kauniisti että Nokia oli hopeinen keikka kultaisten keikkojen ketjussa mutta sellaista popin esittäminen on. Tänään näin täällä, huomenna noin tuolla. Kiitos silti Teille jotka jaksoitte tai oikeammin uskalsitte mukaan!

Yöllä avaan sentään TV:n ja totean ties monennenko kerran että se on nykyisin aika turhaa. 15 kanavaa eikä mitään mielenkiintoista. Uni tuli lopulta..

pe 15.4.2005 VAASA

Koimme aluksi pienen alkujärkytyksen: Auto oli huomattavasti pienempi kuin mihin olemme tottuneet. Meillä oli hivenen  hankaluuksia saada Lexan molemmat basso-kaapit mukaan. No siitä tunnelma laukesi kun muistelimme edellis-illan kuvaus-sessiota. Ja moottoritie vei nopeasti eteenpäin kunnes erehdyimme Tampereen ohitustielle. Se kannattaa kiertää aina kaukaa..

Lopulta Vaasassa keikkapaikka löytyi helposti ja roudaus sujui joutuisasti. Pizzaakin saimme, nyökyttelimme päätä ja lähdimme hotelliin. Emme suosittele käyttämäämme entiseen postiin rakennettua erään hedelmän nimeä kantavaa hotellia, mikäli halutaan majoittua mukavasti. Mutta kuten sardiinit purkeissaan mekin pidimme valitukset sisälllämme.

Tuli ilta ja keikka. Hieno meininki, Vaasa. Se oli eka keikka uusissa kostyymeissä ja pientä jännitystä oli soitossa havaittavissa. Hetken aikaa näytti kyllä siltä että joudumme esiintymään ilman housuja. Olin hukannut omani matkalla hotellista. Onneksi löytyivät. Ei tarvinnut ruveta Hunks-linjoille. Olisihan ikävää jos veisimme heiltäkin keikat..

Vaasa tanssi ja lauloi kanssamme  melkein kaksi tuntia. Siitä Kiitos kaikille!! Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, lisää ensi kerralla. Loppuillasta nautimme vielä karaokesta ja mallastisleestä. Paitsi minä. Minä olin kuski, eikä muutenkaan..

la 16.4.05 VALTIMO

Aamu hotellissa ilman aamiaista on absurdi kokemus. Onneksi kuitenkin poikkeus, ja me suunnistimme autolle kiroten että tähän hedelmäpuljuun ei enää ikinä. Toisaalta eiväthän sardiinitkaan nauti aamiaista..

Roudasimme kamat äkkiä autoon ja matka kohti Valtimoa saattoi alkaa. Onneksi ei meitä oltu myyty Laskimoon. Kuka on liikkunut Suomessa autolla tietää että poikittaisliike on pitkittäistä matkustamista hankalampaa. Kartta pitää olla vielä näillä aamuilla.

Otin itselleni pesän takapenkiltä puolittain kamojen seasta. Sain jopa nukuttua tunniksi, mikä on harvinaista. Sitten tultiin perille. Valtimo ei ole valtavan iso paikka, mutta rav. Seiskan henkilökunta valtavan ystävällistä. Pihvit hyviä ja kaikki kunnossa. Majoitus  maatilatyyppinen, mutta mukava. Oma huone kaikilla. Yess!

Keikka oli 2 settiä-tyyppinen, ja vaikka itse kyllä soittaisin mieluusti yhtä pötköä kaikki sujui hienosti. Kiitos kaikille paikalle saapuneille!! Valtimon Syke ei sammu!

Loppu-illan keskustelin aiheesta kuka on suomi-viihteessä nero ja kuka ei, ja onko laulunteko helppoa vai helpompaa.. Minusta paras suomalainen lauluntekijä on Anni Sinnemäki. Hän on viidessä vuodessa noussut tuikituntemattomuudesta Arkadianmäelle. Edes Tanja Karpela ei ole niin lahjakas. Alatalosta nyt puhumattakaan..

Yöllä vielä katseltin videoita ja aamulla roudatiin ja ajettiin halki Suomen kotiin. Jokerit hävisi hopealle, mutta olin kyllä siihen jo henkisesti valmistautunut. Pakko myöntää että paremmilleen. Onnea kaikille!